torstai 20. tammikuuta 2022

Voi Eurooppa-parka! Tai pitäisikö sanoa Suomi-parka!

Nyt taitaa olla taas sellaisen postauksen aihe, ettei yhtä ainoaa aihetta ole ja teksti tulee, mitä on tullakseen. Elämme mielenkiintoisia sodan kosiskelun aikoja, joita ei ollut edes kylmän sodan loppuvaiheissa. 

Putinin Venäjä uhittelee Euroopan ja Usan kanssa. Yksi syy on varmasti se, että alle 40 prosenttia venäläisistä luottaa omaan hallintoonsa. Silloin täytyy kansan huomio saada pois kotimaasta. Vanha historiallinen kikka. Ja jos kaikki media on hallinnon hallussa, niin tätä viestiä muun maailman pahuudesta on helppo levittää. 

Ukraina tuskin on mikään demokratian tai edes tasa-arvon mallimaa, mutta ansaitsisi sekin jo rauhaa rakentaa maataan, mikäli sieltä joku rehellinen poliitikko löytyy. 

Mutta EU natisee sekin liitoksistaan. Se ei tule koskaan olemaan mikään yhtenäinen voima. Vielä vähemmän kun Angela Merkel lähti. EU-maat vaan kahmivat etuja EU:lta itselleeen minkä ehtivät. Onhan tuo Suomessakin huomattu, kun ensiksi valitetaan, etteikö niissä neuvotteluissa enempää rahaa saatu kotimaahan.

EU on Venäjän silmissä puudeli, jota on helppo kiristää millä milloinkin. Samaa ajattelee taatusti Turkki, joka kiristää eurooppalaisia pakolaisvyöryllä. Nyt sitä tekee myös Venäjä Valko-Venäjän kautta. USAa taas johtaa seniili mies, joka saattaa jopa taistella presidenttikautensa läpi.

EU ei saa edes kuriin kapinallisia jäseniään. Päinvastoin. Nyt Puolalle tuskin uskaltaa muu EU uhitella siitä kun se ei hyväksy miestä naiseksi ja päinvastoin, kun Puola on epäonnisessa asemassa Valko-Venäjän naapurissa. Valko-Venäjän diktaattori Lukasenka on taas heittäytynyt täysin Putinin sylikoiraksi, koska haluaa pitää vallastaan kiinni hinnalla millä hyvänsä.

Joskus 2000-luvun alussa olin innostunut EU:sta, kun kuvittelin, että siitä vielä jotain tulee. Ei ole tullut ja nyt tuntuu, että Suomea huijataan median pelottelukampanjalla samalla tavoin Natoon kuin aikoinaan Suomi huijattiin EU:n. 

Kansa on helposti peloteltavaa ja säikyteltävää. Ja koska suomalaisia riivaa ikuinen ryssäviha ja kauna Venäjää ja venäläisiä kohtaan, niin en olisi yllättynyt, että Suomi todella on kohta Natossa. Ja sehän tarkoittaa sitä, että Venäjä (ainakin jos Putin on vallassa) pitää Suomea vihollisenaan. Nythän Venäjällä ei ole mitään Suomea vastaan, vaikka natohaukat uhkia ellei sotaa lietsovat mediassa.

PS. Viikonlopulla sitten aluevaalit. Onneksi ehdokkaat ovat tulevien tehtäviensä tasalla. Persut vouhkaavat bensan hinnasta sosiaali- ja terveysalan vaaleissa. Eivät vahingossa sillä huomasivat erinomaisen mahdollisuuden tarttua kansaa vituttavaan asiaan kun mamuista ei voi vouhkata. Vihreiden ehdokas taas haluaa kuukautiset kaikille. No. Onneksi noissa vaaleissa ei kukaan äänestä. Itse en edes saa kun asun Helsingissä. Näin se demokratia toimii ja äänioikeus viedään.


tiistai 18. tammikuuta 2022

20 maailman parasta laulua

Hesari pyysi asiantuntijoilta selvitystä sadasta maailman parhaasta laulusta. Minä olen itse oman elämäni paras asiantuntija ja teen myös listan. 

En jaksa vängätä sataa parasta, joten tyydyn 20 parhaaseen. Oikeastaan järjestys voisi olla mikä tahansa. Jätän siitä myös kotimaiset pois, koska voin tehdä niistä oman listan. Olen tainnut joskus listata jo aiemmin, mutta antaa mennä uudestaan. Mielihän muuttuu. 

Googlehan tykkää listauksista, joten toivottavasti nyt tulee lukijoita roppakaupalla. 

1. The Beatles:Across the universe
2. The Doors: Five to one
3. Nirvana: Heart shaped box
4. Led Zeppelin: Kashmir
5. John Lennon: God
6. REM: Everybody Hurts
7. Rolling Stones: Sympathy for the devil
8. U2: Sunday Bloody Sunday
9. Bruce Springsteen: Born to run
10. Sex Pistols: Anarchy in UK
11. ABBA: Winner takes it all
12. Bob Dylan: Like a Rolling Stone
13. Depeche Mode: Barrel of a Gun
14. Prince: Purple Rain
15. Elton John: Candle in the Wind
16. Frank Sinatra: When I was seventeen
17. The Doors: Riders on storm
18. Amy Winehouse: Back to Black
19. Janis Joplin: Me and Bobby McGee
20. Oasis: Wonderwall

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

KIrja-arvostelu: Helismaa - Sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä

Sanoittaja Reino "Repe" Helismaasta kertovan kirjan nimi ehkä hämmentää alkuun. Kyseessä kun on asiallinen teos Helismaan elämäntyöstä eikä niinkään käsittele mitään kohahduttavia tapahtumia hänen yksityiselämästään. Päinvastoin luettelee vielä liitteenä Helismaan koko valtavan tuotannon. Mutta kirjan nimi on nykyään oltava toki seksikäs.

Tuhansia laulunsanoituksia tehnyt Repe oli paljon muutakin kuin sanoittaja. Kuumimpana rillumarein aikana 1950-luvulla hän teki järkyttävän määrän elokuvakäsikirjoituksia,  radiohupailuja ja jopa romaaneja. Taso sitten oli tehtaillessa mitä oli. Mutta Repeltä on jäänyt elämään varsinkin loistavia sanoituksia, joita vieläkin löytyy muuten uusia arkistojen kätköistä. 

Repen elämää väritti jatkuva sota ns. korkeakulttuurin edustajien kanssa, kriitikoista puhumattakaan. Nythän ero korkeakulttuurin ja viihteen välillä on jo kaventunut, mutta ennen tuo sota eli hyvin. Ja kun kriitikot kirjoittivat, että kaikki mitä Repe tekee on paskaa, niin Repe kosti joko lauluissaan tai elokuvissaan. 

Ei uskoisi, että Repe oli vasta noin 50-vuotias kuollessaan. Niin laaja tuotanto oli. Mielenkiintoista oli ollut nähdä, millaiseksi hänen tuotantonsa olisi muuttunut, kun hän olisi hiljentänyt lähes pakkomielteistä työtahtiaan ja keskittynyt laatuun määrän lisäksi. 

Nyt Repe on arvostettu, mutta ei eläessään. Ehkä Repe janosi tuota tunnustusta vaatimattomista oloista lähteneenä. Hänen isänsä ampuivat saksalaiset vallatessaan Helsinkiä 1918, vaikka Repen isällä ei ollut mitään tekemistä kapinan kanssa. Ehkä tuo tapahtuma loi hänelle epäluottamuksen valtaapitäviin ja rikkaisiin. 

Hieman ennen kuolemaansa 1965 hän joutui myös nuorten radikaalien kynsiin. Hädintuskin 50-vuotias Repe oli nykykielellä sanottuna setämies ja vanhan maailman edustaja takertuessaan runomittoihin, kun nuoret halusivat niistä jo eroon. 

Siitä kirja kertoo mainiolla tavalla Pentti Saarikosken ja Repe Helismaan kirjoituskilpailulla. Repen piti kirjoittaa nykyrunoutta ja Pentin iskelmäsanoitus. Molemmat kyllä epäonnistuivat. Tuolloin muuten Helismaa oli, absurdia kyllä, Suosikki-lehden päätoimittaja.