Voi Suomi-parka, osa Orpon hallitusneuvottelut

Näistä hallitusneuvotteluista on suhteellisen hankalaa kirjoittaa mitään. Toisin kuin Rinteen hallitusneuvotteluissa, Orpo on onnistunut pitämään vuodot kurissa. Rinteen tapauksessa hallitusohjelmakin vuosi lehdistölle jo hyvissä ajoin etukäteen. 

Suurimmista ilveilystä on pitänyt huolta RKP, joka pakkoruotsin säilyttämishimossaan on valmis ehkä Suomen oikeistolaisimpaan hallitukseen aikoihin. Ehkä ihmisiltä on päässyt unohtumaan, että oikeistopuolue se RKP:in on, vaikka toki mukautuu sulavasti ja salakavalasti milloinkin vallassa olevaan suuntaukseen. 

Entä kristillisdemokraatit? He ovat ilmeisesti hyväksyneet kaikki, mitä Orpo ehdottaa. En ainakaan ole kuullut yhtään mitään, mitä mieltä he ovat neuvotteluiden sujumisesta.

Persuja taas tuntuu kiinnostavan tuttuun tyyliin vain maahanmuutto. Kaikki uhrataan kai sen eteen, että jotkut vaatimukset maahanmuuton kiristämisestä menisi läpi. Nyt sitten kun ne ilmeisesti on pääosin saatu läpi, niin muistivat persut pienituloisetkin. Tosin epäilen, että pienituloiset unohtuvat kaikessa hiljaisuudessa ja pienistä etuuksista nimenomaan napsaistaan, 

Ja kokoomus sitten No tarvitseeko enää mitään sanoa. Yllätys sinänsä, että kokoomuskin haluaa hirttäytyä Marinin ilmastopolitiikaan utopistisiin tavoitteisiin.

Mutta näissä neuvotteluissa kaikki on mahdollista. Kuten sanoin, niin hyvin ovat pitäneet salassa, mitä ikinä juonittelevatkaan kansalaisia varten.

Kuka saa olla kirjailija?

Joskus Ylelläkin pääsee woke-muurin ohi yllättäviä haastatteluita. Niihin voi laskea kuuluvan tämän Jarkko Tontin haastattelun. 

Kirjailija Tontti suomii suorin sanoin tämän päivän kirjallisuusmaailmaa. Hän sen varmasti tuntee, koska on siinä maailmassa sisällä. Itse olen lähes hänen kaikista mainitsemistaan asioista jo kirjoittanut, mutta nostetaan vielä pari asiaa. Ehkä uudelleenkin.

Tuo kirjallisuuden moninaisuus. Aivan kuten Tontti sanoo, niin kirjallisuus on täysin keskiluokkaistunut ja yksipuolistunut, vaikka sen mainitaan olevan moninaisempaa ja monipuolisempaa kuin koskaan. 

Valitettavasti näin tuntuu olevan sekä kirjoittajien että lukijoiden osalta. Ketkä nyt kirjoja enää lukevatkaan kuuntelun sijasta. Koska muistatte lukeneenne oikeasti työväenluokkaisen kirjailijan duunarin elämästä? Vieläpä miehen. Niin. Sellaista ei vaan ole. Mutta en kyllä muista nähneeni edes yhtään romaania naislähihotajankaan maailmasta. 

Siksi kai kirjoja ei enää osteta, kun kirjallisuudella ei ole enää mitään tekemistä tavallisen ihmisen todellisuuden kanssa. Oikean pienen ihmisen kohtalot ja tarinat eivät voisi vähempää kiinnostaa kustantamoja.

Ja kuten Tontti sanoi, kustannusmaailma on tätä nykyä naisten käsissä ainakin kustannustoimittajien osalta. Siksi keski-ikäisen miesduunarikirjailijan olisi sula mahdottomuus edes ylittää julkaisukynnystä. Varsinkin jos sattuu olemaan hetero, sillä ihmisen seksuaalisella suuntautumisella silläkin on tärkeä osansa julkaisupäätöksissä. 

Varsinkin kun kustannuspäätöksiä tekevät eivät eroa tämän päivän kaunokirjallisuuskirjailijan arkkityypistä, 20-40-vuotiaasta akateemisesti koulutetusta naisesta. Heitä ovat kustantajien kirjailijalistat täynnä. Ja ne miehet, jotka julkaisukynnyksen ylittävät, taatusti jakavat keskiluokkaisen ja akateemisen punavihermaailmankuvan. 

Toivoisin, että kirjallisuudessa tapahtuisi niinkuin musiikkiteollisuudessa, jossa levy-yhtiöiden hirmuvalta menestysartistien suhteen on hävinnyt ja ilmiöksi on mahdollista nousta ilman levy-yhtiöitäkin, vaikka tietenkin levy-yhtiölle pääsy helpottaa matkaa. 

Kirjallisuudessa taas omakustanteita yhä ylenkatsotaan, eikä niitä pidetä oikeina kirjoina, vaikka osa on hyvinkin ammattitaitoisesti tehty. Se on sääli, sillä kustantamot eivät osaa enää vastata koko kansan makuun, eikä heillä välttämättä ole edes käsitystä tavallisen ihmisen elämästä.

Pohjaton hiljaisuus (runo)

Valaistuminen hiljaisuudessa.
Ei mitään muuta.
Ei ihmisiä, ei hälinää.
Yksinäisyys on vastaus,
valaistuminen yksinäisyydessä.
Hiljaisuus tulee,
kun sielusi lakkaa huutamasta,
onnellisuutta vaatien.
Kun unohdat kaiken,
olet itsellesi,
saat sen mitä haluat,
pohjatonta hiljaisuutta sielussasi.

Oletko Pride-kelpoinen?

Tällä viikolla kohu nousi kun Pride kieltäytyi hyväksymistä kokoomusta ja keskustaa sponsoreikseen ja siis ei tervetulleiksi iloiseen ja suvaitsevaan Pride-joukkoon. Onko muuten persut bannattu jo aiemmin, kun heistä ei puhuttu mitään? 

No. Hetken päästä sitten Pridesta seliteltiin, että kokoomuslaiset yksilöinä on tervetulleita. Täytyy olla aika vähän itseään kunnioittava kokoomuslainen tai kepulainen, jos julkisen nöyryytyksen jälkeen menevät vielä marssimaan.

Sinänsähän lähes kaikki yritykset ja yhteisöt hakevatkin Pridesta vain hyve-pisteitä ja sitä osataan Pridessa käyttää hyväksi. Heistä on tullut eräänlainen suvaitsevaisuuden inkvisiittori. Muutama henkilö jossain kokouspöydässä päättää, kuka on vihamielinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja kuka ei. 

Aika surullista. 

Ja tähän touhuun on laajalti suostuttu ellei jopa madeltu Priden edessä. Uskaltaisin jopa väittää, että moni seksuaalivähemmistöön kuuluva ei tämänkaltaisen Priden kanssa halua olla enää tekemisissä. 

Osa on jopa heistä todennut, etteivät he koe mitenkään ihmisoikeuksiaan loukatun, mikä on Priden perusväittämä, jota se toistaa hamaan loppuun asti. 

Puhumattakaan tavis-Jormasta tai Jaanasta, jotka eivät kyllä enää sankoin joukoin lähde Pride-kulkueeseen. Jos nyt aiemminkaan kävivät. Ja aika itseän nöyryyttävän täytyy tulevan pääministerinkin olla, jos vielä menee Pride-marssille. 

Hyväähän tässä on se, että ehkä se hysterioihin taipuva kansanosa näkee tuon Priden läpi. Se on suvaitsematon, joidenkin mukaan lähes kulttimainen liike. Kieltämättä tuntuu jo siltä.

KIrja-arvostelu: Kiira Korpi - Hyppää vaan!: Kun runot ovat jo liian helppoja

Ex-taitoluistelija Kiira Korven Hyppää vaan! on taatusti vuoden kohutuin ja varmaan myydyinkin runokirja. 

Kirjan ilmestyttyä ilmestyi myös Hesarin murskakritiikki ja Kiiran koettiin vievän leivän ja kustantajat lahjakkaampien runoilijoiden suusta. 

Itsekin osallistuin innolla Kiiran ja kustantajien sättimiseen. Näin jälkeenpäin ehkä liikaakin. Eihän se Kiiran vika ole, että kustannusmaailma on läpeensä kaupallinen ja ajattelee vain tuottoa.

Runouden kentällä ei ole totuttu julkkisten julkaisemiin runokirjoihin. Mieleen tulee ennen Kiiraa vain Tony Halme.

Varsinaisena runokokoelmana en edes pitäisi tätä teosta, vaikka se on sellaisena kansalle esitelty. Samaa toki voi ajatella omistanikin runoistani, jotka eivät nekään maailman kiemuraisimpia ole.

Mutta Kiiran kirja on enemmän kokoelma ajatelmia kuin runoja. Monet ovat vielä niin lyhyitä, ettei ne kanna runoiksi. Itse ajatukset ovat aika kliseisiä ja moneen kertaan kirjoitettuja. 

Itsekin kirjoitan kohtuullisen lyhyitä runoja, mutta Kiira pisti paremmaksi. Vittusaatanaperkele on runona lyhyt, mutta taatusti todistusvoimainen, vaikka yhdestä sanasta on kyse. Ja niinkuin totesin, useimmat runotkaan eivät kovin monta sanaa pidempiä ole.

Toisaalta juuri siinä toimii tämän teoksen voima. Se tuskin tavoittelee mitään Baudelairen ilmaisua vaan se on tavattoman helppolukuinen ja lukijakunnalleen varmastikin samaistuttava. Se on eräänlainen Kiiran kasvukertomus siitä kiiltokuvamaisesta kestohymyn omaavasta jääprinsessasta aidoksi itsekseen.

Nythän Kiira on antanut varsin räväkkiäkin haastatteluja seksuaalisuudestaan ja lähes kaikesta muusta. Ei olisi uskonut vanhasta kiltti tyttö-Kiirasta. 

Kohderyhmäänsä eli Kiiraa tai häntä nuorempiin naisiin tämä kirja voi hyvin upota. Sen taitto ja kuvitus on kivan tyttömäinen ja tekstit kertovat parisuhteiden kiemuroista ja omaehtoiseksi naiseksi kasvusta. 

Mutta kyllä tällainen setämieskin pystyi kirjan lukemaan, juuri sen tavattoman konstailettomattomuuden takia. Kirja ei yritä olla enempää kuin se on. Toivon ainakin näin. Ja sitä on aina kunnioitettava, vaikka kaipaisi jotain enemmän.

Kirja-arvostelu: Vampira - Maila Nurmen tie Hollywoodiin: Suomalaisneidon tarina ryysyistä hetken kuuluisuuteen ja takaisin ryysyihin

 

Hollywood-tarinat kiinnostavat aina. Niihin liittyy lähes aina suurta dramatiikkaa. Niin myös suomalaissyntyisen Maila Nurmen tiestä Vampira-hahmoksi. 

Elämäkerran on kirjoittanut hänen veljentyttärensä ja hyvän kirjan on kirjoittanutkin.  Kirjassa on käytetty hyväksi Vampiran omia muistiinpanoja ja päiväkirjaa, joten kirja on tietenkin hänen näkemyksensä tapahtumien kulusta.

Kaunis ja järkyttävän laihaan kuntoon itsensä laihduttanut Vampira sai viidentoista minuutin julkisuutensa televisio-ohjelmassa, mutta ei koskaan onnistunut hänkään lyömään täysin läpi itseään näyttelijänä Hollywoodissa, kuten ei kukaan muukaan suomalainen ole vielä onnistunut.

Suomalaista itsepäisyyttä Vampiralla riitti kyllä, vaikka elikin elämänsä viimeiset vuosikymmenet hirvittävässä köyhyydessä. Aivan elämänsä lopulla hänet löydettiin uudelleen. Eikä ihme, Vampiran hahmo on innoittanut varsinkin goottityylistä innostuneita.

Sääli ettei Vampira onnistunut lyömään itseään täysin läpi. Se ei kuitenkaan estänyt häntä seurustelemasta sekä Marlon Brandon että Orson Wellesin kanssa. Jopa Elviksen kanssa hän ehti heilastella jo varttuneemmalla iällä. Wellesille hän ilmeisesti synnytti lapsenkin. Myös James Deanin ja Anthony Perkinsin seurassa hän viihtyi. Tosin platonisesti. 

Kukaan näistä miehistä ei tosin juurikaan huolehtinut Vampirasta Brandoa lukuunottamatta. Kirjan vangitsevinta antia toki Vampiran huomiot näistä supertähdistä ovat. Esimerkiksi Elviksen hän kertoi olevan huono sängyssä ja Anthony Perkinsin yrittäneen kiistää homouttaan.

Vampiran päättäväisyyttä voi kyllä ihailla. Itse luomastaan Vampira-hahmosta hän piti niin itsepintaisesti kiinni, että menetti jo sen takia työtilaisuuksia. Surullista kyllä, hahmo ryövättiin hänen kuolemansa jälkeen aitoon Hollywood-tyyliin ja jo aiemmin esiintyi runsaasti plagiaattihahmoja eri sarjoissa.

Loppujen lopuksi Vampiran tarina on kuitenkin surullinen. Miehet käyttivät hyväksi seksitarpeitaan varten ja Hollywood sylki hänet koneistostaan heti ulos, kun ei totellut tuottajien tahtoa. Kohtalo ei varmaankaan ole Hollywoodissa valitettavasti edes poikkeuksellinen. 

Sukulaisiinkin suhteet olivat kehnot, varsinkin isään, joka ei hyväksynyt tyttärensä huikentelevaista elämäntapaa viime vuosisadan konservatiivisessa maailmassa. Eikä alkoholistiäidistäkään ollut apua kuin vasta äidin raitistuttua. Onneksi Vampiralla oli kuitenkin ystäviä, jotka estivät häntä kuolemasta suorastaan nälkään. 

Ja onhan aina niitä ihmisiä kunnioitettava, jotka tavoittelevat unelmiaan, vaikka se johtaisikin perikatoon. Suurin osa ihmisistä kun tyytyy siihen elämään, joka on heille annettu.

Pitkä itku Käärijän tappiosta

Pakko vielä kerran  avautua tästä Käärijä-huumasta, jota lähes hysterianakin voi pitää. Se kun ei osoita loppumisen merkkejä, vaikka kisoista jo yli viikko.

Ensinnäkin ihmetyttää, että huumaa pidetään ilon asiana. Jos uskallat tätä huumaa kritisoida, saat lähes raivokasta palautetta ja ivaa. Onko raivo ja iva ilon asioita? 

Onko ihminen sen huonompi, jos ei halua heilutella käsiään typerästi ja pukeutua vihreään? Tai ei halua lähteä joukkohysterioihin mukaan?

Suomessa on menty siihen, että saa olla näistä huumista vain yhtä mieltä. Sama koski esimerkiksi Nato-huumaa. Jos olet vastaan, olet ikävä ankeuttaja ja jengipetturi. 

Niin ja huvittavinta oli, kun sitä voittoa ei Käärijälle tullut. Jokainen tietää Euroviisujen säännöt. Voittaja on se, jolla on eniten pisteitä tuomariäänten ja yleisöäänten jälkeen. On turha mussuttaa että Käärijä voitti oikeasti.

Ja kuka tietää, kuinka paljon Käärijänkin ääniin vaikutti Suomen tuore Nato-jäsenyys. Sehän on se pelin henki nykyään, että kaikkien on oltava Natossakin.

Kaiken lisäksi kyse on vain laulukilpailusta. En ymmärrä, miksi Suomessa otetaan kaikki niin helvetin vakavasti. Yksi voitto tai tappio sinne tänne. 

Pieni ihmehän jo oli, että suomeksi laulettu biisi ylipäätään pärjäsi. Varsinkaan kun kappale ei mikään musiikkitaiteen mestariteos ole edelleenkään.

Kirja-arvostelu: Sointu Borg - Röyhkeästi rohkea - Näin haistatat asialliset vitut

 

Sain käsiini Sointu Borgin Röyhkeästi rohkea - Näin haistat asialliset vitut -kirjan. Älkää taas kysykö miksi. 

Jos joku ei tiedä, kuka Sointu Borg on, niin hän voitti Diili-ohjelman ja on näyttävä silikoniblondi. Ja tietenkin paljon muuta. Itse pidän Soinnun tyylistä ja asenteesta elämään.

Kirja sai alkunsa äänikirjana, mutta ilmeisesti painettuun versioon on tuotu myös uutta matskua. Se on eräänlainen elämäkerran ja elmäntaito-oppaan välimuoto. En ole aiemmin vastaavaan törmännyt. 

Se on selkeä eikä kiertele ja kaartele. Mielenkiintoisella tavalla myös tiettyjä kappaleita tai oikeastaan Soinnun ajatuksia korostetaan. Erinomainen palvelu levottomalle nykylukijalle, joka ei jaksa enää keskittyä. On lisäksi värikkyyttä ja avaraa taittoa. 

Mukaan on otettu myös eri alojen asiantuntijoita. Tietenkin julkisuudesta. En oikein tiedä miksi. Kai sanomaa vahvistamaan.

Ja sitten vielä alleviivataan lopuksi miltei ranskalaisilla viivoilla, että miten tulisi toimia päästäkseen haistattamaan niitä asiallisia vittuja.

Ne elämänohjeet ovat tietenkin samoja kuten muissakin elämäntaito-oppaissa. Eli jätä vanha taaksesi ja ota suunta rohkeasti kohti uutta. No. Ilmeisen vaikeaa tuo tuntuu ihmisille olevan. 

Näin kirjan ulkopuolelta ihmettelen myös, miksi ihmisen pitäisi haistattaa vittuja kenellekään, jos hän itse haluaa olla päällystakkina ja kynnysmattona.

Kirja on tietenkin suunnattu Soinnun iän ja sukupuolen huomioiden nuorille naisille ja toistaa ikuista mantraa kilteistä naisista, jotka uhrautuvat ja antavat miesten kävellä ylitseen. Toki vastakkainasettelua täytyy olla, että saadaan mehukasta tekstiäkin. 

Tässäkin kirjassa unohdettu, että miehissäkin on niitä kilttejä yksilöitä, jotka antavat niin miesten kuin naistenkin kävellä ylitseen.

Mielenkiintoisimmillaan kirja on ehdottomasti Borgin elämää luotaavissa kohdissa. Borg toimi aiemmin PR-emäntänä ja kertoo julkkisten sikailuista ja kaksinaamaisesta julkisuuskuvasta. 

Julkkikset sekä kourivat että huorittelivat Sointua avoimesti ja sitten julkisuudessa ollaan herran enkeleitä. No. Näinhän ihmiset tietenkin toimivat ja julkkikset vielä enemmän.

Kirja toimii myös kasvutarinana, kuinka Sointu muuttui heittopussista ja pilkan kohteesta yhdeksi Suomen tunnetuimmista nuorista julkkisbrändeistä, eli ei Soinnun sanoma ole  ihan vaille katetta.

Goottilainen rakkaus (runo)

Taidan hetken nukahtaa.
Etten ymmärtäisi, mitä nyt sanon.
Taas pelkään kuolemaa.
Samaa synkkää yksinpuhelua.
Tiedän kuolevani.
Puuttuvaan rakkauteen.
Rakkautta minulle ei ole ollut koskaan.
Sitä on ollut vain hengen pitimiksi.
Sielu on jäänyt kylmäksi. Valmiiksi kuolleeksi.
Ja sen vähän perään olen huutanut, itkenyt ja raivonnut.
Enää en tahdo huutaa, itkeä tai raivota. En edes kuolla.
Tahdon elää suurenmoisen rakkauden
kauneuden käden suojissa.
Tällaisia sieluja kuin minä.
Oliko niitä vain ennen?
Kun unetkin hylkäävät.
Mitä on jäljellä?

Voi Suomi-parka, kun sai taas uuden hysterian - Käärijän

Se on kyllä jännää miten ihmiset Suomessa ja varmaan muuallakin tuntuvat haluavan vaipua joukkohysteriaan. Se kuuluu jotenkin vahvasti ihmisyyteen, että halutaan olla muiden mukana hysteerisenä jonkun asian edestä tai sitten vastaan.

Nyt kun vuoden kestänyt Nato-joukkohysteria lopulta päättyi Nato-jäsenyyteen, niin nyt hysterisoidaan niinkin huvittavasta asiasta kun tämä euroviisuedustaja Käärijä. Eikä miehellä ole edes kunnon nimeä? 

Jokapaikka tulvii tätä Käärijää. On etsitty sitä helvetin paitaa ja lähes kaikki mitä voidaan on kirjoitettu. Hyvä ettei ukon roskiksia ole tungettu.

Oli jotenkin ironinen näky kun rautatieasemalla liehuu Ukrainan lippu ja ne ukot puettu Käärijän paitaan. 

Sen esiintymispaidan malli on muuten varastettu suoraan parin vuoden takaisista Euroviisuista. En nyt muista miltä maalta. Ja se biisikin on kuin kolmevuotiaan kirjoittama ja kehtaavat sitten väittää että se on kuin runoutta Hesarissa. 

Yhtä kyllästynyt olin jo aikoinaan Lordi-hysteriaan ja pelättävissä on, että Käärijä voi voittaa. Tätä kirjoitettaessa tosin ei ole vielä päässyt edes loppukilpailuun. Jos mies ei pärjää, mies toki hylätään yhtä nopeasti kuin nostettiin taivaisiin.

Mikähän siinä on, etten ikinä mene mukaan mihinkään hysterioihin? Jo lapsena halusin pysytellä erillään kaikista ilmiöistä ja hysterioista? Vaikka muuten olenkin paniikkihäiriöinen ellen hysteerinenkin.

Kirja-arvostelu: Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola - Tappajatohtori: Vanhusten ankea loppu

 

Kauko Röyhkän ja Anneli Aunolan dekkarisarja on jo edennyt kolmanteen osaan Tappajatohtoriin. Se on jos mahdollista dekkarisarjan paras teos.

Se ottaa myös kantaa vanhusten kohteluun hoitolaitoksissa ja tässä tapauksessa myös väkivaltaisen alkoholisoituneen pojan muodossa, joka pieksee vanhan isänsä hengiltä. En tietenkään paljasta mitä kaikkea tarinaan liittyy. 

Tappajatohtori itse on oikein mehevä suuruudenhullu Mengele, mutta hänestä löytyy myös yllättäviä puolia. 

Se ei estä kuitenkaan estä lopettamista vanhusten elämää omin ehtoihinsa. Paha saa kuitenkin tässäkin tapauksessa palkkansa.

Dekkarisarjan sankarittaren Alisa Aron elämä muuttuu tässä teoksessa edellistä teosta hieman seesteisemmäksi, mutta yllätyksiä riittää hänenkin elämässään. 

Tässäkin teoksessa onnistutaan käyttämään varsin mittava määrä henkilöhahmoja ja onnistumaan saamaan heistä yllättävänkin onnistunut kuva.