Kirja-arvio: Hanna-Riikka Kuisma - Korvaushoito: Pääseekö menneisyydestä koskaan irti?

 

Hanna-Riikka Kuisman Korvaushoito olisi mielestäni saanut voittaa Finlandia-palkinnon. Sen verran onnistunut kuvaus se on huumehelvetistä ja miten helvetin vaikeaa addiktioista on päästä irti. Hän on jo aiemmissa kirjoissaan käsitellyt syrjäytyneiden maailmaa, joka on jo itsessään kunnioitettavaa. 

Nykyään narkkaamisessa ei ole enää mitään ihmeellistä, kuten vielä 90-luvulla oli. Nykyisin narkkareita näkee enemmän kuin perinteisiä pultsareita. Ei tarvitse kun kauppareissulle lähteä kaupunkien lähiöissä. Huumeiden arkipäiväistyminen onkin vaarallista, sillä tuhon tie se on siinä, missä ryypiskelykin pidemmän päälle. 

Korvaushoito on samaan aikaan ymmärtävä, että inhorealistinen katsaus anonyymin päähenkilön kujanjuoksuun 90-alun ankeasta nuoruudesta keski-ikäiseksi sairaaksi mieheksi, joka kuitenkin on päässyt huumeista eroon. Ja mikä tärkeintä löytänyt rakkauden. Ei onnistu rakkauden löytäminen läheskään kaikille addikteille.

Kirja oli minulle samaistuttava, koska päähenkilö on ikäiseni, vaikka en huumeista perustakaan. Sen verran elämä on kuitenkin minuakin heitellyt, että pääsin tunteeseen mukaan. Siihen 90-luvun lähiöiden maailmaan, jossa itsekin olen kasvanut. 

Kirja ei ainakaan ole mikään romanttinen kuvaus huumemaailmasta ja yksityiskohdatkin ovat kohdallaan, joten kirja ei ole lainkaan epäuskottava. Kirja on käsittääkseni luetettukin jollain alan veteraanilla. Tällaista narkkarin elämä on varmasti voinut olla jossain teollisuuskaupungissa.  

Lähtöasetelma on ehkä kliseinen. Juoppo väkivaltainen isä ja sitä rataa, mutta sama tarina taitaa toistua oikeassakin elämässä turhan usein. Äiti yrittää ymmärtää, mutta antaa periksi ja koulua ei kiinnosta pätkääkään miten köyhän pojan käy. Päähenkilö liukuu pikkuhiljaa huumemaailmaan ikään kuin itsestään, kun vaihtoehtoja ei ollut tai niitä ei osannut ottaa vastaan. 

Viimeinen niitti sitten oli pikkusiskon ajautuminen samaan helvettiin ja hänen kuolemasa, jota päähenkilö sitten lähtee vuosien päästä selvittämään harvojen hengissä selvinneiden narkkarituttavien avulla. 

Kirjan yksi teema onkin syyllisyys. Päähenkilö tuntee syyllisyyttä siskonsa kuolemasta ja siitä, että heitti elämänsä hukkaan ja joutuu elämään ihmisten armeliaisuuden varassa loppuikänsä. Se on kova paikka kenelle tahansa miehelle.

Itse korvaushoito teknisenä suorituksena on kuin sovitus ja anteeksipyyntö, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Vaikka muuttaisit elämäsi, et koskaan pääse virheistäsi irti vaan joudut käymään odottamassa lääkettäsi yhteiskunnan halveksuttavana ja käskytettävänä. 

Tätä kirjaa sietäisi luetuttaa koululaisille ja addikteja halveksuville, vaikka ei kirja mikään valistuskirja ole Turmiolan Tommin tyyliin. Eikä sellainen valistus edes tehoaisikaan. Se mikä on kiellettyä on aina kokeiltava. Valitettavasti.