Perustavanlaatuisia ongelmia (runo)

Kuivaa valkoviiniä aamuyskään,
nimimerkki kirjoitti,
se auttaa jaksamaan,

elämäni loppuu ehkä kohta,
sanoi vanha mies, jolla on nuori nainen,
jonka kanssa ei halua lapsia. 

pitäisi mennä lääkäriin,
nimimerkki pohti,
yskä ei ottanut loppuakseen,

tämä on viimeinen kiertueeni,
pohti vanha mies, jolla on nuori nainen,

perustavanlaatuisia ongelmia.

Mitä haluaisin tänäänkin unohtaa? Avoin tilitys elämästä

Liekö Suomessa yhtä toista firmaa röyhkeydessään kuin Posti. Palvelut pelaavat päin v..ua, mutta pomo kiskoo yli miljoonan vuosipalkkaa. Köyhiltä asunnottomilta olisi riistetty poste restante -maksut, ellei olisi noussut pieni kohu asiasta.

Posti oli ennen lämpimän yrityksen maineessa. Pikkupoikana muistan kun leppoissa postinjakaja ajoi joka päivä pihaan ja jakoi postit. Nyt ne postit, jotka onnistuu perille tuoda, tulevat pienen panssarivaunun näköisessä lukitussa laatikossa. Kiva posti tuntuu unohtuvan, laskut ja perintäkirjeet kyllä löytävät perille.

Ms Romantic-sarjasta on tullut suosittu. Tämä itsessään on ihme, että Suomessa todella keksittiin jotain uutta ja omaperäistä. Hyvä idea. Kenelläpä meistä ei olisi kokemusta laivamatkustamisesta. Kyllähän niissä on tullut itsekin örvellettyä. Ei niistä sen enempää. Menisi jo gonzoilun puolelle.

Nykyisin lähinnä seilaan hakemaan Tallinnasta tupakkaa. Sen hinta kun kurittaa Suomessa köyhää kansaa entisestään. Kiitos yritystukien matkustaminen Viroon on halvempaa kuin Riihimäelle. En tosin Riihimäellä ole käynyt sen jälkeen kun nuoruuden Helsingin reissujen jälkeen aamuyöllä viimeiseen R-junaan nukahtelin.

Somessa viihdyn aina vain huonommin. Minulle tulee nykyisin sananmukaisesti huono olo. Olen kyllästynyt kaikkeen riitelyyn ja negatiivisuuteen, mikä siellä on vallalla. Mihin minä sellaista tarvitsen. Elämäni on muutenkin riittävän haastava projekti.

Viime kuukausina olen halunnut unohtaa senkin, että tuntuu siltä, että olen antanut tässä elämässä enemmän kuin saanut takaisin. Olisin ansainnut jotain muuta kuin mistä tilanteista usein löydän itseni. Omat ratkaisut ovat olleet myös vääriä. Ja kun niitä yrittää korjata se on vaikeaa tai jo mahdotonta, Kun pääsisi ulos kaikista ajatuksistaan hetkeksi.

Minulle elämä näyttäytyy yhä enemmän typeränä riitelynä mitä seuraan muita ihmisiä. Kuinka moni ajattelee ikuisuutta? Olemme hahmoja, jotka eivät huomaa tosiaan ja tuijottelevat kännykkäänsä ruuhkaratikasssa etsien sieltä huomiota, vaikka ihmisiä on ympärillä.

Ihmisiä on vaikea rakastaa, jos ei rakasta itseään. Ja silti sitä on onnekas, vaikka ei huomaa sitä. Huomaaminen on vaikeampaa kuin havainnointi. Ja luottaminen toiseen ihmiseen lähes mahdotonta. Ainainen epäluulo ympärillä.

Entä elämäkerrat sitten? Ihmiset ovat muutaman vuoden julkisuudessa. Ja jo ilmestyy kirja vaikeista lapsuusvuosista. Jokainen on ylittänyt toinen toistaan kovemmat vaikeudet. Kyllästyttää jo. Olisiko jollain ollut helppo elämä? Isäni mielestä oli minulla, vaikka ei se siltä tuntunut.

Jatkuva epävarmuus. Varsinkin taloudellinen kurjuus. Kulissien pitäminen, kun heikkokaan ei saa nykyään olla. Kumppanin vaatimukset. Pettymys urassa ja taiteessani. Joskus on voimaton. Olen liian avoin. Sitäkin joutuu katumaan. Pettymykset eivät nekään katoa minnekään mielestä. Olen liian monimutkainen, kun täytyisi olla yksinkertaisen iloinen. Elämäni ei ole välttämättä ollut kovinkaan ainutkertaista. Ja olet pessimisti, jos tunnet. Ja itseään voi syyttää.

Miksi eurovaalit eivät innosta kansaa?

Kävin tällä viikolla eräässä eurovaalitilaisuudessa. Siellä minulle kristallisoitui syitä miksi EU ja eurovaalit eivät vain kiinnosta kansaa.

Suomessa kansa junailtiin hieman kierosti 90-luvulla EU:n mukaan armottomalla mielipidekampanjalla, johon osallistuivat lähes kaikki mediat ja poliittinen eliitti.

Euro ei ole muuttanut suomalaisia yhtään rikkaammaksi. Kansasta tuntuu, että hinnat vain nousivat markan jälkeen.

Suomi ei hyödy EU:sta oikein konkreettisesti mitenkään muuten kuin passitarkastusten vähentymisenä.

EU:sta uutisoidaan vain älyttömimmät direktiivit. EU ei ole onnistunut yksinkertaistamaan sanomaansa kansalle tai media ei osaa sitä kääntää.

Itä- ja Etelä-Euroopan maat suhmuroivat EU:n rajoja, eikä siihen tunnuta pystyvän puuttumaan. Pohjoismaat ja Keski-Eurooppa toimivat kiltteinä maksumiehinä.

EU:lla on jotenkin elitistinen leima, josta se ei vaan pääse eroon. Sen päättäjät vaikuttavat kansalle kaukaisilta ja elitistisiltä. He eivät ole avoimia.

EU ei ole koskaan pystynyt poistamaan kansallistunnetta. Harva tuntee olevansa eurooppalainen ensisijaisesti.

EU ei pystynyt hillitsemään pakolaisvirtaa. Sen tekivät kansallisvaltiot.

Ilman EU:ta Suomi selviäisi.

Maailman onnellisimman maan kansalainen puhuu

Tervehdys täältä maailman onnellisimmasta maasta. Tuota tietoa on tosin vaikea uskoa, koska tässä maassa on niin paljon epätoivoa. Jos vertaamme olojamme Etelä-Sudaniin, elämme eri planeetalla vaikka samalla planeetalla.

Leipäjonot, köyhät ja kurjuutetut eivät vain maastamme tunnu poistuvan, vaikka nyt kehutaan kaiken olevan loppujen lopuksihyvin. Ja näin onkin, kunhan et tipahda siitä oravanpyörästä joko itsesi takia tai jonkun muun syyn takia. Kun olet kiltti pikku muurahainen pysyt rakkaan Suomi-perheen jäsenenä.

Sitten olet pelkkää roskaa tässä maailman onnellisimmassa maassa, jos et jaksa olla kaiken kestävä pikku muurahainen. Siitä pidetään huoli. Suomen pahin tasa-arvoon liittyvä ongelma liittyy taloudelliseen tasa-arvoon. Millään muulla ei loppupeleissä ole väliä kuin sillä, onko sinulla rahaa vai eikö sinulla ole.

Omassa elämässäni en onnea tavoittele. Minulle riittäisi päinvastoin kuin Minna Canthille se pystyynkuollut ja tylsä elämä. Elämässäni on ollut riittämiin draamaa jo. Jos draama ei ole tullut itsestään, niin olen onnistunut luomaan elämääni draamaa.

En ole oikein koskaan istunut mihinkään suomalaiseen onneen edes. Asuntoa tuskin saan edes koskaan ostettua velkojeni takia. Perhettäkään en koskaan perustanut. Enkä sellaista edes kaipaa. Niin eläisin mielelläni vain tylsää ja pystyynkuollutta elämää.

Paljon hukkaamme energiaa Suomessa toisten nälvimiseen ja haukkumiseen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä. Täällä onni on joillekin kun saa sivaltaa ja alistaa että nöyryyttää toista ihmistä. Ei tässä maassa tunneta sanaa kannustaminen onneen. Virheistä kyllä muistetaan rangaista viimeiseen asti.

Mitä sitten onni on? Ja miksi onnea kätkemään? Onni ei kestä ikuisesti. Kaikilla sitä ei ole välttämättä koskaan ja toiset menettävät sen. Ei kuoleman porteilla kysytä olitko onnellinen. Rauha on tärkeämpi kuin onni.

Ihmisen elämä on pettymysten sietämistä. Se kasvattaa elämän siedettävyyttä.

Lumikki Ukrainassa (runo)

Hän kutsui itseään Lumikiksi.
Hän ampui Ukrainassa miehiä.
Lumikki ryhtyi sotaan,
koska miehet eivät olleet enää miehiä.
Lumikki näki pikkutytön kuolleen luoteihin.
Tyttö haudattiin nukkensa kanssa.
Päätös oli valmis.
Sotaan oli mentävä.
Lumikki oli rohkeampi kuin miehet.
Nyt Lumikki on kuollut.
Kukaan ei tiedä,
kuinka monta Lumikki ehti tappaa.
On Lumikin vuoro tulla haudatuksi.

Menneisyyttä ei pääse karkuun, mutta sitä voi oppia kantamaan kunnialla

Katselin Yleareenasta mainion Ei koskaan enää- dokumentin räppäri Mercedes Bentsosta oikealta nimeltään Linda-Maria Roineesta.

Nuori nainen on kulkenut kovan tien huumeiden ja väkivallan maailmasta Itä-Helsingistä eteenpäin ja on nyt kohta koko kansan tuntema artisti, jos asiat rullaavat oikeaan suuntaan. Mainittakoon, että itse haastattelin taannoin Linda-Mariaa.

Dokumentti seurasi hänen elämäänsä viiden vuoden ajan lähes näihin päiviin asti. Siksi dokumentti erottuu massasta. Se todella näyttää kasvukertomuksen. Toiveista päästä eteenpäin elämässä ja miten toiveiden eteen kasautuu jopa koomiselta vaikuttavia esteitä traagisista esteistä edes puhumatta.

Vaikka itse olen 40-vuotias mies, enkä nuori nainen ja maailmani on ollut erilainen kun Roineella, niin ihmisten tunteethan ovat yhteisiä sukupuolesta ja iästä riippumatta. Miestä ja naista vain kohdellaan eri tavoilla kaltoin tässä elämässä. Listaan tässä nyt joitakin ajatuksia.

Parhaiten dokumentti onnistuu sisäisen tuskan kuvaamisessa. Roineen isättömyyden tunteen, joka on hänelle kova paikka. Moni kasvaa ilman isää yllättävänkin hyvin, mutta Roineelle isättömyys on ollut ilmiselvästi tuskainen paikka ja sen vuoksi takertunut vanhempiin miehiin. Sääli, että ihmiset hylkäävät lapsensa, eivät ymmärrä, mitä tuskaa aiheuttavat. Lapsen tosin voi hylätä, vaikka olisi fyysisesti läsnä, jos ei anna lapselleen mitään.

Roineen alemmuudentunto ja ennen kaikkea tunne siitä, ettei ole riittävän hyvä jäi myös mieleen. Itseäni melkein suututtaa, kuinka yleistä Suomessa on se, etteivät ihmiset tunne itseään arvokkaiksi ja rakastamisen arvoisiksi. Mistä se tunne kumpuaa? Olemmeko me melkein kaikki rikki lapsesta lähtien täällä Suomessa? Ja miksi itseään on niin helvetin vaikeaa rakastaa ja kuuntelee enemmän niitä, jotka pilkkaavat, kun niitä, jotka rakastavat.

Myönteistäkin tummasävyisestä dokumentista löytyi. Kurjista ja väkivaltaisista miehistä kärsinyt Roine löysi rakastavan miehen elinkautista istuvasta Janne Ranisesta, jota muuten häntäkin olen haastatellut. Maailma voi olla yllättävä paikka. Myös suhde äitiin näytti normaaliakin läheisemmältä. Elämässä on aina jotain, mikä pitää kiinni, vaikka tuntuisi, että kaikki luisuu alta.

Dokumentissa kysytään, että voiko menneisyydestä vapautua. Totta helvetissä voi, mutta helppoa se ei ole. Ei ole pakkokaan. Menneisyyttä voi kantaa mukana, kunhan se ei tukahduta ja alista elämää, niin kuin se vain valitettavan usein tekee.

Ei koskaan enää / Never Again TRAILER English subs from Tuffi Films on Vimeo.

Täältä jostakin (runo)

Kirjoitan sinulle täältä jostakin.
En halua kertoa mistä.
Ei täällä ole sotaa.
Taistelut ovat vaienneet.
Et sinä tiedä, mitä minä haluan.
Minä jään tänne.
Jäätyneen prinsessani luokse.
Enhän minä mikään prinssi ollut.
Väsynyt, koska hengitän.

Eräs surullinen runoilijatarina

Olen ollut kipeänä ja yskinyt keuhkoja pihalle. Lukemiseksi sopi hyvin tuberkuloosiin kuolleen Uuno Kailaksen elämästä kertova kirja Uuno Kailas - Runoilija psykiatrin silmin. Psykiatri Kalle Achté arvioi siinä Kailaksen tuskaisen elämän ammatillisin silmin. 

Yli kymmenen vuotta sitten kirjoitin edellisen kerran hänestä. Osan tuosta voisi allekirjoittaa vieläkin.

Uunolla mielenterveynongelmia sitten riittikin. Kroonisesta masennuksesta skitsofreeniseen psykoosiin ja melkein kaikkea siltä väliltä. Mutta eihän Uuno yksin ole. Yllättävän monella suurella tai pienemmälläkin kirjailijalla on viirannut päästä. Itsekin kun kirjoittaja olen, niin aniharva ns. normaali ihminen taitaa alalle edes hakeutuakaan. 

Kailas kirjoitti paljon kuolemasta ja joutuikin orvoksi jo nuorena. Sisaruksia ja muita kaatui ympäriltä. Kailas ei saanut lapsuuden turvallisia kokemuksia melkeinpä lainkaan. Olen pohtinut sitä, että ovatko melkein kaikki runoilijat saanee siipeensä jollain tavalla lapsena. 

Henkinen tuska ja kipu eivät välttämättä tee hyvää kirjoittajaa. Tuskaisimmassa vaiheessa tuskin kukaan luo paljon tai tuotus on liian tuskaista luettavaa. Epätoivoisen taiteilijan myyttiä on hellitty kauan ja se on koitunut monen kirjailijankin kohtaloksi. Ehkä sitä helposti alkaa elämään myytin mukaan silloin kun on vielä nuori ja kaikki tuntuu kovin ehdottomalta. 

Uuno Kailas oli kaappihomo. Hänen eläessään 1920-luvun Suomessa julkihomous ei tainnut olla kulttuuripiireissäkään suotava asia. Ja tuon tunteen tukahdutus lisäsi runoilijan tuskaa. 

Kailaasta kuten monesta muustakin runoilijasta välittyi ääretön yksinäisyys. En tiedä, johtuuko se sitten mielenterveysongelmista vai mistä, mutta runoilija vetäytyy aina itseensä. Ikään kuin omasta itsestään täytyisi syntyä kaikki.

Suut suppuun itseltämme

Suomi on onnellisessa asemassa. Täällä on käytännössä lähes rajaton sananvapaus ja harvaa saa edes turpaansa sanottuaan väärin. Korkeintaan joutuu somehelvetin uhriksi.

Yksi ongelma täällä on. Itsesensuuri.

Joidenkin mielestä neuvostoaikaisia Venäjän vallankumouksesta kertovia elokuvia ei olisi saanut näyttää televisiossa. Katsoja kun ei muka itse tajuiasi niitä jo vuosikymmeniä sitten tehdyiksi propagandaelokuviksi. Jos ei ymmärrä, niin ihmettelen kovasti.

Kovemman kohtalon koki pakolaisdokumentti, jota ruvettiin käsittääkseni pätkimään ja estämään sen näyttämistä. Syynä se, että jotkut pakolaiset sanoivat, että kaikki eivät ole oikeita pakolaisia. He eivät olisi saaneet sanoa sitä.

Suomessa on tapana, jos jokin yritys joutuu median hampaisiin toimittuaan itse väärin, niin henkilökunta ei saisi kommentoida asiaa julkisuudessa. Näin toimivat esimerkiksi viime aikoina vähemmän hyvässä huudossa olleet vanhustenhoitoa tarjoavat yritykset.

On monia asioita, joista periaatteessa saisi sanoa tai kirjoittaa, mutta todellisessa elämässä ei. Kunnianloukkaukset ja sun muut ovat asia erikseen, mutta itsesensuuri rajoittaa meitä enemmän kun uskommekaan.

Moni miettii sanojaan etukäteen niin paljon, ettei välttämättä koskaan saa itsestään parasta irti. Tämä on sääli, sillä mikään ei muutu, jos ihminen estää itse itseään tai antaa toisen estää.

Olen itsekin harrastanut itsesensuuria. Jo sen vuoksi, että harkitsemattomat sanat saattavat haitata jossain vaiheessa työn saantia tai muuta elämää. Nykyisin on pakko elää kultaisella keskitiellä. Vastarinnan kiisket jäävät armotta rannalle.