Esan Olympiakatsaus


Olympialaiset Tokiossa kääntyvät jo loppuaan kohti. Nehän taisivat kestää vain pari viikkoa toisin kuin jalkapallon arvoturnaukset, jotka eivät tunnu loppuvan koskaan. Minua ei ole edes vaivannut juuri se, ettei yleisöä ole ollut Tokion kisoissa. Järjestelyt toimivat kuten japanilainen luotijuna, eikä Kreikan olympialaisten kaltaisia sekoiluja ole ollut järjestelyissä. Edes korona-aikana.

Poikkeuksellisesti olen seurannut innokkaana Tokion kisoja, yleensä en urheilua katso. Olympiatunnelmassa on jotain mikä vetää mukaansa ja kaikki ne eksoottiset lajit, joita et muuten näe. No. Sitähän KOK kai haluaakin, että kiinnostus säilyy.

Olympialaiset eivät olisi olympialaiset, jos ei olisi myös riidelty. Raju riita saatiin aikaiseksi kuin mieheksi syntynyt nainen asteli areenalle. Näitähän tulee tulevaisuudessa lisää. Miehiä on tietysti eri kokoisia kuin naisia, mutta kyllä tuosta jossain painonnostossa hyötyä saa, jos on syntynyt mieheksi. Nyt kukaan ei uskalla asiaan puuttua, koska transasiat kuuluvat  niihin asioihin, joista ei länsimaissa saa keskustella järkevällä tavalla. 

Suomi on tuttuu tyyliinsä saanut kehnosti mitaleita. Jopa San Marinolla on enemmän. Ei kai niitä enää edes tulekaan koskaan. Eihän Suomessa kukaan valmentaja uskalla vaatia keneltäkään mitään, kun tämä sitten valittaa asiasta ties minne. Tietenkin ainakin mediaan. 

Mielenkiintoinen kohu muuten tämä, kun Norjan naisrantalentopalloilijat kieltäytyvät käyttämästä niukkoja peliasujaan. Minusta melkein kaikilla on pienet asut. Miehilläkin. Kyllä siinä mieskomeus on aika tiukkaan näytillä. 

No. Mutta tätähän tämä on. Jonkunlaiset peittävät kaavut lisääntynevät tulevaisuudessa, kunhan muslimimaiden naiset pääsisivät edes kunnolla urheilemaan olympialaisiin. Niitähän ei kukaan uskaltaisi vaatia kiellettäväksi edes jättihelteillä. 

Muslimimaat myös kieltäytyivät pelaamasta Israelia vastaan. Tämä lähes vaiettiin mediassa. Että siinä sitten sitä olympiahenkeä.

Mutta nyrkkeilijä Mira Potkosta fanitan. Voi niitä kyyneleitä. Ajatelkaa sitä päivää, jolloin meille miehilllekin on itkeminen sallittu epäonnen kasautuessa.

Kommentit

  1. Berliinin olympialaisten naisten sadan metrin hopeamitalisti Stanisława Walasiewicz väitti juoksun voittaneen Helen Stephensin olleen mies. Neljä vuotta aiemmin Walasiewicz oli voittanut olympiakultaa Los Angelesissa. Kun Walasiewicz kuoli, ruumiinavauksessa paljastui, että hänellä oli kehittymättömät miehen sukupuolielimet.

    Mm. kenttäratsastuksessa kilpaillaan yhteissarjassa. Saavatko naiset pienemmän koon puolesta edun? Niin ikään yhteissarjassa Kiinan Zhang Shan voitti skeetin kultamitalin Barcelonan olympiakisoissa, minkä jälkeen naiset ja miehet jaettiin omiin kilpasarjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita sukupuolia selvitettiin ennen varsin karulla tavalla. Marja-Liisa Kirvesniemikin on avautunut, kuinka paikkoja alettiin ronkkia tylysti heti kisan jälkeen. Nyt kai lienee toinen äärilaita, kun mies voi kilpailla naisten sarjoissa ilman ongelmia. Ja tuossa olet tosiaan oikeassa, ettei jokaisessa lajissa ole sukupuolella merkitystä tai naiseudesta voi olla jopa etua.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit