Puolue, joka ei halua presidenttiä ja muita poliittisia tarinoita

Presidenttipeli kääntyy sitä kiehtovammaksi, mitä lähemmäksi vaalit tulevat. Kaikkein kiehtovinta on kepulaisten touhu. Puolueella on nimittäin ehdokas, jota kukaan heistä ei halua ehdokkaaksi, Paavo Väyrynen. Ja jottei homma menisi liian helpoksi, ko. puolueesta kukaan muu ei tunnu haluavan ehdokkaaksi.

Toinen toisensa perään on kieltäytynyt, jopa pääministerinä pahasti ryvettynyt Anneli Jäätteenmäkikin olisi ollut kepulaisille mieluisampi vaihtoehto on Väyrynen. Olli Rehn skippasi eurotaakkansa takia ja puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi kieltäytyi uhrautumasta puolueensa eteen, kun huomasi jo eduskuntavaaleissa, että pelkällä imagokampanjalla ei voittoa vaaleissa tahkota.

En tiedä, mitä Paavo on omiensa keskuudessa tehnyt, kun on niin epäsuosittu, Paavohan on ollut vain Paavo. Samanlainen kuin aina. Ilmeisesti puolueen uusi polvi ei vain siedä Paavon temppuilua, mihin kansa on tottunut ja tuntee nyt jopa sympatiaa Väyrystä kohtaan tämän kaltoinkohtelusta omassa puolueessaan.



Paavolta itseltään ei nytkään itseluottamusta puutu. Paavo on tullut voittamaan. Saa nähdä, suostuuko kepu vain vihkimään hänet presidenttiehdokkaaksi, vaikka Paavo on ainoa ehdokas. Osoittaisi isolta puolueelta vain aika jännää suhtautumista, jos menevät suoraan Sauli Niinistön taakse, ennemmin kuin asettavat oman ehdokkaan.

Mutta jos Paavon ristiriitaisen persoonan sulkee pois, niin ihmettelen, ettei kepu häntä aliarvioi jatkuvasti. Miehellä on pitkä, joskin ristiriitainen ura takanaan.

Mitä saavutuksia loppujen lopuksi niillä ehdokkailla on ollut, joita kepulaiset ovat anelleet ehdokkaiksi? Jos verrataan Paavoon. Eipä tuo kepun nuori polvikaan ole kepulle vaalivoittoa tuonut, jos kohta Paavokin tipahti eduskunnasta valittuaan väärän vaalipiirin.

-----------

Joka kerta kun uudet ministerit aloittavat, kaivetaan loppuun kalutut asiat esiin ja haetaan julkisuutta, ennen kuin ikävät säästöt vievät mahdollisuudet positiivisiin irtiottoihin. Tällä kertaa on kaivettu esiin keskioluen laimentaminen ja seksin oston kieltäminen. Kummatkaan eivät muuttaisi todellisuutta mihinkään. Kyllä ihminen humalansa hankkii, vaikka keskari olisi laimeampaa. Juo sitä keskaria sitten taas enemmän. Seksin osto tai edes myynti ei kieltämällä mihinkään katoa. Aina on niitä, jotka ostavat ja niitä, jotka myyvät. Se on sitten eri keskustelun aihe, miksi näin on. Tosiasia on, että seksiä myyvät naiset vain ovat sitä onnettomammassa asemassa, mitä laittomammaksi homma muuttuu.

----------------

Sitten vielä nää takuus/vakuustouhut Kreikan suhteen. Ymmärtääkö kukaan enää mistä on kyse?

Oikea pelastus?

Jehovan todistajat olivat jättäneet postilaatikkoni kirjeen, jossa peloteltiin maailmanlopulla ja kaikilla muilla maailmankauhuilla. Ja kuinka Raamattu kertoo juuri tästä ajasta siinä ja siinä kohdassa.

Kuinka elämämme on tyhjää ja kauhistuttavaa, eikä mikään tuo meille riemua ja pelastusta. No, en kiistä, etteikö se sitä vähintäänkin joskus olisi näin.

En tunne, enkä omista Raamattua, joten en voinut tarkistaa kaikkien väitteiden paikkaansa pitävyyttä, mutta kahdessatuhannessa maailma on kurjuuksissaan tuskin niin radikaalisti muuttunut, etteikö joitakin yhtymäkohtia tähän meidänkin aikaamme löytyisi.

Mutta käsittääkseni Raamattu kertoo monin paikoin tarinoissaan juuri mitä kovimmista ja ikävimmistä koettelemuksista, mitä ihminen saattaa osakseen saada, näin muistelen kouluajan opetuksista.

Sen verran kirje sai pohtimaan, että minkä takia jokainen kirkkokunta luulee, että juuri heidän Jumalansa ja uskonsa on oikea tie pelastukseen. Mikä on oikea Jumala ja sellaista kaikille ollenkaan?

Ja miksi luullaan, että kaikki kaipaavat pelastusta? Mikä pelastus loppujen lopuksi on? Eikö jokaisen pitäisi löytää sisältään? Onko ihminen huono, jos hän ei halua pelastusta uskosta?

Mikä olisi uusi kansallislaulumme?

Tällä viikolla nousi kohu jonkun yliopiston dosentin lausunnoista, että hänen mielestään Maamme-laulu sisältää osin vihapuhetta. Sanat ovat kuulemma uhmakkaat, eivätkä kuvasta tätä päivää.

Jos Maamme-laulu ei enää edusta tätä päivää ja kaikkien yhteiskuntaryhmien näkemystä, niin pistetään kisa pystyyn. Mikä kipale sopisi uudeksi kansallislauluksemme?

Olisiko se Finlandia-hymni? Sitähän on jo ehdotettu ja kappale on toiminutkin jo biafralaisten kansallislauluna. Tosin hetken aikaa. Mutta, mutta. Uhmakkaathan ne ovat Finlandia-hymninkin sanat. Sävelkin on synkkä ja myrskyisä, että joku varmasti loukkaantuu.

Entäs jos haettaisiin kevyen musiikin puolelta kansallislaulua? Kari Tapio ja Olen suomalainen. Ai niin. mutta biisihän on alunperin Italiasta. Ja kuunnelkaa sanoja. Synkkää, joskaan ei varmaan vihapuhetta sisältävää.

Entäs sitten Murheellisten laulujen maa? Tämä se vasta taitaakin olla joidenkin mielestä vihapuhetta?

Entäs Ryysyranta? Tämä se vasta dosentit kauhistuttaakin.

Löytyykö Suomesta yhtään suomalaisuudesta kertovaa laulua, joka ei sisältäisi vihapuhetta dosenteille? Synkkiähän nämä ovat ja mukana aina suomalaista uhoa. Olisiko se nyt vaan, että Suomessa ei ole aina ollut helppoa asua ja sen asian kanssa dosenttien olisi elettävä.

Kohukuningatar Kaisa

Yritin eilen katsoa Kiinteistökuningatar Kaisan. Tuon elämää suuremmaksi ilmiöksi nousseen kiinteistönvälittäjättären shown. Minusta riippumattomista syistä jäi katsomatta. Rouva on saanut kyllä poikkeuksellisen paljon kohua aikaan, ennen kuin ensimmäistäkään minuuttia pyöri ohjelmasta ruudussa. Ja ei sattumalta.

Jos joku nyt yrittää rakentaa Kaisasta viattomaa median uhria, taitaa hän olla aika kaukana totuudesta. Kyllä Kaisa tasan tarkkaan tietää, mihin leikkiin hän on lähtenyt mukaan.  En jaksa uskoa, etteikö ko. sarjan tuotantoyhtiö olisi millään tavalla Kaisaa tulevaan valmistanut ja en jaksa uskoa, että kukaan enää tosi-tv-sarjoihin lähtisi ilman, että tietäisi, että joutuu julkisuuden kouriin. Se on vain fakta.

Sen verran paljon tosi-tv-sarjoja tosin jo tulee, että nekään eivät takaa automaattisesti julkisuutta. Hahmossa täytyy olla jotain uutta ja sävähdyttävää.  Sitäpaitsi Kiinteistövälittäjä Kaisa -sarjaan on taatusti haluttu hakea ehdoin tahdoin mahdollisimman paljon intohimoa herättävä persoona. Kaisa. Ja mitä kiinteistövälittäjiin itseensä tulee, niin ei heillä taida olla kansan silmissä muutoinkaan sitä puhtoisinta mainetta. Ja jos kiinteistövälittäjien arjesta tehtäisiin täysin realistinen sarja, se tuskin olisi kovin kiinnostava.

Osan Kaisan kohusta on luonut se tosiasia, että hän sattuu olemaan nainen. Kun nainen sanoo, että hän rakastaa rahaa ja että hän on paras kaikista kiinteistövälittäjistä, otsikot ovat takuuvarmoja. Jos mies näin sanoo, niin tietenkin asia on päinvastoin. Ei se olisi kovinkaan yllättävää, sen paremmin kuin kaahailu tai samppanjan kittaaminen kesken työpäivän. Naiset provosoivat Suomessa liian harvoin poislukien tietenkin feministit, joille provosoiminen on lähestulkoon pakko. Siksi Kaisa on omalla tavallaan virkistävä poikkeus, naismacho.

Oli Kaisa huijannut Kelalta nuoruudessaan rahaa tai ei, niin hänellä on sentään mielenkiintoinen tausta ja tarina, mitä voi sanoa aika harvasta "vakavastiotettavasta" julkkiksesta Suomessa. Jos Kaisa pelaa korttinsa oikein, niin hän saattaa pysyä kauankin julkisuudessa. Suomessa on ollut naisjulkkiksissa Kaisan mentävä aukko. Tokihan Kaisan sarja on käsikirjoitettua ja kärjistettyä, mutta ei Kaisan rooliin kuka tahansa oli sopinut. Toivotaan, ettei Kaisa ole täysin rakennettu hahmo.

Lähelle päästämisen vaikeus

Esko Salminen pohti elämäkertakirjassaan Toinen näytös lähelle päästämisen vaikeutta.

Esko Salmisen julkista profiilia tarkastellessa ei tulisi ensimmäisenä mieleen, että mies voisi olla varautunut ja kokisi vaikeaksi päästää ihmisiä lähelleen. On kiehtovaa, että hän on hakeutunut näyttelijäksi, vaikka siinä hommassahan ihmiset vasta lähelle pääsevätkin.

Niin, vai pääsevätkö, näyttelijällähän on rooli suojanaan, vaikka toisaalta on paljas. Näyttelijän työssä joutuu tutkimaan itseään ja sieluaan ja siksi näyttelijänä kai pärjää mahdollisimman monisyinen ihminen.

Mutta ihminenhän voi olla vaikka kuinka sisäänpäinkääntynyt, vaikka sosiaalisesti pärjäisikin. Sosiaalisuus ei välttämättä todista (pahimmassa tapauksessa) mistään muusta, kuin että osaa pelata. Tai sitten sosiaalisuus voi todistaa juuri niin avoimesta ihmisestä, miltä tämä vaikuttaakin.

Ihmisten kohdalla on huomannut, että vaikka joku alussa vaikuttaisi todella avoimelta, kivalta ja sosiaaliselta tyypiltä, hänestä voi paljastua kiukutteleva narsisti. Se, mitä ihminen on, paljastuu vasta ajan kanssa, jos on paljastuakseen. Kaikki ihmiset eivät paljasta sisintään koskaan. Onko se edes mahdollista tai tarpeellista? Ihmisen pitää säilyttää myös jotain itsellään, tähän arvoitukseen ei tarvitse olla muilla pääsyä.

Maailmassa ei tule toimeen ilman toista ihmistä, mutta silti elämän voi elää, ilman että kukaan olisi päässyt lähelle sielua tai sisintä.

Olen pohtinut itseni kohdalla, että vaikka olen luullut päästäneeni ihmisiä lähelle, onko näin todellisuudessa ollut. Olen ollut avoin, mutta olenko ollut avoin vain omilla ehdoillani?  Kuinka monta ihmistä on todellisuudessa päässyt lähelle minua? Luulen, että onneksi riittävästi, että jaksan uskoa useimmista ihmisistä hyvää, vaikka monesti aluksi olen varautunutkin ihmisten  tarkoitusperien suhteen. Pettymyksiä on tullut, mutta eteenpäin mennään loppuun asti.

Ihminen keksii mitä monituisimpia keinoja olla päästämättä ketään lähelle. Ja kun ihminen pettyy ikävällä tavalla päästettyään jonkin lähelle, hänen saattaa olla vaikeaa päästä ketään enää lähelle. Elämä on kuitenkin sen verran julma paikka, että jos suojautuu aina, pettyy mitä todennäköisemmin uudelleen. Mutta ehkä jo lapsuudesta lähtenyttä itsessään elämisen kierrettä ei ole välttämättä helppo katkaista. Lähelle on uskallettava päästää, vaikka riskilläkin.

Noh, kuulostaapa tämä taas monimutkaiselta. Toivottavasti joku ymmärsi, mitä tarkoitin.

Varoitus: Varo elämääsi!

Tupakka-askeihin on tulossa varoituskuvat.

Näinhän on tehtävä, kun kuulemma muuallakin maailmassa on tehty. Eli sitten saamme ihailla keuhkosyöpäkuvia yms. ihanuuksia tupakka-askeissa. Ikään kuin tupakoinnin seuraukset loppuvaiheissaan eivät olisi jo kaikkien tiedossa muutenkin.

Mutta näillä kuvilla tyydytetään muiden kuin tupakoitsijoiden nikotiininhimoa, eikä itse asiassa herätetä edes kauhua, mitä tavoitellaan. Ihminen turtuu nopeasti raakoihin kuviin.  Tupakka kun on tällä hetkellä se maailman ykkösongelma. Siinä suhteessa olen samaa mieltä lainsäätäjien kanssa, että tupakat voivat varsin hyvin olla jossain tiskin alla piilossa ja ilman etikettejä. Kyllä ne tupakat löytää muutenkin.

Mieleen tulee väistämättä, niin miksei vastaavia varoituskuvia liimata toiseen paheeseen: alkoholipulloon. Pistetään sitten kerralla terminaalivaiheen alkoholistimaksa kuviin, niin eiköhän juominen lopu. Ja sitten roskaruokaan vaan amerikkalaisläskien kuvia, niin johan mässäily loppuu. Karkkeihinkin saisi kivasti hampaattomaan suun istutettua. Autoilu se vasta vaarallista onkin, ei kun auton kylkeen kuva auto-onnettomuuden uhrista.

Varoituskuvilla halutellaan tietenkin pelotella nuoria, mutta nuoret ovat ikävä kyllä vain sellaisia, että jos heille osoitetaan jonkin olevan todella vaarallista, niin silloin asia alkaa vasta kiinnostaa.

Elämä on todellakin helvetin vaarallista. Kroppansa onnistuu tuhoamaan lähes kaikella. Ja yllättävän nopeasti.

Päivän musiikkiajatus: Eve of Destruction

Maailman vaarallisin mies

Armeijassa kutsuttiin huutamaan koko komppanian eteen, että olen komppanian vaarallisin mies, jos laittoi aseensa varmistamatta asetelineeseen. Nimittäin jos näin teki ja jostain syystä aseeseen olisi jäänyt luoti, olisi se räiskähtänyt huonossa lykyssä aseita laskeneen ja tarkistaneen päivystäjäalikersantin naamalle.

Jätettäköön salaisuudeksi, jätinkö minä aseeni varmistamatta.

Maailman vaarallisin varmistamaton ase on Dalai Lama. Sen verran pelätty vieras hän on ympäri maailmaa. Kiinaa pelätessään koko maailman johtavat poliitikot keksivät mitä monituisimpia syitä, etteivät joutuisi miestä tapaamaan. Tai sitten eivät edes keksi syitä, eivät vain miestä tapaa. Tämä kaikki pelko miehestä, joka julistaa rauhan sanomaa ja joka jaksaa kiertää ympäri maailmaa torjuttavana.



Varsin kunnioitettavaa, vaikka toivoa ei ole.



Täytyy pelkän keskustelun olla pelottava asia, jos Laman kanssa ei uskalleta edes puhua. Tuskin Lama olisi Suomenkaan poliittiselta johdolta vaatimassa Tiibetin vapauttamista. Kyllä hän varmaan sen verran poliittisia realiteetteja ymmärtää. Kiinan reaktioiden pelossa Laman uskaltaa tavata hallituksesta ainoastaan Heidi Hautala, joka on kunnostautunut muidenkin demokratiavajeesta kärsivien maiden arvostelussa.

Maailma on siitä armoton paikka, että demokratian vaatiminen lopahtaa, kun vastassa on riittävän vahva ja taloudellisesti merkittävä valtio. Libyaa pommitetaan sitkeästi (tai siis Gaddafia), mutta Tiibetin kärsimyksille viitataan kintaalla. Hollywood-tähtienkin suurin Tiibet-innostus on lopahtanut, joten Tiibet-asia on saanut olla julkisuudelta varsin rauhassa.

Mutta Lama senkun kiertää. Turhaan.

Oi tätä ihanuutta! Vauva!

Oi tätä ihanuutta!

Prinsessa Viktoria on raskaana Ruotsinmaalla. Ja suomalaisetkin haukkovat henkeään mukana Viktorian odotuksessa. Voi miten ihanaa, nytkö se siten tapahtui. Kyllä tätä on odotettu!



Tähänkään iloon en pääse mukaan, niin kuin en pääse moneen muuhunkaan yhteiseen iloon. En ymmärrä, miksi minun pitäisi olla innostunut, jos Viktoria saa lapsen. Niin saa moni muukin ja sitä ei voi huomaamatta ja kuulematta. Sen verran kovaa mekkalaa lapsista ja varsinkin vauvoista nykyisin pidetään.

Eniten minun käy sääliksi näinä vauvahuuman aikoina sellaisia, jotka haluaisivat vauvan, mutta eivät sitä saa. Joko sen takia, ettei pariskunta saa yhteisiä lapsia tai sellaisia, jotka eivät löydä edes kumppania lapsen tekoon. Naiset voivat käydä spermapankissa, mutta lasta haluavilla miehillä ei ole edes sitä mahdollisuutta, jos kumppania ei löydy.



Minulla itselläni nämä vauvahommat ovat yhä kaukaisempi asia. Nyt kun en edes ole pysyvässä parisuhteessa. Vauvat ovat toki söpöjä, sunnuntain Hesarissa lempilukemistoani on vauvakuvien osasto, täytyy olla aika kovasydäminen ihminen, jos ei siedä vauvoja.

Mutta en kyllä usko, että minusta koskaan tulee isää. Tai jos tulee, niin ei välttämättä sellainen, joka on paikalla. Olen aika vakuuttunut, että tulen pääosan elämästäni elämään yksin, halusin sitä tai en. Eipä tällainen puoliboheemi tyyppi, kuten minä, ole oikein naisten silmissä näinä aikoina enää edes sopivaa isämateriaalia. Eikä minulla varsinaisesti edes ole ollut koskaan vauvakuumetta. Lapsen saaminen on jopa pelottava ajatus.

Vauvahuumassa on jotain samaa kuin hääsekoiluissa nykyään. Vedetään siis rajusti yli. Jokuhan tutkija kirjoitti, että vanhemmat kerjäävät lapsiltaan rakkautta ja hyväksyntää ja kakarat terrorisoivat perheessä, miten lystäävät. Sekin kertoo vain siitä, että nykyisin sitä rakkautta ja hyväksyntää on kerjättävä kaikilta, kun mikään ei ole hyvä.

Siitä kai lapsenpalvontakin juontaa joillakin juurensa. Todettakoon nyt tähän loppuun, että osa osaa suhtautua vauvoihinsa järkevästi, eikä lähettele tonttulakkiin puettua vauvaansa joulukorttikopioina puolelle Suomelle.

Ihmiset osaavat olla epäitsekkäitä?

Joskus jotkut uutiset jäävät mieleen. Minulle jäi mieleen tämä uutinen, että simpanssit osaavat olla epäitsekkäitä. Ne siis osaavat myötäelää toisen simpanssin elämää, eikä vain huolehtia omista eduistaan.

Enpä usko, että oikein mikään luontokappale osaa olla täysin epäitsekäs, ei kai yksilö muuten edes selviäisi, jos se aina uhrautuisi muiden puolesta. Vaikka koira voi vaikuttaa hellyyttävältä, niin kai ruokaa se on vailla tai rapsutusta. Samoja perusasioita kaipaa myös ihminen.

Parhaimmillaan ihminen osaa olla epäitsekäs, mutta täysin epäitsekkäät yksilöt taitavat olla aika vähissä. Ja sellaisten ihmisten elinajanodote ei voi olla korkeimmasta päästä, heidät kyllä hyväksikäytettäisiin jo hyvissä ajoin loppuun.

Jos simpanssit tappelevat ja jakavat banaania, niin ihmisten banaani on raha. Koska raha on hengissä pysymisen kannalta länsimaissa tärkeämpää kuin ruoka ja vesi.

Yleensähän jankataan siitä, että ihmiset ovat itsekkäämpiä kuin ennen. Mutta enpä tiedä. Itsekkyyden kohteet ovat vain erilaisia. Ja epäitsekkyys aina yhtä yllättävää ja hyvää.

Putin vauhdissa

Minä olen jäänyt koukkuun näihin Vladimir Putinin machoilupätkiin. Näitä alkaa tulla tätä nykyä jo viikottain, mutta tässä minun henkilökohtainen suosikkipätkäni.

Ois se kyllä komeeta, jos Suomessakin pääministeri alkaisi machoilemaan. Kekkosen urotyöistä kun on mennyt jo aikaa.

Matkalla Kokemäkeen

Olin viime viikolla taas tien päällä ja ennätin kuvailemaan.

Huoltoaseman kulmalla Nastolassa. Jostain syystä pidän huoltoasemia kuvauksellisina, niissä on jotain sellaista lähtemisen ja tulemisen viehätystä.

Marskin salonkivaunu löytyi matkan varrelta. Tässä vaunussa se Mannerheim kuulemma tapasi Hitlerin syntymäpäivillään.

Kokemäellä.

Kokemäenjoen varrelta löytyy kuvauksellisia kohteita.

Asema on taas parhaat päivänsä nähnyt.

Sonetti

Tällaisen lyhytelokuvan tein 90-luvulla Voionmaan opistossa. Tämä pätkä kertoo rintamakarkurista. Sota-ajan aiheet eivät silloin olleet suosittuja, eikä moni tainnut tätä teosta ymmärtää.

Ääni on vähän heikoksi muuttunut aikojen saatossa. Historialliset vaatisivat tietenkin rahaa ja paljon taustatyötä toimiakseen parhaimmillaan, mutta yllättävän hyvän pienilläkin resursseilla saatiin.

Olin vielä tuolloin aika kiltti ja olisin nykyisellä jämäkkyydellä saanut ehkä parempaa jälkeäkin aikaan. Mutta turhaanpa tuota jossittelemaan.

Street fighting man

Tällä viikolla seurasin, kuten monet muutkin, näitä Britannian mellakoita. Kovasti olisin toivonut, että näissä mellakoissa olisi ollut edes jonkinlaista poliittista tai yhteiskunnallista näkökulmaa, mutta tämän hetken tiedon valossa mellakoitsijoita kiinnosti lähinnä paikkojen rikkominen ja ryöstely.

Jotain tämän päivän maailmasta kertoo sekin, että näin kävi. Nykyisin halutaan vaan rikkoa ja hajottaa, jos jotain oikeaa kapinallisuutta yhteiskuntaa vastaan edes on. Jos 60-luvulla mellakoivat nuoret halusivat muuttaa oikeasti maailmaa, niin nämä tyypit eivät usko sen vertaa muutoksen mahdollisuuteen, että edes antaisivat mitään julistuksia. Facebookia sentään osataan käyttää, että minne nyt mennään ryöstelemään ja riehumaan.



Jotain huomiota nämäkin brittimellakoitsijat halusivat. Tunnetusti Britannia ei ole koskaan ollut edes lähimainkaan tasa-arvoinen yhteiskunta. Brittien poliittinen johto ei juopaa ainakaan yhtään vähentänyt, kaikki mellakoitsijat leimattiin samantien rikollisiksi. Yllättävän kiltisti valtamediat myös tämän heille syötetyn näkökulman hyväksyivät. Ei kai Britannian johto tosissaan nyt voisi myöntää, että asiat on tehty perseelleen.

Asiantuntijat väittivät mellakoitsijoiden olleen kolmannen tai neljännen polven syrjäytyneitä. Ihmettelen kyllä mistä he sen tietävät, kun syväanalyysit kai on tehnyt vain poliisi kyynelkaasun ja vesitykkien kera, mutta tuskinpa nyt rikkaatkaan britit kaduilla riehuvat.



Kovasti kuitenkin tuntuivat nämä syrjäytyneet mellakoitsijat innostuvan tuhoamaan toisten köyhien asuntoja ja liikkeitä. Sama peli on yleensä Usan mellakoissakin. Menisivät nyt vaikka sinne hienostoalueille ennemmin riehumaan.

Nykyisin kun kaikki maailman tapahtumat on muotia kääntää kotimaan sisäpoliittisiksi ongelmiksi, niin pohditaanpas, olisiko nämä brittiläistyyppiset mellakat Suomessa mahdollisia. En jaksa uskoa, vaikka täällä on ihan samalla tavalla lähiöissä monen polven syrjäytyneitä. Ilmeisesti täällä on kuitenkin himpun verran parempi sosiaaliturva kuin Britanniassa ja suurin aggressio kohdistetaan toisiin syrjäytyneisiin. Lähiöitä kyllä sotketaan ja paikkoja hajotetaan innolla, vaikka mitään mellakoita ei ole Suomessa nähty.

Tosin kukaan ei tiedä, mitä leikkauksia uusi hallitus todellisuudessa tekee. Vielä eletään siinä vaiheessa, että kukaan ei uskalla panna niitä todellisia palveluiden ja tukien leikkauslistoja pöytään.

Suomessa jos mellakoita on ollutkin, niin asialla ovat olleet lähinnä enemmän tai vähemmän mielenosoittamisesta elämäntapansa tehneet maailmankiertolaiset. Mutta mitä Suomen kansan unohdetut osat sisimmässään raivoavat, ei tiedä kukaan.

Laululyriikkaa: Kuva äidin

Nyt kun vankilapaot ovat olleet otsikoissa, niin tuli mieleen tämä joskus kirjoittamani laulu, jonka ystäväni J.I. sävelsi. Nämä sanat ovat taatusti kaukana vankiloiden arkitodellisuutta, mutta tämän laulun tarkoitus onkin olla jotain muuta.

Kuva äidin

(Verse 1)

Kuolemantuomio on itsensä hirttokin.

Päivänsä päätti näin vankilan Heinokin.

Jokainen vanki on mielestään syytön,

mutta vieläkö pitäisi olla päätön,

ennen kuin yhteiskunta omansa pois saa.

Ja vanki vankilaan palaa taas.

(Chorus 1)

Heinon toverit ulos sellistään kantoivat,

kaulasta korun ja kuvan äidille huolehtivat.

Sulkivat Heinon auenneet silmät,

hetken arasti rukoilivat, ehkä hiukan itkivät.

(Verse 2)

Ei tullut Heino aamiaiselle,

viimeisen hetkensä pyhitti rakkaudelle.

Äidin kuluneen kuvan pöydälle asetti,

kaulansa lakanan rievun ympärille pakotti.

Näin päättyi elämä murhamiehen,

taposta huolimatta pienen ihmisen.



(Chorus 1)

(Verse 3)

On vaikeaa pukeutua vankilan vaatteisiin,

yrittää sopeutua uusiin aatteisiin.

Veri vetää kaatuvien seinien alta ulos,

se oli Heinonkin elämän ainoa tulos.

Kaikki mitä Heinolla oli kuva äidin,

sytytti Heino äidille viimeisen stidin.



(Chorus 3)

Saapui äidille pojan maallinen omaisuus.

Huoli pojasta oli äidille ikuisuus.

Äiti huokasi vain hetken,

poika oli tehnyt viimeisen retken.

 

Harri Holkeri kuvamuistoissa

Valtioneuvos Harri Holkeri menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana. Itse en miehen pääministeriajoista juuri muista, vaikka pikkuvanhana politiikkaa jo päälle kymmenvuotiaana seurasinkin.

Muistelen vain, että silloin kuin Holkerin pääministerikausi loppui, hän oli 90-luvun alussa kaikkea muuta kuin rakastettu kansan keskuudessa ja laman keskellä. Onneksi hän löysi uuden uran rauhanvälittäjänä Pohjois-Irlannissa ja laman muistot painuivat sitten sivummalle. Mutta urakka mursi Holkerin terveyden.

Sitten kuvamuistoihin. Kukapa ei muistaisi sitä kuuluisaa "Minä juon nyt kahvia!". Toimittajille ei kannattaisi koskaan ärähdellä.

Toimittajien kanssa Holkeri joutui jo aiemminkin kahnauksiin. Tässä 70-luvun tunnelmissa. Kuunnelkaa ensin Kinnusen laulama laulu ja huomaatte, että Suomi ei ole juuri kehittynyt ongelmistaan pois 40 vuodessa. Holkeri astuu esiin, vai pitäisikö sanoa tilaisuudesta pois laulun loputtua.

Sitten vähän leppoisempiin tunnelmiin. Jäykkä, mutta onnistunut ensimmäinen GSM-puhelu. Tuttu kuuluttaja muuten.

Päivän musiikkiajatus: Läpi universumin

Ja mikään ei muutu.

Päivän musiikkiajatus: Läpi universumin

Ja mikään ei muutu.

Runoja onnettomasta ja onnellisesta rakkaudesta

Minua ei ole kukaan, rakastanut,

joten älä pelkää rakastaa minua.

Olen käyty korpimaa,

joka kukkii korpien kukkien lailla.

Koruttomasti, yksin

seuraavaa lyhyttä kesää

lumen alla talvehtien.



....................................................



veden varaan

varjosta varjoon

huomiota kerjää

vielä sen käheä ääni

ota minut

olen täydellinen

....................................................

Rakkaudetta jääneet

siirtykää muinaisten Kuningasrapujen pariin

ei suju miesten ja naisten leikit

ei pesänrakennus puku päällä



.............................................................

Runoilijat ovat raukkoja,

jotka rakastuvat jokaiseen naiseen,



mutta runoilijoiden rakkaudesta riittää muillekin.



Raukka rakastui minuun,

sillä runoilija ei pärjää yksin.



Runoilijan elämä nyt on, mitä on.

--------------------------------------

Sinä joka muutit viestini

aina vain onnettomasta rakkaudesta.

Ole hyvä vain.

Katoamiseni tiedettiin Tukholmassa

ja jo matkustan Tampereelle.

Tampereella asuvat kauneimmat naiset.

Olit hyväsydäminen nainen

kauniilla kasvoilla.

......................................................



Kuuntelen musiikkia

ensimmäistä kertaa kuukausiin.



Pipo päässä.

Paha maailma poissa.



Merellä luoto.



Tunteet kassaholvissa.

Yhteiset avaimet hävitettynä.



Suotta rakastuneena.

...............................................

Elämä on.

Kävin savusaunassa.

Puhdistauduin sateessa.

Oi Suomen kesä.



Juhannuskokko.

Ja kaikki ovat sairaita.



Lähdettekö kanssani päivystykseen?



....................................................

Miksi olisin sinulle vihainen?

Et koskaan sanonut rakastavasi minua.

Sain olla hetken vierelläsi,

sen on riitettävä määrittelemättömäksi ajaksi,

jolloin kahdesta tulee yksi pysyvästi.



Jos olen onnekas,

joku toinen hyväilee minua,

ja olen taas hyvä sellaisena kuin olen.



Rakkauden ei tarvitse kulua loppuun

sitä ei vain riitä kahdelle.

---------------

PS. Edellinen kirjani Jäisen maan päiväkirja on nyt pääkaupunkiseudun kirjastoissa lainattavissa. Muun Suomen kirjastoista sen löytää Kirjastot.fi-sivuilta. Tai siis tiedon, mistä kirjaa löytyy.

 

Google-auto porhaltaa jälleen

Sain sähköpostiini tiedotteen, mikä herättää taas vielä kohua. Google-auto nimittäin porhaltaa elokuussa jälleen kuvailemassa. Joten pistäkäähän housut jalkaan pihalla ja olkaa tarkkana, koska se auto porhaltaa teidän kotikadullenne. Tiedotteen mukaan Google panostaa tosin tällä kertaa enemmän ihmisten yksityisyydensuojaan kuin edellisellä kerralla.

Street View -palvelu on kyllä mainio, enkä sano tätä vain parantaakseni blogini asemia Googlen hakutuloksissa... kävin Viewillä tsekkaamassa esimerkiksi kerran hotellini kadun Dublinissa, ennen kuin matkustin Irlantiin. Samoin palvelulla voi seikkailla turvallisesti vaikka Detroitin kaduilla.

Tässä se lyhentämäni tiedote.

--------------------------------------------------------------

Googlen Street View -kuvaukset käynnistyvät elokuussa Suomessa

Google alkaa kerätä uutta kuvamateriaalia elokuun alkuviikkoina Suomesta parantaakseen Street View -palveluaan. Kuvausautojen ajoaikataulu tarkentuu lähempänä aloitusajankohtaa ja julkaistaan ennen kuvausten aloittamista palvelun ohjesivustolla.

Kuvausajoneuvot ovat selvästi tunnistettavissa katukuvasta. Korkealla olevan kameran lisäksi niissä on Googlen logot ja erikoinen väritys. Kuvamateriaalia kerätään autojen lisäksi kolmipyöräisellä polkupyörällä, jonka avulla on kuvattu muualla maailmassa esimerkiksi puistoja, pyöräilyreittejä, retkeilypolkuja ja nähtävyyksiä.

Kuvat julkaistaan palvelussa vasta kuukausien kuluttua

Kuvattu materiaali julkaistaan palvelussa kuukausien kuluttua. Kerätyt kuvat käsitellään ja liitetään tarkasti yhteen. Tekninen työ vie yleensä kuukausia, jonka jälkeen kuvat ovat käyttäjien saatavilla sekä Street View- että Google Maps -palveluissa. Uuden materiaalin julkaisemisesta ilmoitetaan erikseen. Kaikista Street View -kuvista sumennetaan kasvot ja rekisterinumerot ennen julkaisua. Julkaisun jälkeen käyttäjillä on mahdollisuus pyytää kuvia poistettavaksi.

Katutason näkymiä tarjolla jo yli 30 maassa

Google Street View on erittäin suosittu palvelu. Sen avulla käyttäjät voivat tutkia paikkoja ympäri maailmaa 360 asteen katutason näkymillä Suomessa ja yli 30 muussa maassa.

Yksityisyydensuojaan kiinnitetään erityistä huomiota

Google käyttää paljon aikaa varmistaakseen yksityisyydensuojan palvelussaan. Kaikista Street View -kuvista sumennetaan kasvot ja rekisterinumerot ennen julkaisua. Kuvien julkaisun jälkeen käyttäjillä on mahdollisuus pyytää kuvia poistettavaksi, klikkaamalla kuvan vasemmassa alalaidassa olevaa Ilmoita ongelmasta -linkkiä. Käyttäjät ohjataan linkistä täyttämään lomake, jossa voi yksilöidä poistettavat kuvat.

LISÄTIETOJA:

Kuvausautojen ajoaikataulu ja kuvattavat alueet löytyvät lähempänä aloitusajankohtaa osoitteesta: http://maps.google.fi/intl/fi/help/maps/streetview/learn/where-is-street-view.html

Street View -palvelu: http://google.fi/streetview 

Kuvia Street View -kuvausautosta:

https://picasaweb.google.com/101925266400762135433/StreetViewImages?authuser=0&feat=directlink

Video Street View –autosta:

http://www.youtube.com/watch?v=OYmQu5ZfY9U

Miten viha poistetaan?

Jo useamman viikon on nyt vellonut keskustelu vihapuheista. Ja kuten olettaa saattaa, niin kovin yksipuolisesti tämän Norjan tapauksen johdosta. Mikäli kirjoittelijoita on uskominen, niin vihapuheita kirjoitellaan ainoastaan maahanmuuttajista.

Näinhän se ei mene, tässä maailmassa riittää vihaa ihan kaikkia ja kaikkea kohtaan. Oikeastaan taivas on vain rajana, mitä kaikkea ihminen voi vihata. Maailmassa on huomattavan paljon enemmän vihaa toista ihmistä kohtaan kuin rakkautta. Valitettavasti.

Ja vihaa riittää jokaisessa maailman maassa. Suomi ei ole mitenkään erityisen kunnostautunut. Vihaa täällä toki riittää, joillakin jopa jo nuorella iällä niin paljon, että käyvät ammuskelemassa kouluissaan.

Missään vaiheessa vihakeskustelua ei ole pohdittu, miksi joku vihaa jotain kansanryhmää. Vihapuhetta keskusteluissa pitäneiden mielestä tärkeintä on ollut vain löytää ne vihapuheeseen syylliset. Vihapuheet tuskin katoavat minnekään, ennen kuin joskus selviää, miksi ihminen vihaa.

Ainahan vihaan ei löydy edes varsinaista syytä, ihminen saattaa oppia vihaamaan joko oman elämänkokemuksiensa, ympäröivien ihmisten kautta tai sitten laajemmassa mittakaavassa jopa valtiotason propagandakoneiston kautta kuten diktatuureissa usein käy.

Mutta miten vihaa loppujen lopuksi voi edes kahlita? Ihminen vihaa, jos hän vihaa. Vaikka netistä poistettaisiin jokaikinen kirjoitus, niin silti ihminen tuntee sisällään vihaa. Ei se sieltä minnekään katoa, ellei ihminen niin itse halua.

Ihmisiä on pakotettu ajattelemaan tietyllä ideologisella tavalla, mutta ei se koskaan ole täysin onnistunut. Niinpä jos joku ihminen ei ole suvaitsevainen, niin tuskin hän suvaitsevaiseksi muuttuu, vaikka hänen käskettäisiin olla suvaitsevainen.

Koko suvaitsevaisuus-sana on viety viime aikoina uusiin sfääreihin ja on vaikea enää käsittää, riidelläänkö suvaitsevaisuudesta vai siitä, että joku ei ole suvaitsevainen. Ja jos on, niin mitä kaikkea tulisi suvaita. Suomessahan ei suvaita tänä päivänä edes toisilta suomalaisilta juuri mitään poikkeavaa käytöstä tai ajattelua, vaikka muuta väitetään.

Useimmiten käsitykset muuttuvat, jos oppii esimerkiksi tuntemaan henkilökohtaiseksi jonkin kansanryhmän edustajia, joita on aikaisemmin vierastanut. Mutta sekään tuskin aina onnistuu, koska suomalaiset eivät tänä päivänä kohtaa edes toisiaan vaan elävät siinä omassa maailmassaan, mikä se ikinä onkaan.

Aina vain vahvemmin vaikuttaa, että Suomessa elää liberaalikansakunta ja sitten se vähemmän liberaali. Ja nämä kaksi kansakuntaa nahistelevat toistensa kanssa ties kuinka kauan, mikä on oikea tapa ajatella.

Olut-ongelma

Kaikkea sitä netistä löytyy. Joku on keksinyt Perikato-elokuvan tiimoilta uuden tekstityksen. Näin kesäisin tilanne voi olla lomalaisille valitettavan tuttu.