Kirja-arvio: Teemu Keskisarja - Hulttio: Gustaf Mannerheimin painava nuoruus

 

Arvostellaan tässä vielä yksi historioitsija Teemu Keskisarjan kirja ennen kuin siirrytään muualle. Keskisarjan hyllyssä on vain ollut nyt hyvin hänen kirjojaan tallella. Vielä kansanedustajuus ei ole turmellut häntä.

Itse en varsinaisesti ole koskaan Mannerheimia ihaillut, joskaan en vihannutkaan. Mannerheimin sisällissodan aikaisista synneistä on aikaa.

Mannerheimista on kirjoitettu lukuisia kirjoja varsinkin sota-ajoilta ja hänen ylipäällikköajoiltaan, useimmat palvoivat ennen kohdettaan, nyt jo kriittisiäkin sävyjä löytyy. Itse asiassa paljonkin.

Marsalkan nuoruudesta on kirjoitettu vähemmän. Hänhän jäi käytännössä sukulaisten armoille jo nuorena, kun isä pakeni velkojaan ulkomaille rakastajattaren kera ja äiti taas kuoli suruunsa ja häpeään.

Mannerheimista tuli osalle kansaa puoljumala sodan aikana, mutta pitkään hän sai tämän kirjan perusteella taistella ennen kuin paikka auringossa aukeni. 

Mannerheim halusi selkeästi tulla suureksi, mutta hänen omat hölmöilynsä pidensivät matkaa. Skandaaleja riitti ja kaikenlaista vittumaista vastoinkäymistä. Hän iloitsisi aidosti Suurin suomalainen tittelistään noin 20 vuotta sitteen.

Toisaalta hänelle kävi sitten välillä vastoinkäymisten lisäksi satumainen tuuri ja hän osasi vakavoitua oikeilla hetkillä, esimerkiksi silloin kun sai teini-ikäisenä potkut kadettikoulusta jäätyään kiinni tunnetun homoseksuaalin luota. Siitä alkoi vihjailut Mannerheimin homoudesta, mutta ilmeisesti seksi ei koskaan ollut hänelle se ykkösasia. 

Mannerheimin tyttärien elämänkumppanit sen sijaan olivat naisia, joten en tiedä, antoiko Mannerheim karmean esimerkin heille miehistä, kun ei juuri tyttäristään välittänyt sen enempää kuin Mannerheimin isäkään lapsistaan.

Mannerheim muistutti monessa asiaa isäänsä. Vaikka Mannerheim syntyi etuoikeutetettuun aateliin, niin rikas hän ei ollut ennen kuin nai rahasta venäläisen aatelistytön. Aivan kuten hänen isänsä nai rikkaan teollisuussuvun tyttären. Mannerheim tuhlasi kuten isänsä ja juhli. 

Mannerheimin isähän pelasi ja hurjasteli bisneksissään jopa sukukartanon perheensä alta, eikä Mannerheimkaan nuorena osannut oikein hoitaa raha-asioitaan.

Isältään Mannerheim peri muutakin. Mannerheimilla oli nuoresta pitänyt etunaan komea ulkonäkö ja hän oli pitkä. Hän näytti paremmalta kun hänen aikanaan useimmat olivat lyhyitä ja vähemmän komeita. Ulkomäöllään hän herätti jopa Pietarin ylimystön huomion.

Mannerheim halusi aina pois Suomesta Venäjälle, kuten Keskisarja sanoo, että Suomi oli Mannerheimin synnyinmaa. Suomessahan mahdollisuudet tulla suureksi olivat tuolloin ja vieläkin kovin rajoitettuja. 

Eihän Mannerheimin suomen kieli koskaan ollut edes erikoisen hyvää, kun kotina puhuttiin ennemmin saksaa ja ranskaa sekä tietenkin ruotsia. Ironista kyllä taas Mannerheimin nuorena kuollut sisar taas vihasi Venäjää, mutta kuoli siellä yksin.

Ei tämäkään kirja varsinaiseti mitään järisyttävää uutta paljasta Mannerheimista, sillä kohde itse oli jo omissa muistelmissaan vaitonainen yksityiselämästään. Tuolloin kun ei saanut etua  siitä, että sai kerrottua kaikki sairautensa ja pettymyksensä.