Kirja-arvio: Helvi Hämäläinen - Kadotettu puutarha: Sivistyneistösaagan traaginen päätös

Helvi Hämäläisen Kadotettu puutarha on jatkoa klassikkokirjalle Säädyllinen murhenäytelmä.  Päivänvalonsa kirja sai vasta 1990-luvulla, vaikka 1950-luvulla olikin jo kirjoitettu. Taas kerran kun se katsottiin aikanaan pahennusta herättäväksi.

Aivan samalle tasolle se ei yllä, se on jos mahdollista edeltäjäänsäkin synkempi. Synkät olivat ajatkin, sillä kirja kuvaa talvi- ja jatkosodan aikaa ja sen jälkeistä aikaa jälleenrakennuksen ankeudessa, joka kosketti jopa rikkaampiakin. 

Heidänkin oli luovuttava jostain. Jos ei muusta niin kesähuvilasta, kuten Tohtorin ja Elisabetin huvilan jäädessä Porkkalan vuokra-alueelle. Sinne jäi kadotettu puutarha. Vuokralainenkin oli otettava nurkkiin pahennusta herättämään.

Sota-aika on menetyksiä täynnä ja menetyksiä koki myös Hämäläisen kuvaamat avioparit Elisabet, Tohtori ja Artur ja Naimi. Jopa lopullisiakin menetyksiä eli siis kuolemakin vierailee. Useamman kerran.

Elisabet jatkaa linnanneitomaista elämäänsä kulisseita suojellen ja kuinkas ollakaan niitä ravistellaan taas urakalla. Tulee vihkimätöntä miniää ja muuta tuon ajan maailmassa hälyttävää. Tohtori taas jatkaa pystyynkuollutta eloaan pikkuhiljaa vaimonsa luomissa kulisseissa ja kahleissa kuihtuen. 

Artur päättää ottaa eron Naimista jälkeläisen saadakseen ja elättelee natsisympatioita, jotka tietenkin saavat karun lopun sodan loputtua. Naimi taas jatkaa pyhimysmäistä elämistään ja omistautumistaan Arturin kautta, kunnes pakotetaan muutokseen, kun haihattelija Artur ottaa eron. Naimi ottaa ja nai sitten vanhan papan, mutta kaikki ei ole sensaatiosta huolimatta sitä, miltä näyttää.

Kirja kuvaa Hämäläiselle tuttuun tapaan lähes tukahduttavalla tavalla ihanteiden menetystä ja menetystä ylipäätään. Äärimmäisen viehättävällä tavalla vanhalla kielellä. Jokainen menettää jotain, mutta onneksi lopussa sentään on toivoa. 

Elisabet menettää ikuisen pyrkimyksensä tasapainoon ja yhteiskunnallisiin normeihin, tohtori ainoan oman asiansa eli suhteensa aviottomaan tyttäreen, kun tytär saa tietää olevansa tohtorin seksiseikkailun tuote. Naimi uskonsa kauneuteen, joka lopulta tappaa hänet  ja Artur ideologiansa ja rakkaan puutarhsansa, joka jää rajan taakse.

Ei tämä kirja toimi, jos ei ole lukenut edeltäjää. Ja tämän nelikon elämästä täytyy olla viehättynyt, että kirjan jaksaa lukea. Se on raskassoutuinen jopa rakkautta myöten. Kirjan hahmot tuntuvat kahlaavan loputtomassa toivottomuudessa, hiljaa, hiljaa, kunnes koukku aina tulee. Se riitti minut ihastumaan tähänkin kirjaan.