Suut suppuun itseltämme

Suomi on onnellisessa asemassa. Täällä on käytännössä lähes rajaton sananvapaus ja harvaa saa edes turpaansa sanottuaan väärin. Korkeintaan joutuu somehelvetin uhriksi.

Yksi ongelma täällä on. Itsesensuuri.

Joidenkin mielestä neuvostoaikaisia Venäjän vallankumouksesta kertovia elokuvia ei olisi saanut näyttää televisiossa. Katsoja kun ei muka itse tajuiasi niitä jo vuosikymmeniä sitten tehdyiksi propagandaelokuviksi. Jos ei ymmärrä, niin ihmettelen kovasti.

Kovemman kohtalon koki pakolaisdokumentti, jota ruvettiin käsittääkseni pätkimään ja estämään sen näyttämistä. Syynä se, että jotkut pakolaiset sanoivat, että kaikki eivät ole oikeita pakolaisia. He eivät olisi saaneet sanoa sitä.

Suomessa on tapana, jos jokin yritys joutuu median hampaisiin toimittuaan itse väärin, niin henkilökunta ei saisi kommentoida asiaa julkisuudessa. Näin toimivat esimerkiksi viime aikoina vähemmän hyvässä huudossa olleet vanhustenhoitoa tarjoavat yritykset.

On monia asioita, joista periaatteessa saisi sanoa tai kirjoittaa, mutta todellisessa elämässä ei. Kunnianloukkaukset ja sun muut ovat asia erikseen, mutta itsesensuuri rajoittaa meitä enemmän kun uskommekaan.

Moni miettii sanojaan etukäteen niin paljon, ettei välttämättä koskaan saa itsestään parasta irti. Tämä on sääli, sillä mikään ei muutu, jos ihminen estää itse itseään tai antaa toisen estää.

Olen itsekin harrastanut itsesensuuria. Jo sen vuoksi, että harkitsemattomat sanat saattavat haitata jossain vaiheessa työn saantia tai muuta elämää. Nykyisin on pakko elää kultaisella keskitiellä. Vastarinnan kiisket jäävät armotta rannalle.