tiistai 4. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelu: Hurja - Pentti Haanpään muistiinmerkinnät 1940-1954

 

Jos pitää itseään kovana poikana ottamaan viinaa, kannattaa lukea kirjailija Pentti Haanpään muistiinpanot varsinkin vuosina jatkosodan jälkeen.

Haanpää veti viinaa ja pelasi korttia tappavaan tahtiin viitisen vuotta. Ihme kyllä hän ehti jossain vaiheessa myös kirjoittaa ja lukea että hakata halkoja. Kaikki nämä hän merkitsi tunnollisesti ylös. 

Välillä listaus käykin monotoniseksi, eikä niissä sinänsä kaunokirjallista arvoa ole, mutta onneksi teokseen on löydetty Haanpään tyttären arkistoista muutama novellikin julkaistavaksi. Kuten myös kirjeitä. Muun muassa vaimolle lähettämätön kirje siitä, miksi Haanpää ei halua lasta, on ehkä kirjallisuudenhistorian yksi suurimmista itseruoskinnoista. 

Into on julkaissut ilmeisesti ennen julkaisematonta Haanpään tuotantoa ennen tätäkin teosta. Ihme kyllä sellaistakin on varsin nuorena kuolleelta "hurjalta". 

Haanpää oli luonnonlahjakkuus eikä kouluja käynyt. Ja ilmeisesti eli niin kuin keistä kirjoittikin. Jätkistä ja muista maan vähäväkisistä. Ja jätkäthän tuolloin vetivät viinaa ja rällästivät. Ja naiset kestivät kaiken hiljaa. Tosin Haanpään vaimo otti merkintöjen mukaan useamman kerran hatkat, jota ei voine tuomita. 

Olisi kiva kuvitella Haanpäätä nykyisin Kirjamessuilla. Siellä kun pitäisi osata smalltalkata ja olla mielin kielin ryystämässä lattea ja sitten päivitellä someen, kuinka ihanaa nähdä kollegoita ja lukijoita. Haanpää kuuluu menneeseen aikaan, jota ei enää ole. Vai kuka muistaa, koska viimeksi olisi renttumieheltä jokin kirja isolla kustantamolla julkaistu?

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelu: Aki Linnanahde - Vilhunen

 

 

Keijo "Keke" Vilhunen on kaikille tuttu, ainakin rikoksia seuraaville, Jari Aarnio-oikeudenkäynneistä viimeistään. Toisin kuin Aarnio ja muut nykykonnat hän ei ole julkisuuteen hinkunut. Pikemmin vältellyt julkisuutta, mutta nyt hänkin on antanut julkisuudelle periksi. Linnanahteen lisäksi häntä on haastateltu esimerkiksi laajaan podcastiin.

Aikanaan Keke oli Suomen vaikutusvaltaisia rikollispomoja. Tyyliltään hän olikin kuin Kummisedän Vito Corleone, vältteli väkivaltaa, mutta ei häikäillyt käyttää sitäkään tarvittaessa. Hän sai myös pidettyä yllättävän pitkään enemmän tai vähemmän ongelmaiset rikolliset otteessaan ja tottelemaan. 

Aarnio-oikeudenkäyntiä en jaksa käsitellä, tuskin kukaan niistä lukeakaan. Julkkisradioääni Linnanahteen kirjastakin hyppäsinkin Aarnio-kohdat yli. Varsinaisesti Vilhunen ei vanhana kettuna edes paljasta, miksi lähti Aarnion kelkkaan ja vieläpä poliisin syväkurkuksi. Eikä oikeastaan mitään muutakaan todella syvällistä itsestään. Johtavana konnana on oppinut pitämään tunteet kurissa. 

Keke lusii käsittääkseni yhä tätä tekstiä kirjoitettaessa, siinä missä Aarnio on jo vapaalla. Vankilassa hän toki on istunut vaikuttavan osan elämästään. Vilhunen on sinänsä lähtöisin ns. hyvästä perheestä, joten kurjat kotiolot eivät hänen rikollista uraansa selitä. Hänen tapauksessaan kyse on enemmän ns. ajautumisteoriasta.

Kirjan parasta antia ovat kuvaukset vankilaelämästä sekä rikollisorganisaation käytännön elämästä. Niistähän me kiltit pojat ja tytöt emme tiedä muuten mitään. Koville se Kekellekin otti, alkoholia kului ja terveys reistaili. Kirjan haastatteluissa kaikki eivät häntä muistele lämmöllä. Rikollismaailmassa kun yhteistyötä poliisin kanssa ei katsota hyvällä, ei edes rikoskumppanuutta. 

Mieleen jäi kirjasta myös se, miten heppoisin perustein ja jopa lavastamalla rikollisia laitettiin ennen linnaan. Joten ei se ihan tuulesta temmattu ole se legendaarinen väite, että vankilassa istuu vain syyttömiä.

Linnanahde osaa kyllä kirjoittaa, vaikka rikolliskirjojen parhaimmistoon Vilhunen-nimeä totteleva kirja ei mielestäni kuulu. Mutta rikoksista ja true crimesta kiinnostuneille varmasti kiinnostava paketti.

lauantai 1. lokakuuta 2022

Voi Eurooppa-parka, osa miljoona ja kaksi

Nyt on sitten saatu itäraja kiinni. Ainakin turisteilta.Tätähän persut etunenässä ajoivat populistisesta ja nykyinen mediaa ja gallupejä totteleva poliittinen johtomme lähti mukaan. Luojan kiitos pää on pysynyt kylmänä sentään rajavartijoilla.

En sitten tiedä, ratkaiseeko tuo yhtään mitään. Sen korkeintaan, että Putinin vastustajien on vaikeampi päästä maasta pois. Itärajan yrittäjät menettävät elantonsa. Miten tämä kaikki auttaa Ukrainaa, sitä en ymmärrä. Mutta eihän tätä ole ymmärtänyt enää aikoihin.

Venäjällähän sota ei tunnu olevan kovin suosittu, kun nuoret miehet kuulemma etsivät jo Tinderistä kumppania ja avioliittoa lännestä. Tavallisen venäläisen ajattelua ei tietenkään kukaan tiedä. Kukaanhan ei halua joutua sotaan, jos sen voi jotenkin välttää. 

Nythän Venäjältä ovat todennäköisesti paenneet vain varakkaat, joilla on varaa matkustaa ja elää kalliissa lännessä. Köyhät joutunevat sotaan, halusivat tai ei. Näin on käynyt kaikissa sodissa. Pakotteet eivät ole kurjistaneet  toivotulla tavalla köyhää, mutta sotaa hän ei voi paeta.

En tiedä loppuuko sotainnostus Suomessakin, jos se sota todellakin kolkuttaa ovella. Sotahan on täysin mahdollista, kun kielenkäyttö kovenee sekä idässä että lännessä. Televisioon vyörytetään vain Usa-mielisiä tutkijoita, kuten Mika Aaltola etunenässä.

No. Itse olen jo liian vanha sotimaan, eikä minusta olisi muutenkaan kuin uhrattavaksi tykinruoaksi. Sähkökriisistä joudun minäkin kärsimään, onneksi sentään asuu kerrostalossa ja kaukolämpö pelittää. Kynttilöilläkin pärjään. Minä olen elänyt "sotataloudessa" jo vuosia, nyt pääsevät muutkin nauttimaan samaa herkkua.

Poliitikot vaativatkin kansaa uhrautumaan. Eiväthän he itse uhraudu. Suomi vedettiin poliitikkojen Nato-touhulla mukaan tähän kaikkeen. Siitä olen kirjoittanut jo useasti aiemmin, joten ei siitä enempää. Poliitikot eivät koskaan uhraudu vaan köyhä kansa, joita ironista kyllä, hallitus ei tue sähkölaskuunsa millään tavoin.

Itse en kuulu mihinkään keskiluokkaiseen ja iloiseen Suomi-perheeseen muutenkaan, vaan minut on jo aikaa sitten potkittu siitä pois. En kuulu mihinkään. Minua on turha yllyttää propangandalla mihinkään Eurooppa-perheeseen. Minä en ole mitään yhteinäisyyttä ja yhteisöllisyyttä edes Suomessa tuntenut vuosiin.

Tilanne on niin mielikuvituksellinen, ettei sitä voinut ennustaa vaikka pystyikin. Lopputulosta ei vaan haluttu nähdä sen paremmin lännessä kuin idässäkään.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Kirja-arvostelu: Vladimir Majakovski - Minun löytämäni Amerikka

Kuka nyt ei olisi Usan kiertämisestä haaveillut. Lukuisat kirjailijat ja ihan tavitsetkin sen ovat toteuttaneetkin. 

Näin teki myös Vladimir Majakovski, Venäjän vallankumouksen runoilija. Jostain kumman syystä tämä matkustamista rakastava runoilija vielä onnistui pääsemäään kommunisteja pelkäävään Usaan 1920-luvulla. 

Taskukirjamaisen kokoinen Majakovski-suomennus on ihan pätevä suomennos. Ainakin jos 1920-luvun Usa kiinnostaa ja minuahan kiinnostaa. Kirja on kirjoitettu muutamaa vuotta ennen suurta lamaa ja Usa on ollut tuolloin voimansa tunnossa. Moderni, dynaaminen maa, josta Majakovskin Neuvostoliitto oli kaukana, kuten muukin Eurooppa. 

Majakovski oli oikeaan aikaan Usassa. Maa oli juuri siirtynyt moderniin aikaan pilvenpiirtäjineen, liukuhihnoineen. Tätä Usaa Majakovski ihailee, toisaalta hän vakaumuksillisena kommunistina arvostelee Usan imperialismia ja työläisten lypsämistä.

Mikään elämää suurempi kirja tämä ei ole, mutta menee Majakovski-faneille ja 1920-luvun ystäville. Viitehuomatuksena muuten Meksiko-kuvaus, joka oli yllättävämpi kuin Majakovskin mietteet Usasta.

perjantai 23. syyskuuta 2022

Parkuva tyttö (runo)

En jaksa enää,
parkuu ratikkapysäkin edessä
hajareisin istuva tyttö.

Itkee ja huutaa, eikä kukaan kuule.

Eikä kukaan kuole, tänään.

Ei ole oikeaa tapaa surra omaa kuolemaansa.

On oltava viaton,
joka ei ymmärrä pahuutta.