Kirja-arvostelu: Prinssi Harry - Varamies: Prinssin katkeruus kuultaa läpi

 

Kyllä. Nyt olen lukenut alkuvuoden suurimman kohukirjan. Se on tietenkin prinssi Harryn elämäkerta Varamies. Kirjan referointiin ei ole tarvetta, sillä mehukkaimmat palat on käsitelty mediassa jo uupumukseen asti.

Harryn (tai oikeastaan hänen haamukirjoittajansa) kirja on hämmentävä ja ristiriitainen, mutta siinä on imua. Kun sen aloittaa, on lähes 600-sivuinen opus luettava loppuun asti. Siitäkin huolimatta, että Harryn paparazziviha täyttää kirjan alusta loppuun. Omalla tavalla ymmärrettävää, mutta tavislukija kyllästyy, kun paparazzit ei itseään jahtaa. 

Kirjan kantavia voimia on tietenkin myös Harryn viha sukulaisiaan sekä näiden alituiseen lehdille tietoa vuotavia työntekijöitä kohtaan. Varsinkin veljeään Williamia, tämän vaimoa että isänsä vaimoa Camillaa kohtaan. 

Isäänsä Harry ei sivalla samalla mitalla, vaikkakin pitää tunteettomana, eräänlaisena höppänänä. Hiljattain edesmennyt kuningatar Elisabet saa melkein ainoana kunnioittavan kohtelun Harrylta samoin kuin aikoinaan Harryn tavoin julkisuudessa hölmäilyjen takia höykytetty prinssi Philip.

Sinänsä ymmärrän hovin närkästyksen kirjasta. Onhan hovista toki kirjoitettu paljastuskirjoja sadoittain, mutta harvoin sisäpiiriläinen avautuu kirjassa, näin teki myös Harryn äiti Diana. Itseään ja eritoten vaimoaan Meghania Harry tuntuukin vertaavan äitiinsä viattomana median uhrina.

Harry kyllä avaa kiitettävästi itseäänkin. Paniikkihäiriötään, masennustaan, ahdistustaan sekä tietenkin toilailujaan, jotka tietenkin raportoitiin mediassa. Itsekin nuorempana paniikkihäiriökohtauksista kärsineenä voin kuvitella, minkälaista on paniikkihäiriön kanssa julkisuuden suurimmassa silmässä. 

Harry tuntuu aidosti rakastavan vaimoaan Meghania. Ilmeisesti ainakin hänet rakkaus on onnistunut saamaan, jos ei nyt raiteileen, mutta onnelliseksi. Brittilehdistön vaino Meghania kohtaan tuntuukin kirjan luettuani omituiselta. 

Mutta kuninkaallisten elämä on jatkuvaa saippuaoopperaa. Jonkun on oltava hyvis ja jonkun pahis. Meghanin rooliksi jäi se pahis, kun hän ei suostunut alistumaan hovin ikiaikaisiin sääntöihin, kuten ei prinsessa Dianakaan. Meghanilla ei kuitenkaan ollut Dianan karismaa tätä puutetta korvaamaan.

Hämmentävä saamelaiskäräjälaki

Eilen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tuli kuluneeksi vuosi. Oli kyllä taas sellaista tekopyhyyttä että oksat pois. Hyvepisteitä haettiin oikein urakalla.

Somessa ja livenäkin jaetaan Slava Ukrainia ja Ukrainan lippua. Ja tietenkin kaikki muu hurskastelu siihen päälle. Minua pidemmän aikaa seuranneet tietävät, että minä en lähde koskaan lauman mukanan mihinkään juttuun. 

Mutta se siitä, nyt puhutaan saamelaisista. 

En ole saamelaiskäräjälain asiantuntija, mutta on se jotenkin hämmentävä. Lakiehdotushan kaatui jo ennenkuin se edes pääsi eduskunnan istuntoon äänestettäväksi. Enkä tiedä onko huono asia. 

Nykyään kun ihmisen pitäisi saada identifioitua vaikka miksi, niin on hämmentävää, että tuodaan sellaista lakia pöytään, joka luokittelee hyvinkin tarkasti, kuka on saamelainen ja kuka ei. 

Vielä hämmentävämpää on, että ne jotka ajavat identifioitumisvapuaksia, kannattivat myös tätä lakia ja pyytelivät vuolaasti anteeksi, kun se ei mennyt läpi.

Saamelaiset ovat olleet sorrettu vähemmistö aikanaan, mutta en oikein näe heitä enää sellaisina. Saamen kieltä voi opiskella jopa Helsingissä yms. Taatusti romanitkin kokevat heitä enemmän syrjintää ja rasismia Suomessa.

Olinko minäkin koulushoppailija?

Mielenkiintoinen väittely on käynnissä ns. koulushoppailusta. Eli vanhemmat eivät halua lapsiaan kurjaan lähikouluun, kun muitakin vaihtoehtoja on. Joidenkin mielestä tämä on huono asia. Mielestäni täysin luonnollista. 

Peruskoulu on jo aikaa sitten menettänyt jo tasa-arvon siitä näkökulmasta, että kaikki koulut olisivat samantasoisia. Eivät ne olleet edes silloin, kun itse olin peruskoulussa. 

Varsinkin yläaste Korsossa 90-luvun alussa oli täysin luokaton ja luokattomalla tarkoitan kehnoa opetusta ja häiriköiden piinaa. Silloin ei ollut edes juuri niitä S2-oppilaita eli ulkomaalaistaustaisia. Häiriköt olivat täysin kotimaista tekoa.

Itsekään en mennyt niihin kouluihin, joihin olisi pitänyt. Olin siis koulushoppailija. Luin peruskoulussa venäjän kieltä ja sitä ei tietenkään opetettu kaikissa kouluissa. Olisin kielen avulla päässyt jopa Helsingin huippulukioihin. En tietenkään mennyt, koska en olisi niissä pärjännyt. Olin koulussa korkeintaan keskitasoa.

Ei kyllä peruskoulun ongelmia ratkaista sillä, että lapset pakotetaan häiriköiden piinaamiin kouluihin sen takia, että joku saa siitä itselleen hyvepisteitä. Jos koulu on levoton maahanmuuttajaoppilaiden takia, niin täytyyhän siitä voida puhua ja antaa vaihtoehto hakea koulu muualta, jos se on mahdollista.

Uusi maailmanjärjestys ei tuo rauhaa

Münchenissa puuhattiin länsimaiden toimesta uutta maailmanjärjestystä. Minusta kuulostaa aina pelottavalta, kun kuulen sanan maailmanjärjestys. Käytti sitä länsimaat, Venäjä, Kiina tai kuka tahansa. 

Itse vartuin silloin kun kylmä sota veti viimeisiä henkäyksiään ja sitten Neuvostoliitto romahti, kun olin teini-ikäinen. Tuolloin en tietenkään osannut arvioida tilanteen räjähdysherkkyyttä. Kylmä sota loppuikin yllättävän vähin sodin ja uhrein.

Olen sitä mieltä, että eurooppalainen hyvinvointi on varmastikin onnistunein yhteiskuntamuoto tähän mennessä maailmanhistoriassa. Silti en ajattele niin, että se olisi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja tapa elää. Muitakin on. 

Sitä en vain ymmärrä, miksi maat on jaoteltava taas kerran läpeensä pahoihin ja hyviin. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, pahassakin on hyvää ja hyvässäkin pahaa.

Itse en kuitenkaan usko avoimeen konfliktiin edes länsimaiden ja Venäjän välillä. Pelissä olisi liian paljon. Kylmää sotaakin käytiin tosiasiassa vain Afrikassa ja muissa kehitysmaissa, kun Neuvostoliitto tuki yhtä osapuolta ja Usa toista. 

Nykyistä kylmää sotaa käy Ukraina lännen puolesta. Sitähän ei edes tämä uutta maailmanjärjestystä suunnitellut "turvallisuuskokous" enää peitellyt. Ja sota tulee jatkumaan vuositolkulla. Venäjän luullaan romahtavan, mutta ei siltä näytä. Lopputuloksena vain loppumaton kulutussota.

Puhunattakaan, jos uuden maailmanjärjestys laajenee jonkinlaiseksi proxysodaksi vielä Kiinan kanssa, joka on ahkerasti levittänyt vaikutusvaltaa sekä Aasiassa että Afrikassa.

YK on menettänyt täysin merkityksensä missään rauhantyössä. Sen ainoa merkitys lienee enää avustusjärjestöissä. Se koki edeltäjänsä Kansainliiton kohtalon karulla tavalla.

Kirja-arvio: Uuno Kailas - Kirjallisuudesta

 

Uuno Kailaan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo sata vuotta. Yhä hän kiinnostaa kirjallisuudentutkijoita ja tietenkin myös lukijoita. Juha Järvelä on tehnyt kelpo työn toimittaessaan Kailaan kirjallisuusaiheet kirjoitukset kirjaansa Uuno Kailas -kirjallisuudesta. 

Kirjoitukset ovat pääosin kirja-arvioita, mutta muitakin tekstejä löytyy, kuten kipakoita vastineita Kailaan kirjoja koskeneisiin kritiikkeihin. Kailas oli itse varsin ankara kritiikeissään, mutta hänen oli ilmeisesti vaikeampi ottaa itse kritiikkiä vastaan. Niinkuin kai meidän kaikkien.

Kailaan kirjakritiikit laajenivat helposti laajempaan kirjallisuudenpohdintaan, eikä vain kyseessä olevan kirjan ruodintaan. Ainakin silloin kun lehdessä oli tilaa kirjoittaa, niin Kailashan kirjoitti. Silmiin ehkä iski, että Kailas oli usein myötämielisin omien tuttaviensa ja ystäviensä kirjoille. Pienet olivat piirit tuolloinkin.

Muutoinkaan sadassa vuodessa harva asia on muuttunut. Kailas oli huolissaan jo tuolloin runouden tulevaisuudesta tai kirjallisuuden ylipäätään. Jo tuolloin maailma koettiin kaupalliseksi ja pinnalliseksi, vaikka tämän päivän näkökulmasta se tuskin tuolloin vielä oli.

Kailaan kirjoitukset ovat hieman epätasaisia. Osa on hyvinkin mielenkiintoisia, mutta joissain, varsinkin historiaan kadonneiden kirjailijoiden kohdalla ei niinkään. Monet nimet tulivat minulle yllätyksenä ja Wikipedialle tuli käyttöä. Historia on armoton, se säilyttää jotkin nimet ja toiset kadottaa.

Uuno Kailaasta on jäänyt historiaan kuva synkeänä vain runoihinsa keskittyneenä miehenä. Tämäkin kirja muuttaa tuota mielikuvaa. Kailas oli tavallinen kuolevainen hänkin, joka riipi leipäänsä kasaan kritiikkejä kirjoittaen.

Voi maailman hulluutta osa: ilmapallot ja Lintilän whatsappi

On taas aika sättiä ihanaa, hullua maailmamme ja maatamme.

Usassa on nyt ammuttu alas tällä erää kaikki ilmapallot. Parempi tietenkin että ammuskelevat niitä kuin kouluissa. Ilmeisesti vain yksi oli Kiinasta lähtöisin, muut yksityisten yritysten. Ihme ettei heistä kukaan vaadi korvauksia. Siis ne yritykset. Ja eikö mitään tiedonkulkua ole viranomaisten ja yritysten välillä?

Jo ufojenkin epäiltiin olevan asialla. Mutta luulisi nyt sentään, jos tullaan jostain avaruuden takaa, niin että olisi heillä edistyneempää tekniikkaa kuin ilmapallot? Tai että kiinalaisillakin olisi. Mitä ihmeen vakoilutietoa voi saada ilmapalloilla. Jotka vielä roikkuvat lähes avaruuden rajoilla? 

Onneksi kotimaassa sentään ongelmat ovat pienemmät, kuten ministeri Lintilän Whatsapp-sekoilut. Lintilä on jotenkin sellainen totisen torvensoittajan oloinen, että minusta on vain raikasta, että hän todennäköisesti itse humalassa lähetti demarimeeminsä omilleen. Tai joku niistä teollisuuden lobbarikavereista, joita oli tapaamassa.

Haluaisin muuten nähdä tuon meemin. Mistä löytyisi? Tietäisikö joku? Tuskin se sentään yhtä rivo on kuin aikanaan se kikkelikortti, jonka poikaporukassa laittoivat tasa-arvovaltuutetulle.

Siis omilleen vielä lähetti meemin. Ymmärtäisin kränän, jos olisi mennyt koko eduskunnalle. Itse olen kännissä kirjoitellut ja lähetellyt paljon pahempia. Ihan turha kohu, jota ei olisi tietty syntynyt, jos Lintilä ei selvittyään olis ruvennyt valehtelemaan kännykkänsä kaappauksesta.

Egoista puheenollen, Miesten penikset ovat muuten kuulemma kasvaneet selkeästi 30 vuodessa. Miksei minulla? Olen ikuinen väliinputoaja.

Lumeton talvi kaipausta täynnä (runo)

Kevätaurinko on armoton
pimeälle mielelle

Se työntää valoa väkisin
sitä ei kaivata
jotkut sanovat sitä onneksi
toiset eivät sitä kestä

Sanoit, ettei sinun sieluasi voi viedä
minun veit
sieluni on kadonnut
sinun on vapaudessa
jossain mitä en tiedä

Etsin sinua sen jälkeen kun pakenit
kärsin ja korvennuin

Ilman sinua
elämä minusta
paennut
norsunluisen ihosi
korpinmustien hiuksiesi jälkeen

Lumeton talvi
kaipausta täynnä

Olen tipahtanut nykyajan lapsen hankkimisen ja suhdekuvioiden ymmärryksestä (täysin)

Nykyaika on ihmeellistä. Nykyään nostetaan ihanteeksi  se, että nainen hankkii lapsen tietoisesti yksin. Tämäkin koetaan jonkinlaisena voimaantumisena ja menestyvän naisen merkkinä. 

Lapsen hankkiminen yksin koskee tietenkin vain naisia. Yksinäinen mies ei taatusti saa edes adoptoitua lasta. Elatusmaksuja hän tietenkin maksaa lapsesta, jota ei ole itse halunnut ja vieläpä nykyään lapsesta, joka ei ole biologisesti edes hänen.

Mietin vain, että lapsella kuitenkin olisi oikeus isään? On ihan kiistatonta käsittääkseni, että varsinkin pojat oireilevat, jos heillä ei ole isää tai edes minkäänlaista miehen mallia elämässään.

Voin olla vanhanaikainen, mutta minusta lapsen hankkiminen tietoisesti yksin osoittaa aikamoista itsekkyyttä. Haluan lapsen itselleni, mutta en välitä lapsen oikeudesta myös isään. 

Toinen nykyajan ihailtu ilmiö on avoimet suhteet. Jokainen tekee niinkuin lystää, mutta miksi olla parisuhteessa, jos haluaa paneskella muita. Varsinkin jos seksikin sujuu vielä suhteessa.

Eikö näissä avoimissa suhteissa väistämättä käy niin, että toinen saa seksiä enemmän ja mellastaa miten lystää? Vaikea kuvitella, ettei jossain vaiheessa astu kuvioon katkeruus ja kauna toista kohtaan? En sitten tiedä, onko asiaa tutkittu. 

Ja eikö toinen osapuoli ole yleensä innokkaampi avoimeen suhteeseen ja toinen suostuu menettämisen pelosta?

Tästä pääsemmekin loikkaamaan polyamoorisiin suhteisiin. En kyllä itse välittäisi jos samassa sängyssä pötköttelisi tyttöystävän lisäksi toinen mies. Miten tällainen suhde voi mitenkään toimia?

Itselleni riittäisi ihan yksikin ihminen, mutta mikään suhde ei ole toiminut. En kyllä jaksa uskoa, että edellä mainitut suhdemallitkaan toimisivat. 

Voiko mikään rakkaussuhde edes toimia?

Matias Mäkysen yö opiskelijatytön kanssa paljasti: pettäminen ei ole enää juttu eikä mikään

Yhteiskunnallamme on nykyään erikoinen moraalikoodisto. 

Ilkka Kanerva ja Toimi Kankaanniemi joutuivat aikoinaan eroamaan pikkutuhmien tekstiviestien takia. Tekstareiden kohteetkin kokivat olleensa enintään kiusaantuneita eikä ahdistuneita viesteistä. 

Demareiden varapuheenjohtaja, naimisissa oleva viiksivallu Matias Mäkynen taas taluttaa opiskelijatytön asuntoonsa, eikä kukaan vaadi eroa. Mitä opimme tästä, petä oikeasti, äläkä viestittele. Kaikki kolme toki valehtivat ja Ike Kanervaa painoi korkein asema.

Koko jupakka ei olisi tullut edes julkisuuteen ilman Seiskaa. Siinä missä Kankaanniemeä höykyttivät kaikki lehdet, Mäkysen pettäminen olisi vaiettu kuoliaaksi.

Yhteiskunta on niin innokkaana kaikkea oletettua seksuaalista ahdistelua jahtaamassa, että se ei välitä lainkaan enää pettämisestä. Ennen pettäminen oli iso juttu, kysykää vaikka pettäjäpiispa Ilkka Kantolalta, joka joutui luopumaan piispanviitastaan pettämisen takia.

Joku voi tietysti ajatella mitä merkitystä poliitikon pettämisellä on? Kyllä sillä on. Jonkinlaisena esimerkkinä pitäisi poliitikkojen olla, vaikka kansa sikailisi.

Mäkynen itse kieltäytyi enempää kommentoimasta asiaa, koska sanoi asian olevan perheessä käsitelty. Eikö hän ymmärrä olevansa julkisuuden henkilö ja vieläpä demarijohtoa? Lisäksi hän nolosti yritti valehdella jäätyään kiinni.

On tämä erikoinen maailma.

Tapaus Aarnio: Saiko Jari Aarnio oikeutta?

Tuossa jo aiemmin taivastelin, että miten kukaan jaksaa enää kirjoittaa, lukea ja katsoa Jari Aarniosta ja kaikesta hänen ympärillään mitään. 

Näin olikin silloin, sillä hänestä on kirjoitettu ja muodostettu kuva vain yhdellä tavalla. 

Kannattaa katsoa Tapaus Aarnio.Virkistävä poikkeus nykypäivän yhden totuuden saagasta, missä kaikille asioille on vain yksi totuus ja näkökulma. Tämä koskee varsinkin sitä kuuluisaa valtamediaa.

Sanoma teki härskisti bisnestä Aarniolla. Ensiksi vuosia jatkuvalla juttusarjalla ja täysin fiktiivisellä Keisari Aarnio-sarjalla, jonka ihmiset ottivat totena. Näin tavallinen ihminen vain ajattelee, kun tehdään fiktiivinen sarja oikeasta ihmisestä.

Tapaus Aarnio sen sijaan rakentaa järkeviä epäilyksiä tutkinnan suhteen. Ja onko peräti Aarnio ainakin osin lavastettu syylliseksi. 

Jopa oikeusjärjestelmän toiminnassa oli suuria puutteita kun kyse oli Jari Aarniosta. Tuntuu, että Jari Aarniosta haluttiin syyllinen hinnalla millä hyvänsä. Ja vuosia jatkunut oikeusprosessi todellakin maksoi.

Mediahan teki Aarniosta syyllisen jo ennen kuin häntä oli tuomittu. Tätä on tapahtunut muidenkin kuin Aarnion kohdalla. Poliisikin sitoi valtavat resurssit Aarnion jahtaamiseen, vaikka muuten valitetaan resurssipulaa.

Ja  nyt sitten kun Aarnio on päässyt linnasta pois valitetaan, että Aarnio tekee bisnestä tarinallaan. No onhan hänenkin tarinallaan tehty. 

Jokaisesta julkkiskonnasta on tehty muutenkin jo vähintään kirja ja joistakin jopa tv-sarja, kuten Nacci Tranbergista. Miksi Jari Aarnio ei saisi hyötyä kohtalostaan?