keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Miten runokokoelmani Tänä yönä olen yksin sai alkunsa?


Tänä yönä olen yksin on neljäs runokokoelmani. Julkaisin se indiekirjana, mutta kirjan sisältö mielestäni toimii. Kirjani kertoo köyhyydestä, yksinäisyydestä, epäonnistuneesta rakkaudesta Jumalaakaan unohtamatta. 

Se kertoo siitä, mitä tapahtuu , kun yhtäkkiä tipahtaa keskiluokkaisen yhteiskunnan ulkopuolelle työttömyyden takia ja kun tämä myös sairastuttaa. Ja kuinka lopulta löytää rauhan ja toivon.

Esikuviani eivät ole tämän ajan kirjailijat vaan pikemmin 1920- ja 1940-lukujen suomalaiset runoilijat, joita olen paljon lukenut samalla kun olen kirjoittanut tämän kokoelman runoja. Aloitin kirjan kirjoittamisen jouduttuani sairaalan ja melkein menetettyä henkeni.

Tämän kokoelman kirjoittaminen on ollut minulle sisäinen pakko, kaikesta sen vaikeudesta huolimatta. Se ei ole kuitenkaan läpeensä synkkä, koska kuka sellaista haluaisi lukea. 

Joskus aikanaan 90-luvulla pääsin NYT-liitteen pöytälaatikkorunoilijajuttuun hyvinkin mahtipontisella runolla Sodomasta ja Gomorrasta. Tuosta hetkestä on edetty. 

Jo ennen tätä kokoelmaa olen julkaissut kolme runokokoelmaa, yhden kustannettuna.

maanantai 28. marraskuuta 2022

Kirja-arvio: Daniel Ryden: Maailman suurin hämäys - historiallisia sumutuksia, huiputuksia ja petoksia

 

Ihminen on hyväuskoinen olento. Sen todistaa karulla tavalla Maailman suurin hämäys -tietokirja, joka kertaa historiasta vedättämisen pitkää ja julmaa historiaa ehkä mehukkaimmilla vedätystarinoilla historiasta.

Historiasta kiinnostuneena osa kirjan tarinoista oli tuttuja. Joskin harva. Ryden on osannut ripotella hyvällä maulla vuosisatojen takaisia tarinoita varsin tuoreiden vedätysten sekaan.

Vedättäjiä ja vedetettäviä on ollut yhtä kauan kuin ihmisiäkin. Nykytekniikka vieläpä mahdollistaa aiempaa helpomman vedättämisen, mutta yllättävän helppoa sitä oli ennenkin asiakirjoja suhmuroida ja vaikea oli mistään tarkistaa oikeaa tietoa.

Tämän kirjan vedättäjät eivät edes hakeneet välttämättä taloudellista hyötyä. Osa halusi näpäyttää muita ihmisiä, osa luoda itselleen oman aatelissuvun, osa huijata rikkaita. Syitä oli monia. Kaikki tosin jäivät kiinni. Jopa vuosien päästä kuolemastaankin. Eipä kai heidän huijauksia olisi muuten huomattukaan, jos eivät olisi jääneet kiinni.

Onpa mukana suomalainenkin huijaustarina. Suomalaiset ilmatorjuntamiehet kun huijasivat kokoilla silloisen Neuvostoliiton pommittamaan Vuosaaren metsiä, ja itse keskusta säästyi pahoilta pommitustuhoilta talvella 1944.

Kirja pohtii aivan lopussa myös huijaamisen psykologiaa. Useimmat ihmiset menevät lankaan, kun huijarilla on joko tietty auktoriteetti (valheellinen tietenkin) tai henkilö haluaa itse uskoa asiaansa. Tähänhän esimerkiksi pyramidihuijaukset perustuvat. Huijarin itsensä voi olla taas vaikea lopettaa, sillä hän saattaa itsekin uskoa huijaukseensa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Likainen pommi (runo)

Likainen pommi halkoi korvani
Huunepäissään ihmiset
Ikuisen Vapun Aukiolla
Murhaava tulos
Tuttavani murhaaja jäi kiinni
Melkein vapaaksi
Murhasta luin
Nimet kerrottiin
Kasvot peitettiin
Niiinkuin on tapana
Tiedän vain kasvot
Ne eivät mielestäni katoa

perjantai 25. marraskuuta 2022

Voi Suomi-parka, osa: paskaa pussiin ja presidentin Nato-paniikki

On aika jokaviikkoiseksi muodostuneen Voi Suomi-parka -postauksen ja marinan. Näitä kun näytetään vielä lukevan huomattavasti useammin kuin asiallisia postauksiani. 

Mistä otsikko? Koululaisia kehoitetaan paskantamaan pusseihin talven sähkökatkojen aikana. Ja niitähän tulee, kun nämä onnettomat eivät saa edelleenkään Olkiluoto 3:sta toimimaan. Tämä riemu ja tuska Suomessa vielä itseaiheutetun energiakriisin takia. Jos edes asialliset välit poliitikkomme olisivat säilyttäneet Venäjään, ei kenenkään tarvitsisi paskantaa pussiin.

Koomisinta on, kun Sauli Niinistö vaatii eduskuntaa hyväksymään Nato-lain, vaikka Turkki ja Unkari eivät Suomea sinne ole suostuneet vielä ottamaan. Aistinko pientä paniikkia, kun Nato-suunnitelmat menivät mönkään.... Samaan aikaan, kuinkas ollakaan, julkaistaan galluppi, jonka mukaan suomalaiset haluavat entistä enemmän Natoa. Sattumaako? Ei todellakaan. Gallupeillahan Suomea johdetaan.

Kun sähkökatkot todella alkavat, kansan Nato-into hiipunee silmissä. Siinä voi sitten Sanna Marinkin ihailla muotokuvaansa kynttilänvalossa. Hän on täysin vieraantunut kansan todellisuudesta siinä missä presidenttikin.

Suomen poliisi on taas aina ymmällään, kun jokin rikosaalto vaivaa maata. Mitä he oikein tekevät? Mitään muuta rikostakaan ei kohta tutkita kuin murhaa. Nyt maahanmuuttajanuorten jengit terrorisoivat kaduilla ryöstäen jo toisten nuorten lisäksi aikuisiakin. Ja poliisi on ymmällään. Aina. Sitten televisiostudioon raahataan joku todellisuudesta vieraantunut tutkija, joka kertoo, että syy on sinussa hyvä katsoja. 

Onneksi hallituksen suurin aihe on kuitenkin seksuaalisen häirinnän kitkennässä. Kansan suussa pyllylaiksikin mainittu laki kertoo, kuinka tällä hallituksella on kadonnut kaikki todellisuudentaju siitä, että tämä maa on menossa konkurssiin ja hyvässä lykyssä köyhimmät eivät pysty kohta ostamaan ruokaakaan. Ruokajonoissakaan ei ole kohta ruokaa, kun rikkaammat hamstraavat kaupoista kaikki laputetut tuotteet.

No eiköhän tässä taas tällä erää. Varakkaammat voivat vaikka mennä hakemaan -30 prosenttia tuotteet kaupoista köyhien suusta, kuten näin yhtä henkeä puhaltavassa Suomessa tapahtuu. 

Ensi viikolla on taas jotain maristavaa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Kirja-arvio: Terhi Suokas: Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää - Seksityön todellisuutta Suomessa

 

Seksityön sanotaan olevan maailman vanhin ammatti, mutta vasta nykyään siihen suhtaudutaan neutraalisti tai jopa jo hyväksyvästi. Ja tämäkin vain tietyissä maissa ja ilman, että seksityöläinen joutuu hyväksikäytön kohteeksi.

Monien meidän käsitys seksityöstä on suoraan 90-luvulta jolloin ilotytöt päivystivät kadunkulmissa ja varsinkin ulkolaiset olivat taatusti enemmän tai vähemmän ihmiskaupan uhreja. 

Silloin seksityöläinen oli niin eksoottinen asia Suomessa, että lähes miten kehno palvelu tahansa kelpasi asiakkaille. Nyt sekä seksityöläiset että asiakkaat eivät kelpuuta ketä tahansa.

Yhä nykyään jotkut luulevat, että seksityö on rikollista, vaikka ainoastaan seksinostaminen ihmiskaupan uhreilta ja kaduilla myyminen on kiellettyä. Moraalinen paheksunta on silti vieläkin kovaa sekä seksinmyyjiä että -ostajia kohtaan.

Ihmiskaupan uhreja on toki edelleen, vaikka kirja paljastaa, että ihmiskaupan uhreista suurin osa on töissä ravintoloissa yms. ja ovat miehiä, eivätkä suinkaan seksityöläisiä, joista pääosa on edelleen naisia, vaikka myös miehiä ja transhenkilöitä on tullut alalle.

Terhi Suokas murtaa ansiokkaasti seksityön myyttejä ja ennakkoluuloja kirjassaan. Kirjan parasta antia on seksityöntekijöiden itsensä haastattelut. 

Niistä käy ilmi, että asiakkaatkaan eivät pääosin ole kiiluvasilmäisiä pervoja ressukkamiehiä vaan parisuhteessa olevia hyvintoimeentulevia miehiä, joilla on asiat kunnossa.

Myöskään seksityöntekijät eivät ole narkkariressukoita vaan pääosalla asiat ovat kunnossa ja seksityö tietoinen valinta, eivätkä he koe itseään lainkaan uhreiksi. 

Terhi Suokas tylyttääkin varsin kovin sanoin kirjassaan kovan linjan feministejä, joiden käsitys seksityöstä on kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mutta suosittelen sitä silti, sillä seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa leimaamisen voisi jo lopettaa. Kaikilla aloilla on pimeä puolensa, ei vain seksityössä.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Jalkapallon MM-kisat alkoivat ja kauhistelut myös

 Pakkohan se on joknnen rivi kirjoittaa Qatarin jalkapallon MM-kisoista. Minulle ne tuli yllätyksenä, yleensä kun on tottunut MM-kisoihin kesäisin, mutta Qatarissa taitaa olla tolkuttoman kuuma kesäisin. 

Näissä urheilukisoissa tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä tai no, oikeastaan ei tule, että kun diktatuurimaille kisoja annetaan, niin sitten kauhistellaan kohdemaan oloja. Eipä ne ole yllätyksenä tulleet. Raha puhuu. Se voittaa jopa demokratian. Aina. 

Sitten uhataan länsimaissa boikotoida kisoja, vaikka vähän myöhäistä tuo on. Miksi kukaan ei reagoinut jo silloin aikoinaan, ettei kisoja olisi myönnetty Qatarille.

Mutta eipä ole minulle vielä tullut ilmaista lentolippua Qatariin, vaikka Qatar kuulemma ostaa somettajia ja bloggaajia kisoihin. No. Taitaa minulta puuttua ne miljoona seuraajaa. Heh.

Tosin en ole koskaan ymmärtänyt intoa ostaakaan urheilijoita ja nyt jopa faneja. Voi siellä brittifaneilla olla Qatarissa kuivat oltavat, kun eivät edes kaljaa saa mistään. 

Tietty Qatarin kaltaisella maalla olisi urheilijat muuten vähissä. Mutta kisojahan se ei estö järjestämästä. Formulakisatkin taitaa olla jokaisella Arabian niemimaan maalla onnetonta Jemeniä ottamaatta tietenkään lukuun.

Erikoista kuitenkin jos FIFA itse kieltää jalkapallo-otteluissa millään tavalla ottamasta kantaa edes hihamerkillä, kun kuitenkin polvistua sai silloin aikoinaan aivan vapaasti.

Jo kisojen  avausottelussa oli hämmentävä tunnelma, selostajat tuntuivat keskittyvän enemmän Qatarin haukkumiseen ja surkeuden ylistykseen kuin itse otteluun. Katsojatkin olivat paikan päällä yhtä vapautuneita kuin patsaat.

torstai 17. marraskuuta 2022

Voi Suomi-parka!: osa Gettomasa ja hämmentävä saamelaislaki

Olen sen verran nuorekas, että totta helvetissä tiedän Gettomasan. Minun ikäiseni olisi kai todettava julkisesti, etten tiedä, kuka vittu on Gettomasa? No minä tiedän, vaikka en ymmärrä, onko Jyväskylässä sitten gettoja... Upea taiteilijanimi kuitenkin. 

Gettomasassa hyvää on se, että kerrankin tuli julkkishaastattelu, jota julkkis ei mainosta somessa, että tässä ihana haastis musta. Eli suomeksi, juttu on ollut kaverijuttu, eikä julkkikselta kysytä mitään ikävää. Gettomasa osasi olla ikävä ja onneksi myös kerrankin toimittaja. 

Mutta se Gettomasasta, niin upea nimi kun hänellä onkin. 

Tämä saamelaiskärjälaki vai mikä oikea nimi onkaan, on jotain käsittämätöntä. 

Selkeän syrjivä, kun jostain 1930-luvulta. Ja tätä lakia kannattaa itseään suvaitsevaiseksi kutsuvat ihmiset. En minäkään ala luokittelemaan, jos joku ihminen sanoo olevansa suomalainen. Minulla on yhdentekevää, onko hänellä suomalaiset vanhemmat kolmanteen sukupolveen asti. 

Siitä päästäänkin kätevästi maahanmuuttoon. Ensimmäistä kertaa lehdissä ja vieläpä Hesarissa, tutkijat tai oikeastan tutkija, kyseenalaistivat käsityksen, että maahanmuutto pelastaisi Suomen. Tämähän on ollut päättäjien lääke Suomen väestökatoon.

Suomi kun ei ole tutkijan mukaan niiden maahanmuuttajien ykkösmaa, joita kaikki haluavat. Siis niiden valmiiksi osaavien.Täällä pienet palkat ja kallista on. Ja Suomi on tympeä maa jo köyhille kantasuomalaisillekin, puhumattakaan sitten maahanmuuttajista. 

Suomessa pitäisi vaan tehdä niitä vauvoja paikkaamaan harmaita panttereita, mutta eipä taida olla sekään ihme tulossa.

Ja sitten. Näin itsekin köyhänä Rikkaat ja rahattomat -ohjelmaa on kiusallista katsoa. Köyhillä ei ole siinä mitään itsekunnioitusta. Hypitään kuin rahvas, kun saadaan vähän rahaa. Ostellaan lemmikkejä ja kaikkea turhaa. Ei kyllä parane köyhän kunnioitus rikkaan silmissä.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Kirja-arvostelu: Veli-Pekka Lehtonen: Markus Selin - Perustuu tositapahtumiin

 

Joskus entisessä elämässäni toimittajana sain käsiini Solar Filmsin 20-vuotishistoriikin. Se oli lystiä luettavaa Suomen ehkä tunnetuimman tuotantoyhtiön historiasta. Tuli sellainen olo enemmän kuin kerran, että voi että, kun olisi saanut olla näissä kinkereissä mukana.

Varsinkin 90-luvun ja 2000-luvun alun kultaisina vuosina tapahtuneen rajun ryyppäämisen ohella Selinin firma teki myös tulosta. Menestyneitä elokuvia ja sarjoja, jotka eivät olleet eivätkä ole vieläkään Suomessa itsestäänselvyys. 

Firman takana on ja oli kummisetämäinen Markus Selin, se Rennyn kaveri, joka ensimmäisen kerran tuli tietoisuuteni Planet Fun Fun-miehenä. Ja kuka ei Markuksen kaveri haluaisi olla. Kirja tietää kertoa, että miehen puhelimesta löytyy yli 4000 yhteystietoa!

Nykyisin tulee enää harvoin vastaan vasemmalla kädellä tehtyjä elämäkertoja, eikä Veli-Pekka Lehtosenkaan Selin-historiikki kuulu näihin. Siinä on draivia aivan kuten kohteessakin on. Herkullisia paljastuksiakin löytyy jokunen, kuten hyvänä tärppinä täytyykin olla. Sen Selinkin markkinamiehenä tietää. 

Esimerkki Matti Vanhanen yritti pyytää naisnäyttelijää uuniperunoita kotiinsa maistelemaan Nurmijärvelle ja vaati Seliniä teitittelemään häntä, silloista pääministeriä. No tämä kaikki oli sentään ennen metoo-aikoja. Muitakin herkullisia paljastuksia löytyy.

Jokaiseen Selinin elokuvaan kirja ei takerru vaan niihin merkittävimpiin tai ainakin eniten julkisuutta saaneisiin. Mannerheimin elokuvan surullinen kohtalo on edelleen surullista luettavaa. Vaikka en edes mikään Mannerheim-fani olekaan, niin elokuva oli silti ollut ehdottomasti kuvaamisen arvoinen. Se ottikin Seliniä kovimmille, kun elokuva ei toteutunut. Ja katkaisi symbioottisen suhteen Rennyn kanssa hetkeksi.

Vaikka Selin on elokuvamaailman tunnetuimpia hahmoja, niin yllättävää on, ettei hän ole julkisuutta halunnut ja suorastaan välttelee sitä. Joidenkin ihmisten ympärillä vain aurinko kiertää, niin tahtoi tämä kirja sanoa.

Kirja piirtää Selinistä ristiriitaisen kuvan. Samaan aikaan suuripiirteinen Selin saattaa puuttua pieniinkin yksityiskohtiin elokuvanteossa. Piikikäs,  etäinen mies on kavereitaan kohtaan uskollinen ja avulias. 

Tässä kuten lähes kaikissa elämäkerroissa on se perusongelma, ettei niitä vihamiehiä ole saatu puhumaan. Selinin tapauksessa, koska Suomen elokuva-ala on pieni, tuskin kukaan halusikaan lähteä nuijimaan yhtä alan vaikutusvaltaisimmista miehistä.

lauantai 12. marraskuuta 2022

Kirja-arvostelu: Hans Selo - Diiva: Kun kirjailija muuttui kirjojaan kiinnostavammaksi

 Hans Selo kuuluu suomalaisen kirjallisuuden harvoihin kulttihahmoihin. Hän oli hyvinkin tunnettu aikanaan 1960- ja 1970-luvuilla, koska oli suomalaisessa kirjallisuudessa harvinainen erikoinen tyyppi, eikä karsastanut viihdelehtienkään haastatteluja. Hän ns. nautti julkisuudesta. Ehkä liikaakin.

Julkaistut teokset jäivät vähiin, itse asiassa vain kahteen. Julkisuuskin sittemmin katosi ja Selo vaipui unohdukseen. Nyt hänet tuntee enää harva hänestä innostunut ja vihkiytynyt ja kirjatkin löysin ainoastaan kirjaston kirjavarastosta.

Luin hänen kirjoistaan sen ensimmäisen, Diivan. Siitä kohuttiin aikanaan, koska kirjassa huhuttiin itse Ella Erosenkin olevan. Tätä Ellaa on kyllä vain nimeksi. Enemmän kirjan koluaa mielisairaaloita sekä lapsuushelvettiä. Käsittääkseni Selon omaan elämään pohjautuen. Pieteetillä kurjuuden kuvaus on joka tapauksessa kirjoitettu.

Kirja on haastavaa luettavaa, johtuen sen tajunnanvirtatekniikasta ja sanotaanko varsin haastavasta kielestä. Selo ei todellakaan päästä lukijaansa helpolla. Se onkin kirjan suurin ongelma. Siihen on äärettömän vaikeaa päästä sisään. Ainakaan minun älykkyystasollani.

Mutta koukeroiden keskeltä putkahtaa aina helmijaksoja, joissa on oivalluksia elämästä ja kurjuudesta. Nämä riittävät kannattelemaan lukijaa sen verran, että kirjan jaksaa lukea loppuun siitäkin huolimatta, että olo on sellainen, etten tästä nyt puoliakaan ymmärtänyt.

Sen verran kuitenkin innostuin ja haasteita kaipaan, että taidan laittaa varaukseen kirjastosta Selon toisen kirjan, Pilvihipiäisen, joka ilmestyi Diivan jälkeen 15 vuotta myöhemmin vuonna 1985. 

Huhu kuitenkin kertoo, että Selolta jäi runsaasti julkaisematonta aineistoa. Valitettavasti nykykustantamoilla tuskin riittää intoa niitä toimittaa ja julkaista. Diivakin olisi taatusti jäänyt nykyään julkaisematta.

torstai 10. marraskuuta 2022

Voi Suomi-parka. osa: juoppojen silittely ja paluu vuoteen 1952

Nyt on vihdoin keksitty laite helpottamaan juoppojen tuskaa. On huomattu, että toisen ihmisen kosketus estää intoa juopotteluun. 

Sen sijaan että pohdittaisiin keinoja, miten sitä toisen ihmisen kosketusta liikenisi juopollekin, keksittiin silityslaite, joka silittää ihmisen puolesta toista ihmistä. 

On tämä niin hauskaa. 

No se juopottelusta, kun ei ole edes rahaakaan juopotella. 

Metsät ja luonto haluttaisiin nyt ennallistaa EU:n toimesta vuoteen 1952. Luonto saisikin Suomessa sitten kylmää kyytiä. 

Vuonna 1952 kun luontoarvoja tuskin Suomessa mietittiin pätkääkään. Suomi eli tuolloin yksinkertaisesti vielä kehitysmaan arkea hevosineen päivineen, mutta metsiä kaadettiin taatusti surutta ja soita kuivattiin. Laitteet eivät vain antaneet periksi suurempaan armageddoniin.

On mielenkiintoista, kun muuten entisajoissa ei nähdä mitään hyvää, mutta luonto haluttaisiin muuttaa periaatteessa huonompaan suuntaan. Hmm...

Yksi uusi hämmästyttävä asia Suomessa on turvallinen tila. Tuolla sanahirviöllä estetään itsensä kuulemasta toisten mielipiteitä. 

Vastakkaisen mielipiteen voi tyrmätä sanomalla oloaan turvattomaksi. Jopa yli 60-vuotiaan tähtitieteilijän aikanaan. Ja johan ikävät asiat poistetaan elämästäsi. 

Sitten voikin marssia terapiaan. Mielenterveysalan ammattilaiset ovat nimittäin jo huolissaan, että terapiaan hakeudutaan asioista, jotka eivät sitä edellyttäisi. Toisaalta mikäpä siinä, jos maksaa leikin itse, mutta useimmiten siihen osallistuu yhteiskuntakin.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Tietoa uudesta runokirjastani Tänä yönä olen yksin!

Tänä yönä olen yksin -runokirjaani ilmestyi lokakuun lopussa ja sitä voi tilata verkosta perinteisenä paperikirjana että  myös e-kirjana. 

Palvelukustantamon BODin paperikirjan sivuilta.  hintaan 7, 90 plus toimituskulut 2,5 euroa 

Kirjan voi tässä vaiheessa tilata myös Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 8, 95 euroa toimituskulut alk. 0 euroa!

e-kirjan sivulle Tällä hetkellä kampanjahintaan vain 5, 49! 

Kirjaani voi varata myös Helmet-kirjastoista.  Edellisiä runoteoksiani löydät myös ainakin helmet-kirjastoista

Edellistä runokirjaani Glamour kuolee voit myös ostaa verkkokirjakaupoista

Bloggarit, toimittajat tai vaikkapa podcastin omaavat voivat kysyä arvostelukappaletta: lehdisto@bod.fi 

Seuraa myös Instagram- ja Facebook-sivujani.


 


maanantai 7. marraskuuta 2022

Keskeneräisiä runoja

Suru, kun ei osaa.
Suru, kun ei pysty.
Jokapuolella suru.

--------------------------------   

Rakkauden kohtaamattomuus.
Miehet haluavat seksiä.
Naiset eivät mitään.
Lapsia ei synny.
Kansakunta tuhoutuu.

lauantai 5. marraskuuta 2022

Luokkanousu

Luokkanoususta. Lueskelin tuossa taannoin Maiju Lassilan Kuolleista herännyt -veijaritarinakirjaa. Maiju eli Algot Untola oli se kirjailija, jonka valkoiset teloittivat jo Suomenlinnan lautalla ennenkuin päästiin edes vankileirille. Niin kova oli hoppu.

No siinä kirjassa tavallisesta satamajätkästä tuli hetkeksi ihmisten mielissä miljonääri ja halveksittu juoppo jätkä muuttui heti ihmisten silmissä rakastettavaksi, josta jopa naisetkin tappelivat. Siinä sivussa satamajätkä julistettiin kuolleeksikin muutamaan otteeseen. Lopulta oikeasti.

Tämä oli tietty valheellinen luokkanousu. 

Hiljattain luokkanousu tuli uudestaan keskusteluun Sanna Marinin jauhojengikaverin kirjoitettua kirjan kokemuksistaan lapsena ikävässä ja ankeassa lähiössä. 

Hän toki itsekin myönsi, että on juuri oikeanlainen ihmienn tähän aikaan tekemään luokkanousun, sillä sattuu olemaan lesbo ja riittävän kaunis nuori nainen. Muilla nousu ei ole ehkä yhtä helppoa. Tuttavuus pääministeriinkään tuskin on haitaksi. 

Sanna Marinia itsekin pidetään esimerkkinä luokkanoususta, kun on ollut töissä vähän aikaa kaupankassana. Tosin Marinin luokkanousu oli todellisuudessa heti valmis, kun hän pääsi demareiden koneistoon muokattavaksi poliitikoksi.

Kaikille luokkanousu lienee ollut Suomessa mahdollista ainoastaan 70- ja 80-luvuilla. Muualla maailmassa tuskin koskaan. Tietenkin on aina lahjakkaita ihmisiä, jotka nousevat  hyvinkin ankeista oloista hyvinkin pitkälle. 

Suomi on siitä kumma maa, että täällä vain akateemisuus koetaan oikeaksi tavaksi luokkanousulle. Jos kaikki eivät ole akateemisesti koulutettuja, niin jotain täytyy olla huonosti. Ei haittaa vaikka nämä akateemiset sitten pyörittelisivät peukaloitaan. Mutta täällä nyt ei hyväksytä mitään erilaista tietä "onneen", jos näin nyt voi sanoa. 

Itsekin kolkuttelin keskiluokkaisuuden ovia aikoinaan, mutta sitten tipahdin pois. Näin jälkeenpäin ajatellen, ei keskiluokkaisuus minulle edes sovi. Hullun taiteilijan tai kylähullun rooli varmaankin parhaiten.

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Teatteriarvio: Teatteri Avoimet Ovet: Idiootti

 

Kuva: Teatteri Avoimet Ovet

Sen verran haastavaksi on tämän päivän maailma mennyt, että teatterille on jo tietty riski ottaa venäläisen kirjoittama näytelmä ohjelmistoonsa, kuten Teatteri Avoimet Ovet on ottanut Dostojevskin Idiootti-romaanin perustuvan näytelmän. Eli näin massiivisesta alkuperäisteoksesta on kyse. Jo pelkkä sen dramatisoiminen on inhimillinen menestystarina.

Teoksen dramatisoinnut Hanna Kirjavainen ottaakin vahvasti kantaa Ukrainan sotaan jo käsiohjelmasssa. Joskin se ei välttämättä olisi ollut tarpeellista itse näytelmän kannalta, mutta työryhmä on varmasti saanut kritiikkiä jo näytelmän työstämisen aikana. 

Mikään helppo näytelmä Avoimien Ovien versio ei ole, mutta harvemmin Dostojevskista saakaan helppotajuista näytelmää, jolle on helppo naureskella. Idiootin seuraamisessa on omat haasteensa. Varsinkin kun sen näyttelijät näyttelevät useampaa roolia. Ulla Raitio käsiohjelmaan annetun lisäyksen perusteella peräti neljää roolia! On siinä tälle ilmeikkäälle näyttelijälle työmaata.

Avoimet Ovet ovat tuoneet uutta tuulahdusta klassikkoon ottamalle siihen mukaan sirkusryhmän Agit Cirkin. Sirkus kyllä tuo näyttävää elementtiä näytelmään, mutta toisaalta ottaa vaikeammaksi juonen ja henkilöiden seuraamista.

Idiootin ensi-ilta oli muuten siirtynyt ja tiettyä jännitystä oli ilmassa, kun näin sen esitettävän vasta toista kertaa yleisön edessä. Mutta kyllä se siitä sitten laantui. Minähän etsin teatterista enimmäkseen tunteita, joita on mahdollista aistia.

Kesken tuotannon pääroolin eli Ruhtinas Myskinin roolin ottanut Henry Hanikka kyllä selviytyy roolista kelvosti. Nuhjuiseen poplariin puettu Hanikka on nuhjuisen ystävällinen Myskin. Liian kiltti hahmo tähän maailmaan. Lopulta ehkä liiankin kiltti, vaikka Henryn kasvoissa on jotain vangitsevan kärsivää ja iätöntä.

Näytelmä olisi varmaankin hyvä nähdä useampaan otteeseeen, että sen kyytiin pääsisi paremmin. En oikein päässyt "syvälle" sisään edes viinilasillisen tai kahden voimalla, vaikkakin näytelmä oli näyttävää katsottavaa, mutta tarvinneeko sitä kaikkea edes aina ymmärtääkään.

Kerran aiemmin olen muuten Idiootin Kansallisteatterin versiona. Pääsette siihen tästä. Silloinkin on ollut haasteita.

torstai 27. lokakuuta 2022

Voi Suomi-parka, osa miljoona ja kymmenen

Nyt on taas nykymenon koottujen valitusten aika. Joten nyt tulee taas monta kismittävää asiaa yhteen syssyyn, ettei tarvitse erikseen kaikesta kirjoitella. 

Olettehan muistaneet jo hamstrata jodia? Nyt jokapaikka tyhjäksi ja heti. Miksi muuten iäkkäät eli vähintään 45-vuotiaat, kuten minä, ei tarvitse enää jodia? Onko sitä jo lost case vai vedetty jodisuolaa jo vuosikymmenet? Vai kestääkö sitä jo ydinlaskeumatkin.

Jos tuntuu, että elämä on mennyt päin vittua, niin huonommin se ei ole voinut mennä kuin edellisen hallituksen taksiuudistus. Verottaja tutki varmaankin vain pintaa, ja heti löytyi yhdeksän miljoonaa maksamattomia veroja. Uusissa taksifirmoissa tuskin on mitään kunnossa. Vingutaan heti käteismaksua ja ei kuittia. Ja kaikki pimeät taksit tähän päälle. Turvallista matkaa vaan. 

Suomalainen oikeusjärjestelmäkin on mitä on. Käsittämätön tapaus tämä missä mies on laitettu maksamaan elatusmaksuja lapsesta, jonka isä hän ei ole. Miten ei voida saada tällaiseen lakiin muutosta, jos kerran olet tunnustanut lapsen huijattuna, mutta kun dna-testi osoittaa ettet ole isä, niin silti olet isä. No muistakaa, että miehet ovat etuoikeuskehässä siellä kärjessä. 

Oletteko muuten ihmetelleet, kuten minä, miksi Suomessa ei päättäjät tai edes feministit ota kantaa kenties historian ensimmäisen feministiseen kansannousuun Iranissa? 

Länsimaat ovat hipihiljaa, vain Venäjä on paha. Jopa niin paha, ettei edes pääse laulukilpailuihin, jos on Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen. Ajatelkaa, millainen mekkala olisi, jos joitain muita kuin venäläisiä kohtelisi näin tylysti.

Vastaan teidän puolestanne. Koska Islam. Länsimaat eivät kykene sanomaan mitään pahaa islamista. Eivät vain kykene. Eivät edes feministit, joiden pitäisi sentään naisen oikeuksia eniten puolustaa siellä, missä niitä eniten poljetaan. 

Sen sijaan iloitaan siitä, että abortin saa tehdä nyt ilman edes lääkärin konsultointia. Ilmoitusasiana. Ikäänkuin abortti olisi ihan arkipäiväinen toiminto, vaikka kyse on lopulta ihmiselämästä, vaikka sitä vain sikiöksi kutsutaan. On suurta ironiaa siinä, kun yhteiskunta yrittää pelastaa keskosia, mutta abortti on vain ilmoitusasia.

tiistai 25. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelu: Kummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja

 

Kummat kirjat kuuluu sarjaan viihdyttävä tietokirjallisuus. Kummiin kirjoihin on kerätty mitä eriskummalisimpia kirjoja ja tarinoita kirjojen takaa. Kulttikirjoja, kahjoja omakustanteita ja julkkisten kirjoja. Muutaman kirjan jo pistin kirjastosta tilaukseen. 

Kirjavarastosta totta kai, sillä kahjoja kirjoja on turha etsiä kirjakauppojen tai kirjastojen hyllyiltä. Niistä varaamistani kirjoista sitten myöhemmin lisää.

Ja kuka tietää, ehkä omat tuotokseni ovat vielä jonain päivänä Kummissa kirjoissa, kun näytän jäävän kirjalliseksi alaviitteeksi. Mutta tilanne ei ole toivoton, tämäkin kirja osoittaa, että mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin unohdettu ja ylenkatsottu.

Mutta itse kirja ei ole pahantahtoinen kohteitaan kohtaan. Kirjailijoista tai oikeastaan sellaiseksi tahtoneista ei tehdä ehdoin tahdoin pilkkaa, vaikka joissain tapauksissa olisi syytäkin. Jokaisesta kirjasta on kaivettu jotain hyvääkin. Eihän tällaista kirjaa olisi voinut täysin tosikkona edes kirjoittaa. 

En muistanut esimerkiksi, että Tony Halme on julkaissut runokirjan tai että Jari Sarasvuo on julkaissut ihan oikean kaunokirjallisen romaanin. 

Mutta kyllä kirjasta muitakin kuin julkkiksia löytyy. Suomalaiset ovat suorastaan maanisia joskus kirjoittamaan itselleen todesta ajatusmaailmasta. Se saattaa tietenkin olla muiden mielestä täysin kahjo. Ainakin omakustanteina saa kuitenkin ajatuksiaan julki. En tiedä mistä kirjoittajat ovat edes kaivaneet niitä esille. Kansalliskirjastoon tosin taidetaan arkistoida jokainen Suomessa julkaistu kirja. 

Diktaattorien kirjoja ei muuten löydy toisin kuin kirja väittää. Esimerkiksi Muammar Gaddafin Vihreää kirjaa ja Kim Jong Ilin koottuja teoksia ei löytynyt pääkaupunkiseudun kirjastoista. Leonid Breznevin muistelmat nyt sentään.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Runo laihduttamisesta

 Älä syö. Älä syö.
Älä ihmeessä syö.
Olet läski ja ruma,
laiha on kaunista.
Älä syö. Älä syö.
Katso mitä suuhusi laitat.
Syöt kuin possu,
jo kaksi kaloria tänään.
Älä syö. Älä syö.
Älä nauti mistään.
Rankaise itseäsi.
Laihduta läski.
Laiha on kaunista.
Älä syö. Älä syö.
Pumppusi pettää,
verenkiertosi lakkaa.
Laihat eivät sairaalan joudu.
Älä syö. Älä syö.
Niin lihava olet.
Mitään et ole.
Jos et laiha ole.

perjantai 21. lokakuuta 2022

Sarja-arvostelu: Chernobyl: Rappion synnyttämä onnettomuus

Katsoin vihdoin ja viimein jo kolmen vuoden takaisen kehutun ja palkitun HBO-sarjan Chernobyl. Ja kyllähän se toden totta on maineensa arvoinen sarja. 

Kun Tsernobylin ydinvoimalassa tapahtui 1986 onnettomuus olin vasta noin yhdeksän vanha. Muistan toki hyvin tapahtuman, mutta en panikoinut. Minua pelottaa enemmän jokapäiväinen elämä kuin onnettomuudet ja sodat, niin kauan kuin ne pysyvät Suomen rajojen ulkopuolella. 

Sarja ei mitenkään herkuttele tuolloisella Neuvostoliiton rappiolla vaan enemmänkin näyttää sen, että tärkeintä oli asian salailu eikä ihmisillä ollut väliä. Tärkeintä oli antaa hyvä kuva, vaikka koko korttipakka oli jo täysin levällään, eikä mitään ideologiaakaan ollut enää takana.

Kuitenkin sarja onneksi nosti sellaisia ihmisiä esiin, jotka yrittivät tehdä asialle jotain ja onnistuivat välttämään vieläkin suuremman tuhon, joka olisi voinut olla hyvin mahdollinen skenario Tsernobylissä.

Sarja ei myöskään nosta oikein ketään näyttelijää toisten yläpuolella. Nimeäkin saaneet näyttelijät on maskeerattu kovin arkisen näköisiksi. Liettuasta oli löydetty myös  autenttisen oloinen neuvostolähiö Pripjatiksi.

Vaikuttavaa on yhä niiden ihmisten uhrautuvaisuus, jotka uhrasivat oman henkensä Tsernobylissä estääkseen entistäkin suuremman tuhon. Se on suuri vastapaino Neuvostoliiton johdon välinpitämättömyydelle kansalaisistaan. Kuten sarjassa sanottiin, Venäjällä on totuttu uhrautumaan jo vuosituhannen. Sen jotkut toden totta tekivät.

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Sarja-arvostelu: Hirviö: Jeffrey Dahmerin tarina: Liika wokettaminen pilaa hyvän sarjan

Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerista ja hänen uhreistaan kertova Netflix Hirviö: Jeffrey Dahmerin tarina on ristiriitainen tapaus. Se alkaa hyvin, mutta kääntyy loppua kohden liian wokettamisen takia tuskastuttavaksi. 

Jeffrey itse jää parissa viimeisessä jaksossa jo statistin rooliin, koska musta kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson ajetaan ruutuihin. Wokettamisintoa ei tarvitse ihmetellä, sillä Dahmer surmasi pääosin mustia tai ruskeita homoseksuaaleja. Mutta kun edes heistä ei kerrota, vaan omaisista ja jopa Dahmerin naapurista. Ja sitten Jesse Jacksonista.

Dahmeria näyttelevä Evan Peters on onneksi omaa luokkaansa ja hänen ruutupresenssinsä riittää kantamaan, vaikka loppua kohden hänelle itselleen jää kovin vähän tilaa. Ilmeisesti Dahmerilla ei edes ollut mitään rasistista taustaa uhtien valinnassaan. Hänhän surmasi myös muutaman valkoihoisen.

Hämmentävää sarjassa on myös se, että Dahmerin isä on laitettu kantamaan suurin vastuu hirviömäisen poikansa teoista ja katumaan, vaikka äiti hylkäsi pojan tylysti ottaen vain Jeffreyn veljen mukaansa häippäistessään omille teilleen. Tosin ei mitenkään ollut isältä tervettä harrastaa poikansa kanssa eläinten leikkelyä Jeffreyn ollessa kouluikäinen.

Usan sairaassa sarjamurhaajia palvovassa kulttuurissa Dahmerin on yksi palvotuimmista, rakkauskirjeitä sateli jo vankilaan. Kauaa Dahmer ei itse ehtinyt suosiostaan nauttia, sillä hänet hakattiin kuoliaaksi vankilassa jo 1994, muutaman vuoden sen jälkeen kun hän jäi lopulta kiinni.

Totta on, että Dahmerin kiinnijääminen kesti niin kauan, koska hänen uhrinsa olivat juuri mustia ja pääosin homoja. Ja hän metsästi pääosin köyhillä asuinalueilla ja homoklubeissa. 1980-luvulla ajat olivat nykyistä rasistisemmat. Silti herättää ihmetystä, että poliisit eivät reagoineet, vaikka varoitusmerkkejä oli ilmassa vaikka kuinka.

Jeffrey ei ollut Usan verisin sarjamurhaaja, mutta yksi sairaimmista kyllä kannibalismineen ja kiduttamisineen. Jeffreyn kyvyttömyyden tuntea inhimillisiä tunteita Peters tuokin harvinaisen hyvin esiin. Jatkumona, etteivät vanhemmatkaan tunteneet häntä kohtaan riittävästi. Dahmer surmasikin sarjan mukaan, kun häntä oltiin jättämässä yksin. Hän ei luottanut ihmisten tahtoon välittää hänestä.

tiistai 18. lokakuuta 2022

Elokuva-arvostelu: Blondi: Loistava kuvaus Marilynin traagisesta elämästä

Katsoin Netflixiltä (kun sain sen väliaikaisesti käyttööni) kohutun ja haukutun Blondi-elokuvan. Mutta mistä nykyään ei raivostuttaisi ja pahoitettaisi mieltä. 

Sehän kertoo fiktiivisen tarinan Marilyn Monroen elämästä, joskin suurin osa myötäilee oikeita tapahtumia mielestäni vain dramatisoituna. Se on sovitettu järkälemäisestä samannimisestä romaanista.

On suorastaan ihme, miten Netflixinkin harrastaman jatkuvan woketus-pakon alla tämä elokuva on saatu tehtyä, eikä sitä ole vesitetty. 

Tissiähän elokuvassa näkyy urakalla. Itse en kokenut sitä ongelmaksi, sillä minähän kannatan vapautta tisseille kun mikäkin tissiflashmob-ihminen. No vakavasti puhuen. Minusta alastomuus osoittaa omalla tavallaan ihmisen paljautta, sielun paljautta. Ja Marilyn jos kuka oli paljas, ja sehän hänet lopulta tappoikin. 

Elokuvaa on moitittu liian yksioikoisesta kuvasta. Se on toki tottakin. Itsehän olen vieäpä suuri Marilyn Monroe-fani. Marilynin vahvaa puolta ei näytetty kuin hetkittäin. 

Marilynia käytettiin armotta hyväksi, mutta se valitettavasti oli pelin henki Marilynin aikana. Ennen me too-liikkeitä naisia käytettiin Hollywoodissa seksuaalisesti hyväksi, ellei jopa raiskattu, kuten Blondissakin nähtiin. Törkein kaikista oli ihailtu presidentti Kennedy.

Marilynin elämän suuria traumoja oli isättömyys. Se näkyi elokuvassakin. Marilyn kutsui aviomiehiään isäksi. Ja olihan aviomiehet häntä vanhempia voimakastahtoisia miehiä. Mutta kuten elokuvassa nähtiin, yksikään ei lopulta pärjännyt Marilynille.

Elokuvan pääosin mustavalkoinen ilme oli rakennettu kauniiksi, mutta rumaksi saduksi. Minuun se vaikutti syvästi. Siinä oli ikuisia elementtejä, jotka eivät kulu.

Suurimmat kiitokset ansaitsee Marilynia näytellyt Ana de Armas. Hän oli Marilyn. Eli kuten hyvissä elokuvissa on, niissä ollaan, eikä näytellä. Hän näytteli niin liikuttavan kauniisti, että hänet olisi tehnyt mieli pelastaa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Dokumenttiarvostelu: Ron Jeremy - Pornokuninkaan tuho: Täytyikö törkyvaarin tuhoutua?

Katselin Yle areenasta varsin hämmentävän kaksiosaisen dokumentin Pornokuninkaan tuho pornolegenda Ron Jeremystä, jonka kohtaloksi koitui me too-liike. Ihme olisikin ollut, ellei joku mies pornoteollisuudesta olisi joutunut "tilille". 

Vaikka pornoteollisuudessa naiset ovatkin niitä tähtiä, Jeremy oli harvoja kaikkien tuntemia pornotähtiä. Jeremyn menestyksen salaisuus kai oli siinä, että hän oli varsin tavallisen oloinen mies suurta penistään lukuun ottamatta. Hän oli samaistuttava. Tavis, joka sai rakastella työkseen kauniita naisia.

Viimeisinä vuosinaan mies näytti olevan varsin pihalla ja fyysisesti heikossa kunnossa. Asuen läävässä ja ei edes pystynyt huolehtimaan pesustaan. Dementoitunut ja jopa nukahteli kesken kaiken. Kuitenkin dokumentti maalaa kuvan, että tämä reppana olisi juuri viimeisinä vuosinaan ahdistellut eniten.

Ihme kyllä dokumenttiin oli haastateltu myös ihmisiä, jotka eivät uskoneet pätkääkään Jeremyn seksirikoksiin. Osa väitti jopa kiltiksi, vaikkakin sanoi Jeremyn olleen naisten perään. Sitä ei kai voi siinä ammatissa pitää ihmeenä. Hän oli varmasti vanha likainen mies ja törkyvaari, mutta raiskaaja?

Vaikea sanoa, kun ei miestä tunne. Edelleenkin ihmetyttää, miksi ahdistelusta ja jopa väitetyistä raiskauksista ei tehty aikanaan ilmoitusta. Usassa kun kenet tahansa voi varsin helposti haastaa vieläpä oikeuteen. Osa Jeremyn syyttäjistä kun ei ollut edes pornoalallakaan, eikä siten olisi menettänyt edes töitään.

Toisaalta mitä kukaan hyötyy enää vanhan ja hauraan miehen passittamisesta vankilaan jäljellä olevan lyhyen elämänsä ajaksi. Ehkä Jeremy halutaan telkien taakse, sillä viimeisenä vuosikymmenenään kun hommat pornossa loppuivat, hänestä tuli eräänlainen kulttijulkkis.

lauantai 15. lokakuuta 2022

Puhuvatko aaveet sinulle?

Televisiosta tulee yhdeltä pikkukanavalta, Ineziltä, Aavedata-niminen ohjelma. Usassa näistä henkimaailman asioista on tullut ohjelmia aiemminkin, mutta nyt on rantautunut ilmiö Suomeenkin. 

Sinänsä minulla ei ole mitään ennakkoasennetta yliluonnollisia ilmiöitä vastaan, vaikka en jaksa uskoa kohtaktoinnin mahdollisuuteen kuolleiden kanssa. Eihän se minulta ole pois sen enempää kuin usko johinkin muuhunkaan. 

Voin toki olla väärässäkin. Kaikkea ei elämässä voi selvittää järjellä, eikä aina tunteellakaan. Tosin en vain usko, että jollakin laitteella todella voi jutustella kuolleiden kanssa, kuten ohjelmassa tehdään.

Yllättävän hyvin he ovat saaneet ohjelmaan mukaan kadonneiden ja todennäköisesti kuolleiden omaisiakin. Eipä heillä kai ole mitään menetettävääkään.

Ihmisellä on aina ollut kaipuu selittää elämää ja varsinkin kuolemaa yliluonnollisilla tapahtumilla. Niin kauan kuin ihminen tietoisena olentona on ylipäätään ollut olemassa. 

Kuolemaa on vaikea hyväksyä ja sen lopullisuutta. Edes tiedon rajaton määrä nykyään ei ole hävittänyt yliluonnollisia ajatuksia ihmisiltä mihinkään. Tuskin näin tulee koskaan edes tapahtumaan ja pitäisikö edes.

Sinänsä ihmisten rajatilakokemuksia ei voi kiistääkään. Sen on todennut jo kapitalistinenkin tiedemies.

tiistai 11. lokakuuta 2022

Kapinaruno

 Mun piti osallistua kapinaruno-kilpailuun, mutta myöhästyin. Mutta aina voi täällä julkaista. 

---------------------------------------------------------------


Tämä kansa palvoo Mannerheimia,
tappajia ja tekopyhiä.
Tämä kansa palvoo alistumista,
herraa ja herroja.
Se ei osaa ajatella itse,
ja jos ajattelee,
ajattelee väärin.
Ei herää tämä kansa koskaan,
vihollisia vuoron perää kosiskelee.
Näkee vain puun metsästä.
Tämäkö kansa kapinoisi?
Ei. Ei enää. Ei enää millään.
Se nöyristelee, pelkää ja panikoi.

maanantai 10. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelu: Jussi Parviainen - Jumalan rakastaja

 

Teatterilegenda Jussi Parviaisen elämä on kieltämättä kiehtova. Suomalaisittain siinä on ollut suurta draamaa, nousuja ja laskuja että vielä se, että Jussi on suomalaiseksi harvinaisen värikäs tapaus. Seinäruusuksi hän ei ole koskaan jäänyt, edes alamäissään. 

Maria Roiha on kirjoittanut Parviaisesta järkälemäisen elämäkerran Jumalan rakastaja. Ahmaisin kirjan muutamassa päivässä. Sen verran vetävää tekstiä Roiha on kirjoittanut. 

Jussin lisäksi hänen elämäänsä on kommentoineet ystävät ja sukulaiset. Siis he, jotka jäivät jäljelle Jussin legendaarisen blogin paljastusten jälkeen. Sitä ennen oli kuitenkin aika, jolloin Jussi tunsi kaikki ja kaikki halusivat tuntea Jussin.

Jussin julkisuuskuva on ollut aina ristiriitainen, mutta syvimpään alhoon se joutui, kun Jussi päätti muokata itsestään vastenmielisen hahmon. Senkin sen takia, ettei hänelle tarjottu teatteritöitä, joita hän janosi. Jussi päätti sitten vetää kaiken vessasta alas. Nyt Jussi on ainakin julkisuudessa elänyt hiljaiseloa viimeiset vuodet.

Vastoin Parviaisen yhä negatiivista julkisuuskuvaa elämäkerta maalaa Jussista yllättävän positiivisen kuvan. Onneksi. Eiköhän tätä miestä ole jo lyöty riittävästi. Toivoisin, että Jussi saisi vielä yhden suuren näyrelmän näyttämölle. Mutta en tiedä, antavatko kulttuuripäättäjät koskaan hänelle anteeksi.

Harmi tietysti onkin se, että ne jotka eivät Jussista pidä, eivät ole suostuneet kirjaan sanomaan yhtään mitään. Siinä jää sitten se toinen puoli sanomatta Jussin elämästä. Esimerkiksi lapsista ainoastaan vanhin poika on jotain kommentoinut, vaikka hän ei ole koskaan isänsä kanssa elänyt. 

Kirja kyllä tuo esiin myös Jussin elämän tärkeimmän puolen eli taiteellisen työn. Teatterikorkeakoululle ja Turkalle omistetaan runsaasti tilaa ja se on toki mielenkiintoista luettavaa. Turkka itse luisteli Jumalan teatteri paskanheitosta selville vesille, mutta Parviainen kantoi siitä kovimman hinnan menettäen käytännössä teatteriuransa.

Ja Jussin vallankumoukselliset näytelmät 1980-luvulla saavat nekin tilaa. Nykyäänhän teatteriakin vaivaa tietty uskaltattomuus ottaa rajusti kantaa mihinkään. Jussilla sitä ongelmaa ei ollut, mutta se on sitten maksanut mahdollisuuden enää tehdä töitä. 

Ja kuten Jussi mainitsee, sama vaivaa myös teatterikritiikkiä. Hesarin Jukka Kajava saattoi ennen tuhota näytelmän yhdellä kritiikillä, mutta hän sentään uskalsi ottaa kantaa. Tosin tämäkin kirja näytti, että hän käytti tuota valtaa myös väärin. Jussi mainitsee Kajavan myös himoinneen häntä ja Kajavan olleen palavasti rakastunut Turkkaan.

Omalla tavallaan Parviaiseen pystyn samaistumaan, vaikka en ole värikäs ihminen enkä mikään johtajatyyppi. Verkoistumisessa varsinkin olisi parantamisen varaa. Itselleni esimerkiksi erot romahduttavat maailmani joka kerta totaalisesti ja itsekin kasvoin paikkakunnalla, jossa ei taidetta ymmärretty. Silti minulla on pakottava tarve kirjoittaa kuten Parviaisella.

lauantai 8. lokakuuta 2022

Miksi minulla ei ole tarvetta viidenkympin villitykseen?

Arman Alizadilla menee televisiossa parhaillaan viidenkympin villitys -ohjelma. En ole sitä nähnyt, joten ei siitä enempää. Itsekin täytin jo 45 vuotta. Sanotaan, että ikääntyminen on kivaa. Paskanmarjat. Minua ahdistaa ja vituttaa se suunnattomasti. En pysty enkä pysty tulevaisuudessakaan hyväksymään itseäni ikääntyneenä.

Tottakai tiesin, että ikäännyn siinä missä muutkin. Sitä en voi estää kuin kuolemalla. Vaikka kuolemaakin on ollut tarjolla, en halua kaikesta elämän vittumaisuudesta ja epämukavuudesta huolimatta kuolla. En ole valmis kuolemaan, sillä en ole saavuttanut lähellekään sitä, mitä olen suunnitellut. 

Minulla ei ole edes mitään tarvetta viidenkympin villitykseen. Minua ei ole perhe tai naiset kahlinneet. Olen saanut tehdä periaatteessa mitä vain haluan ottaen huomioon rahalliset puitteet varsinkin viime aikoina. 

Minua ei kiinnosta hommata moottoripyörää eikä edes seksiörveltäminen Thaimaassa. Örvellän mielummin muualla, kuten europpalaisissa kulttuuripääkaupungeissa. Elän yhä kaksikymppisen elämää vaikka kroppani ei todellakaan enää ole sellaisen.

Nuoren naisen kyllä mielellään ottaisin (se kai kuuluu villitykseen), mutta he taitavat mennä varakkaammille. Nuori nainen ehkäisisi setääntymistä, mikä valitettavasti on saanut minustakin otetta. Vaikka minua vituttaakin setämiehittely. En halua katkeraksi valittajaksi kauppajonoon, jollaisia ihmiset Suomessa vanhemmiten useimmiten ovat.

Yleensä väitetään että nelikymppisenä ihminen on onnellisin. Tai ainakin jotkut väittävät. Minulle tämä vuosikymmen elämässäni on ollut onnettominta aikaa jo muutenkin onnettomassa elämässäni. Mutta äärikokemukset kasvattavat Siperian kädellä ja luovat tekstiä. Kiltin isämiehen roolissa olisin kuihtunut kuoliaaksi, vaikka välillä haaveilen tavallisen keskiluokkaisesta elämästä.

torstai 6. lokakuuta 2022

Tänä vuonna olen herännyt kirjoittajana eloon

Kaikessa hiljaisuudessa olen jatkanut luovan kirjoittamisen projektejani. Runokokoelmani Tänä yönä olen yksin ilmestyy lokakuun lopussa. Kustantajaa sille ei yllätys, yllätys löytynyt, joten julkaisen sen ns. palvelukustanteena. Edellisestä runokokoelmastani ehtikin vierähtää jo 7 vuotta. 

Mutta tässä kokoelmassa olevat runoni ovat varmasti parasta, joita olen kirjoittanut. Ne pohjautuvat täällä jo julkaisemiini runoihin, mutta niitä olen kirjoittanut uusiksi kovalla kädellä. Joten kannattaa kokoelma hommata, vaikka olisi täältä jo lukenut runojani. Kerron sitten myöhemmin lisää, mistä kirjaa voi saada. 

Vaikeahan on uskoa kerätä kirjoittamiseen suoraan sanoen, kun kustantajaa on vaikeaa ja ellei mahdotonta löytää. Olen väärän ikäinen, sukupuoleni on väärä ja muutenkin olen täysin muuta, mitä kustantamojen katalogien perusteella nykyään julkaistaan. Mutta julkaisen sitten kirjani itse, onneksi se nykytekniikalla on köyhällekin mahdollista. Kirjoitan sitten menneisyydelle tai tulevaisuudelle. 

Niin ja pienoisromaaniakin olen kirjoitellut. Se on edennyt jo sellaiseen vaiheeseen, että työstän rakennetta. Pienoisromaani koostuu lyhyistä tarinoista, joissa toivottavasti on filosofistakin otetta. Se tottelee nimeä Ruma satu. 

Se pohjautuu omaan elämääni kouluaikoina, toimittajana ja ajalta sairastuttuani vakavasti, mutta kuten nimestäkin voi päätellä, on siinä mielikuvitustakin mukana. Laitan senkin kustantajille, mutta jos kustantajaa ei löydy, julkaisen sen itse sitten keväällä, jos Luoja suo. 

Olen myös työstänyt elokuvakäsikirjoitusta nimeltään Enkeli. Se kertoo perhehelvetissä elävästä teinitytöstä, jonka unelmat murtuvat vai murtuvatko? Se ei millään tavoin tietenkään pohjaudu omaan elämääni ja sitä on ollut mielenkiintoista kirjoittaa. Senkin laitan sitten eteenpäin kun aika on. Elokuvaa en valitettavasti voi vain itse kustantaa.

Tänä vuonna olen saanut kirjoitettua omaan mittakaavani suhteutettuna paljon. Joudunhan koko ajan kamppailemaan unettomuutta ja masennusta vastaan. Jos ensi vuonna sitten yhtä paljon. Minä en varsinaisesti nauti kirjoittamisesta. Minulle se on jonkinlainen pakko, en tiedä miksi. Mutta voi sanoa, että tänä vuonna olen herännyt kirjoittajana eloon. Ideoita syntyy jopa unissa.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelu: Hurja - Pentti Haanpään muistiinmerkinnät 1940-1954

 

Jos pitää itseään kovana poikana ottamaan viinaa, kannattaa lukea kirjailija Pentti Haanpään muistiinpanot varsinkin vuosina jatkosodan jälkeen.

Haanpää veti viinaa ja pelasi korttia tappavaan tahtiin viitisen vuotta. Ihme kyllä hän ehti jossain vaiheessa myös kirjoittaa ja lukea että hakata halkoja. Kaikki nämä hän merkitsi tunnollisesti ylös. 

Välillä listaus käykin monotoniseksi, eikä niissä sinänsä kaunokirjallista arvoa ole, mutta onneksi teokseen on löydetty Haanpään tyttären arkistoista muutama novellikin julkaistavaksi. Kuten myös kirjeitä. Muun muassa vaimolle lähettämätön kirje siitä, miksi Haanpää ei halua lasta, on ehkä kirjallisuudenhistorian yksi suurimmista itseruoskinnoista. 

Into on julkaissut ilmeisesti ennen julkaisematonta Haanpään tuotantoa ennen tätäkin teosta. Ihme kyllä sellaistakin on varsin nuorena kuolleelta "hurjalta". 

Haanpää oli luonnonlahjakkuus eikä kouluja käynyt. Ja ilmeisesti eli niin kuin keistä kirjoittikin. Jätkistä ja muista maan vähäväkisistä. Ja jätkäthän tuolloin vetivät viinaa ja rällästivät. Ja naiset kestivät kaiken hiljaa. Tosin Haanpään vaimo otti merkintöjen mukaan useamman kerran hatkat, jota ei voine tuomita. 

Olisi kiva kuvitella Haanpäätä nykyisin Kirjamessuilla. Siellä kun pitäisi osata smalltalkata ja olla mielin kielin ryystämässä lattea ja sitten päivitellä someen, kuinka ihanaa nähdä kollegoita ja lukijoita. Haanpää kuuluu menneeseen aikaan, jota ei enää ole. Vai kuka muistaa, koska viimeksi olisi renttumieheltä jokin kirja isolla kustantamolla julkaistu?