Voi Suomi-parka, osa Orpon hallitusneuvottelut

Näistä hallitusneuvotteluista on suhteellisen hankalaa kirjoittaa mitään. Toisin kuin Rinteen hallitusneuvotteluissa, Orpo on onnistunut pitämään vuodot kurissa. Rinteen tapauksessa hallitusohjelmakin vuosi lehdistölle jo hyvissä ajoin etukäteen. 

Suurimmista ilveilystä on pitänyt huolta RKP, joka pakkoruotsin säilyttämishimossaan on valmis ehkä Suomen oikeistolaisimpaan hallitukseen aikoihin. Ehkä ihmisiltä on päässyt unohtumaan, että oikeistopuolue se RKP:in on, vaikka toki mukautuu sulavasti ja salakavalasti milloinkin vallassa olevaan suuntaukseen. 

Entä kristillisdemokraatit? He ovat ilmeisesti hyväksyneet kaikki, mitä Orpo ehdottaa. En ainakaan ole kuullut yhtään mitään, mitä mieltä he ovat neuvotteluiden sujumisesta.

Persuja taas tuntuu kiinnostavan tuttuun tyyliin vain maahanmuutto. Kaikki uhrataan kai sen eteen, että jotkut vaatimukset maahanmuuton kiristämisestä menisi läpi. Nyt sitten kun ne ilmeisesti on pääosin saatu läpi, niin muistivat persut pienituloisetkin. Tosin epäilen, että pienituloiset unohtuvat kaikessa hiljaisuudessa ja pienistä etuuksista nimenomaan napsaistaan, 

Ja kokoomus sitten No tarvitseeko enää mitään sanoa. Yllätys sinänsä, että kokoomuskin haluaa hirttäytyä Marinin ilmastopolitiikaan utopistisiin tavoitteisiin.

Mutta näissä neuvotteluissa kaikki on mahdollista. Kuten sanoin, niin hyvin ovat pitäneet salassa, mitä ikinä juonittelevatkaan kansalaisia varten.

Kuka saa olla kirjailija?

Joskus Ylelläkin pääsee woke-muurin ohi yllättäviä haastatteluita. Niihin voi laskea kuuluvan tämän Jarkko Tontin haastattelun. 

Kirjailija Tontti suomii suorin sanoin tämän päivän kirjallisuusmaailmaa. Hän sen varmasti tuntee, koska on siinä maailmassa sisällä. Itse olen lähes hänen kaikista mainitsemistaan asioista jo kirjoittanut, mutta nostetaan vielä pari asiaa. Ehkä uudelleenkin.

Tuo kirjallisuuden moninaisuus. Aivan kuten Tontti sanoo, niin kirjallisuus on täysin keskiluokkaistunut ja yksipuolistunut, vaikka sen mainitaan olevan moninaisempaa ja monipuolisempaa kuin koskaan. 

Valitettavasti näin tuntuu olevan sekä kirjoittajien että lukijoiden osalta. Ketkä nyt kirjoja enää lukevatkaan kuuntelun sijasta. Koska muistatte lukeneenne oikeasti työväenluokkaisen kirjailijan duunarin elämästä? Vieläpä miehen. Niin. Sellaista ei vaan ole. Mutta en kyllä muista nähneeni edes yhtään romaania naislähihotajankaan maailmasta. 

Siksi kai kirjoja ei enää osteta, kun kirjallisuudella ei ole enää mitään tekemistä tavallisen ihmisen todellisuuden kanssa. Oikean pienen ihmisen kohtalot ja tarinat eivät voisi vähempää kiinnostaa kustantamoja.

Ja kuten Tontti sanoi, kustannusmaailma on tätä nykyä naisten käsissä ainakin kustannustoimittajien osalta. Siksi keski-ikäisen miesduunarikirjailijan olisi sula mahdottomuus edes ylittää julkaisukynnystä. Varsinkin jos sattuu olemaan hetero, sillä ihmisen seksuaalisella suuntautumisella silläkin on tärkeä osansa julkaisupäätöksissä. 

Varsinkin kun kustannuspäätöksiä tekevät eivät eroa tämän päivän kaunokirjallisuuskirjailijan arkkityypistä, 20-40-vuotiaasta akateemisesti koulutetusta naisesta. Heitä ovat kustantajien kirjailijalistat täynnä. Ja ne miehet, jotka julkaisukynnyksen ylittävät, taatusti jakavat keskiluokkaisen ja akateemisen punavihermaailmankuvan. 

Toivoisin, että kirjallisuudessa tapahtuisi niinkuin musiikkiteollisuudessa, jossa levy-yhtiöiden hirmuvalta menestysartistien suhteen on hävinnyt ja ilmiöksi on mahdollista nousta ilman levy-yhtiöitäkin, vaikka tietenkin levy-yhtiölle pääsy helpottaa matkaa. 

Kirjallisuudessa taas omakustanteita yhä ylenkatsotaan, eikä niitä pidetä oikeina kirjoina, vaikka osa on hyvinkin ammattitaitoisesti tehty. Se on sääli, sillä kustantamot eivät osaa enää vastata koko kansan makuun, eikä heillä välttämättä ole edes käsitystä tavallisen ihmisen elämästä.

Pohjaton hiljaisuus (runo)

Valaistuminen hiljaisuudessa.
Ei mitään muuta.
Ei ihmisiä, ei hälinää.
Yksinäisyys on vastaus,
valaistuminen yksinäisyydessä.
Hiljaisuus tulee,
kun sielusi lakkaa huutamasta,
onnellisuutta vaatien.
Kun unohdat kaiken,
olet itsellesi,
saat sen mitä haluat,
pohjatonta hiljaisuutta sielussasi.

Oletko Pride-kelpoinen?

Tällä viikolla kohu nousi kun Pride kieltäytyi hyväksymistä kokoomusta ja keskustaa sponsoreikseen ja siis ei tervetulleiksi iloiseen ja suvaitsevaan Pride-joukkoon. Onko muuten persut bannattu jo aiemmin, kun heistä ei puhuttu mitään? 

No. Hetken päästä sitten Pridesta seliteltiin, että kokoomuslaiset yksilöinä on tervetulleita. Täytyy olla aika vähän itseään kunnioittava kokoomuslainen tai kepulainen, jos julkisen nöyryytyksen jälkeen menevät vielä marssimaan.

Sinänsähän lähes kaikki yritykset ja yhteisöt hakevatkin Pridesta vain hyve-pisteitä ja sitä osataan Pridessa käyttää hyväksi. Heistä on tullut eräänlainen suvaitsevaisuuden inkvisiittori. Muutama henkilö jossain kokouspöydässä päättää, kuka on vihamielinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja kuka ei. 

Aika surullista. 

Ja tähän touhuun on laajalti suostuttu ellei jopa madeltu Priden edessä. Uskaltaisin jopa väittää, että moni seksuaalivähemmistöön kuuluva ei tämänkaltaisen Priden kanssa halua olla enää tekemisissä. 

Osa on jopa heistä todennut, etteivät he koe mitenkään ihmisoikeuksiaan loukatun, mikä on Priden perusväittämä, jota se toistaa hamaan loppuun asti. 

Puhumattakaan tavis-Jormasta tai Jaanasta, jotka eivät kyllä enää sankoin joukoin lähde Pride-kulkueeseen. Jos nyt aiemminkaan kävivät. Ja aika itseän nöyryyttävän täytyy tulevan pääministerinkin olla, jos vielä menee Pride-marssille. 

Hyväähän tässä on se, että ehkä se hysterioihin taipuva kansanosa näkee tuon Priden läpi. Se on suvaitsematon, joidenkin mukaan lähes kulttimainen liike. Kieltämättä tuntuu jo siltä.

KIrja-arvostelu: Kiira Korpi - Hyppää vaan!: Kun runot ovat jo liian helppoja

Ex-taitoluistelija Kiira Korven Hyppää vaan! on taatusti vuoden kohutuin ja varmaan myydyinkin runokirja. 

Kirjan ilmestyttyä ilmestyi myös Hesarin murskakritiikki ja Kiiran koettiin vievän leivän ja kustantajat lahjakkaampien runoilijoiden suusta. 

Itsekin osallistuin innolla Kiiran ja kustantajien sättimiseen. Näin jälkeenpäin ehkä liikaakin. Eihän se Kiiran vika ole, että kustannusmaailma on läpeensä kaupallinen ja ajattelee vain tuottoa.

Runouden kentällä ei ole totuttu julkkisten julkaisemiin runokirjoihin. Mieleen tulee ennen Kiiraa vain Tony Halme.

Varsinaisena runokokoelmana en edes pitäisi tätä teosta, vaikka se on sellaisena kansalle esitelty. Samaa toki voi ajatella omistanikin runoistani, jotka eivät nekään maailman kiemuraisimpia ole.

Mutta Kiiran kirja on enemmän kokoelma ajatelmia kuin runoja. Monet ovat vielä niin lyhyitä, ettei ne kanna runoiksi. Itse ajatukset ovat aika kliseisiä ja moneen kertaan kirjoitettuja. 

Itsekin kirjoitan kohtuullisen lyhyitä runoja, mutta Kiira pisti paremmaksi. Vittusaatanaperkele on runona lyhyt, mutta taatusti todistusvoimainen, vaikka yhdestä sanasta on kyse. Ja niinkuin totesin, useimmat runotkaan eivät kovin monta sanaa pidempiä ole.

Toisaalta juuri siinä toimii tämän teoksen voima. Se tuskin tavoittelee mitään Baudelairen ilmaisua vaan se on tavattoman helppolukuinen ja lukijakunnalleen varmastikin samaistuttava. Se on eräänlainen Kiiran kasvukertomus siitä kiiltokuvamaisesta kestohymyn omaavasta jääprinsessasta aidoksi itsekseen.

Nythän Kiira on antanut varsin räväkkiäkin haastatteluja seksuaalisuudestaan ja lähes kaikesta muusta. Ei olisi uskonut vanhasta kiltti tyttö-Kiirasta. 

Kohderyhmäänsä eli Kiiraa tai häntä nuorempiin naisiin tämä kirja voi hyvin upota. Sen taitto ja kuvitus on kivan tyttömäinen ja tekstit kertovat parisuhteiden kiemuroista ja omaehtoiseksi naiseksi kasvusta. 

Mutta kyllä tällainen setämieskin pystyi kirjan lukemaan, juuri sen tavattoman konstailettomattomuuden takia. Kirja ei yritä olla enempää kuin se on. Toivon ainakin näin. Ja sitä on aina kunnioitettava, vaikka kaipaisi jotain enemmän.