Luettua: Kikka - Mä haluun viihdyttää: Seksisymbolin karu kohtalo

 

Ollessani teini-ikäinen 90-luvun alussa Kikka oli kuuminta hottia. Tissibaarien ja muun seksuaalisen vapautumisen sokaisema Suomi innostui myös seksiä tihkuvasta Kikasta. Levyt myivät häkä. 

Kansa piti salanimien turvista kirjoitetuista eroottisista ralleista. Sitä ihmettelen, miksi Kikan biisejä tehneet eivät kirjoittaneet omalla nimeään. Häpesivätkö he omia laulujaan? Junnu Vainiokin kun sentään kirjoitti ihan oikeita pornoralleja.

Sitten alkoi Kikan alamäki ja Kikka jäi pirteän seksikkään imagonsa vangiksi. Seksikkyys katosi ja sielunkin täytti hätä.

Tästä kertoo Kikan ystävän Raija Pellin kirjoittama elämäkerta Kikasta. Omien sanojensa mukaan Pelli lupasi itse kirjoittaa Kikan eli Kirsi Sirenin tarinan tämän kuoleman jälkeen vain vähän yli 40-vuotiaana. Ystävän kirjoittamana Kikan tarinaan onkin saatu syvyyttä ja koskettavaakin tekstiä pelkkää pintaa syvemmältä.

Kikan lapsuus ja nuoruus oli repaleista ja äidin mallina toimi isoäiti. Jo varhain Kikka koki jääneensä rakkaudettomaksi ja tuosta rakkauden etsinnästä kertoi hänen halunsa päästä tähdeksi. Hän myös vertasi itseään toiseen traagisen lapsuuden  eläneeseen ja miesten himoitsemisen kokeneeseen seksisymboliin eli Marilyn Monroehin. 

Kikka sortui myös itse uransa pettymysten ja vaatimusten alla alkoholiin. Aivan kuten äitinsä ja isänsä, jotka jäivät hänelle etäisiksi. Varsinkin isä, joka halusi vaan rahaa Kikalta. Myös muita sukulaisiaan Kikka rahoitti. 

Kirjaa lukiessani kyllä ihmettelin, miksi Kikalle ei saatu sorvattua uutta imagoa. Ei kukaan voi loputtomiin hyppiä lavalla seksipimuna. Levybisnes ja julkisuus on armotonta. Kerran saadusta imagosta on vaikea päästä irti. Naistaiteilijalla maailma oli vieläkin rankempi 20 vuotta sitten. Kikkaa ei vaan suostuttu näkemään vakavasti otettavana esiintyjänä. 

Nyt Kikka on saanut uutta lentoa alleen, vaikka hän ei ole enää siitä iloitsemassa. Hänestä on tehty kuunnelma ja kohta valmistuu elokuva. Toivottavasti Kikasta ei tehdä siinä pelkkää uhria. Kikan tunteneet sanoivat kirjassakin, ettei Kikka ollut mikään levybisnessetien uhri vaan selkeimpinä kausinaan voimakastahtoinen tahtonainen. 

Sen verran tiedän itsekin Kikasta, että joskus kauan sitten haastattelin hänen äitiään Tampereella. Tuolloin hän oli jo ajat sitten raitistunut. Muistan äidin itkeneen haastattelussa. Eli kyllä hän tytärtään kaipasi, vaikka alkoholi veikin lapsuusvuodet.  

Kikka on saamassa seuraajiakin, vaikka useimmat suomalaiset naislaulajat ovat tiukan asiallisia ja suorastaan kammoavat seksikästä imagoa. Ainakin Erika Vikman on ottanut kuitenkin Kikalta jääneen soihdun vastaan.