Onko meille valehdeltu?
Viikonloppuna katselin Rankka päivä-elokuvan. Ties monettako kertaa. Jaksan katsoa sen uudelleen, vaikka tiedän, mitä elokuvassa tapahtuu.
Elokuvassahan valkokaulustyöläinen napsahtaa työmatkallaan, vaikka on saanut jo kuukausia sitten potkut, ja kävelee läpi Los Angelesin tyttärensä syntymäpäiville, minne ei tietenkään koskaan pääse, koska vaimo on dumpannut hänet.
Matkallaan hän kohtaa yhteiskunnan törkyä ja kaikkea muuta, mitä hän ei haluaisi Amerikkaansa. Mies ei ole ollut enkeli ja kilahdettuaan muuttuu murhamieheksi. Hän haluaisi kovasti takaisin sellaiseen, mitä ei enää ole. Näinhän ihminen tekee, luulee, että se oman elämän onnellisin aika, oli parasta aikaa kaikille muillekin.
Lopun kohtaus on jäänyt erityisesti mieleen, jossa poliisi sanoo, ennen kuin tietenkin ampuu miehen, että meille kaikille on valehdeltu. Ilmeisesti hän tarkoittaa sitä, että yhteiskunta ei antanut parastaan, vaikka teit niin kuin pitikin, kävit töissä kiltisti ja teit niin kuin käskettiin ja silti et saanut muuta kuin lähtöpassit mitättömäksi, jota kukaan ei kaipaa, ellei suorastaan välttele.
Se joka tunnollisesti haluaa tehdä velvollisuutensa, niin kuin opetetaan, tulee todennäköisesti pettymään. Harva sellainen onni kantaa loppuun asti, jota pidetään onnen normina, kuten keskipalkkaista työpaikkaa ja keskikokoista omaa asuntoa keskikokoisine perheineen. On se mahdollista, mutta harvinaista.
Parempi olisi heittää kaikki yhteiskunnan eli siis muiden ihmisten odotukset elämästäsi romukoppaan ja elää itseäsi varten. Sen ei tarvitse olla itsekäs ja hedonistinen elämä. Riittää kun ravistaa menestyksen mittarit ja muiden toiveet niskastaan pois. Se voi tarkoittaa sitä, ettet ole ns. yhteiskunnan sisäpiirissä eli suuressa kasvottomassa suorittajajoukossa, mutta tuosta joukosta voit tippua muutenkin. Ja tahtomattasi.
Kaikkein parasta olisi elää riippumattomana kenestäkään ja mikä vielä ilman omia kahlitsevia tunteitaan ja odotuksiaan. Se on aina vain vaikeampaa, mitä enemmän imee itseensä negatiivisia tunteita ja elämäntapahtumia.
Elokuvassahan valkokaulustyöläinen napsahtaa työmatkallaan, vaikka on saanut jo kuukausia sitten potkut, ja kävelee läpi Los Angelesin tyttärensä syntymäpäiville, minne ei tietenkään koskaan pääse, koska vaimo on dumpannut hänet.
Matkallaan hän kohtaa yhteiskunnan törkyä ja kaikkea muuta, mitä hän ei haluaisi Amerikkaansa. Mies ei ole ollut enkeli ja kilahdettuaan muuttuu murhamieheksi. Hän haluaisi kovasti takaisin sellaiseen, mitä ei enää ole. Näinhän ihminen tekee, luulee, että se oman elämän onnellisin aika, oli parasta aikaa kaikille muillekin.
Lopun kohtaus on jäänyt erityisesti mieleen, jossa poliisi sanoo, ennen kuin tietenkin ampuu miehen, että meille kaikille on valehdeltu. Ilmeisesti hän tarkoittaa sitä, että yhteiskunta ei antanut parastaan, vaikka teit niin kuin pitikin, kävit töissä kiltisti ja teit niin kuin käskettiin ja silti et saanut muuta kuin lähtöpassit mitättömäksi, jota kukaan ei kaipaa, ellei suorastaan välttele.
Se joka tunnollisesti haluaa tehdä velvollisuutensa, niin kuin opetetaan, tulee todennäköisesti pettymään. Harva sellainen onni kantaa loppuun asti, jota pidetään onnen normina, kuten keskipalkkaista työpaikkaa ja keskikokoista omaa asuntoa keskikokoisine perheineen. On se mahdollista, mutta harvinaista.
Parempi olisi heittää kaikki yhteiskunnan eli siis muiden ihmisten odotukset elämästäsi romukoppaan ja elää itseäsi varten. Sen ei tarvitse olla itsekäs ja hedonistinen elämä. Riittää kun ravistaa menestyksen mittarit ja muiden toiveet niskastaan pois. Se voi tarkoittaa sitä, ettet ole ns. yhteiskunnan sisäpiirissä eli suuressa kasvottomassa suorittajajoukossa, mutta tuosta joukosta voit tippua muutenkin. Ja tahtomattasi.
Kaikkein parasta olisi elää riippumattomana kenestäkään ja mikä vielä ilman omia kahlitsevia tunteitaan ja odotuksiaan. Se on aina vain vaikeampaa, mitä enemmän imee itseensä negatiivisia tunteita ja elämäntapahtumia.
Kommentit
Lähetä kommentti