Runoja kesän viimeisiltä päiviltä

Epävireinen rakkaus
Fuck you, motherfucker,
huudat puhelimessa.
Epävireinen rakkaus.
Muuta ei selvää saa.
Sanot, että vapaudut alkoholilla,
huudat, raivoat,
poliisit hakevat.
Tuskin alkoholilla vapaudut,
tuskin siitä on sinulle hyötyä,
ei helpotuksen kyyneleitä kummempaa.

------------------------------

Surullinen, kuollut kaunotar
Surullinen katse jokaisessa kuvassasi,
myös siinä,
kalliin huvipurjen kannella.
Bikineissä, onhan kesän viimeisiä lämpimiä päiviä,
kuten sinun kuuluu olla kaunis ja haluttava,
tällä kertaa halusit jäädä pois.
Viimeistä kertaa pois,
viimeinen skumppa jäi muiden juotavaksi.

Luettua: Pauline Harmange - Miksi vihaan miehiä: Pamfletti halveksuu miehiä, mutta ei anna vastauksia

 

Blogiani kauemmin seuranneet eivät varmaankaan pidä minua feministinä. Enkä sitä olekaan, niin kauan kuin länsimainen feministiliike ei tuomitse naisten kurjaa kohtelua muslimimaissa. Sitä se ei ole tehnyt, eikä tule koskaan tekemäänkään. 

Se ei kuitenkaan estänyt minua lukemasta Pauline Harmangen feminististä pamflettia "Miksi vihaan miehiä." Jos kirjaa pohtii pelkästää kirjana, niin mielestäni se ei ole hullumpi kirja. Teksti soljuu ja nykypäivän misogyniar ja muut suosikkisanoja ei jauheta aivan jatkuvasti, eivätkä tukahduta alleen. 

Kirjan nimi on raflaava, mutta kirjan luettani Harmange tuntuu enemmän halveksuvan kuin vihaavan miehiä. Ymmärrän kyllä, että naiset suhtautuvat miehiin nuivasti. Historia on toki ollut miesten ja naiset ovat olleet niitä miesten kylkiluita. 

Mieheen tulee myös väkisin, että jos mies olisi kirjoittanut kirjan "Miksi vihaan naisia", niin olisiko sitä edes julkaistu? No se olisi sitä misogyniaa. Harmangen mukaan miesvihaa ei ole edes olemassa, vaan se on täysin luonnollista.

Mutta, mutta. En oikein näe edelleenkään, että miehet olisivat vain pahoja. Länsimaissa yksinäiset miehet ovat peräti huonommassa asemassa kuin naiset. Harmange kyllä sättii naisiakin miesten paapomisesta ja kehottaa naisten etsimään ymmärrystä toisiltaan eikä miehiltä. Siinä hän oikeassa. Jokaisen pitäisi löytää vastauksia onneen itsestään, eikä kumppanista, oli tämä sitten mitä sukupuolta tahansa. 

Harmangen mielestä naiset asettavat miesten tunteet omiensa edelle. No, mitenkään hän ei sitten selitä sitä, että aina vain useampi nainen haluaa olla yksin. Eikö tässä juuri nyt sitten aseteta omat tunteet edelle, jos ei ole halunnut miestä? 

Itse pystyn samaistumaan naisten kohtaloon. Minäkin olen ollut maskuliinisen vallan nujertama, kun en ole kyennyt vastaamaan sen vaatimuksiin. Olen itsekin ollut kiltti ja yrittänyt miellyttää muita. En tosin kylläkään viime vuosina, kun kyllästyin miellyttämään muita. Kirjan väittämän mukaan miehet ovat emotionaalisesti  keskinkertaisia kuin isoja lapsia. Itse luen muiden tunteita liiankin hyvin.

Vielä ihmettelen, miksi tämäkään kirja ei ottanut mitään kantaa naisten asemaan muslimimaissa. Ikäänkuin naisten tasa-arvon suurin ongelma olisi länsimaissa. Mikä siinä on, ettei sitä voi tuomita miten naisia kohdellaan muslimimaissa? Kertokaa minulle feministit.

Pamfletin kaikista väittämistä voisi väitellä loputtomiin ja niin väitelläänkin loputtomiin. Harmangen mielestä miehet eivät saisi kommentoida mitenkään tasa-arvokysymyksiä vaan heidän pitäisi olla hiljaa. Hän vaatii siis sitä, mitä naisilta vaadittiin ennen ja yhä vaaditaan muslimimaissa. 

Hän ei oikeastaan anna mitään vastauksia tulevaisuudesta, vaan antaa halveksuntansa sumentaa järkevän ajattelun.

Olen loinen, Sanna Marinin säärikuvat ja muuta tarpeetonta tietoa teille

Tervehdys taas, 

Oletteko jo käyneet oopperassa, poliisi saattelee teidät siellä vessaan. Voiko määrärahan puutteesta kärsivällä poliisilla olla parempaa tekemistä, paitsi tietenkin jahdata Duudson-Jukka Hildenia yhden kannabissätkän ostosta. 

Kansa on peloteltu jo koronalla sekaisin. Nuoret kuulemma ovat jo oikeasti ahdistuneet koronasta niin, että mielenterveyspuhelimilla on ennätysruuhka. Tietysti jos koronaa ei kestä, niin miten kestää tämä kansa oikean kriisin, joka uhkaisi jokaisen henkeä.

Mutta ei hätää, täällä kirjoittelee vain loinen. Kela nimittäin maksaa osan toimeentulostani. Ilman Kelaa pelkillä palkkatuloillani olisin asunnoton ja kuolisin nälkään. Kepun eduskuntaryhmän johtaja nimitteli maahanmuuttajia loisiksi, mutta hän ei tunne maaseudun historiaa, vaikka kepulainen on. Loiset nimittäin kiertelivät aikoinaan talosta taloon ja elättivät itsensä tilapaistöillä. 

Minä olen loinen siksikin, sillä teen todellakin tilapäistöitä. Onneksi minun ei sentään tarvitse kiertää talosta taloon. Minä olen muutenkin kuin maahanmuuttaja omassa maassani, pois tyrkitty onnellisesta suomalaisesta keskiluokkaisuudesta.

Loiset olivat aikansa pakkoyrittäjiä. Heidän virkaansa toimittavat nykyään yrittäjäksi pakotetut, joita kierrätetään toimeksiantajalta toiselle mahdollisimman halvalla. Ilman mitään suojaa. Nyt ilmeisesti tähän pakkoyrittäjyyteen yritetään lakimuutosta, joka laittaisi Woltin kaltaiset firmat kuriin, joilta muuten tiedostava eliitti kyllä muuten tilailee kallista ravintolaruokaansa.

Sanna Marinia on kritisoitu auringonottokuvien postailusta lomaillessaan. Täytyy sanoa, että katson mielummin Sanna Marinin sääriä aurinkotuolissa kuin Juhana Vartiaisen. Mielestäni hyvän maun rajoja Marin ei ole ohittanut. 

Päättäjien on vaikea palata aikaan, jolloin he eivät paljastaneet mitään yksityisyydestään. Jos pääministeri latailisi pelkkiä jakkukuvia eduskuntatalossa, niin häntä syytettäisiin kylmyydestä. Joten anna mennä vaan, pääministeri, mutta Maria Veitolan voisit jättää kuvistasi pois tulevaisuudessa. Mitä, minähän kehun nyt Marinia. 

Kuvista vielä. Puolustusvoimat lataili Afganistanista kuvan, jossa suomalainen sotilas kantaa lasta sylissään. Kuva oli tietenkin täysin laskelmoitu PR-kuva, koska suurin osa ihmisistä menee täysin arvostelukyvyttömäksi nähdessään lapsen hädässä. Lapsen kasvoja ei vaan peitetty. Hänen sukulaisensa voivat nyt sitten olla Afganistanissa vaarassa.Tämä sen takia, että puolustusvoimat sai PR-voiton.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Sanna Marin (@sannamarin) jakama julkaisu

Luettua: Razzle - Hanoi Rocks legendan tarina: Mukavan miehen lyhyt elämä

 

Hanoi Rocksin rumpalia Razzlea eli Nicholas Dingleytä ei varmastikaan muistettaisi yhtä hyvin, ellei hän olisi kuollut toisen rokkarin eli Mötley Crüen laulajan Vince Neilin kyydissä viinakauppareissulla vain 24-vuotiaana. 

Rocksaagaan tässä amerikkalaisen sotilaan ja brittiläisen teinitytön adoptoitavaksi annetussa pojassa kuitenkin oli aineksia kuoleman lisäksi. Hän näytti aikansa rokkarilta ja eli ja hengitti ammattiaan, mikä tuolloin tarkoitti armotonta juhlimista. Hän kantoi myös tatuointia, jossa luki:"Elä nopeasti, kuole nuorena." Razzlen haaveena oli päästä Los Angelesiin. Sinne hän pääsi ja kuoli heti.

Suomalaisten miehittämä Hanoi Rocks oli juuri suuren läpumurron kynnyksellä Usassa. Läpimurto jäi sitten tekemättä, niin oleellinen osa Razzle oli bändiä, että se hajosi. Bändi on yhä menestynein suomalainen bändi maailmalla, vaikka Him ja muutkin suomalaiset bändit lienevät myyneen enemmän levyjä maailmalla. 

Razzle ei ollut musiikillinen nero rumpalina, mutta kaikki kirjassa haastattellut ystävät muistavat hänet mukavana miehenä, jonka unelma oli tulla rocktähdeksi ja Hanoi Rocksiin pääsystä hän peräti kamppaili. Niitä ei välttämättä ole liikaa niitä mukavia miehiä rockbisneksessä. 

Ari Väntänen on tehnyt valtavan työn kaikkien monien haastatteluiden ja lehtileikkeiden kanssa. Razzlen kuolintodistuskin löytyy. Kirja on jopa liian tarkka ja Razzlen alkuelämästä on paljon tekstiä, vaikka suurinta osaa lukijoista taitaisi kiinnostaa Hanoi Rocks-aika. Mutta ei ole kirjoittaja päästänyt itseään helpolla. 

Se pistää silmään, ettei Andy McCoyta ole haastateltu ja jos en väärin muista, nykyisin tiedemaailmassa vaikuttavaa Nasty Suicidea eli Jan Stenforsiakaan ei oltu haastateltu. Andysta kirjassa annettu kuva on muuten aika negatiivinen kiukuttelevana diivana.

Katsottua: Yle kosiskelee hömppäkansaa

Tervehdys taas,

Syksy tulee. Niin se tulee Afganistaniinkin. Puolustusvoimatkin julkaisivat oikean PR-kuvan, jossa suomalainen sotilas kantaa pientä lasta Kabulissa.

Totuus tietenkin on muuta. Naisia ja lapsia Suomeen tuskin tulee Afganistanista kovinkaan paljon. Kovasti peräänkuulutetaan, että meillä kaikilla on vastuu Afganistanista. Öö. Okei. Itse en muista käyneeni Afganistanissa.

Mutta se Afganistanista. Nyt puhutaan YLEstä ja Katkeamaton-sarjasta. Yle tilasi sarjan Miisa Nuorgamin elämästä. Nuorgam on vieläpä entinen Ylen toimittaja ja syyttänyt koomikkoja seksuaalisesta ahdistelusta.

Hän varmasti täyttää kaikki nykypäivän ehdot, että saa äänensä valtiolliselle kanavalle. On saamelainen ja nuori nainen. Sarjan piti kertoa Nuorgamin tutustumisesta saamelaisiin juurinsa. 

Itse ohjelma sitten oli Nuorgamin voivottelua, kun mies ei hyväksy, että hänellä olisi muitakin miehiä. On ne itsekkäitä ne nykymiehet. 

No. Paljon pahempaa roskaakin tulee, mutta pitääkö tälläistä rahoittaa verovaroin? Ja sitten lähetetään vielä YLEstä PR-paketti tarkoin valituille säyseille, mutta suosituilla naisbloggareille, kun siellä ilmeisesti läheteltiin meikkejä sun muuta tilpehööriä. 

PR-paketteja ei olisi edes tarvinnut, koska kohuhan tästäkin jupakasta nousi. Ihmettelen vain, miksi Ylen on pakko kilpailla tosi-tv-hömpässä kaupallisten kanavien kanssa. Sitä tulee ihan riittävästi. Ja itsekin toki tuota hömppää kulutan.

Klovni esityksen jälkeen (runo)

surullinen klovni
yksin erossa muista
yleisö on poissa
klovnia ei kiinnosta
hän ei ihmisistä perusta
sytyttää rauhoittavan tupakan
ensimmäisen useita ennen
friikkishow on ohi
tähti on poissa
hän on ajatuksissaan
poissa tästä maailmasta
hän ei naura
hän nauraa sisään
ei naura
hymyilee ulos
ei ole nauranut koskaan
tuskaa hiljaa elääkseen

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön History In Pictures (@historyphotographed) jakama julkaisu

44

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Huomenta sateisesta Helsingistä,

Kylläpä sade tuntuu mukavalta odotellessa nuorten miesten pakolaisvyöryä Afganistanista. Olette kovasti yliedustettuina rikos-ja raiskaustilastoissa, mutta feministit ovat silti ystäviänne. Teistä kyllä pidetään täällä Suomessa hyvää huolta. 

Pakolaiskiintiötä nostetaan kovalla tohinalla. Samalla tahdilla kun muutkin asiat vain hoituisivat Suomessa.

Paljon olisi taas asiaa monenlaista. Heinäkuussa täytin 44 vuotta. Minulle nämä syntymäpäivät ovat merkityksettömiä, mutta ne ahdistavat vuosi vuodelta enemmän. Olen tyytymätön itseeni ja saavutuksiini. 

Jos Sanna Marinin hallituksen mielestä valtion ei tarvitse maksaa velkoja, niin ulosottomiehen mielestä minun on. En kuvitellut, että tässä iässä olisin varaton. 

Niin kauan kun ei ole rahaa, ei ihminen voi olla tyytyväinen. Muuta voidaan väittää. Omalla tavallaan olen muutenkin kuin eri maailmasta ikäisiini verrattuna. 

Olen kuin 20-vuotias yli 40-vuotiaan ruumiissa. En tiedä, olenko kasvanut koskaan aikuiseksi. Ja toisaalta olen ikäistäni vanhempi. Ristiriitaista. Olen hyvin ristiriitainen ihminen.  Huonon itsetunnon ja menestyksen omaava masentunut, mutta toimintakykyinen.

Kaikesta voisi syyttää yhteiskuntaa ja muita ihmisiä. Niin olen tehnytkin, mutta vielä enemmän olen syyttänyt itseäni. Olen taloudellisissa ongelmissa niin oman ajattelettomuuden kuin hyväntahtoisuuteni vuoksi. Olen ollut aivan liian kiltti ja anteeksiantavainen muita ihmisiä kohtaan, joiden mielestä kaikki on oma vikani. 

Ihmettelen vain, etteikö suomalaisella yhteiskunnalla ole minulle enemmän käyttöä kuin tällä hetkellä on. Katkeraksikin se hieman pistää. Minua on vedetty kuin pässiä narussa niin rakkaudessa kuin kaikessa muussakin. 

En osaa luovuttaakaan, vaikka se olisi ihan järkevä vaihtoehto. En vain pysty makaamaan sängyssä ja juomaan. Jokin voima minua vetää eteenpäin. En tiedä mikä. Olen kuin maahanmuuttaja omassa maassani. Ulkopuolinen tästä onnellisesta Suomi-perheestä.

Jos on oma elämäni ilmeisesti saavuttanut lakipisteensä, niin muunkin maailman. Minusta oikein mitään kehitystä ei tapahdu muuta kuin teknisesti. Ihmiset itse melkein taantuvat. En osaa selittää miksi, mutta siltä vain tuntuu.

Mutta tässä kaikki tältä erää. Terveisiä vaan niille koronarokotetuille, jotka ovat kieltäytyneet tapaamasta ei-rokotettuja ystäviään ja sukulaisiaan. Teillä on logiikka hallussa. Samoin terveisiä niille, joiden mielestä persut ovat talibaneja. Teilläkin on tieto hallussa. Ja muistattehan vielä miehet hävetä, olette kovan linjan feministien mielestä syyllisiä muiden miesten pahoihin tekoihin. Niin. Tietenkin vain jos olette valkoihoisia heteromiehiä.

Luettua: Kalkkimaan pappi: Originellin kulkurin seikkailut tekopyhässä yhteiskunnassa

 

Kalkkimaan pappi eli Pietari Herajärvi oli minulle aiemmin tuntematon suuruus. Kotiseudullaan Tornionjokilaaksossa hän oli ja on edelleen tunnettu suuruus. Tuskin hän olisi muuten yli sata vuotta kuolemansa jälkeen saanut omaan kirjaansa Kalkkimaan pappi: Elämä ja kaikki tunnetut runot.

Kalkkimaan pappi oli 1800-luvulla elänyt kiertolainen ja originelli, joka sepitti ihmisistä pilkkarunoja mukavasti murteella höystäen. Kirjoittaa, tämä avioton köyhästä kurjuudesta ponnistanut ja siinä myöhemmin elänyt, ei ilmeisesti osannut, vaikka älykkyydestä se tuskin olisi ollut kiinni. Levoton elämä ja köyhille armoton aika ei vain suosinut hänen koulunkäyntiään.

Tosin papin isän arveltiin olevan hienosta perheestä, josta hän teksteissän suoraan vihjailee. Hänen tekstinsä ovat säilyneet kansanperinteenä ihmisten mielissä. Kiehtovaa. Harvan tekstejä muistetaan, jos niitä ei ole koskaan kirjoitettu ylös. Oikea rahvaan ruuneperi.

Nykyisin Kalkkimaan papin kaltainen persoona olisi taltutettu psyykenlääkkeillä kävelemään tyhjä katse silmissään kaduilla, mutta tämä kulkuri kulki talosta taloon. Jos kohtelu oli huonoa ja ruokaa ei tullut, niin tämä väänsi pilkkarunon, hän oli aikansa sosiaalinen media ja runoilija samassa paketissa. Häntä siedettiin, olihan hän kylähullu, jolle ihmiset saivat naureskella. Niin sanotut kunnon työt eivät hänelle koskaan maistuneet.

Papiksi häntä kutsuttiin, koska tämä erikoislahjakkuus, olisiko asperger nykyajan diagnoosina, oppi pappien saarnat ulkoa. Lisäksi hän veti jostain syystä raamattua perässään. Mikään rakastettu tämä rääväsuu ei välttämättä ollut, omalla tavallaan pelättykin, jos joutui hänen ivansa kohteeksi. Ivan kohteeksi hän itsekin joutui, koska pukeutui kaapuihin tai naisten hameisiin.

Kalkkimaan papin tekstit eivät välttämättä ole muotopuhtaita runomitoissaan, mutta niissä on tuolle ajalle tavatonta tarkkanäköisyyttä. Ei mitään hurskastelua kuten Runebergin ja muiden kumppaneiden käsityksessä Suomen kansasta oli. 

Pappi haukkui niin herrat kuin narrit. Osa teksteistä on suorastaan rivoja ja tuolloin ei ihmisten arvostelussa annettu poliittisen korrektiuden häiritä. Hän näki kaiken tekopyhyyden ja ulkokultaisuuden läpi.

Kalkkimaan pappi näytti nykypäivän puliukolta pitkine hiuksineen ja risaisine vaatteineen ja ilmeisesti viinaan hän kuolikin, jota ei voi pitää yllätyksenä. Kiertelevän elämäntavan ennen minkäänlaista sosiaaliturvaa on täytynyt olla äärimmäisen rankkaa.

Miksi Kabul kaatui muutamassa päivässä?

Moni on ihmetellyt, kuinka Afganistanin länsimaiden tukema hallitus voi kaatua vain muutamassa päivässä, kun Usa veti viimeisetkin taistelujoukotkin pois. Ja miten ihmeessä 20 vuoden demokratiatyöllä ja kaikella rahalla ei ole ollut mitään merkitystä, eikä se ole saanut mitään aikaan? 

Afganistan on täysin samassa pisteessä, kun missä se oli silloin, kun Taleban kaadettiin. Kaikki raha on valunut korruptioon tai mihin onkaan ja Afganistanin armeija myi loppujen lopuksi itse länsimailta saamansa aseensa talebaneille ja hyppäsi heidän kelkkaansa. 

Koko 20 vuotta on ollut pelkkää teatteria, joilla länsimailta on lypsetty rahaa. Ehkä he haluavatkin talebanit valtaan Afganistanissa? Surullista kyllä se on ainoa voima, joka edes saa jonkinlaisen rauhan aikaan sotien kalvamaan Afganistaniin.

Kohta alkanee pakolaisvyöry. Se on se, mitä länsimaat saavat yrityksistään levittää demokratiaa, joka ei nyt vain väkisin onnistu. Jos Afganistanissa ei ole kunnioitettu naisia koskaan, eivät he sitä taitoa muutamassa vuosikymmenessä opi. Kunhan ottavat rahat. 

Toivottavasti oppivat nyt jo ja jättävät Afganistanin rauhaan. Ei sinne ilmiselvästi kaivata länsimaalaisia kertomaan, miten asiat pitäisi hoitaa. Antaa heidän hoitaa keskenään asiansa. Ne, jotka länsimaita auttoivat on autettava pois. He pärjäisivät länsimaissakin, kun ovat uskaltaneet ottaa riskin auttaessaan länsimaita.

Kuvat Kabulista ovat kuin Vietnamin sodasta. Lentokentällä lentokoneissa roikkuu epätoivoisia ihmisiä. Kabul ei ole pelkästään Usan vaan koko länsimaiden Vietnam, jossa nähtiin, että länsimaailma on kädetön islamradikalismin edessä oman poliittisen korrektiutensa ja sinisilmäisyytensä takia. Länsimaita vietiin kuin pässiä narussa.

Veikkaan, että terrori-iskuja Eurooppaan kiihtyvän tahtiin. Se kun on se poliittisesti korrektein ja käytännössä polvillaan islamradikalistien edessä. Eurooppa ei osaa ottaa kuin pakolaisia, se on täysin kyvytön muuhun auttamiseen.

Epäeroottisia runoja

Ukkomiehet dildometsässä
Arkisin ukkomiehiä komentaa jumala ja vaimo.
Pyhinä silkka himo.
Puu puuta vastaan ukkomiehet dildometsässä toteuttamassa himoaan.
Siellä metsässä otetaan ja annetaan.
Revitään raamattua ja pornolehtiä.
Kotona rukousta luetaan,
vaimon kosketusta vältellään.
Kunnes pyhinä komentaa taas himo.

Mies ja nukke
Mies rakastaa nukkeaan.
Pukee sille vaatteet, riisuu ne, hyväilee öisin.
Hänelle riittää nuken tahdoton katse,
joka ei katso miestä.
Muutakaan hänellä ei ole.
Muutakaan hän ei halua.
Nukkeaan hän rakastaa,
aivan kuin oikeaa naista,
jollaista hän ei halua koskettaa.

Julkkismietteitä: Jasmine Tukiaisen kuolema

En ole täällä blogissani hirveästi kirjoitellut  entisestä työstäni toimittajana Hymy-lehdessä. Kirjassani niitäkin aikoja käydään sitten läpi. Toimittaja-ajat tulivat kuitenkin mieleeni, kun tällä viikolla uutisoitiin Johanna Tukiaisen pikkusisaren, Jasmine Tukiaisen kuolemasta.

Kuolinsyyllä en ala spekuloimaan, kun sitä ei ole julkisuuteen kerrottu. Ilmeisesti voimat vain loppuivat kesken. Haastattelin häntä monta kertaa. Olen itse asiassa haastatellut kaikkia Tukiaisen siskoksia. En ollut Jasminen läheinen ystävä, mutta kuolema jotenkin kosketti, sillä olimme samalla aaltopituudella haastattelutilanteissa. Jaoimme esimerkiksi kokemuksia pettymyksistä ihmissuhteissa.

Hän vaikutti herkältä, mutta tasapainoiselta ihmiseltä, joka halusi suojella läheisiään. Lähellekään kaikkien haastateltavien kanssa ei koskaan pääse samalle aaltopituudelle. Jasminen somen perusteella olisi voinut kuvitella olevan vain samppanjasta ja hienoista veneistä pitävä pimu, mutta ei hän sellainen ollut. Syvällinen, jolla oli omiakin bisneksiä.

Jasmine itse ei aluksi halunnut julkisuuteen, mutta Johanna-siskon maineen siivittämänä lopulta osallistui tosi-tv-ohjelmiin. Ja kun julkisuuteen kerran menee, sieltä ei ole helppoa päästä pois. Ainakaan jos sisko on Johanna Tukiainen.

Tukiaisen perhettä on koeteltu aiemminkin kuin Johannan Julia-sisko kuoli myös nuorena. Nuoren ihmisen kuolemassa on aina jotain väärää, tapahtui se sitten sairauden tai oman käden kautta. Kerran vierailimme Jasmnen kanssa Julian haudalla viemässä kukkia. En olisi uskonut, että Jasmine itse menehtyisi melkein samanikäisenä kuin siskonsa Julia.

Tukiaisten perheen elämää on taatusti vaikeuttaneet ihmiset, jotka herkeämättä seuraavat heidän jokaista liikettään. Näitä ihmisiä Tukiaiset itse kutsuivat näädiksi. 

Ihmettelen kyllä, mikä saa jonkun ihmisen tarkkailemaan toisen ihmisen elämän jokaista liikettä ja sitten julmasti ruotimaan niitä keskustelupalstoilla. On ruodittava ihminen sitten minkälainen ihminen tahansa. Eikö heillä ole parempaa tekemistä?

Jos Tukiaisten tarinasta on jotain opittavaa, niin glamourelämä ei ole kaiken tuskan väärti ja että, vaikka joku ihminen olisi julkisuudessa, niin tunteet ja sydän julkkiksillakin on, joka ei kestä kaikkea pilkkaa.

Ahdistuksen kansakunta

Jos haluat tuikata itsesi kusiaispesään, niin kokeile kritisoida ilmastomuutosraporttia, jos et ole jo kyseenalaistanut koronatoimien autuutta. Saat varmasti paskaa niskaan.

Enpä sinänsä kyseenalaista ihmisten toimien vaikutusta ilmastonmuutokseen, mutta ilmastonmuutoshysteerikoille asia on kuin lahko, jolla on omat maailmanloppua saarnaavat pastorinsa. 

Mitä kovemmin saarnaat maailmanlopusta 20 vuoden päästä ja syytät ihmisiä synneistä ja tulevasta tuhosta, niin sitä suositumpi olet lahkon piirissä. 

Vastaavanlaista lahkoajattelua tapaa koronarokotusten suhteen, vaikka korona ei ahdistuksen aiheuttajana ylläkään yhtä hysteerisiin mittakaavoihin kuin ilmastonmuutos. 

Koronassa taas etsitään syyllisiä. Milloin syyllisiä ovat futisfanit, milloin festareillakävijät. Sivistyneetkin ihmiset ovat melkein lynkkausmielialalla liikenteessä. 

Suomessa täytyy olla ahdistunut jostain, muuten et kuulu joukkoon. Jos et ala hysterioimaan kaikesta, olet porukasta ulkopuolella. Jotkut jopa lukevat kirjatkin nykyään niin, että onko niissä nyt edes hitunen naisvihaa, rasismia ja muuta mahdollista, että saisi kirjan heitettyä kirjaroviolle.

Ihmettelen miten vaikeaa joidenkin ihmisten elämä voi olla ahdistumalla kaikesta sellaisesta, johon itse voi kovin vähän vaikuttaa. Minussa itsessäni riittää jo ahdistusta itsessänikin ja nämä ahdistuvat ja hysterisoivat ahdistavat minua vielä enemmän.

Luettua: Aleksandra Kollontai: Suuri rakkaus: Vallankumouksellinen kolmiodraama

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Taannoin kiinnostuin vallankumouksellisen ja feministin, Aleksandra Kollontain elämästä niin paljon, että päätin hommata käsiini hänen kirjoittamansa romaanin. 

Kollontain teos Suuri rakkaus kuuluu Gummeruksen Neuvostokirjallisuutta-sarjaan. Kirja on kauan sitten vaipunut unholaan, mutta minähän nostan niitä unohdettuja kirjoja unholasta takaisin ihmisten ilmoille. 

Eihän se Suuri rakkaus ole mikään Anna Karenina, mutta itsenäisen naisen teemoilla tämäkin teos toimii. Siitä kertoo jo kirjan väkevät loppusanat: "Kaikki te, jotka sokeudessanne, tietämättömyydessänne haavoitatte naisen sydäntä. Huomatkaa tämä! Sillä loukkausten hienoilla neuloilla puhkottu naisen sydän lakkaa rakastamasta.", Kollontai kirjoittaa. 

Näin varmasti on. 

Kirja kertoo varatun miehen Senjan ja hänen rakastajattarensa Natasan tarinan. Kuten arvata saattaa, nainen lopulta kyllästyy rooliinsa toisena naisena. Huhutaan, että kirja on saanut vaikutteita Vladimir Leninin, hänen vaimonsa Nadezda Krupskajan ja Leninin rakastajattaren Inessa Armandin kolmiodraamasta. Leninillä tosin oli ilmeisesti muitakin sivusuhteita. 

Kirja on paljolti kamariromaani ja Leniniä sivuaa Senjan rooli vallankumouksellisena ideologina ja viisaana miehenä. Natasa taas muistutta Kollontaita itseään, joka toimi eronneena naisena ja vallankumoukselle omistautuneena. 

Suuri rakkaus luotaa naisen tunteita tämän odottaessa miestä milloin kotonaan ja milloin hotelleissa pikaisiin tapaamisiin, intohimon hetkiin. Siinä on odotuksen tuskaa ja pettymystä, kun miehestä luotu ihannekuva ei vastannutkaan todellisuutta, kun mies ei ole kiinnostunut naisesta älykkönä vaan ajanvietteenään. 

Mies on tässä kirjassa täysin itsekäs ja ajattelematon, kun ei edes näyttäydy rakastajattarensa seurassa julkisesti. Voi tietysti antaa miehelle sen verran armoa, että ennen tuskin saattoi avoimesti rakastajattarensa kanssa näyttäytyä, jos nyt vieläkään. Erokaan ei tainnut olla aivan helppoa.

Eivätkä kolmiodraamat olla helppoja vieläkään.

Kahden ajan välissä (runo)

Unessa rimpuilin kahden ajan välissä.
Yritin päästä ajasta pois.

Mitenkään en päässyt pois.
Harhailin aikojen välissä:
menneen ajan, uuden ajan,
ja sellaisen ajan, josta muut eivät tiedä.

Olen tyytymätön,
tyytymätön itseeni,
kumpikaan aika ei laske minusta irti.
Aika on vanginnut minut
mitättömyyteen ikuisuuteen.

Unessa olen
puiston yksinäinen kulkija
keskellä kylmintä talvea.
Kuolen katkerana miehenä,
pimeyden joki virtaa läpi Kongon tavoittamattomana.

Siinäkin unessa olin jälleen yksin.
Huomenna on sunnuntai
ja voittajat eivät kaadu silloinkaan.

Olen kaikki ja en mitään,
mutta en voi paeta elämästäni.

Katsottua: Suomalaiset ikuisuuden kestävät tv-sarjat ovat loppuunväsyneitä, mutta pelastaako Tauski television?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön NELONEN (@nelonen) jakama julkaisu

Nyt tuntuu riittävän kirjoitettavaa ja haukuttavaa jokaiseksi päiväksi. No, enköhän kohta väsähdä. On väsynyttä menoa Suomessa tv-maailmassakin. 

Ne, jotka perinteistä televisiota enää katsovat, tuntuvat tyytyvän mihin tahansa. Samat väsyneet formaatit ovat pyörineet jo 2000-luvun alkupuolelta. 

BumtsiBumia yritetään lämmittää jo toista kertaa. Jos en ihan villisti veikkaa väärin, niin ei onnistu tälläkään kertaa. 

Uudelleenlämmitetyt sarjat eivät vain toimi muuta kuin mainoseurojen tuojina yhden kauden, kun ei tarvitse mainostaa ohjelmaa sisään ihmisille. 

Napakymppi ja Kymppitonni ilmeisesti toimivat jollain tavoin, mutta Cristal Snown tekopirteä olemus ärsyttää jo niin palkon, ettei Kymppitonnia jaksa katsoa. Sama koskee Janne Katajaa, joka tuntuu ehtivät Mikko Leppilammen ohella juontamaa ohjelmaa kuin ohjelmaa.

Vain elämää -ohjelmassa samat artistit ovat mukana varmaan jo kolmatta kertaa. Enää ei edes oteta mukaan uusia artisteja, jotka voisivat piristää loppuun väsynyttä formaattia. Vain elämää lämmittää nykyään vain vanhojen artistien nuukahtaneita uria. 

Huutokauppakeisari kertoo samoja pikkutuhmia vitsejään jo ties kuinka monetta kautta. Jostain kumman syystä tv-kansa ei tähänkään tunnu väsyvän, vaikka Palsanmäet härskisti yrittivät vedättää koronatukieurojakin.

TTT on muka radikaalisti uudistunut, kun mukana on nyt naispari. Eikö siellä jo ollut miespari? Kuinka sykähdyttävää näinä aikoina. Kansalle vain tuntuu riittävän kauniit mekot ja tekopirteät juontajat Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi. Kiinnostavat julkkikset ovat loppuneet tämänkin sarjan kohdalta jo kauan sitten. 

Maajusseille etsitään luoja ties morsianta jo kuinka monetta kautta. Koska siitä ohjelmasta on mitään kiinnostavaa noussut?

Kaikki tv:n suosikkiohjelmat jo jatkuneet reippaasti yli 10 vuotta. Ei suomalainen tv-katsoja paljoa vaadi. 

Luojan kiitos Tauski Peltonen osallistuu Farmi-sarjaan. Siinä on oikeasti mielenkiintoinen julkkis. Minähän tunnen Tauskin hyvin jo toimittaja-ajoiltani.

Julkkismietteitä: Saako toimittaja olla liian rehellinen?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Tervehdystä vaan kaikille kollektiivisesta häpeästä ja syyllisyydestä kärsiville, 

Suurimman omat häpeäni liittyvät täysin kännissä örveltämiseen. Mitään muuta minusta minulla ei syytä hävetä. 

Päihteissä örveltämisestä puheen ollen. Toimittaja Tuomas Enbuske paljasti tässä taannoin podcastissaan käyttäneensä huumeita ja huoria ollessaan pahimmassa vauhtivaiheessa. Enbuskella on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö. 

Yleensä Enbuskelle on sallittu normaalimiestä räväkämmät mielipiteet, mutta nyt ns. paremmisto älähti Enbuskelle. Törkeää. Enbuske on käynyt huorissa ja vieläpä vetänyt kokaiinia. Eihän tuollaista ole tässä maailmassa olemassa tai ainakaan toimittaja ei saa sekoilla näin. 

Toimittajat kirjoittelevat nykyisin lehdet täyteen poliittisia mielipiteitä, mutta yksityiselämässä pidetään kulisseja viimeiseen asti. Ennenhän toimittajien juoppoudelle suorastaan naureskeltiin. Toimittajat tosin ovat nykyään vuosi vuodelta enemmän naisia ja sitä myöten ala raitistunut. 

Muiden törttöilystä toimittajat kirjoittelevat mielellään, mutta uskoisitteko näkevänne lehden kolumnissa toimittajan kertovan omasta päihdeongelmasta? Eroistaan ja ongelmista lapsiperheissään toimittajat toki kirjoittelevat, mutta jostain niinkin henkilökohtaisesta kuin päihde- ja mielenterveysongelmat, ei. 

Suomessa on vallalla ns. mukarehellisyys. Myös toimittajilla. Ihmiset kertovat masennuksestaan ja juomisestaan, mutta eivät kerro siitä rumuudesta ja surusta. Ja kun joku siitä kertoo, niin paskaa tulee niskaan. On muodikasta olla masentunut, mutta ei kertoa sen rumuudesta.

Söisikö se toimittajan uskottavuutta olla oikeasti rehellinen kuten Enbuske? Koko kansahan näitä asioita hyssyttelee ja vaikenee. Minusta ei söisi. Se kertoisi toimittajankin olevan ihminen. Tulevassa kirjassani muuten käsittelen juuri näitä aiheita.

Luettua: Tiia Palmen: Koskelan teinisurma: Tavallisten poikien tavaton teko

 

Aika kuluu nopeasti. Suomen oloissa poikkeuksellisen paljon huomiota herättäneestä Koskelan teinisurmasta on vasta vähän yli puoli vuotta. Tapausta ei liene sen enempää tarvetta esitellä. Kaikki jotka edes vähän seuraavat aikaa, tietävät, mistä on kyse.

Vielä ihmeellisempää oli, että Suomen tunnetusti hitaasti toimivassa oikeusjärjestelmässä tuomiokin tuli nopeasti. Ikätoverinsa erittäin pahasti hengiltä pahoinpidelleet pojat saivat elinkautisen. Poikkeuksellisen kova tuomio sekin 16-vuotiaille. 

Nyt he ovat parhaillaan mielentilatutkimuksessa, joten lopullista tuomiota ei ole annettu. Jos heidät todetaan syyntakeettomiksi, niin mielisairaalassa vietetään kauemmin aikaa kuin vankilassa, joten mikään vapautus sekään tuomio ei olisi.

Kirjakin on syntynyt jo tapahtumista, vaikka tarinaa ei ole kirjoitettu vielä loppuun asti. Rikostoimittaja Tiia Palmenin kirja Koskelan teinisurma on rikoskirjallisuuden uuden tekijän, Deadline Kustannuksen kustantama. Se on ihan kelpo kirja, vaikka kirjan nopea kirjoitustahti näkyy osittain. 

Ihme myös olisi, jos jonkinlaista dokumenttia tai elokuvaa ei tehtäisi Koskelan teinisurmasta. Nykyisin kaikista vähänkin enemmän julkisuutta saaneista rikoksista tai rikollisista tehdään kirja tai jopa tv-sarja.

Itse teon kuvaus hieman hämmästyttää kirjassa. Pahoinpitelyn kuvaukseen on asetettu sisältövaroitus. Kehotetaan järkyttyessä hyppäämään seuraavaan lukuun. Harvoin kirjaa käsketään olemaan lukematta. Ehkä ihmiset, jotka tämän tyyppisiä kirjoja lukevat, kestäisivät myös teon kuvauksen. Tosin pakko kai tuollainen varoitus on nykyään laittaa, kun ihmiset pahoittavat kaikesta mielensä. 

Sitten toisaalta kirjassa oli varsin paljon yleisluonteista kuvausta nuorten mielenterveysongelmista yms. Tällaisen tiedon olisi jokainen löytänyt itsekin internetistä. 

Mutta kirja avaa kuitenkin tapahtumien syitä ja seurauksia. Ei kuitenkaan sitä, miksi 16-vuotias antoi pahoinpidellä itseään viikko toisensa jälkeen mukisematta. Lopulta kohtalokkaasti. Se jäänee arvoitukseksi. Uhrin persoona oli hyvin erikoislaatuinen, eli siis koulunkiusaajien uhrimateriaalia. Uhri oli yli 190 cm pitkä eli hän olisi voinut puolustaakin itseään. 

Tekijöiden motiivit raakaan pahoinpitelyyn jäävät nekin arvoitukseksi. Teon seuraukset he kyllä käsittivät, kun kirjoittelivat toisilleen elämänsä menneen päin helvettiä, kun näkivät uhrinsa makaavan kuolleena puistossa seuraavana päivänä pahoinpitelystä. Sitten yritettiin keksiä, miten saataisiin mahdollisimman lyhyt tuomio.

Kirjassa pallo heitetään tekijöiltä (tai no kai vielä epäillyltä) aikuisille. Eivät hekään ihmeisiin pysty, ei jokaista otollista psykopaattinuorta ole mahdollista tunnistaa ja vielä vähemmän seurata heidän tekemisiään 24/7. Jos pystyy hakkaamaan, pitäisi pystyä ottamaan vastuutakin teoistaan. 

Jotain näiden poikien mielenliikkeistä kertoo, että he kuvasivat kaikki uhriin kohdistetut pahoinpitelyt. Se lienee tämän päivän kulttuuria nuorilla ja jaella sitten toisille nuorille käkättäen. Mutta kun vastuuta pitäisi ottaa, niin ainoastaan yksi näistä pojista uskalsi ottaa vastuun teostaan heti kuulusteluissa.

Esan Olympiakatsaus

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Olympic Team Finland (@olympicteamfinland) jakama julkaisu

Olympialaiset Tokiossa kääntyvät jo loppuaan kohti. Nehän taisivat kestää vain pari viikkoa toisin kuin jalkapallon arvoturnaukset, jotka eivät tunnu loppuvan koskaan. Minua ei ole edes vaivannut juuri se, ettei yleisöä ole ollut Tokion kisoissa. Järjestelyt toimivat kuten japanilainen luotijuna, eikä Kreikan olympialaisten kaltaisia sekoiluja ole ollut järjestelyissä. Edes korona-aikana.

Poikkeuksellisesti olen seurannut innokkaana Tokion kisoja, yleensä en urheilua katso. Olympiatunnelmassa on jotain mikä vetää mukaansa ja kaikki ne eksoottiset lajit, joita et muuten näe. No. Sitähän KOK kai haluaakin, että kiinnostus säilyy.

Olympialaiset eivät olisi olympialaiset, jos ei olisi myös riidelty. Raju riita saatiin aikaiseksi kuin mieheksi syntynyt nainen asteli areenalle. Näitähän tulee tulevaisuudessa lisää. Miehiä on tietysti eri kokoisia kuin naisia, mutta kyllä tuosta jossain painonnostossa hyötyä saa, jos on syntynyt mieheksi. Nyt kukaan ei uskalla asiaan puuttua, koska transasiat kuuluvat  niihin asioihin, joista ei länsimaissa saa keskustella järkevällä tavalla. 

Suomi on tuttuu tyyliinsä saanut kehnosti mitaleita. Jopa San Marinolla on enemmän. Ei kai niitä enää edes tulekaan koskaan. Eihän Suomessa kukaan valmentaja uskalla vaatia keneltäkään mitään, kun tämä sitten valittaa asiasta ties minne. Tietenkin ainakin mediaan. 

Mielenkiintoinen kohu muuten tämä, kun Norjan naisrantalentopalloilijat kieltäytyvät käyttämästä niukkoja peliasujaan. Minusta melkein kaikilla on pienet asut. Miehilläkin. Kyllä siinä mieskomeus on aika tiukkaan näytillä. 

No. Mutta tätähän tämä on. Jonkunlaiset peittävät kaavut lisääntynevät tulevaisuudessa, kunhan muslimimaiden naiset pääsisivät edes kunnolla urheilemaan olympialaisiin. Niitähän ei kukaan uskaltaisi vaatia kiellettäväksi edes jättihelteillä. 

Muslimimaat myös kieltäytyivät pelaamasta Israelia vastaan. Tämä lähes vaiettiin mediassa. Että siinä sitten sitä olympiahenkeä.

Mutta nyrkkeilijä Mira Potkosta fanitan. Voi niitä kyyneleitä. Ajatelkaa sitä päivää, jolloin meille miehilllekin on itkeminen sallittu epäonnen kasautuessa.

Luettua: Kikka - Mä haluun viihdyttää: Seksisymbolin karu kohtalo

 

Ollessani teini-ikäinen 90-luvun alussa Kikka oli kuuminta hottia. Tissibaarien ja muun seksuaalisen vapautumisen sokaisema Suomi innostui myös seksiä tihkuvasta Kikasta. Levyt myivät häkä. 

Kansa piti salanimien turvista kirjoitetuista eroottisista ralleista. Sitä ihmettelen, miksi Kikan biisejä tehneet eivät kirjoittaneet omalla nimeään. Häpesivätkö he omia laulujaan? Junnu Vainiokin kun sentään kirjoitti ihan oikeita pornoralleja.

Sitten alkoi Kikan alamäki ja Kikka jäi pirteän seksikkään imagonsa vangiksi. Seksikkyys katosi ja sielunkin täytti hätä.

Tästä kertoo Kikan ystävän Raija Pellin kirjoittama elämäkerta Kikasta. Omien sanojensa mukaan Pelli lupasi itse kirjoittaa Kikan eli Kirsi Sirenin tarinan tämän kuoleman jälkeen vain vähän yli 40-vuotiaana. Ystävän kirjoittamana Kikan tarinaan onkin saatu syvyyttä ja koskettavaakin tekstiä pelkkää pintaa syvemmältä.

Kikan lapsuus ja nuoruus oli repaleista ja äidin mallina toimi isoäiti. Jo varhain Kikka koki jääneensä rakkaudettomaksi ja tuosta rakkauden etsinnästä kertoi hänen halunsa päästä tähdeksi. Hän myös vertasi itseään toiseen traagisen lapsuuden  eläneeseen ja miesten himoitsemisen kokeneeseen seksisymboliin eli Marilyn Monroehin. 

Kikka sortui myös itse uransa pettymysten ja vaatimusten alla alkoholiin. Aivan kuten äitinsä ja isänsä, jotka jäivät hänelle etäisiksi. Varsinkin isä, joka halusi vaan rahaa Kikalta. Myös muita sukulaisiaan Kikka rahoitti. 

Kirjaa lukiessani kyllä ihmettelin, miksi Kikalle ei saatu sorvattua uutta imagoa. Ei kukaan voi loputtomiin hyppiä lavalla seksipimuna. Levybisnes ja julkisuus on armotonta. Kerran saadusta imagosta on vaikea päästä irti. Naistaiteilijalla maailma oli vieläkin rankempi 20 vuotta sitten. Kikkaa ei vaan suostuttu näkemään vakavasti otettavana esiintyjänä. 

Nyt Kikka on saanut uutta lentoa alleen, vaikka hän ei ole enää siitä iloitsemassa. Hänestä on tehty kuunnelma ja kohta valmistuu elokuva. Toivottavasti Kikasta ei tehdä siinä pelkkää uhria. Kikan tunteneet sanoivat kirjassakin, ettei Kikka ollut mikään levybisnessetien uhri vaan selkeimpinä kausinaan voimakastahtoinen tahtonainen. 

Sen verran tiedän itsekin Kikasta, että joskus kauan sitten haastattelin hänen äitiään Tampereella. Tuolloin hän oli jo ajat sitten raitistunut. Muistan äidin itkeneen haastattelussa. Eli kyllä hän tytärtään kaipasi, vaikka alkoholi veikin lapsuusvuodet.  

Kikka on saamassa seuraajiakin, vaikka useimmat suomalaiset naislaulajat ovat tiukan asiallisia ja suorastaan kammoavat seksikästä imagoa. Ainakin Erika Vikman on ottanut kuitenkin Kikalta jääneen soihdun vastaan.