Seinen tuntematon (L’Inconnue de la Seine) (runo)

Seineen uponnut tyttö.
Nostettiin joesta onnellinen hymy kasvoillaan.
Vain kuusitoista iältään, arvioitiin.
Hän jäi elämään.
Hän oli kuolinnaamio, joka koristi synkkien taiteilijoiden asuntoja.
Maailman kuuluisin nimetön kaikkien vuosien jälkeenkin.
Miksi hän hymyili kuollessaan?
Sitä ei meille kukaan kertonut,
sillä onnellista ei kukaan kaivannut.
Kuolemako oli hänelle ilo?
Hän jäi kuuluisimmaksi tuntemattomaksi.
Siksikö hymyili?
Oliko onnettomasti rakastunut?
Eikö elämä ehtinyt koskaan alkaa,
eikö hän antanut onnen tulla?
Hän tiesi sen.

Miksi Suomen romanien tekemiä rikoksia ei tilastoida erikseen?

Ulkomaalaisten tekemistä rikoksista uutisoidaan hyvinkin näyttävästi ja eihän ne tilastot hyviltä näytä. Ulkomaalaiset miehet korostuvat lähes kaikissa tilastoissa. 

Varsinkin raiskausepäilytilastoissa irakilaisten miesten määrä on korostuvuudessaan järkyttävä ja saa ihmettelemään, miksi tilanteen annetaan olla sellainen kuin se on. Ja tämä on nyt sitä FAKTAA, mitä minulta on vaadittu. Uudet tilastot tulevat vasta ensi kuussa katsoin.

Ulkomaalaisten miesten tekemistä rikoksista vaiettiin vuosia, mutta ne onneksi julkistetaan kaiken kansan nähtäväksi ja arvioitavaksi. 

Sen sijaan Suomen romanien tekemät rikokset ja niiden määrä ja laatu on yhä arvoitus valtaväestöön nähden.

Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Krimo, kuitenkin uskaltautui yksilöimään Suomen romanien tekemät henkirikokset. En tiedä, mistä ovat tällaisen rohkeuden syöksyn saaneet, mutta tulos on julmaa luettavaa. Ja rikos on siis siitä rankimmasta päästä mitä löytyy. 

Romanit syyllistyivät henkirikoksiin 16 kertaa useammin kuin muut suomalaiset.  Henkirikoskuolleisuus on myös kymmenkertainen muihin suomalaisiin verrattuna, eli useimmiten romani surmaa toisen romanin. Surullista. 

Ja romanit nostivat äläkän rasismista. Eikö heidän pitäisi olla huolissaan siitä, miksi he surmaavat toisiaan? Ja tässä tutkimuksessa ei edes muita Suomen romanien tekemiä rikoksia käsitelty millään tavalla. 

Tutkimuksen tekeminen on vaatinut tutkijoilta paljon työtä, sillä Suomen romanien tekemiä rikoksia ei saa tai ainakaan erikseen tilastoida. Päätelmät on tehty romanisukujen sukunimi- ja nimiluetteloiden perusteella. Ja jos ero on noin huikea kuin henkirikoksissa, niin romanien tekemien rikosten tilastointi erikseen olisi hyvinkin perusteltua. 

Luulisi, että heidän itsensäkin olisi syytä pohtia syitä yhteisönsä rajuun sisäiseen väkivaltaan. Tässä tilastossa kun ovat vain henkirikokset, eivät pahoinpitelyt yms. 

Mitään lainsäädännöllistä estettä ei kai ole ja jos pelkän henkirikostilastojen perusteella tuloksetkin eroavat näin vahvasti kantaväestöstä, niin syytä olisi pohtia erillistä tilastointia.

No nyt sen huomasi Ylekin - toimittajat ovat kuin samasta puusta pudonneita!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Mediakriittiseksi luonnehdittu Viimeinen sana -ohjelma oli havahtunut huomaamaan, että näkökulmat valikoituvat sen mukaan, keitä toimittajakuntaan kuuluu. Pahiten näkökulmien yksipuolisuus korostuu valtamedioissa. Sanotaan nyt suoraan että Hesarissa ja YLEllä.

Tämä näkyy muun muassa toimittajien ja näkökulmien keskiluokkaistumisena. Itse lisäisin myös että yksipuolistumisena. Ironista kyllä, tämänkin tiedon joutui toimittamaan Ylelle HBL:n entinen toimittaja, joka ei varmaankaan ole duunaritaustasta lähtöisin.

Tästä itse olen paasannut jo vuosia. Toimittajat ovat usein kuin samasta puusta pudonneita melkein samanlaisine taustoineen ja koulutuksineen. Pääkaupunkiseudulla he eivät uskaltaudu ulos juuri Punavuoren ulkopuolelle, jossa he usein asuvat. 

Vaarallisinta tässä kehityksessä on se, että toimittajien omat ideologiat ja poliittiset käsitykset alkavat olla myös kuin samasta puusta. Useimmiten tuo ajatusmaailma on punavihreä. Varsinkin persut herättävät heissä niin suurta vihaa ja suuttumusta, etteivät he kykene kirjoittamaan järkevästi, puhumattakaan objektiivisesti persuista ja heidän kannattajistaan. 

Puoluelehdistön rappio tietenkin vain lisää maailmankuvan yksipuolisuutta ja se, että muutama mediatalo on ostanut lähes kaiken paikallisuutisoinnin Suomessa ja samoja uutisia syölletään jokapuolelle. 

Ylekin on mitä on nykyään, kaukana objektiivisesta tai edes tasa-arvoisesta uutisoinnista, mikäli miehet jotenkin liittyvät uutiseen. Tosin ilman Yleä paikallisuutisointia odottaisi kai kohta täydellinen romahdus. 

Ongelma piilee myös niissä pomoissa, jotka toimittajia palkkaavat. Jos he itse kuuluvat samasta puusta oleviin toimittajiin, niin tuskin he palkkaavat töihin kansan syvistä riveistä ketään, joka oikeasti tietää, mitä tavallinen kansa ajattelee. Näin toimittajien ammattikunta jatkaa elitistymistään. 

Itse en kuulu samasta puusta oleviin toimittajiin. Monesti olen kyllä saanut kansan raivon niskaani eliittitoimittajien takia. Mutta se tarkoittaa myös sitä, ettei minulle tarjota töitä samassa suhteessa kuin samasta puusta oleville toimittajille. 

Loppujen lopuksi kysymys tulee olemaan myös koko median uutisoinnin luotettavuudessa. Jos kaikki ajattelevat ja tekevät samalla tavalla, uskooko kansa enää toimittajiin, vaikka ns. faktat ovat teoriassa oikeita? 

Siksi nämä ns. kansalaisjournalistit pääsevät jylläämään, kun suurimmalla osalla toimittajista ei ole harmainta aavistusta, miten tavallinen köyhän kansan ihminen ajattelee. Pahimmassa tapauksessa eliittitoimittajan ylenkatsonta jopa kuultaa heidän jutuistaan köyhästä kansasta läpi. Heidän lempilapsiaan kun ovat maahanmuuttajat ja iänikuinen tasa-arvovatvonta sanojen tarkkailuineen ja paheksuntoineen.

Tavallisen kansan ymmärtäminen kun ei ole rakettitiedettä. Hannu Karpo tuskin oli persaukinen kaveri, mutta sinne hän puliukkojen koijuihin paineli karvalakkinsa kanssa.

Luettua: Mark Lanegan: Muistelmat: Tuntemattoman grungemiehen kiirastuli

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Mark Lanegan ei musiikkiharrastajien ulkopuolella heti soittele kelloja kuuluisuudellaan. Itse voin myöntää, että ennen hänen muistelmiensa Sing Backwards and Weepin lukemista, en edes tiennyt kuka hän on. Bändinsä Screaming Treesin senkin hädintuskin.

Mies oli kulttimainetta nauttineen Screaming Trees -poppoon solisti ja tunsi muistelmiensa perusteella Seattlen grunge-rockin kaikki suuret ja pienemmät nimet. Nyt ajatellen kaikki ovatkin jo edesmenneitä Lanegania ja Nirvanan Kurt Cobainin Courtney Love -leskeä lukuunottamatta. 

Lanegan käsittelee julkkiskavereitaan varsin lempeästi. Sukupolvensa ikoniksi noussutta Kurt Cobainia suorastaan silkkihansikkain. Alice in Chainsin laulajaa Layne Staleyta kohtaan Lanegan tunsi myös aitoa sympatiaa. Oasiksen laulajan Liam Gallagherin Lanegan haukkuu taas alimpaan maanrakoon. 

Suurin tähteys taisi jäädä saamatta Laneganilla todella rankan narkkaamisen tähden. Olen lukenut kymmeniä rockelämäkertoja, mutta Lanegan on omaa luokkaansa huumeiden määrässä, laadussa ja monipuolisuudessa. Ja koska hän ei nauttinut supertähteyttä ja siten saanut huumeitakin valmiina piikitettäväksi, kirja on täynnä mitä eriskummallisia kamanhakuretkiä ympäri keikkakaupunkeja. Ehkä liikaakin.

Lanegan on epätodennäköinen rocktähti ja toisaalta tyypillinen sellainen. Miestä risoi lapsesta lähti huono itsetunto ja huono suhde varsinkin äitiinsä. Ongelmanuoresta tuli narkkari-alkoholisti-varas, kunnes puolivahingossa ajautui bändin laulajaksi. 

Alkoi armoton kujanjuoksu huumeiden ja elämän kanssa, joka hänen omaksi kummastuksekseen ei päättynyt kuolemaan. Lanegan raitistui ja on nyttemmin tullut jonkinlaiseen uskoon ja laulaa yhä. 

Itse olisin lukenut mielelläni enemmänkin Lanaganin toipumisvaiheesta, nyt se sivuutettiin parilla sivulla, kun pelkälle narkkaamiselle on omistettu useampi sata sivua. Ehkäpä mies on halunnut pitää tämän puolen elämästään yksityisenä. Hoidon muuten maksoi Courtney Love, joten ei Cobainin leski ole täysin kovasydäminen. 

Suomikin kirjassa mainittiin. Wikipedian mukaan Screaming Trees esiintyi Alice in Chainsin lämppärinä Suomessa 1993, joten kirjan  laivamatkan Suomeen täytyy olla tuolta vuodelta. Laneganin kaltainen moniongelmainen tapaus oli kauhistunut menosta laivaristeilyllä. Hän kuvailee suomalaisten sekoilua kärkkäin sanoin.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Runoja kuumeen ajalta

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Finnish Museum of Photography (@valokuvamuseo) jakama julkaisu

pohjanmaan jokien jäät murtuvat ryskyen
luvassa on tulvavuosi
joutsenet räpiköivät jäisissä joissa
uljuus on tiessään

istun kipeänä ja itken
sillä maata ja nukkua en saata
kuumeessa ja hengittäminen
taas vanhassa mukana
koetan muistella
kuinka hengittää
että jaksaisi kävellä perille asti

tämä saattaa olla viimeinen kesä
jolloin kuulen käen kukkuvan
käki ei kasvata poikasiaan
se hylkää ne
toisilla on tapana hylätä
toiset kasvattavat
toistenkin poikaset
katsomatta kasvoja

jättämäsi tyhjät kotilonkuoret
kirjahyllyssäni puskinin vieressä
odotan, että paranen
ei käki kuku maaliskuussa
se on karannut etelään,
josta kohta palaa
tunnottomaksi rakastajaksi pohjoiseen

---------------------------------------------------------

Kengänkiillottajapoika
Kengänkiillottajapoika istuu tutulla paikallaan.
Siinä seisoo hänen edessään Runonkuningas.
Ohitse kävelee virkamiehiä ja kauppiaita.
Heillä ei ole varaa liikkua likaisilla kengillä.
Pojalla risaiset kengät. Ja likaiset.
Runoilijaa pojasta ei tule.
Hän kiillottaa rikkaiden kenkiä.
Myöhemmin ajaa heidän autojaan.
Saaden muutaman lantin.
Ne hän antaa perheelleen, joka ei piittaa pojasta.
Poika syntyi töihin, ei lapseksi.
Nyt hän kerää vähäiset tavaransa.
Huomenna hän taas kiillottaa.
Runonkuningas seisoo silloinkin hievahtamatta paikallaan.

Mihinköhän tämä koronasekoilu lopulta johtaa?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

En tiedä, jaksaako kukaan lukea enää riviäkään koronasta, mutta sitä olisi nyt tulossa. Onhan korona varmaan yksi googlehakuystävällisimpiä sanojakin. 

On luojan lykky, että Suomessa korona tai tuttavallisemmin nykyisin covid-virus on harvinainen vieras verrattuna vaikka Viroon tai Ruotsiin. Jos olisi, niin miten sekaisin tämä maa olisi. Ruotsi uhrasi vanhuksensa ja Viro ilmeisesti venäläisväestönsä.

Sekavuus yhdistää sekä tiedotusta että päätöksentekoa koronavirustaistelussa. Vain Sanna Marinin uskollisimmat fanit voivat sanoa kaiken menneen putkeen. Tosin kaikkea ei voi Marinin niskaan laittaa. kaikki muutkin päättäjät ja virkamiehet ovat sekoilleet urakalla. Kaiken huippuna vaalien siirto. 

Kukaan nyt tuskin olettaakaan, että pandemiaa vastaan voi taistella oppikirjan mukaan, mutta kyllä tämän pandemian edesottamuksia pohtivat tutkijat yliopistoissa vuosikymmenteen päästäkin. 

Ai miksikö? Miksi ravintolat suljetaan, vaikka sieltä tunnetusti saa viruksen melkein vaikeiten? Miksi maskipakko julkiseen liikenteeseen tuli vasta nyt? Miksi tietyt maahanmuuttajaryhmät saavat kohta kiitoksena piittaamattomuudestaan rokotuksen heti vanhusten ja sairaiden jälkeen?

Olisiko lupsakka Antti Rinne sittenkin selvinnyt paremmin koronataistelussa kuin ilottoman ja kireän oloinen Marin? Jossitteluksi jää. 

Tämä hallitus sai kritiikkiä oppositiolta vasta yllättävän pitkän ajan jälkeen, kun aselvelitalkoot jatkuivat yllättävän kauan. Olisiko päätökset olleet parempia, jos kritiikkiä olisi saanut antaa pelkäämättä jo aiemmin? Maskisotaan tuhrattiin aikaa luvattoman paljon myös. 

Liikkumisrajoitukset ovat puolestaan osa jopa huvittavia parisuhteen määrittelyinen yms. Niitä ei kuitenkaan noudata ne, joiden pitäisi. Nämä samat Lapin matkailijat ja bilettäjät viis veisaavat mistään rajoituksista tai sitten kuten maahanmuuttajien kohdalla "kärsivät" rakenteellisista vaikeuksista noudattaa ohjeita.

Itse en kyllä usko tällä menolla, että edes kesällä juhlitaan koronan päättymistä. Tai ne juhlivat, jotka eivät ole koronasta välittäneetkään. 

Itse toivoisin, että selviytyisin koronasta hengissä riskiryhmäläisenä. Neljä kertaa on jo testattu. Onneksi negatiivisin tuloksin.

No. Nyt painun kirjoittamaan runoja.

Julkkismietteitä: valtakunnanlesket ja samat asiat uudelleen haastatteluissa jorisevat julkkikset

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Julkisuus ei ole monimutkaista. Osa haluaa epätoivoisesti lehtiin ja julkisuuteen ja toiset eivät haluaisi, mutta joutuvat silti jatkuvien haastattelupyyntöjen kohteiksi, vaikka eivät olisi kertoneet enää mitään uutta viimeiseen 20 vuoteen. 

Eikä lehtijutulla ole edes enää sellaista merkitystä kuin 20 vuotta sitten. Yksi mehevä nettijuttu oikeassa julkaisussa voi tuoda enemmän tunnettuutta kuin yksi lehtijuttu aina vain katoavien lukijämäärien perinteisesssä lehdistössä. 

No. Jos Hesarin kulttuuriosastolle jos saat runokirjasi luikerreltua aina vain vähenevien kirjallisuuskritiikkien joukkoon, taivas saattaakin aueta. 

Mutta siis niihin tyyppeihin, joiden perässä media notkuu aina. Heitä on luonnollisesti vähän, koska on vähän julkkiksiakin, jotka lähestulkoon kaikki tuntisivat. Useimmiten he ovat entisiä urheilijoita tai jo vuosikymmenten takaisin kulttuuripersoonia. 

Esimerkiksi Vesku Loirin haastattelun saat aina myytyä, Aira Samulinin ja muutaman muun vuosikymmenestä toiseen puurtavan ikonin saat myös. Mietaan Jussi tuli myös nopeasti mieleen ja Siiri "Äitee" Rantanen. 

He voivat tosiaan haastattelussa sitten rupatella ne samat vanhat jutut, jotka ovat aina kertoneet. Skuuppeja vaaditaan vain vähemmän tunnettujen julkkisten suista. Ero, läheisen kuolema, masennus, syöpä tai jokin muu olisi hyvä löytyä, jos haluat juttusi kaupaksi.

Yksi oma ryhmänsä ovat kansakunnan lesket. He antavat haastatteluita kuolleesta puolisostaan joskus vuosikymmenestä toiseen. Vielä parempi, jos ovat taloudellisissa ongelmissa puolisonsa kuoleman jälkeen. Toimittaja soittaa taatusti ovikelloa. 

Matti Nykäsen Pia-leskestä on hyvää vauhtia tulossa valtakunnanleski. Jo siinä määrin, että lukijat lähinnä jo ärsyyntyvät nähdessään Pian lehden kannessa, jos hän kanteen asti vielä kantaa. Lukijat kokevat Matin kuolemalla mässäämisen rahastuksena ja rahaa Pia toki tarvitseekin jo Matin velkojen maksuunkin ilmeisesti.

Media rientää pyytämään anteeksi tekosiaan! Missä on päätepiste?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Taas on ehtinyt muutama päivä hujahtaa. Olin todella kipeä. Nyt olen taas pystyssä kuin schäfer valmiina räksyttämään. Siitä olenkin saanut moitteita, että olen ärsyttävä tyyppi Facebookissa. Omasta mielestäni kun vain haluaisin keskustella, mistä muut ihmiset eivät haluaisi. Minkä sitä tyylilleen voi.

Päätin sitten sulkea koko henkilökohtaisen tilini. En ole kaivannut. Ehkä Facebookin käyttäjät herättävät minussa kiukkua. Onhan heitä kavereista jo kadonnutkin. Ja ehkä liityn Trumpin sosiaaliseen mediaan sitten, heh. Eihän tuollaistakaan saa nyt sanoa, Esa. Muista.

Mutta koko se kiiltokuvamainen ja epäaito ja tosi-asioita vierastava ilmapiiri Facebookissa. Se ei ole mun juttu. Eivät tietenkään kaikki ihmiset siellä. Onhan siellä todella hyviäkin tyyppejä.

Näitä sometilejä minulla riittää, joten tuskin tässä ikävä pääsee kenelläkään minua tulemaan. Eräänlaisesta tosiasioiden kieltämisestä minun pitikin kirjoittaa. Anteeksi on nykyään pyydettävä jo omaa olemassaoloaan tai omia sketsejään, kuten Pirkka-Pekka Petelius.

Nyt uusin villitys mediamaailmassa on pyytää anteeksi vanhoja juttuja. Kuulemma siksi, että media itsekin vaatii anteeksipyyntöjä muiden törttöilyistä.  Seura-lehti on pyytänyt anteeksi Peter Nygård-juttujaan ja lisäksi Matti Nykänen -juttuja. Isto Lysmä, Matti-juttujen kirjoittaja, on tosin itse jo kuollut. Aika ikävällä tavalla tuossa miehen maineen päälle asetetaan varjo. Mattiahan tuskin käytettiin hyväksi, kun hänelle maksettiinkin jutuista.

Nygård-jupakasta sen sijaan vaikenee täysin, vaikka onkin elossa, viihdetoimittaja Rita Tainola. Hän vei tyttöjä Nygårdin luikse aikoinaan 90-luvulla. Hänellä sitä tietoja olisi, mitä Nygårdin luksushuviloiden kätköissä todella tapahtui. Naistoimittajana kohtalo toki ei olisi niin kova kuin miestoimittajalla moisesta tiedosta.

Ja missä anteeksipyynnöille asetetaan loppu. Ja jos mediat nyt laumana rientävät pyytämään anteeksi vanhoja juttujaan anteeksipyynnön tuoma positiivinen leima kiiltäen silmissään, niin syökö se median uskottavuutta. Sittenhän ihmiset miettivät, onko missään jutuissa ollut mitään tolkkua?

Mediathan hakevat anteeksipyynnöillään uutta, mukavan hipahtavaa imagoa nuorten mieleen. Entä jos itseään mediankaltoinkohtelemana pitävät kaikki rientävät vaatimaan anteeksipyyntöä medialta. Onko loppua tiedossa? Heitähän riittää. Aiheesta ja aiheetta.

Jotkut kokevat vääränä sen, että julkkiksille maksetaan jutuista. Mutta kuinka reilua heitä on sitten heittää heitä tuleen vailla edes korvausta?

Itse olen kirjoittanut juttuja, joista olen ylpeä ja joistakin vähemmän ylpeä. Mutta en niitä anteeksikaan pyydä. Kerran jouduin kyllä nettiäitien maalituksen kohteeksi eräästä jutusta. Tuota vainoa kestikin sitten yli viikon. 

Samoin tämän anteeksipyyntökampanjan kasvoina toimiva toimituspäällikkö maalitti minut kerran Twitterissä julkaisemalla tekemästäni jutusta erittäin kriittisen näkemyksen. Ei mennyt hetki, kun "suvaitsevaiset" ihmiset olivat kimpussani. 

Että sellaista totuuskomissiota ja inkvisiota. Ironista kyllä. Median toimintaa on säädellyt jo pitkään rikoslainsäädäntö ja vielä lisäksi julkisen sanan neuvosto. Eivätkö nämä riitä?

Luettua: J-K. Huysmans: Vastahankaan: Dekadentin oudot sekoilut päässään

 

Joris-Karl  Huysmansin Vastahankaan on hämmentävä kirja. Jos sellaisen lähettäisi nyt kustantajalle noin 140 vuotta ilmestymisensä jälkeen se tulisi kustannustoimittajalta bumerangina takaisin. Se on kuin Alastalon salissa helvetistä. 

Tätä kirjaa on sanottu dekadenttein raamatuksi. Ja eihän sillä ole tekemistä todellisuuden kanssa. Läpeensä mädäntynyt aatelissuvun vesa Des Esseintes kyllästyy Pariisin tyhjää jauhavaan ihmisistöön ja muuttaa erakoksi maaseudulle sekoilemaan omassa päässään ja puimaan kotinsa kirjoja ja kukkia. Ja tätä riittää kirjassa sivutolkulla. Des Esseintes on itse kova jauhamaan tyhjää sivutolkulla.

Miten sitten törmäsin tähän dekadenttiin klassikkoon? Luin Michel Houillebecqin Alistumisen, jonka kyyninen yliopisto-opettaja oli Huysmans-asiantuntija. Lainattavahan oli sitten kirjailijan tunnetuin teos. Vastahankaan olo on muutenkin aina kannatettavaa.

Varsinkin kun Huysmans kuulemma kirjoitti kirjansa työalalla ministeriössä työajalla. Ajatelkaa, jos joku nytkin sisäministeriössä kirjoittelisi dekadenttia mestariteosta.

Olen ollut ulkopuolisten ranskalaisten kirjailijoiden fani, vaikka en mikään asiantuntija olekaan. Täysin tuntematon nimi Huysmans oli silti etukäteen minulle, vaikka Vastahankaan on kuulemma vilahtanut Dorian Grayn muotokuvassakin. 

Kirjan kirjalliset ansiot eivät ehkä ole sieltä kovimmasta klassikkopäästä. Sen lukee, mutta jos jaksat lukea munkkitaiteesta 1200-luvulla sivutolkulla niin olet löytänyt oikean kirjan itsellesi. Parhaimmillaan kirja on kuvaillessaan päähenkilönsä päänsisäistä sekaisuutta. Ylitsevedettyä dramatiikkaa kuten dekadenssiin sopii. 

Yhteiskuntakritiikkiäkin löytyy, mikäli sellaiseksi näkee sen, että Des Esseintes jättää ihmiset taakseen. Ottaen mukaansa tietenkin palvelijat, kuten hänen yhteiskuntaluokalleen kuului. Eiväthän he palvelijoita ihmisinä pitänetkään. 

Mutta jos kiinnostaa ranskalainen dekadenssi, niin kääntyisin edelleen sen oikean pimeyden prinssin, Charles Baudelairen puoleen. Hänen teksteihinsä ihastuin jo teinipoikana.

Katsottua: Rankka vuosi: Koronahysteria muuttui asemasodaksi ja sättimiseksi

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Kävin eilen koronatestissä, kun on ollut todella kipeä olo. Malmin lentoasemalla autojen seassa oli kipeänä kylmä olla. Aamuyöllä kännykkään pamahti onneksi vapautta tuomio. Ei ole koronaa. Ehkä elimistöni sai uutta taistelutahtoa tiedosta, kun olo jo parempi.

Mutta asiaan. Koronavuodesta päättäjien, lääkärien ja muiden suomalaisten kokemana kertova kolmiosainen dokumenttisarja Rankka vuosi sai julkisuutta jo ennen kuin se on tullut kokonaan televisiosta ulos. 

Syynä tietenkin pääministeri Sanna Marinin kiukuttelu Ylen miespuoleiselle sisältöpäällikölle hänen marssiessaan Ylen haastatteluun. Siitä tietenkin leikattiin "kansalaisjournalistien" toimesta versio nettiin, jossa näytettiin vain Marinin sinänsä epäasiallinen ja töykeä käytös. 

Luojan kiitos kohtausta ei ole leikattu pois kohun myötä itse dokumentista, vaikka Yle hieman nolosti yritti poistattaa pätkiä pois Youtubesta tekijänoikeussyistä, vaikka Youtube on täynnä Ylen omistamaa materiaalia. Ehkä vähän nyt rähmällään oltiin poliitikkojen edessä. 

Silmiin dokumentissa kyllä pisti, miten ystävällinen Marin oli naistoimittajalle. En sitten tiedä, oliko kyse sukupuolesta vai koronan etenemisestä ja kiukun sekä stressin lisääntymiselle toisten sätittävänä. 

Itse dokumentti on kelpo työtä. Ei mitään ikuisesti mieleenjäävää, mutta ajaa asiansa tulevaisuuden sukupolville koronan käsittelyssä ja vaikutuksista yhteiskuntaamme. 

Sääli sinänsä, että juuri tämä hetki jäi pois dokkarista, sillä nyt elämme koronan vaarallisinta vaihetta. Vuoden takainen hysteria tuntuu tällä hetkellä jopa ihmeelliseltä. Koronaväsymys on syönyt ihmisten innon koronahysteriaan ja siksi se iloisesti nyt leviääkin. Nyt on keskitytty toisten sättimiseen.

Itse olisin kaivannut enemmän poliitikkojen ja virkamiesten tilityksellisempää otetta dokumenttiin. Nyt he jäivät vähän irrallisiksi puhuviksi päiksi ilman tunteita. Jos Sauli Niinistö on empaattisin hahmo, niin ei voida olla onnistuttu kovin hyvin. 

Tavalliset ihmiset jäivät täysin vieraaksi dokumentissa ja terveydenhuoltoväen koronahelvetti olisi pitänyt kuvata vasta nyt.

Katsottua: Lost Boys: Ahdistavista ahdistavin dokumentti

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Reindeerspottingin jatko-osa Lost Boys on yksi ahdistavampia näkemiäni dokumentteja. Siinä ei ole valonpilkahduksia juuri lainkaan. kuten omalla tavallaan surullisen, mutta myös rempseän Reindeerspottingin kanssa tuli sentään ilonkin hetkiä. 

Reindeerspottingin päänarkkarin Janin kuolemakin oli Lost Boysissa helpotus, kuten ohjaaja, itsekin huumekauppias ja narkomaani Joonas Neuvonen totesi kertojaäänenä. 

Jani siis kuoli hämärissä olosuhteissa Kamputseassa. Hänen kaverillaan Antilla oli hengenlähtö myös lähellä. Joonaksen itsensä saattoi pelastaa pitkä tuomio huumekaupasta, jota sitäkin sivuttaan Lost Boysissa. 

Dokkarin ideana on selvittää, mitä hämärissä olosuhteissa kuolleelle Janille tapahtui. Kuten arvata saattaa, lopullista totuutta ei koskaan saatu selville. 

Narkomaanit elävät marginaalin marginaalissa. Vaikka he näkyvät jokapäiväisessä katukuvassa kukaan tuskin menen kysymään heiltä, että miten menee. Siksi Neuvosen huumedokumenteilla on tärkeä tehtävä, koska ne kuvaavat sitä itseään narkkaamista, sekoilua, hyväksikäyttämistä yms. Ehdottomasti yläasteille vaan pyörimään.

Kamputsea ei sekään ole mikään idyllinen uuden elämän aloituspaikka vaan baaritytöt ja muut vetävät viimeisenkin pennin irti. Arvoitukseksi jäi, tapettiinko Jani huumevelkojen takia. Baarityttöön Janikin rakastuu ainakin niin kuin hänen elämässään voi rakastua. Avoimeksi jäi oliko tällä baaritytöllä osuuttaa Janin kuolemaan.

Suomessa tehdään paljon hyviä dokumentteja. Neuvosen taitavat olla siitä vähiten käsikirjoitetummasta päästä. Jo pelkkää tv-esitystä varten dokumenttia jouduttiin leikata. Helpoksi tuokaan ei tehnyt rainan katsomista.

Julkkismietteitä: Aki Manninen - uhri vai sovinistisika ja muita tv-tarinoita

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Aki Manninen (@akimanninenofficial) jakama julkaisu

Tv:n fitness-hahmo Aki Manninen sohaisi Selvityjistä pudottuaan ampiaispesään. Suutuspäissään hän haukkui hänet tiputtaneet joukkueensa naiset. 

Manninen kuuluu sellaiseen machotyyppiin, josta en hirveästi välitä, mutta kovan hinnan hän maksoi kun pyörä lähti pyörimään somessa. Sinänsä hänen heittonsa olivat typeriä, mutta jos niitä vertaa poikien saunailloissa kuultuihin puheisiin naisista, niin kesyjähän ne olivat.

Mies on tyrmätty somessa alimpaan helvettiin muutaman harkitsemattoman kommentin takia. Jokainen meistä menee liian pitkälle joskus. Minä ainakin. Manninen ei suostu pyytämään anteeksi. Hän ei tiedä, että julkinen ripittäytyminen on nykyisin välttämätöntä. 

Mutta kovan hinnan Manninen joutui maksamaan. Todennäköisesti hän menettää töitään joksikin aikaa kunnes kohu laantuu. Mutta jos nämä Mannisen saamat viestit tuossa hänen Instagram-postauksessaan pitävät paikkaansa, niin on joillakin muillakin keulinut mopo pahasti 

--------------------

Muista tosi-tv-sarjoista. Tempatation Island on vuodesta toiseen inhokkini. Jos ohjelman idea on saada ihmiset pettämään kumppaniaan, niin jotain on pahasti pielessä. Itse en pysty oikein viihteenäkään sitä katsomaan, kun ihmisiä edesautetaan tuohon pettämiseen juottamalla ja sitten herkutellaan iltanuotion ääressä kyyneleillä. 

Sääliksi minun käy sitä kiltin näköistä heppua sarjassa. Tämä kuulemma kuskaa itse autolla tyttöystävänsä rakastajan luokse. Jos Aki Manninen on siellä sovinistipäässä niin tämä heppu edustaa suomalaista reppanamiestä pahimmillaan. Varsinkaan kun ei tämä hänen tyttöystävänsä mikään prinsessa ole. 

-----------------

Pakko sanoa, että Diili toimii hyvin Jaajo Linnonmaan ohjaksissa, vaikka aluksi hieman epäilin. Jaajo on sympaattisempi hahmo kuin Diiliä ennen juontanut Hjallis Harkimo. Diiliin on löydetty hyviä työelämän hahmoja, kuten itsevaltias, kyseenalaistaja-valittaja ja sitten sitä tapettia. Kritiikkiä saanut Sointu Borg on mielestäni sarjan kantavia voimia.

Tumputtajien kansakunta

Tähtitoimittaja Ina Mikkola julkaisi hiljattain Runkkarin käsikirjan. Siinä hän hehkuttaa masturboinnin iloja. Runkkaaminen on toki kivaa. Mutta, mutta... Hänellä, kauniilla naisella runkkaaminen on toki oma valinta. Seksiähän hän saa hetkessä, kun vain haluaa. 

Suurilla kansanjoukoilla ei tätä iloa ole. Runkkaaminen ei ole iloinen valinta. Suomalaiset hakkaavat hanskaan tilastojenkin mukaan enemmän kuin koskaan. Näin jopa parisuhteessa. Suomalaiset masturboivat parisuhteeessa enemmän kuin koskaan. Edes parisuhde ei varmista seksin iloa kuten ennen vanhaan. Ainakaa miehelle.

Seksittömyys on useimmiten miehen kohtalo. Nainen saa kyllä seksiä, jos edes vähän näkee vaivaa. Seksittömyys on miehelle myös nöyryytyksen aihe. Ei kukaan halua olla 30-vuotias, jolla on poikuus tallella. 

Itselleni seksi on menettänyt merkityksensä. Minulla on ollut pitkiäkin seksittömiä kausia. En koe edes pakkoa seksin harrastamiseen enää. Silti kaipaisin aktiivista seksielämää, mutta uskon, että en koskaan saa sellaista. Länsimaissa tavallisen miehen, joka ei ole rikas tai kuuluisa, on turha haaveilla kunnon seksielämästä. 

En halua haukkua naisia, mutta heistä tämä seksittömyys on kiinni. En ymmärrä miksi. Nykyään kuin raskaaksi tulo ole enää riskinä. Silti seksiä säännöstellään. Miksi seksi ei ole oikeasti heille iloinen asia?

Sääli. Sillä seksi on ihanaa. 

Seksin ostoon tehtaillut rajoitukset varsinkin miehille ovat myös surullista luettavaa. On paljon miehiä, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta parisuhdeseksiin. 

Hullua kyllä, he matkustavat sitten Thaimaahan, jossa taatusti käyttävät ihmiskaupan uhreiksi joutuneita tyttöjä, koska Suomessa seksinosto on tehty hankalaksi ja häpeiltäväksi asiaksi.

Ajankohtaista: Sovitko sinä profiiliin? Ja onko sinusta burkha valinnanvapautta?

Terve taas. Vielä saan kirjoittaa. Näin ei ole välttämättä tulevaisuudessa. 

Nimittäin nyt on käynyt ilmi, ettei valkoinen mies saa kääntää Usan presidentin virkaanastujaisissa runoja lausuneen mustaihoisen Amanda Gormanin runoja. Hullua kyllä, myös valkoiselta muunsukupuoliseltakin kiellettiin kääntötyö. He eivät kuulemma sopineet profiiliin. Tämä on nyt sitä Amandan runossa virkaanastujaisissa mainittua yhteisöllisyyttä. Uutinen aiheesta.

No. Mikään ei enää yllätä minua. Kuten se, että Suomen kulttuuripiirit ovat olleet tapauksesta hiirenhiljaa. Ajatelkaa, kuinka he taas riemastuisivat, jos minä kieltäisin vaikka nuorta mustaa naista kääntämästä runojani. No. Sitä en tee, sillä olen oikeasti suvaitsevainen. Sitäpaitsi Amanda itse tuskin on kieltojen takana vaan hänellä rahastava kustantaja ja agentit. 

Nykyään on tärkeää, että omaa hyvän profiilin? Omaatko sinä? En edes tiedä, millainen profiili minulla täytyisi olla? Sen tiedän, että se on ilmeisesti vääränlainen nykypäivän pinnallisille ja tekokultaisille ihmisille. 

----------- 

Burkhalle sen sijaan löytyy kannattajia muualtakin kuin muslimiväestöstä. Suomen muslimiväestö onneksi pääosin vierastaa burkhaa, mutta itseään suvaitsevaisina pitävät suomalaiset eivät. Heidän mielestään kaiken peittävä burkha on iloista naisen valinnanvapautta ja suojelee miesten katseilta.

Öö. Oikeastiko. Burkhahan, jos mikä on sen patriarkaalisen kulttuurin tuote, jota Suomesta kovasti etsitään muttei löydetä. Mutta burkhan mukana se on kyllä tullut takaisin Eurooppaan se patriarkaalinen kulttuuri. 

Ja entä jos minä käskisin pukeutumaan jonkun naisen huiviin edes, ettei muut miehet katselisi naista? Öö. Tiedätte vastauksen. 

Sveitsi siis kielsi burkhan julkisilla paikoilla ja näin ovat toimineet itse asiassa monet muutkin Euroopan demokratiat. 

Suomi tuskin koskaan, koska meillä on todellisuudesta vieraantuneet päättäjät ja välillä tuntuu, että näin on myös suurimman osan toimittajista kohdalla.