Runo Saara Aallon laulukilpailuvoitosta ja sen seuraamuksista

Saara Aalto voitti laulukilpailun vakavan,
vaikka jäi toiseksi.

Kansa tuli hulluksi. Se riensi toreille. Saara on otettava vastaan.
Tämä on mestaruus, jota Suomi on odottanut.
Urheilu ei enää anna voittoja.

Suomi on vihdoin voittanut.
Hurraa. Hurraa.
Meidän Saara.
Suomi on voittanut.

Saara on uusi tähti. Kyllä kurjuus nyt väistyy maastamme.

Saara on joka paikassa. Valkoisessa turkissa.
Suomalainen jääprinsessa. Suomi voitti.

Mitä tästä kaikesta seuraa?
Uusi enkeli, vai unohdetaanko hänet?
Kunnes seuraava voittaa ja joku häviää voittonsa?

Kävelyllä Tallinnassa (runo)

Halusit kulkea käsipuolessani Tallinnassa.
Ajattelin, että sinun täytyy olla ihme,
joka on pudonnut taivaasta.

Naisen, joka pitää punaviinistä,
joka antaa minulle lahjaksi savukerasian,
täytyy olla hyvä.

Nainen, joka tietää, mistä hyvää ruokaa löytyy,
on jo korvaamaton.
Meillä oli kiire takaisin laivaan,
sillä laivat eivät odota,
niin hyvää kuin elämä odottaessa voikin olla. 

Sanoit, että olen hyvä sellaisena kuin olen,
ja minä sanoin sinulle, että olet hyvä
sellaisena kuin olet.

En olisi tässä, ellei yhteiskunta olisi...

En olisi tässä -kampanjassa eri ihmiset ovat kirjoitelleet, minkälaista tukea he ovat saaneet hyvinvointivaltioltamme elämänsä eri vaiheissa. 


Joo, pakko myöntää, että itsekin tulee tartuttua yhteiskuntamme negatiivisiin puoliin. Tässä en todellakaan yksin, sillä kaikki lähtee nykyään negatiivisuudesta positiivisuuden sijaan. Ja joo, ongelmia toki riittää yhteiskunnassamme, mutta myös paljon hyvää.


Pakkohan se on myöntää, että yhteiskunta on tukenut minuakin runsaasti varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Ihan heti syntymästä lähtien. Minua on pyöritelty ja ihmetelty neuvolassa. Ja koulujärjestelmä on suonut minulle aivan erilaiset mahdollisuudet kuin kehitysmaissa. Ongelmistaankin huolimatta suomalainen peruskoulujärjestelmä on laadukas.


Olen nauttinut opintotukea, joskaan en ole vuosikymmentä viettänyt yliopistossa. Opintolainaakin olen saanut. Sosiaalihuollon palveluistakin olen nauttinut hetken toimeentulotuen muodossa. Samoin kuin työttömyyskorvauksen.  Olin myös hetken kunnan pyörittämällä työpajalla niinä aikoina kuin olin pahiten ulalla. Sen kautta löysin ihme kyllä ammatinkin.


Olen siis joidenkin mielestä ehtinyt olla sosiaalipummikin.
Olen myös antanut elämästäni kahdeksan kuukautta armeijassa. Joskin mielestäni tuon ajan yhteiskunta olisi voinut käyttää osaltani järkevämminkin.


Julkista terveydenhuoltoakin olen käyttänyt ja työterveyshuoltoa, jota sitäkin yhteiskunta tukee. Samoin saanut lääkkeistä Kela-korvauksia. Oikeastaan kun nyt ajattelee, niin kohtuu turvattu tämä yhteiskuntamme on. Niin monessa asiassa on jelpattu.


Nyt tietysti maksan enemmän kuin saan, mutta kai se on ansaittua, koska olen paljon saanutkin.


Uusi Kelan pääjohtaja taivasteli tässä muuten hiljattain, että ihmettelee, miksi ihmisille maksetaan siitä, etteivät ne tee mitään. Joskus olen minäkin etuisuuksia yhteiskunnalta saanut, mutta minun tapauksessani ne ovat saaneet liikkeelle.


Ehkä joidenkin tapauksessa ne lamauttavat tai muuta mahdollisuutta ei enää ole tai yhteiskunta ei enää halua ihmistä osakseen. Jotkuthan eivät hae lainkaan yhteiskunnalta apua, vaan varsinkin nuoret miehet saattavat jäädä kotiin makaamaan vanhempiensa elätettäväksi.
Pakko tietysti tässä yhteydessä myöntää, että vallalla on nykyään henki, että minulle kaikki ja heti nyt yhteiskunnalta. Ja jos jotain viedään, niin se on loukkaus henkilökohtaisesti. Niin, yhteiskunta tekee nykyään melkein kaiken muun, paitsi ruokkii nälkäisimmät suut, joista huolenpito on jätetty ruoka-avulle.