Kirja-arvostelu: Veli-Pekka Lehtonen: Markus Selin - Perustuu tositapahtumiin

 

Joskus entisessä elämässäni toimittajana sain käsiini Solar Filmsin 20-vuotishistoriikin. Se oli lystiä luettavaa Suomen ehkä tunnetuimman tuotantoyhtiön historiasta. Tuli sellainen olo enemmän kuin kerran, että voi että, kun olisi saanut olla näissä kinkereissä mukana.

Varsinkin 90-luvun ja 2000-luvun alun kultaisina vuosina tapahtuneen rajun ryyppäämisen ohella Selinin firma teki myös tulosta. Menestyneitä elokuvia ja sarjoja, jotka eivät olleet eivätkä ole vieläkään Suomessa itsestäänselvyys. 

Firman takana on ja oli kummisetämäinen Markus Selin, se Rennyn kaveri, joka ensimmäisen kerran tuli tietoisuuteni Planet Fun Fun-miehenä. Ja kuka ei Markuksen kaveri haluaisi olla. Kirja tietää kertoa, että miehen puhelimesta löytyy yli 4000 yhteystietoa!

Nykyisin tulee enää harvoin vastaan vasemmalla kädellä tehtyjä elämäkertoja, eikä Veli-Pekka Lehtosenkaan Selin-historiikki kuulu näihin. Siinä on draivia aivan kuten kohteessakin on. Herkullisia paljastuksiakin löytyy jokunen, kuten hyvänä tärppinä täytyykin olla. Sen Selinkin markkinamiehenä tietää. 

Esimerkki Matti Vanhanen yritti pyytää naisnäyttelijää uuniperunoita kotiinsa maistelemaan Nurmijärvelle ja vaati Seliniä teitittelemään häntä, silloista pääministeriä. No tämä kaikki oli sentään ennen metoo-aikoja. Muitakin herkullisia paljastuksia löytyy.

Jokaiseen Selinin elokuvaan kirja ei takerru vaan niihin merkittävimpiin tai ainakin eniten julkisuutta saaneisiin. Mannerheimin elokuvan surullinen kohtalo on edelleen surullista luettavaa. Vaikka en edes mikään Mannerheim-fani olekaan, niin elokuva oli silti ollut ehdottomasti kuvaamisen arvoinen. Se ottikin Seliniä kovimmille, kun elokuva ei toteutunut. Ja katkaisi symbioottisen suhteen Rennyn kanssa hetkeksi.

Vaikka Selin on elokuvamaailman tunnetuimpia hahmoja, niin yllättävää on, ettei hän ole julkisuutta halunnut ja suorastaan välttelee sitä. Joidenkin ihmisten ympärillä vain aurinko kiertää, niin tahtoi tämä kirja sanoa.

Kirja piirtää Selinistä ristiriitaisen kuvan. Samaan aikaan suuripiirteinen Selin saattaa puuttua pieniinkin yksityiskohtiin elokuvanteossa. Piikikäs,  etäinen mies on kavereitaan kohtaan uskollinen ja avulias. 

Tässä kuten lähes kaikissa elämäkerroissa on se perusongelma, ettei niitä vihamiehiä ole saatu puhumaan. Selinin tapauksessa, koska Suomen elokuva-ala on pieni, tuskin kukaan halusikaan lähteä nuijimaan yhtä alan vaikutusvaltaisimmista miehistä.

Kommentit

Suositut tekstit