Normipäivä metrossa (runo)

En pidä ihmisistä,
mutta sillä kertaa oli pakko mennä ulos.
Yleensä välttelen ihmisiä
ja tietenkin metrossa heiluu nyrkit.
Tai no.
Pikku mäjähdys.
Kaksi hullua ottelee.
Syyttelevät toisiaan vajakeiksi.
Toisella ei hampaita.
Toisella ei mieltä.
Onnelliset
tai onnellisuutta tavoittelevat
katsovat eteensä, poispäin.
Tärkeintä on pysyä sivussa.
Minä taas en välitä.
Vituttaa vain.
Normipäivä metrossa.
Huuto jatkuu.
Huuto ei lopu koskaan.
Ovi aukeaa.
Hampaaton turpaanmättäjä
huutaa silti, että vittu ovi auki.
Turpaan ottanut lähtee hänkin,
haukkuu kaikki huoriksi ja homoiksi.
Kaikki pitäisi kuulemma tappaa.
Mitä turhaan.
Ihmiset ovat sisältä jo kuolleita.
He eivät halua tuntea minua.
Enkä minä heitä.
En ole koskaan kuvitellut olevani yksi heistä.
Tai mitään muutakaan.

Kirja-arvostelu: Charles Bukowski - Siinä sivussa: Bukowskin ankea alku Los Angelesissa

 

Kuten olen täällä jo varmaan aiemmin todennut, Charles Bukowski oli minun ensimmäinen suosikkikirjailijani. Ensimmäisen kirjan häneltä luin jo 15-vuotiaana, luulisin. Tuolloin en itse tuskin ollut maistanut ensimmäistäkään olutta, tupakasta puhumattakaan. 

Jokin Bukowskin renttutarinoissa kiehtoi.  Eikä se ollut pelkkä ryyppääminen ja naiskentelu. Bukowskin kyynisen syväluotaava tyyli vetosi minuun, sillä itselläni oli samanlainen maailmankuva. Kai on vieläkin. Nyt voisi sanoa jo valitettavasti.

Tällä kertaa käsittelyssäni olevan Siinä sivussa -romaanin olen lukenut aiemmin, mutta kirja tuntuu parantuneen uuden suomennoksen myötä. Ainakaan Bukowskin alter egon Henry Chinaskin karut lapsuus- ja nuoruusmuistelmat eivät ole menettäneet tenhoaan.

Bukowski/Chinaski ei tuntunut alusta alkaeenkaan sopeutuvan mihinkään edes lapsena Amerikan kurjuusvuosina 1930-luvun laman aikana. Eikä hänellä oikein ollut ketään eikä hän halunnut ketään. Kuten Bukowski alituiseen kirjassa toteaa.

Hän halusi vaan olla rauhassa, mutta ei saanut olla. Isä pieksi ja sätti poikaansa kelvottomaksi, koska ei sietänyt omaa köyhyyttään, koulussa hän oli hylkiö, joskin vielä hylkiömmät hakeutuivat hänen luokseen.

Lama-ajan Los Angelesin kuvaus on elävää. Bukowskin tyyliin kaikki liikkuu inhorealismin rajoilla, jossa ei ole heti kättelyssä mitään kaunista. Kauneus onkin hetkittäin Bukowskin sisällä, esimerkiksi niinä hetkinä kun hän löysi kirjallisuuden, muuten kaikki on harmaata, rumaa ja paskaista. Samanlaiset fiilikset minullakin oli varttuessani lama-ajan Suomessa 1990-luvulla.

Tappelu- ja urheilukuvauksiin ehkä taas väsyy kirjan edetessä, kun ne lisääntyvät Chinaskin varttuessa. Tappelukyky tuntui olevan nuoren Bukowskin suuria ylpeydenaiheita. Ja varmasti tuon ajan maailmassa se oli tärkeä selviytymiskeino, jolloin heikkoutta ei vielä pidetty erityisyytenä. 

Oma lukunsa on tietenkin Bukowskin kohdalla seksuaalisuudenkuvaukset. Bukowski katse kiinnittyy lähes kiimaisella tavalla seksikkäisiin opettajiin, oikeastaan kaikkeen naisliikkuvaan. Ironista kyllä noin 20-vuotiaalla Chinaski/Bukowskilla on yhä poikuus tallella kirjan loppuvaiheessa.

Onlyfans ei ole niin paha kuin mitä annetaan ymmärtää

Viime aikoina olen tehnyt erääseen netin viihdelehteen Onlyfans-sisällöntuottajien haastatteluja. Pakko myöntää, että itsellänikin oli aiemmin ennakkoluuloja Onlyfansia kohtaan. Ja niin on monella muullakin jopa julkisuudessa asti. 

Yllätyin, että useimmiten nämä nuoret naiset (vanhempiakin sisällöntuottajiakin muuten on) eivät vastaa lainkaan sitä kuvaa, mitä heistä on luotu. He eivät ole tyttörukkia, jotka myyvät netissä alastonkuvia ja -videoita edes jostain rahaa saadakseen.

Onlyfans-alusta toki vetää välistä, mutta moni heistä vakuuttaa todella määrätietoisilta Onlyfansia tehdessään. Suomessakin jotkut jopa elävät Onlyfansilla. Monille Onlyfans on päivätyö. Kaikki eivät edes näytä ns. kaikkea. Ihmisillä on erilaisia fetissejä todella paljon ja Onlyfansin sisällöntuottajat voivat toteuttaa niitä. 

Miehiä syytetään aina halusta kontrolloida naisen vartaloa, mutta Onlyfansin kohdalla kai suurimmat kriitikot ovat toisia naisia, jotka haluavat kontrolloida toisten naisten vartaloita ja eritoten sitä, tehdäänkö vartalolla rahaa toisten naisten omasta vapaasta tahdosta. Ristiriitaista ja hämmentävää. 

Mielestäni naisella on oikeus tehdä omalla vartalollaan mitä haluaa. Jos hän haluaa näyttää sitä korvausta vastaan muille, niin eihän sen pitäisi muille kuulua. Kaikki naiset Onlyfansissa eivät muuten vastaa nykyään vaadittua laihuutta. Pulskempiakin löytyy ja heille omat ihailijansa.

Monet haastettelemistani naisista kertoivat nauttivansa siitä kun tietävät heidän kanavansa tilaajien nauttivan heidän tuottamastaan sisällöstä. En oikein näe mitään väärää siinä. 

Onlyfansin naiset ovat seksuaalisesti aika vapautuneita, heitä tuskin pelottaa, että kuvat voivat löytyä jostain netistä. He ovat omalla tavallaan aivan uudenlaisia feministejä.

Kirja-arvostelu: A.E. Hotchner - Papa Hemingway: Machokirjailijan vaikeat viimeiset vuodet

On ollut muuttopuuhia ja muuta niin edellisestä tekstistäni on ehtinyt vierähtää jo peräti 10 päivää. Korjataan nyt virheeni. 

Ei liene montaa vähäänkään kirjoja lukenutta, joka ei tietäisi Ernest "Papa" Hemingwayta. Hän kuului kirjallisuuden klassikoihin, joka harrasti metsästystä ja härkätaisteluita. Näillä eväillä ei enää saisi nykyään edes kustannussopimusta.

Hemingway oli kuitenkin kompleksisempi ihminen kuin hänen machoimagonsa antoi odottaa. Syvästi onneton ja loppuaan kohden suorastaan vainoharhainen. Ja tietenkin helvetin taitava kirjoittamaan.

Hotchner kuului Hemingwayn sisäpiiriin aina 1940-luvun lopulta aina Papan itsemurhaan asti 1960-luvulla. Hotchner itse kuoli muuten vasta hiljattain yli sadan vuoden iässä.

Hotchner kirjoittaa vetävästi. Papaksi Hemingwayta sai kutsua päin pläsiä vain harva. Tuttavuuden alussa Papa kertoi vetäviä, joskin vahvasti liioiteltuja tarinoitaan. Mutta eihän hyvää tarinaa kannata totuudella pilata. 

Lopussa mielenterveysongelmat veivät voiton Papasta ja hän epäili FBI:n olevan perässä ja kaikkien yrittävän viedä hänen rahojaan. Joskin tosin nyt myöhemmin on epäilty Hemingwayn voineen olla oikeassakin FBI:n suhteen. Papa kun asui pitkään Kuubassa ja Kuubassa Castro oli ottanut vallan.

Loppua kohden kirjasta tuli surullinen, kun mestari epäili kykynsä kirjoittaa. Tämän väitetään olevan yksi syy itsemurhaan. Ja lähes päivittäiväinen viinan juominen. Kertoo kyllä siitä, että kaikesta juhlimisesta juhlimattta vain kirjoittamisella oli väliä Hemingwaylle.

Kirja ei oikeastaan ole vain pelkkä elämäkerta. Se on elämä itse. Siksi se on niin vangitseva.

Miksi kukaan ei vastusta pakkoenglantia?

Suomessa on valitettu vuosikymmenestä toiseen pakkoruotsista, mutta oikea ongelma on pakkoenglanti, mitä meille syötetään jokatuutista ja mihin olemme itse lähteneet mukaan. Koko maailman englanninkielistymiseen. 

Itsekään en ole syytön tähän. Onhan englanti ainoa kieli, jota osaan äidinkieleni lisäksi sujuvasti. Englannin kielen oppi kuin varkain, koska sitä tuli television täydeltä. Samalla sai aimoannoksen amerikkalaista maailmankuvaa. Nykyään tietenkin englannin kielen pakkosyöttöön on lukuisia muitakin kanavia.

Tässä taannoin kuulin, että esimerkiksi Ranskassa jo lainsäädäntö suojelee omaa äidinkieltä. Käytännössä tämä tietenkin tarkoittaa englanninkielen ylivallan hillitsemistä.Sinänsä surullista, kun jossain vaiheessa ranskan kieli oli se koko maailman käyttämä yhteinen kieli.

Meillä ei tuollaista ole. Äidinkieliämme ei suojella millään tavoin. Tilanne on äitynyt jo niin pahaksi, että joissain Helsingin keskustan ravintoloissa ei saa palvelua enää suomeksi puhumattakaan toisesta kotimaisesta. Ei tämä ole kyllä sellainen maailma mihin haluaisin olla menossa. 

Kouluissa englannilla on ollut ylivalta ties kuinka kauan. Tilanne on muuttunut entistäkin pahemmaksi muiden kielten opiskelun kannalta. Aina harvempi lukee A-kielenä jotain muuta kuin englantia.

Historia tuntee lukuisia kieliä, jotka ovat kadonneet, kun kielen puhujat yksinkertaisesti alkavat käyttää arkikielessään ylivalta-aseman saanutta kieltä. Suomen kieli on jo täynnä anglismeja, puhekielessä niitä on niin lukuisasti, että huoli suomen kielen katoamisesta on täysin perusteltu.

Niin hyvät ihmiset. Lopettakaa se toisen kotimaisen kielen vainoaminen ja herätkää todellisen uhkaan omalle kielelle.

Kirja-arvostelu: Prinssi Harry - Varamies: Prinssin katkeruus kuultaa läpi

 

Kyllä. Nyt olen lukenut alkuvuoden suurimman kohukirjan. Se on tietenkin prinssi Harryn elämäkerta Varamies. Kirjan referointiin ei ole tarvetta, sillä mehukkaimmat palat on käsitelty mediassa jo uupumukseen asti.

Harryn (tai oikeastaan hänen haamukirjoittajansa) kirja on hämmentävä ja ristiriitainen, mutta siinä on imua. Kun sen aloittaa, on lähes 600-sivuinen opus luettava loppuun asti. Siitäkin huolimatta, että Harryn paparazziviha täyttää kirjan alusta loppuun. Omalla tavalla ymmärrettävää, mutta tavislukija kyllästyy, kun paparazzit ei itseään jahtaa. 

Kirjan kantavia voimia on tietenkin myös Harryn viha sukulaisiaan sekä näiden alituiseen lehdille tietoa vuotavia työntekijöitä kohtaan. Varsinkin veljeään Williamia, tämän vaimoa että isänsä vaimoa Camillaa kohtaan. 

Isäänsä Harry ei sivalla samalla mitalla, vaikkakin pitää tunteettomana, eräänlaisena höppänänä. Hiljattain edesmennyt kuningatar Elisabet saa melkein ainoana kunnioittavan kohtelun Harrylta samoin kuin aikoinaan Harryn tavoin julkisuudessa hölmäilyjen takia höykytetty prinssi Philip.

Sinänsä ymmärrän hovin närkästyksen kirjasta. Onhan hovista toki kirjoitettu paljastuskirjoja sadoittain, mutta harvoin sisäpiiriläinen avautuu kirjassa, näin teki myös Harryn äiti Diana. Itseään ja eritoten vaimoaan Meghania Harry tuntuukin vertaavan äitiinsä viattomana median uhrina.

Harry kyllä avaa kiitettävästi itseäänkin. Paniikkihäiriötään, masennustaan, ahdistustaan sekä tietenkin toilailujaan, jotka tietenkin raportoitiin mediassa. Itsekin nuorempana paniikkihäiriökohtauksista kärsineenä voin kuvitella, minkälaista on paniikkihäiriön kanssa julkisuuden suurimmassa silmässä. 

Harry tuntuu aidosti rakastavan vaimoaan Meghania. Ilmeisesti ainakin hänet rakkaus on onnistunut saamaan, jos ei nyt raiteileen, mutta onnelliseksi. Brittilehdistön vaino Meghania kohtaan tuntuukin kirjan luettuani omituiselta. 

Mutta kuninkaallisten elämä on jatkuvaa saippuaoopperaa. Jonkun on oltava hyvis ja jonkun pahis. Meghanin rooliksi jäi se pahis, kun hän ei suostunut alistumaan hovin ikiaikaisiin sääntöihin, kuten ei prinsessa Dianakaan. Meghanilla ei kuitenkaan ollut Dianan karismaa tätä puutetta korvaamaan.

Hämmentävä saamelaiskäräjälaki

Eilen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tuli kuluneeksi vuosi. Oli kyllä taas sellaista tekopyhyyttä että oksat pois. Hyvepisteitä haettiin oikein urakalla.

Somessa ja livenäkin jaetaan Slava Ukrainia ja Ukrainan lippua. Ja tietenkin kaikki muu hurskastelu siihen päälle. Minua pidemmän aikaa seuranneet tietävät, että minä en lähde koskaan lauman mukanan mihinkään juttuun. 

Mutta se siitä, nyt puhutaan saamelaisista. 

En ole saamelaiskäräjälain asiantuntija, mutta on se jotenkin hämmentävä. Lakiehdotushan kaatui jo ennenkuin se edes pääsi eduskunnan istuntoon äänestettäväksi. Enkä tiedä onko huono asia. 

Nykyään kun ihmisen pitäisi saada identifioitua vaikka miksi, niin on hämmentävää, että tuodaan sellaista lakia pöytään, joka luokittelee hyvinkin tarkasti, kuka on saamelainen ja kuka ei. 

Vielä hämmentävämpää on, että ne jotka ajavat identifioitumisvapuaksia, kannattivat myös tätä lakia ja pyytelivät vuolaasti anteeksi, kun se ei mennyt läpi.

Saamelaiset ovat olleet sorrettu vähemmistö aikanaan, mutta en oikein näe heitä enää sellaisina. Saamen kieltä voi opiskella jopa Helsingissä yms. Taatusti romanitkin kokevat heitä enemmän syrjintää ja rasismia Suomessa.

Olinko minäkin koulushoppailija?

Mielenkiintoinen väittely on käynnissä ns. koulushoppailusta. Eli vanhemmat eivät halua lapsiaan kurjaan lähikouluun, kun muitakin vaihtoehtoja on. Joidenkin mielestä tämä on huono asia. Mielestäni täysin luonnollista. 

Peruskoulu on jo aikaa sitten menettänyt jo tasa-arvon siitä näkökulmasta, että kaikki koulut olisivat samantasoisia. Eivät ne olleet edes silloin, kun itse olin peruskoulussa. 

Varsinkin yläaste Korsossa 90-luvun alussa oli täysin luokaton ja luokattomalla tarkoitan kehnoa opetusta ja häiriköiden piinaa. Silloin ei ollut edes juuri niitä S2-oppilaita eli ulkomaalaistaustaisia. Häiriköt olivat täysin kotimaista tekoa.

Itsekään en mennyt niihin kouluihin, joihin olisi pitänyt. Olin siis koulushoppailija. Luin peruskoulussa venäjän kieltä ja sitä ei tietenkään opetettu kaikissa kouluissa. Olisin kielen avulla päässyt jopa Helsingin huippulukioihin. En tietenkään mennyt, koska en olisi niissä pärjännyt. Olin koulussa korkeintaan keskitasoa.

Ei kyllä peruskoulun ongelmia ratkaista sillä, että lapset pakotetaan häiriköiden piinaamiin kouluihin sen takia, että joku saa siitä itselleen hyvepisteitä. Jos koulu on levoton maahanmuuttajaoppilaiden takia, niin täytyyhän siitä voida puhua ja antaa vaihtoehto hakea koulu muualta, jos se on mahdollista.

Uusi maailmanjärjestys ei tuo rauhaa

Münchenissa puuhattiin länsimaiden toimesta uutta maailmanjärjestystä. Minusta kuulostaa aina pelottavalta, kun kuulen sanan maailmanjärjestys. Käytti sitä länsimaat, Venäjä, Kiina tai kuka tahansa. 

Itse vartuin silloin kun kylmä sota veti viimeisiä henkäyksiään ja sitten Neuvostoliitto romahti, kun olin teini-ikäinen. Tuolloin en tietenkään osannut arvioida tilanteen räjähdysherkkyyttä. Kylmä sota loppuikin yllättävän vähin sodin ja uhrein.

Olen sitä mieltä, että eurooppalainen hyvinvointi on varmastikin onnistunein yhteiskuntamuoto tähän mennessä maailmanhistoriassa. Silti en ajattele niin, että se olisi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja tapa elää. Muitakin on. 

Sitä en vain ymmärrä, miksi maat on jaoteltava taas kerran läpeensä pahoihin ja hyviin. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, pahassakin on hyvää ja hyvässäkin pahaa.

Itse en kuitenkaan usko avoimeen konfliktiin edes länsimaiden ja Venäjän välillä. Pelissä olisi liian paljon. Kylmää sotaakin käytiin tosiasiassa vain Afrikassa ja muissa kehitysmaissa, kun Neuvostoliitto tuki yhtä osapuolta ja Usa toista. 

Nykyistä kylmää sotaa käy Ukraina lännen puolesta. Sitähän ei edes tämä uutta maailmanjärjestystä suunnitellut "turvallisuuskokous" enää peitellyt. Ja sota tulee jatkumaan vuositolkulla. Venäjän luullaan romahtavan, mutta ei siltä näytä. Lopputuloksena vain loppumaton kulutussota.

Puhunattakaan, jos uuden maailmanjärjestys laajenee jonkinlaiseksi proxysodaksi vielä Kiinan kanssa, joka on ahkerasti levittänyt vaikutusvaltaa sekä Aasiassa että Afrikassa.

YK on menettänyt täysin merkityksensä missään rauhantyössä. Sen ainoa merkitys lienee enää avustusjärjestöissä. Se koki edeltäjänsä Kansainliiton kohtalon karulla tavalla.

Kirja-arvio: Uuno Kailas - Kirjallisuudesta

 

Uuno Kailaan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo sata vuotta. Yhä hän kiinnostaa kirjallisuudentutkijoita ja tietenkin myös lukijoita. Juha Järvelä on tehnyt kelpo työn toimittaessaan Kailaan kirjallisuusaiheet kirjoitukset kirjaansa Uuno Kailas -kirjallisuudesta. 

Kirjoitukset ovat pääosin kirja-arvioita, mutta muitakin tekstejä löytyy, kuten kipakoita vastineita Kailaan kirjoja koskeneisiin kritiikkeihin. Kailas oli itse varsin ankara kritiikeissään, mutta hänen oli ilmeisesti vaikeampi ottaa itse kritiikkiä vastaan. Niinkuin kai meidän kaikkien.

Kailaan kirjakritiikit laajenivat helposti laajempaan kirjallisuudenpohdintaan, eikä vain kyseessä olevan kirjan ruodintaan. Ainakin silloin kun lehdessä oli tilaa kirjoittaa, niin Kailashan kirjoitti. Silmiin ehkä iski, että Kailas oli usein myötämielisin omien tuttaviensa ja ystäviensä kirjoille. Pienet olivat piirit tuolloinkin.

Muutoinkaan sadassa vuodessa harva asia on muuttunut. Kailas oli huolissaan jo tuolloin runouden tulevaisuudesta tai kirjallisuuden ylipäätään. Jo tuolloin maailma koettiin kaupalliseksi ja pinnalliseksi, vaikka tämän päivän näkökulmasta se tuskin tuolloin vielä oli.

Kailaan kirjoitukset ovat hieman epätasaisia. Osa on hyvinkin mielenkiintoisia, mutta joissain, varsinkin historiaan kadonneiden kirjailijoiden kohdalla ei niinkään. Monet nimet tulivat minulle yllätyksenä ja Wikipedialle tuli käyttöä. Historia on armoton, se säilyttää jotkin nimet ja toiset kadottaa.

Uuno Kailaasta on jäänyt historiaan kuva synkeänä vain runoihinsa keskittyneenä miehenä. Tämäkin kirja muuttaa tuota mielikuvaa. Kailas oli tavallinen kuolevainen hänkin, joka riipi leipäänsä kasaan kritiikkejä kirjoittaen.

Voi maailman hulluutta osa: ilmapallot ja Lintilän whatsappi

On taas aika sättiä ihanaa, hullua maailmamme ja maatamme.

Usassa on nyt ammuttu alas tällä erää kaikki ilmapallot. Parempi tietenkin että ammuskelevat niitä kuin kouluissa. Ilmeisesti vain yksi oli Kiinasta lähtöisin, muut yksityisten yritysten. Ihme ettei heistä kukaan vaadi korvauksia. Siis ne yritykset. Ja eikö mitään tiedonkulkua ole viranomaisten ja yritysten välillä?

Jo ufojenkin epäiltiin olevan asialla. Mutta luulisi nyt sentään, jos tullaan jostain avaruuden takaa, niin että olisi heillä edistyneempää tekniikkaa kuin ilmapallot? Tai että kiinalaisillakin olisi. Mitä ihmeen vakoilutietoa voi saada ilmapalloilla. Jotka vielä roikkuvat lähes avaruuden rajoilla? 

Onneksi kotimaassa sentään ongelmat ovat pienemmät, kuten ministeri Lintilän Whatsapp-sekoilut. Lintilä on jotenkin sellainen totisen torvensoittajan oloinen, että minusta on vain raikasta, että hän todennäköisesti itse humalassa lähetti demarimeeminsä omilleen. Tai joku niistä teollisuuden lobbarikavereista, joita oli tapaamassa.

Haluaisin muuten nähdä tuon meemin. Mistä löytyisi? Tietäisikö joku? Tuskin se sentään yhtä rivo on kuin aikanaan se kikkelikortti, jonka poikaporukassa laittoivat tasa-arvovaltuutetulle.

Siis omilleen vielä lähetti meemin. Ymmärtäisin kränän, jos olisi mennyt koko eduskunnalle. Itse olen kännissä kirjoitellut ja lähetellyt paljon pahempia. Ihan turha kohu, jota ei olisi tietty syntynyt, jos Lintilä ei selvittyään olis ruvennyt valehtelemaan kännykkänsä kaappauksesta.

Egoista puheenollen, Miesten penikset ovat muuten kuulemma kasvaneet selkeästi 30 vuodessa. Miksei minulla? Olen ikuinen väliinputoaja.

Lumeton talvi kaipausta täynnä (runo)

Kevätaurinko on armoton
pimeälle mielelle

Se työntää valoa väkisin
sitä ei kaivata
jotkut sanovat sitä onneksi
toiset eivät sitä kestä

Sanoit, ettei sinun sieluasi voi viedä
minun veit
sieluni on kadonnut
sinun on vapaudessa
jossain mitä en tiedä

Etsin sinua sen jälkeen kun pakenit
kärsin ja korvennuin

Ilman sinua
elämä minusta
paennut
norsunluisen ihosi
korpinmustien hiuksiesi jälkeen

Lumeton talvi
kaipausta täynnä

Olen tipahtanut nykyajan lapsen hankkimisen ja suhdekuvioiden ymmärryksestä (täysin)

Nykyaika on ihmeellistä. Nykyään nostetaan ihanteeksi  se, että nainen hankkii lapsen tietoisesti yksin. Tämäkin koetaan jonkinlaisena voimaantumisena ja menestyvän naisen merkkinä. 

Lapsen hankkiminen yksin koskee tietenkin vain naisia. Yksinäinen mies ei taatusti saa edes adoptoitua lasta. Elatusmaksuja hän tietenkin maksaa lapsesta, jota ei ole itse halunnut ja vieläpä nykyään lapsesta, joka ei ole biologisesti edes hänen.

Mietin vain, että lapsella kuitenkin olisi oikeus isään? On ihan kiistatonta käsittääkseni, että varsinkin pojat oireilevat, jos heillä ei ole isää tai edes minkäänlaista miehen mallia elämässään.

Voin olla vanhanaikainen, mutta minusta lapsen hankkiminen tietoisesti yksin osoittaa aikamoista itsekkyyttä. Haluan lapsen itselleni, mutta en välitä lapsen oikeudesta myös isään. 

Toinen nykyajan ihailtu ilmiö on avoimet suhteet. Jokainen tekee niinkuin lystää, mutta miksi olla parisuhteessa, jos haluaa paneskella muita. Varsinkin jos seksikin sujuu vielä suhteessa.

Eikö näissä avoimissa suhteissa väistämättä käy niin, että toinen saa seksiä enemmän ja mellastaa miten lystää? Vaikea kuvitella, ettei jossain vaiheessa astu kuvioon katkeruus ja kauna toista kohtaan? En sitten tiedä, onko asiaa tutkittu. 

Ja eikö toinen osapuoli ole yleensä innokkaampi avoimeen suhteeseen ja toinen suostuu menettämisen pelosta?

Tästä pääsemmekin loikkaamaan polyamoorisiin suhteisiin. En kyllä itse välittäisi jos samassa sängyssä pötköttelisi tyttöystävän lisäksi toinen mies. Miten tällainen suhde voi mitenkään toimia?

Itselleni riittäisi ihan yksikin ihminen, mutta mikään suhde ei ole toiminut. En kyllä jaksa uskoa, että edellä mainitut suhdemallitkaan toimisivat. 

Voiko mikään rakkaussuhde edes toimia?

Matias Mäkysen yö opiskelijatytön kanssa paljasti: pettäminen ei ole enää juttu eikä mikään

Yhteiskunnallamme on nykyään erikoinen moraalikoodisto. 

Ilkka Kanerva ja Toimi Kankaanniemi joutuivat aikoinaan eroamaan pikkutuhmien tekstiviestien takia. Tekstareiden kohteetkin kokivat olleensa enintään kiusaantuneita eikä ahdistuneita viesteistä. 

Demareiden varapuheenjohtaja, naimisissa oleva viiksivallu Matias Mäkynen taas taluttaa opiskelijatytön asuntoonsa, eikä kukaan vaadi eroa. Mitä opimme tästä, petä oikeasti, äläkä viestittele. Kaikki kolme toki valehtivat ja Ike Kanervaa painoi korkein asema.

Koko jupakka ei olisi tullut edes julkisuuteen ilman Seiskaa. Siinä missä Kankaanniemeä höykyttivät kaikki lehdet, Mäkysen pettäminen olisi vaiettu kuoliaaksi.

Yhteiskunta on niin innokkaana kaikkea oletettua seksuaalista ahdistelua jahtaamassa, että se ei välitä lainkaan enää pettämisestä. Ennen pettäminen oli iso juttu, kysykää vaikka pettäjäpiispa Ilkka Kantolalta, joka joutui luopumaan piispanviitastaan pettämisen takia.

Joku voi tietysti ajatella mitä merkitystä poliitikon pettämisellä on? Kyllä sillä on. Jonkinlaisena esimerkkinä pitäisi poliitikkojen olla, vaikka kansa sikailisi.

Mäkynen itse kieltäytyi enempää kommentoimasta asiaa, koska sanoi asian olevan perheessä käsitelty. Eikö hän ymmärrä olevansa julkisuuden henkilö ja vieläpä demarijohtoa? Lisäksi hän nolosti yritti valehdella jäätyään kiinni.

On tämä erikoinen maailma.

Tapaus Aarnio: Saiko Jari Aarnio oikeutta?

Tuossa jo aiemmin taivastelin, että miten kukaan jaksaa enää kirjoittaa, lukea ja katsoa Jari Aarniosta ja kaikesta hänen ympärillään mitään. 

Näin olikin silloin, sillä hänestä on kirjoitettu ja muodostettu kuva vain yhdellä tavalla. 

Kannattaa katsoa Tapaus Aarnio.Virkistävä poikkeus nykypäivän yhden totuuden saagasta, missä kaikille asioille on vain yksi totuus ja näkökulma. Tämä koskee varsinkin sitä kuuluisaa valtamediaa.

Sanoma teki härskisti bisnestä Aarniolla. Ensiksi vuosia jatkuvalla juttusarjalla ja täysin fiktiivisellä Keisari Aarnio-sarjalla, jonka ihmiset ottivat totena. Näin tavallinen ihminen vain ajattelee, kun tehdään fiktiivinen sarja oikeasta ihmisestä.

Tapaus Aarnio sen sijaan rakentaa järkeviä epäilyksiä tutkinnan suhteen. Ja onko peräti Aarnio ainakin osin lavastettu syylliseksi. 

Jopa oikeusjärjestelmän toiminnassa oli suuria puutteita kun kyse oli Jari Aarniosta. Tuntuu, että Jari Aarniosta haluttiin syyllinen hinnalla millä hyvänsä. Ja vuosia jatkunut oikeusprosessi todellakin maksoi.

Mediahan teki Aarniosta syyllisen jo ennen kuin häntä oli tuomittu. Tätä on tapahtunut muidenkin kuin Aarnion kohdalla. Poliisikin sitoi valtavat resurssit Aarnion jahtaamiseen, vaikka muuten valitetaan resurssipulaa.

Ja  nyt sitten kun Aarnio on päässyt linnasta pois valitetaan, että Aarnio tekee bisnestä tarinallaan. No onhan hänenkin tarinallaan tehty. 

Jokaisesta julkkiskonnasta on tehty muutenkin jo vähintään kirja ja joistakin jopa tv-sarja, kuten Nacci Tranbergista. Miksi Jari Aarnio ei saisi hyötyä kohtalostaan?

Miksi julkkikset ovat televisiossa joka v....n ohjelmassa?

En ole pitkään aikaan tehnytkään televisiokatsausta, joten olisiko sellaisen aika nyt. 

Nykyään on vaikea löytää ohjelmaa, jota ei täytettäisi julkkiksilla. Niin. Totta kai televisiossa ovat ihmiset ovat julkkiksia tai tulevat sellaiseksi. 

Mutta samaa muutamaa kasvoa kierrätetään ohjelmasta toiseen. Asiallisimmat julkkikset kun eivät mihin tahansa suostu rahasta puhumattakaan edes julkisuudesta. 

Julkkiksen elämä on surullisempaa kuin ennen. Joka helvetin somessa täytyy olla ja suostua kaikenlaiseen paskaan televisiossa. Koskien nuorempaa julkkiskaartia, vanhemmat koko kansan tuntemat, nyt tosin ikääntynet julkkikset ovat pääosin tältä helvetiltä säästyneet. 

Eniten myötähäpeää aiheuttavat Iholla-sarja ja vastaavat. Nuoret ja kauniit, joskaan eivät aina rikkaat valittavat elämänsä surkeutta valoisissa keskustakämpissään. Itkeä täytyy, eihän muuten mikään olisi mitään ilman itkua. 

Sitten ihmetellään ihmisten ilkeyttä omilla somesivuilla, kun joka helvetin ohjelmaan on pakko lähteä. Mutta ei hätää, aina irtoaa radiopesti tai kustannussopimus. Sillä millään muulla ei ole kuin sillä, että naama on etukäteen tunnettu. Julkkis haastattelee julkkista, julkkis tekee kirjan toisesta julkkiksesta yms.

Kaikki laadukkaat draamasarjat ovat nykyään lukkojen takana suoratoistossa. Kuten muutkin ohjelmat. Koskien tietenkin vain kaupallisia kanavia. Köyhän on tyydyttävä Ylen tuotantoon, josta kyllä löytyy helmiäkin, kunhan jaksat selata pillupäiväkirjat ohi. 

Niin, että sitten vielä tämä uusi trendi. Julkkikset matkailevat taivastelemaan ympäri maailmaa ilmastonmuutosta, seilaavat merillä yms. Siinä sitä on kestävää kehitystä. 

Joskus ennen puhuttiin turhista julkkiksista, mutta sellaisia ei enää ole. He täyttävät ruudut, sillä suostuvat kaikkeen julkisuuden takia.

Kurt Cobain on kuollut (runo)

Kurt Cobain on kuollut.
Samoin minun nuoruuteni.
Cobain koki runoilijan kuoleman.
Minä hiivun muiden mukana pois.
Cobain näytti runoilijalta.
Minä luisuin läskeihin.
Olen vanha kiukkuinen mies, joka valittaa.
Eikä luovu pakkomielteistään.
Haaveilusta tillintallin,
vaikka vain suru on kestävää,
kun jo pikkupojatkin pilkkaavat.
Rakkauden tuottama onni,
yhtä lyhyt
kuin mahdollisuus löytää rakkautta.
Nuoruuden ehdottomuus
muuttui sellaiseksi,
ettei osa antaa periksi
toisin kuin Kurt Cobain.
Saan kuitenkin elää,
oli se sitten sellaista kuin se on.

Vanhoja runokirjojani yhä saatavilla!

Instassa ohjeet miten voit tilata vanhoja kirjojani. Uutta kirjaakin voi tilata tai lainata kirjastoista. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Valkoinen kääpiö (runo)

Kun aurinko räjähtää
ja vetää viimeisen elävän henkäyksensä
sen saman henkäyksen, jolla elämää toi
Jäljelle jää Valkoinen kääpiö
Kerran loistanut aurinko
muuttuu kajastukseksi
jonka säteet ruokkivat kuolemaa
Sinä, minä ja me muut
emme siitä enää tiedä
Universumi on meidät nielaissut
hyvän aikaa sitten
Se, mikä meille joskus oli merkityksellistä
on nyt täysin merkityksetöntä
Jokainen ihminen huuhtoutui
lopullisesti pois
jo silloin kun meillä oli mahdollisuus
Lopulta Valkoinen kääpiö katoaa  sekin
muuttuu uupuneeksi tähdeksi
loppuunpalaneiden tähtien joukkoon

Kirja-arvostelu: Ursula Vala - Kuoleman monet kasvot - Totuus oikeuslääkärin työstä

 

Monien ainoa käsitys oikeuslääkärin työstä on televisiosarjojen omalaatuiset oikeuslääkärit. Totuus heidän työstään on kuitenkin kovin erilainen. Esimerkiksi kirjailija itse ajautui oikeuslääkäriksi puolivahingossa, eikä hinkunut avaamaan vainajia kuten tv-sarjoissa.

Ursula Vala (runollinen nimi muuten) kuuluu niihin lääkäreihin, jotka osaavat kirjoittaa muutakin kuin käsittämätöntä lääkärikieltä. Kuoleman monet kasvot on viihdyttävä, jos näin nyt voi sanoa tällaisen aiheen ollessa kyseessä.

Hän käy työnkuvansa perinpohjaisesti läpi aina kouluajoista konkreettisesti siihen, mitä avauspöydällä tapahtuu ja tietenkin mitä kaikkea muuta oikeuslääkärin työhön kuuluu. He eivät pelkästään avaa vainajia. 

Mitään herkullisia paljastuksia avauspöydiltä on turha odottaa. Yksityisyydensuoja se on kuolleellakin. Suomessa esimerkiksi kukaan ulkopuolinen ei enää pääse tarkkailemaan ruumiinavauksia. Esimerkkitapausten avulla hän kuitenkin avaa niitä tyypillisempiä kuolinsyitä ja tapoja kuolla.

Vala arkipäiväistää kirjassaan kuoleman, sillä työtä se on oikeuslääkärin työtä, vaikka itse en kyllä pystyisi päivästä toiseen avata kuolleita. Itse olen nähnyt vain isäni kuolleena ja se riitti minulle kuolleiden näkemisestä, jos ei ole pakko nähdä. 

Itsellenikin oli kuolema lähellä, kun astmaani ei tunnistettu ennen kuin sairaalakeikka edessä. Sekin tästä kirjasta selviää, että astmaakin todella vielä kuolee ihmisiä. Edes tueberkuloosikaan ei ole täysin kadonnut. Se on ainoa tauti, joka voi tarttua vielä avauspöydältäkin herkästi.

Aihe (kuolema) tuntuu kiinnostavan lukijoita, sillä Helsingissä kirjaan oli satojen varausjono. Jossain kohdin kirjaan on jäänyt toistoa, mutta kirjoittaja välttää lukijan tylsistymisen sillä, että hän on osannut jaksottaa rankempia osia hieman "viihteellisempiin" osiin.

Miksi nuoret miehet palvovat naisvihamielisiä, kuten Andrew Tatea?

Andrew Tate oli minulle täysin tuntematon "suuruus" ennenkuin Greta Thunberg häntä tylytti somessa. Hetken päästä hänet sitten pidätettiin Romaniassa raiskauksista ja ihmiskaupasta. 

Kyseessä on varmasti sairas niljake, mutta ei naisvaltainen toimittajakunta pidätellyt riemuaan, kun nyt saatiin sitten vihdoinkin oikeasti naisvihamielinen mies kiikkiin. Tuon kyseenalaisen tittelin kun on moni viaton mieskin saanut kantaakseen. 

Lehtitietojen mukaan tämä Tate on kuitenkin ollut suosittu somessa. Eritoten nuorten miesten keskuudessa. Tämä onkin mielenkiintoinen ilmiö. 

Nykypäivän nuoret miehethän pitäisi olla pääosin kasvatettu suvaitsemaisemmaksi kuin mitä vaikka minun nuoruudessani yli 20 vuotta sitten. Eivätkö opit ole menneet perille? 

Vai olisiko syynä se, että miehuudesta on nykyään tehty pahaa, likaista ja iljettävää. 

Eikä siinä mitään. Vanha mieskäsitys saakin mennä. Se maskuliininen, julma ja väkivaltainen miestyyppi. Sellaisessa maailmassa minäkin jouduin herkkänä miehenä kasvamaan, enkä sellaista nykyisille pojille haluaisi. 

Sitten ilmestyi Taten kaltainen hahmo, joka osasi tähän iskeä. Oikein urakalla sovinismia ja naisvihaa. Tuskin kaikki Taten fanit edes olevat naisenpuutteessa kärvisteleviä katkeria incel-miehiäkään. 

Siinä on mukana ihan tavallisia poikiakin, jotka kokevat, että eivät halua alistua siihen, että kaikki miehiin liittyvä on likaista ja rumaa. 

Ja lopputuloksen sitten näette tapaus Andrew Tatessa.

Kranaattiterveisiä lähettävät julkkikset vahvassa sotapsykoosissa?

Joku tai jotkut ovat puhuneet siitä, että Suomi on joutunut sotapsykoosiin. Siltä kieltämättä tuntuu päivä päivältä enemmän. 

Paras esimerkki on kranaattiterveisiä lähettävät julkkikset. Niin, toki niitä kranaattiterveisiä ovat lähettäneet tavallisetkin jantterit, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä heidän terveisiään ei uutisoida kuten julkkisten.

Vai mitä mieltä olette siitä, että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho ostaa kranaattiterveiset Venäjälle? Sitten tämä reservin sivari vielä uhoaa, että tappaminen on hyvästä, kunhan saadaan tapettua venäläisiä. Miten tällainen ihminen voi olla ko. valiokunnan puheenjohtaja? Eikä kukaan ole edes vaatinut eroamaan.

Sitten kranaattiterveisiä ostaa vielä kirjailija Sofi Oksanen. Toivottavasti ihmiset nyt näkevät hänenkin lävitseen. Hänkin saarnaa vihaa. Mutta kirjat käyvät varmasti kaupaksi. Sen verran kovassa on hänenkin palvontansa.

Molemmilla julkkiskranaattiterveisten lähettäjillä on vahva sotapsykoosi päällä ja heillä riittää faneja ja varmasti saavat lisääkin. Sofi Oksanenkin on nyt sellaisten sankari, jotka häntä aiemmin inhosivat. Samaa koskenee Halla-ahoa tosin hänen faneissaan on varmast tappamisen hyväksyjiä ollut  jo aiemmin huomattavasti enemmän.

Nämä henkilöt ovat ääriesimerkkejä, muut vihaavat äänettömämmin, mutta vihaavat. Tappamisen karnevalisointi on täysin hyväksyttyä nykyään Suomessa, kunhan se vaan koskee venäläisiä. Sinänsä uskomatonta, kun Suomi ei edes käy sotaa. Ukrainalaisilta moisen ymmärtää. Viha kun kuuluu sotaan. Tosin vihan sumentamana ei tee enää järkeviä päätöksiä.

No. Onneksi järjen ääniäkin on yhä poliitikoissa, julkkiksissa niin kuin tavallisissakin ihmisissä. Itse en ymmärrä herkuttelua ja vielä vähemmän viihteen tekemistä oikealla tappamisella. Siinä ei ole minulle mitään väliä mitkä maat sotivat. Mielipide on aina sama

Oodi rakastaville naisille (runo)

Miksi naiset tuoksuvat aina hyvälle?
Miten he jaksavat uskoa huomiseen?
Miksi he ovat avoimia rakkaudelle?
Miten heitä tulisi rakastaa?
Miten he voivat rakastaa niin paljon?
Että uskovat valheisiin?

Katsottua: Viikinki - dokumentti: Tony Halmeen nousu, uho ja tuho

 Painija-nyrkkeilijä-showmies-kansanedustaja Tony Halme oli lehtien vakiokalustoa minun nuoruudessani 90-00-lukujen vaihteessa. Kiltisti raportoitiin kun Halme löylytti lomamatkalla marokkolaisia taskuvarkaita ja brittiläisiä turistiöykkäreitä. 

Uho oli aina kova. Sellaista toksista maskuliinisuutta niinkuin nykyään sanotaan. Tietyntyyppiset ihmiset syttyvät yhä toksisesta maskuliinisuudesta. Ei se mihinkään katoa.

Kuulostaapa pahalta muuten tuo minun nuoruudessani. No mutta asiaan, mitä tuore Halme-dokumenttielokuva Viikinki antaa ymmärtää, niin mies oli myös julkisuudesta riippuvainen. Ja muistakin päihteistä. Halme kai hyvitti julkisuudella ankean lapsuutensa haavoja.

En ollut mikään Halme-fani mutten häntä vihannutkaan. Yleensähän Tonya joko vihattiin tai rakastettiin. Tonyn kaltaisella epäsovinnaisuuksia laukovalla tyypillä ei nykyään olisi enää mitään asiaa mediaan. 

Tosin Tonyn eläessäkin elitistitoimittajat halusivat hänet studioon lähinnä sätittäväksi. Sanavalmiina Tony jäi harvemmin jalkoihin. Sometähti hän olisi muuten nykyään taatusti, mutta ehti kuolla oman käden kautta ennen kuin some löi läpi. 

Halmeen tarina on pohjimmiltaan surullinen kaikesta Halmeen uhosta huolimatta. Hän jäi luomansa Viikinki-hahmon vangiksi, niinkuin moni muu julkisuuteen itsestään hahmon luonut. Siitä hahmosta on vaikea luopua edes siinä vaiheessa kun kukaan ei enää soita. Näin kävi Halmeellekin.

Dokumentti on hyvällä maulla tehty. Se ei pelkästään nuiji Halmetta, sekin olisi ollut täysin mahdollista. Halmeen mielipiteet kun kuitenkin olivat mitä olivat. Dokkariin on löydetty sekä vanhoja vihamiehiä että mikä parasta, Halmeen ystäviä ennen julkisuutta. Haastattelujen väliin on löydetty harvinaisempaakin kuvamateriaalia Halmeen matkan varrelta.

Dokumentti antaa ymmärtää, että Halme olisi ollut luomassa Suomeen kireämpää ja jyrkempää poliittista ilmapiiriä. Minusta ilmapiiri olisi muuttunut ilman Halmettakin. Eihän Halme ehtinyt kovin kauan edes eduskunnassa vaikuttaa. Ja hyvä että ikuisesta tosiasioiden salailusta ja puhumattomuudesta politiikassa vain päästiin eroon.

Mikä Halmeessa oli parasta, Halme oli Suomessa aivan uuden tyyppinen julkkis. Hän todellakin sanoi mitä ajatteli. Ja niinkuin tiedämme, sellaisille ihmisille ei kauan riitä kavereita oikeassa elämässä puhumattakaan julkisuudessa.

Runo prinssi Harryn paljastuskirjasta

Harry se kirjoitti kirjan. 
Kirjoitettavaa riittää, 
kunnes kaikki on kirjoitettu puhki.
Eihän Harry kirjaansa kirjoittanut, 
kunhan jutut kertoi.
Ja sehän riitti.
Harry kertoi kaiken, 
paljasti kaiken.
Kuinka meni poikuus, 
kuinka tapasi Meghanin,
kuinka tappoi talibanit,
kuinka viiletti natsipuvussa,
kuinka paha äitipuoli kiusasi Harrya, 
tuota rikasta, kuuluisaa poikaparkaa.
Mutta kuka lohduttaisi Williamia, 
petettyä velipoikaa? 
Katehan se.
Riidoissa on maailman kuuluisin perhe, 
Harry paossa maassa Jenkkien.
Ei enää ole Harrylla paluuta palatsiin, 
siksi tarina myytävä.
Eihän nämä meille kuulu, 
mutta Harryn kirjaa kiltisti luemme.

Vartijat lyövät lyötyjä

Viikonloppuna usean vartijan kynsissä kuoli nainen eräässä kauppakeskuksessa. Tiedot ovat vielä osin sekavia ja ristiriitaisia, joten niitä en sen enempää pohdi. Selvää on, että vartijoiden väkivallan kanssa on tässä maassa ongelma.

Jotain on kyllä mennyt silti pahasti pieleen, jos nainen kuolee vartijoiden kynsissä. Tapahtumasta kun on kuitenkin kuvaa, jossa isokokoiset miesvartijat istuvat jo maassa makaavan naisen päällä, joka taas ei enää tehnyt vastarintaa.

Jo aikaisemmin kävi ilmi, kuinka vartijat retuuttivat sivummalle hakattavaksi laitapuolenkulkijoita. Ties kuinka kauan he ovat tätä sairasta toimintaansa jatkaneet ja jatkuuko se yhä jossain. Tässä onkin avainsana. Syrjäytyneet.

Vartijat ovat saaneet rauhassa piestä tai muuten kohdella kaltoin narkomaaneja, joppoja tai muuten vain syrjäytyneitä ihmisiä. He eivät tee poliisille ilmoitusta, koska se olisi turhaa. Eihän narkkarin puheita oteta tosissaan. 

Jos vartijat kohtelisivat samoin keskiluokkaisia ihmisiä, niin hehän tekisivät oikeusjutun, joka saattaisi mennä läpi. Vartijathan ovat olemassa suojelemassa keskiluokkaisia ihmisiä näkemästä toisten pahoinvointia.

On selvää, että vartijat kohtaavat väkivaltaisia asiakkaita ja heitähän riittää päihteidenkäyttäjissä. Mutta jotain on pahasti vialla vartijoiden ammattitaidossa, jos asioita ei edes yritetä hoitaa puhumalla vaan otetaan samanlaiset otteet käyttöön kuin jenkkipoliisilla. Ottaisivat mallia Suomen poliisista, joka hoitaa hankalatkin asiakkaat mahdollisimman kunnioittavasti.

Samaa jenkkityyliä käyttävät myös portsarit, vaikka heidän asiakkaissaan ei enää syrjäytyneitä olekaan. Ainakaan yökerhoissa, joissa kaljupääbodareita on eniten ovella. Eräskin ex-portsari oikein kehui kirjassaan, kuinka he veivät asiakkaita hakattavaksi ja kirja myi kuin häkä. Suomessa elää edelleen jonkinlainen sairas väkivaltaa ihannoiva kulttuuri. 

Hulluinta tässä kaikessa on, että osa ihmisistä vielä puolustelee vartijoiden kovia otteita. Hehän ovat tietenkin itse keskiluokkaisia ihmisiä, joiden mielestä on oikein piestä ja kurittaa narkkareita. En ymmärrä mitä sairasta nautintoa siitä saadaan, että lyödään jo valmiiksi lyötyjä. 

Mikä on Suomen huonoin elokuva?

Katsoin tänään Karvat-elokuvan. 

Kyllä. Nimikin on jo järkyttävä ja karvoitustakin kuvattiin runsaasti kovan linjan feministien mieliksi. Sille on soviteltu huonoimman suomalaisen elokuvan titteliä. Tämä 1970-luvun lahja Suomelle ei toimi oikein millään osa-alueella.

Elokuvan seksikohtaukset olivat kökköjä ja "jännärin" juoni tökki pahasti. Tai siinä ei oikein sellaista ollut, vaikka kirja pohjautui valmiiseen kirjaan. 

Melkein ainoa hyvä asia oli se, että päähenkilönä toimineen epäonnistunut kirjailijan kohtalo ei ollut karmea. Muutenhan pystyin tämän epäonnistuneen kirjailijan Via Dolorosaan samaistua.

Mutta ei Karvatkaan surkein näkemäni suomielokuva ole. Speden monet elokuvat kilpailevat kovasti tittelistä. Kyllä. Olen niitäkin katsonut.

Naisen logiikka -elokuvan Spede teki, kun kerrankin sai rahaa elokuvasäätiöltä ja oli pakko kuvata, kun säätiö karhusi jo rahoja takaisin. Käsikirjoitusta ei tietenkään ollut. Koko elokuva on yhtä pitkittynyttä naisen logiikka -sketsiä televisiosta.

Myös Naisen logiikalle on soviteltu huonoimman elokuvan titteliä ja tässäkin elokuvassa tökkii kaikki. Se on vanhahtava jo syntyessään ja syntyikin vain koska oli pakko. Spede teki onneksi jo toimivia sarjoja uransa lopuksi, kun antoi muille ohjat.

Ja vaikka olenkin vanhojen suomalaisten elokuvien ystävä, niistäkin löytyisi monta ehdokasta Suomen huonoimmaksi elokuvaksi. Varsinkin lähes kaikki 1960-luvulla nuorisolle suunnatut musiikkielokuvat. Ne ovat yksinkertaisesti karmeita.

Kaikkia huonoja suomielokuvia voi onneksi kiittää siitä, että ne ovat tallentaneet aikansa ympäristöjä ja ilmiöitä. Siksi nekin ansaitsevat elää. 

Nykysin kaupallinen kilpailu taitaa olla jo sen verran kovaa, ettei täysin patasurkeita elokuvia edes pääse toteutusvaiheeseen. Luojan kiitos.

Voi Suomi-parka: Osa eduskuntavaaleja odotellessa

 Nykyisin kun kaikki vanha on tunkkaista nuorten toimittajien mielestä, niin mitenhän he selittävät sen, että kun eduskuntavaalit lähestyvät Sanna Marinin puolueen eli demareiden suosio takkuaa. 

Ja persut nousseet gallupeissa toiseksi. Ehkä persut ovat tunkkaisia sitten toimittajien mielestä. Syitä haetaan tietenkin myös nukkuvista äänestäjistä. Hehän ovat tunkkaisia.

Itse en äänestä persuja. En suoraan sanottuna tiedä, äänestänkö lainkaan. En tiedä onko minulla mitään syytä. Kokoomusta tuskin kuitenkaan äänestän. Heillähän on nyt kova uho päällä, että köyhät laitetaan nyt kyykkyyn. Sehän on ollut heidän tavoitteensa aina, vaikka kovasti mainostavat olevansa köyhien ystäviä. 

Kokoomus toki hakee pehmeämpää linjaa ennen vaaleja. Eivät he tyhmiä ole. Siitä esimerkkinä Wille Rydmanin karkoitus puolueesta persuihin ilman, että varsinaista rikosta on  tapahtunut hänen naisjutuissaan. Päinvastoin häntä syyttäneet ovat jääneet suoranaisesta valehtelusta kiinni. No. Persuissa on varaa sitten kohuilla. Kohuja ja kauhisteltavaa heiltä odotetaankin.

Joskus olin hyvinkin kiinnostunut politiikasta ja peräti mukanakin siinä hetken aikaa. Nyt uutiset saavat  lähinnä vihaiseksi ja en ole löytänyt poliittista kotia mistään. Olen ollut varsin liikkuva äänestäjä. Olen betamiehen kuoressa elävä alfamies, kaiken lisäksi vielä keski-ikäinen ja kohtuullisen köyhä, joten ei minulle ottajia löydy. Äänelleni tietenkin. 

Kotimaan politiikka on mennyt merkilliseksi performanssiksi. Pääministeri matkustaa ympäri maailmaa kiilloitaakseen kuvaansa faniensa edessä ja kotimaassa merkillinen sekasotku. Sähkölaskuissa autetaan varakkaita ja ylimääräisiä lapsilisiä jaellaan.

En tiedä. Saa nähdä.

Kuoleman apumiehet (runo)

Kuoleman apumiehet
vahvistettuna
tietoisuudella omasta kuolemastaan

Edes kylmä syli ei lämmitä
kuolema ottaa omansa

Kuoleman apumiehet
tietävät kuolevansa
autettuaan kuolemassa

Sankarit kuolevat
ovat poissa