Työnantajat valittavat työvoimapulaa, mutta miten halvalla töitä pitäisi tehdä?

Tokmannin henkilöstöjohtaja valitteli työvoimapulaa. Samaa ovat valitelleet muutkin palvelutyönantajat. Syy tuntuu olevan aina duunareissa, jotka eivät halua tehdä ja valittavat kaikesta. Olisivat onnellisia, että on töitä. Kaikki on kuulemma tehty heidän hyväkseen ja työntekijää hyysätään. Niin mutta ei palkassa. Sitten sen sanotaan olevan TES:n mukainen eli surkea.

No. Jokainen ymmärtää, että yrityksen on tehtävä voittoa. Ei se ole hyväntekeväisyyslaitos. Mutta kun työntekijän täytyisi elää palkallaan. Nythän jotkut, yksin asuvat tai yksinhuoltajat ainakin, joutuvat hakemaan asumistuen lisäksi muitakin Kelan etuuksia pärjätäkseen. Jopa toimeentulotukea.

Halpahalli puolestaan haluaisi päästä eroon luottamusmiehistä, kun ovat ikävällä tavalla työntekijöiden oikeuksia ajamassa. No. Monilla alueilla luottamusmiehistä ei ole mitään hyötyä. Ei niillä aloilla, joissa työnantajalla on mahdollisuus sanella ehdot, koska työntekijöitä riittää. Näin esimerkiksi kulttuuri- ja media-aloilla on. 

Palvelutyönantajat haluavat tietenkin lisää maahanmuuttajia, jotka eivät taatusti mangu lisää palkkaa ja suostuvat kaikkeen, koska ovat ikionnellisia päästessään töihin. Ainakin ne työintoiset maahanmuuttajat.

Vakituista kuukausipalkkaa sentään ovat jonkinlaisten oikeuksien piirissä. Freelancerit, nuo nykyajan torpparit, joutuvat tyytymään siihen, mitä isäntä käskee. Työnantajien toiveena lienee pakottaa kaikki työntekijät yrittäjiksi, silloin ei olisi mitään velvollisuuksiakaan ja saa maksaa mitä lystää. Pahin esimerkki on Wolt, joka ajattaa lähinnä maahanmuuttajia "yrittäjinä". 

Hyvän esimerkin näemme Briteistä. Kun brexit ajoi alipalkalla töitä tehneet itäeurooppalaiset pois, niin koko maan palveluverkosto romahti, kun ei ole ketään ajamassa rekkoja. Miten kävisi, jos virolaiset lopettaisivat Suomessa työn teon?  

Jotta ongelma olisi edelleen pahempi, niin pitkäaikaistyöttömät eivät kelpaa töihin enää. Ei kuukausipalkkalaiseksi. Torppariyrittäjäksi toki aina pääsee tai peräti suositellaan sitä uraa. 

Tai jos teet töitä palvelualalla, saat pomoltasi kortin, kuten Hesburgerilla kävi. Eli kiva kun teette töitä, mutta mitään ongelmia emme ratkaise sinun hyväksesi. Saatte kivan kortin minusta ja vaimosta.

Katsottua: Miksi Alfa-tv ärsyttää monia? Alfa on tv:n kapinallisin tapaus

Aika mielenkiintoista, kuinka paljon Alfa tv:n kokoinen pieni kanava on herättänyt kohua. Katsojia ei ole lähimainkaan yhtä paljon kuin isoimmilla kanavilla. 

Alfassa ärsyttää toimittajia se, että sen näkemys maailmaan on konservatiivinen. Länsimaissa se on pahempaa kuin jumalanpilkkaa. Ja kun kanavan omistuspohjassa on kristillistä rahaa, niin ollaan huolissaan objektiivisuudesta ikään kuin Ylekin olisi muka täysin objektiivinen. Kuten olen yleensä kirjoittanut, niin mitään yhtä totuutta tai edes objektiivisuutta ei ole. 

Alfa on onnistunut haalimaan piensijoittajien lisäksi varakkaita ja nimekkäitä liikemiehiä rahoittajikseen sekä Keskisuomalainen-lehtikonsernin. Sijoittajat ovat suoraan sanoneet, että haluavat nykyisestä poikkeavan uutiskanavan. 

Alfaan ovat sijoittaneet niin Hjallis Harkimo kuin Kyösti Kakkonen. Nelonenkin kun lopetti tv-uutistoimituksensa jo vuosia sitten. Saa nähdä, mistä Alfa kaivaa rahat kalliin tv-toimituksen pyörittämiseen.

Itse näen rikkautena, että on erilaisia kanavia ja medioita. Ihme kyllä suurin osa toimittajista ei ole tätä mieltä. Kristillisyydessäkään en näe vaaraa. Tuleehan Sanoman kanavilta tv:n selvänäkijöidenkin ohjelma. Sananvapauden nimissä kyllä moinen asia kuin kristillisyys on kestettävä.

Sinänsä Alfan katsominen on kapinallisempaa kuin muiden kanavien. Nykyään konservatiivisuus on kapinallista. Se on palkannut jo joitakin tunnettuja toimittajia, kuten Sanna Ukkolan. Alfan ohjelmat ovat ainakin vielä aika kotikutoisia, jopa mainoksetkaan eivät näytä mainostoimistojen vuoraamilta.

Näin on kotikutoista, vaikka Alfa lämmittää vanhoja muiden kanavien hylkimiä konsepteja, kuten Miss Suomi ja nyt Syksyn Sävelen. Silti Alfalla voi tulla sellaisia ohjelmayllätyksiä, joilla ei olisi toivoakaan päästä isommille kanaville. 

Alfa on tämän päivän Moon tv. Toisin kuin Moon tv, niin tämä kanava on kapinallisille vanhemmille konservatiiveille, jotka muut kanavat unohtivat nuoruuskiimassaan. Ja näillä vanhemmilla ihmisillä on rahaa.

Luettua: Robert Bloch: Psyko: Norman Batesin synty kauhumotellissa

Psyko on kaikille tuttu Alfred Hitchcockin ohjaamana elokuvana, mutta elokuva juontaa juurensa Robert Blochin samannimiseen romaaniin. Elokuva on kohtuullisen uskollinen kirjalle, vaikka muutoksiakin on tehty. 

Psyko lienee ensimmäisiä nykyaikaisia psykologisia trilleriromaaneja. Ne, jotka eivät tarinaa tiedä, niin kirja kertoo Norman Batesista. Vanhasta pojasta, joka oli murhannut ja säilönyt kuolleen äitinsä autioon motelliinsa. Ja murhaa siinä sivussa sitten lisää.

Elokuvasta kirja eroaa siinä, että elokuvassa Batesia näytteli kuivan kalvakka Anthony Perkins. Kirjassa Batesia kuvailtiin taas lihavana, silmälasipäisenä nörttityyppinä.

Siinä missä Psyko on mestarillinen, että se luo pienillä eleillä jännitystä. Se elää Batesin seonneessa päässä, joka luulee olevansa normaali. Eihän tämä tavatonta ole, että traumoja kokeneet ihmiset rakentavat oman todellisuutensa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kirja leikittelee niin oipidus-kompleksin kuin peräti insestin ja seksuaalisen tirkistelyn ja perversion kanssa peräkylän ympäristössä. Bates on samaan aikaan ressukka, että kylmä murhaaja. Tällaisina emme olleet tottuneet murhaajia pitämään ennen Psykon syntyä.  

Samoin kuin rahat kavaltanut nainen oli tuon ajan naiskuvassa rohkea valinta. Hän tosin sitten maksoi hengellään syntinsä.

Myöhemmin Bloch kirjoitti tarinalle jatkoa. Samoin Psyko-elokuvakin sai jatkoa. Mikään niistä ei yltänyt sen ensimmäisen tasolle.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Särkyneitä unelmia (runoja)

Unelmien hylkäämät
Unelmien hylkäämät istuvat iltaa.
Kun tavoitellut unelmat eivät täyttyneet,
pullo täyttyy ja sitten taas tyhjenee.
Tyhjyys astuu kuvaan.
Sitten tapellaan, nauretaan, itketään.
Kaikkia vuoronperään ja uudestaan.
Lopulta lyödään kaveria puukolla tai ilman.
Makaa hengetönnä toinen, sammuneena lyöjä.
Pöydällä pyörii verinen suomiviinapullo.
Pullonpyöritys on loppu. 

----------------------------

Unelmia Stadissa
Stadi, jossa jokainen voi tavoitella unelmiaan.
Pultsari kusta bussipysäkin läpinäkyvään seinään,
ilman, että kukaan yrittää estää.
Köyhä kahlata vaahteranlehtien seassa leipäjonoon Hesarille.
Se on suomalaista harmautta,
loppumatonta paskasadetta.

Lihavia syrjitään täysin avoimesti, onko kehopositiivisuus pelkkä vitsi?

Hesarissa isokokoinen nainen valitteli, kun ei pääse treffeille. Pitänee paikkansa. En tosin usko, että lihava mieskään on kuuminta hottia treffimarkkinoilla. Itse en treffailua harrasta, mutta ne, jotka harrastavat, voivat sitten kommentoida. 

On totta, että naiselle reipas ylipaino on raskaampi taakka kantaa kuin miehelle. Uskoisin, että lihavaa naista syrjitään treffailun lisäksi työmarkkinoilla ja muussakin elämässä hanakammin. Ja sitten on vielä seläntakana naurajia ja kuiskuttelijoita.

Itselläni on sellainen 20 kiloa ylipainoa, joka on salakavalasti kertynyt vuosien kaljoittelun ja epäterveellisen syömisen myötä. Ihan oma vika. Nyt yritän syödä ja juoda terveellisemmin, mutta retkahdus on aina vaarana.

Surullisimmassa asemassa ovat ne, jotka eivät ylipainolleen voi mitään. Sellaisiakin kai on. Jos mikään dieetti ei tehoa, niin kyllä se pistää masentuneeksi, kun ihmisethän yleisesti pitävät lihavuutta omana vikana. 

Useimmat voisivat laihduttaa, mutta sellainen, jolla ei itsellään ole paino-ongelmia, ei voi tietää, ettei se hetkessä suju. Moni syö suruun, toinen juo tai narkkaa. Lohtua haemme elämään niin monilla eri tavoin. 

Nykyään puhutaan paljon kehopositiivisuudesta, mutta lihavat on syrjityin ryhmä mitä löytyy. Kuten totesin, heitä pidetään itse syyllisenä tilaansa. Niin tosin työttömiä ja monia muitakin. Lihavia syrjitään täysin avoimesti. Suvaitsevaiset eivät ole heitä pelastamassa. He eivät ole sopivia uhrin ja pelastettavan muottiin.

Kehopositiivisuus on täysi vitsi. Ihmisvartalon ihanne on ja pysyy hoikkana. Ei kukaan ilolla kanna kilojaan, vaikka näin väittäisi. Sen todistaa jo tolkuton laihdutustuotteiden teollisuus. Ironista kyllä kehopositiivisuudesta huolimatta samaan aikaan lihavia on enemmän kuin koskaan. 

Suurin osa lihavista ei iloitse lihavuudestaan. He kärsivät, sillä hoikat laittavat heidät kärsimään. Lihavat syrjäytyvät kotiinsa, koska eivät halua kokea pilkkaa ja ylenkatsontaa.

Lihavuudessa on kyse tietenkin myös kansanterveydellisestä ongelmasta samoin kuin yhteiskunnallisesta. Harvoin rikkaat tai hyvin toimeentulevat ovat lihavia. Ennenhän asiat olivat toisin päin. Rikkaat olivat lihavia ja köyhät laihoja jo pelkästä ruoanpuutteesta. Suurin osa lihavista löytyy nykyisin alemmista tuloluokista uskaltaisin väittää. Ei se ihan tuulesta temmattua ole, että epäterveellinen ruoka on halvempaa.

Luettua: Juhani Brander - Miehen kuolema: Itkeekö kuoren alla pikkupoika?

 

Juhani Branderin maskuliinisuutta ja sen vaatimuksia pohtiva Miehen kuolema -teos on aika järkäle. Se on täyttä asiaa. Enimmiltään. Brander on suurin piirtein samanikäinen kuin minä ja olen paljon pohtinut myös, miksi suomalainen mies on ahdistunut ja ongelmainen kimppu. Tai oli. Toivottavasti ei enää. En tiedä.

Esseekokoelmaksi kirja on mielenkiintoinen, eikä pyri pönkittämään kirjoittajansa erinomaisuutta. Kirjassa olisi paljon mihin tarttua, mutta tartun nyt vain joihinkin pointteihin. Ensimmäisenä tarttuisin häpeään. Maskuliinisuus ja häpeä kulkevat käsi kädessä. 

Jos mies ei pysty fyysisesti puolustamaan itseään se tuntee häpeää. Ja jos se ei saa tiettyä asemaa ja menesty, se tuntee häpeää. Ja tuo häpeä synnyttää raivoa ja vihaa muita ihmisiä kohtaan. Uskaltaisin väittää, että koulusurmien takana on syvälle haudattua häpeää, jota nuori mieli ei osaa vielä käsitellä. Kaikki eivät koskaan pääse häpeästä irti.

Urheilulle kirjassa oli omistettu kohtuullisen paljon tilaa. Kouluaikoina pojan asema toden totta määritettiin urheilun kautta. Hyvä urheilija oli aina suosittu. Poikien muokkaaminen miehiksi alkaa juuri urheilusta. Sen kautta luokitellaan oikeat miehet ja heikot pojat, jotka saavat heittää hyvästit kunnioitukselle. Ennen armeija viimeisteli tuon työn. Armeija oli yksi iso heikon miehen alistuskoneisto.

Jääkiekolle Brander omistaa todella paljon tekstiä. Välillä tuntuu, että liikaakin. Toki jääkiekko on ehkä se toksisen maskuliinisuuden linnake, jossa Raimo Summasen ja Tami Tammisen kaltaiset persoonat mekkaloivat.

Ihailtavalla tavalla  Brander ottaa itsensä esimerkkimieheksi. Käy läpi jopa poikuuden menetyksenkin nöyryytyksen. Hän sanoo olleensa toksinen maskuliini, josta nyt on kasvanut oikea mies. Tuosta oikeasta miehestä on väännetty kättä. 

Kaikkihan me tiedämme sanonnan: Ole mies! Se tarkoittaa järkähtämätöntä miestä, joka ei tunteita näytä, eikä taatusti heikkoutta. Minusta naiset, puhumattakaan miehistä, itsekin ajavat kehittyviä poikia tähän miestyyppiin, vaikka muuta väittävät. En jaksa uskoa, että tuo asia  muuttuu koskaan.

Brander tuntuu päätyvän siihen, että maskuliinisuudella mies peittää sisällä olevaan herkkää pikkupoikaa, kuten hän analysoi esimerkiksi Tony Halmeen äärimaskuliinisen imagon. Voi pitää paikkaansa rikkinäisissä oloissa kasvaneille pojille, joilta hyvä miesmalli puuttuu. 

Siinä Brander on oikeassa, että kuinka toksinen maskuliinisuus ja  sen luoma miesmalli on vaurioittanut miehet. Itsekin olen tuntenut koko ikäni vajavaiseksi mieheksi, kun en ole kyennyt vastaamaan tähän mieskuvaan, kuten vielä minun muoruudessani olisi täytynyt pystyä. En osaa tapella, luen mielummin runoja. En osaa iskeä naisia, neidot ovat ennemminkin pelastaneet minut pulasta, kun minä neitoja.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Abortin tekemisen sietämätön vaikeus tai helppous

Parhaillaan väitellään jälleen abortista. Tämähän on aihe, joka tulee säännöllisin välein julkisuuteen siinä missä kannabiksen laillistaminenkin. 

Kannabiksen laillistamisella ei taida olla enää merkitystä, sillä sitä ilmeisesti nyt jo saa helposti. En tiedä. Itse en tuotetta käytä, mutta näin olen kuullut, ettei sitä tarvitse Piritorilta asti metsästää. 

Tästä tulee nyt toisaalta-kirjoitus, jollaisia ei saisi kirjoittaa. Jos olen käsittänyt oikein, abortin tekemistä haluttaisiin yhä helpottaa. Eikö sen nykyäänkin saa aika helposti? Voiko lääkäri edes kieltäytyä tekemästä lähetettä? Ja jos kieltäytyykin, niin kaksi lääkäriä löytyy varmasti, jotka puoltavat abortin tekemistä. 

Jos poissuljemme lääketieteelliset syyt aborttiin, sekä raiskaukset ja teiniraskaudet, niin en oikein näe syytä tehdä aborttia. Ehkäisyä on tarjolla jos jonkinlaista ja se on saatavilla helposti. Syy aborttiin taitaa olla mukavuudenhalu tai huolimattomuus. 

Korviini myös särähtää, kun puhutaan sikiöstä vain jonakin kasvannaisena, jonka voi noin vain poistaa. Eikö se ole ihmiselämä kuitenkin? Puhutaan myös naisen omasta oikeudesta kehoonsa, mutta olisiko kannattanut sitten miettiä sitä ehkäisyä, eikä laittaa syntymätön lapsi hinnan. Eikö syntymättömällä lapsella ole oikeuksia? Tai lapsen isällä?

Mutta en kyllä halua sitäkään, että abortti kiellettäisiin ja abortteja tehtäisiin hämärissä olosuhteissa jopa äidin hengen vaarantaen. Ei siinäkään olisi järkeä. Se olisi paluuta mustaan menneisyyteen.

Abortista puhutaan jonakin kansalaisoikeustaisteluna, mutta mielestäni abortti on vain täysin turha. Lapsen voi antaa adoptoitavaksi, jos ei itse kykene siitä huolehtimaan. Jos ihminen tekee abortin sen takia, että opiskelut yms.ovat kesken ja ei sovi suunnitelmiin, niin olemme kadottaneet jotain olennaista. Yhteiskunta tukisi tänä päivänä lapsen kasvattamista aivan eri tavalla  kuin se teki ennen jolloin abortin saaminen oli vaikeaa.

Sinänsä en kivitä ketään. Tilanteet ovat monimutkaisia. Varsinkaan silloin ei oikein voi tuomita, jos ei ole sellaista miestä kuvioissa, josta olisi apua. Tai ketään muutakaan auttamassa. Mutta olen käsittänyt, että pariskunnat tekevät yhteistuuminkin abortteja. Jos on tällainen yhteys, niin miksi täytyy tehdä abortti ja jopa parin vuoden päästä sitten tehdä lapsi. Silloin kun se sopii pariskunnan kuvioihin. 

Itse en toki ole joutunut edellämainittujen tilanteiden eteen. Tässä iässä, jos olisi mahdollisuus isäksi, niin tuskin sitä ketään aborttiin kannustaisi. Olen kyllä kuullut vanhemmista ja sukulaisista, jotka suorastaan ovat painostaneet aborttiin. Eli ei abortti aina synny pelkästään naisen tai isän tahdosta. 

Pahimman henkisen taakan abortin tekemisestä kantaa nainen. Uskoisin, että kaikki abortin tekevät siitä jollain tavoin henkisellä tasolla kärsivät, vaikka muuta sanoisivat.

Julkkismietteitä: kohuliikemies Carl Danhammer kuoli - huijarijulkkikset katosivat 90-luvulle

Kohuliikemies Carl Danhammer menehtyi hiljattain. Vain vuosi sitten hän sai uuden maksan kerran juodun tilalle. Ilmeisesti korkki pysyikin kiinni loppuun asti.

Kalle oli juorulehtiä seuraaville tuttu julkkis, joka rakenteli hämäriä bisneksiään milloin Suomessa, Virossa tai Ruotsissa. Välillä taidettiin istua vankilassakin. Nuorempi polvi saattaa tietää Kallen Vesa Keskisen känni-youtubevideosta, kun heitä haastateltiin Maria Showhun.

Itsekin tapasin hänet muutaman kerran elämässäni. Hän oli selvinkinpäin kuin äänekäs luonnonvoima. Hän kehui aina kirjoittavansa muistelmiansa, Suomen kovimpia tietenkin. Eipä tainnut ehtiä niitä kirjoittaa. Miehestä on yhtä monta tarinaa kuin kertojaa.

Hän säilytti tyyliinsä loppuun asti. Alunperin Savosta kotoisin oleva Jouko Juvonen mainostaa yhä auki olevilla nettisivuillaan olevansa ainoa ja oikea Ghanan prinssi. 

Ennen nettiaikaa Danhammerin kaltaiset huijarit ja pikkurikolliset saattoivat vipeltää. Nyt kun kuvat ja tiedot leviävät kulovalkean tavoin, homma on haastavampaa. Tosin netissä ihmisiä voi naruttaa yhä. Vanhoja ihmisiä riittää aina vedätettäväksi ja me ihmiset suorastaan haluamme tulla huijatuiksi taitavan huijarin taholta. 

Danhammerin kaltaiset ihmiset elävät omassa todellisuudessaan, he uskovat itsekin satunsa todeksi. Itsekin kuuntelin Kallen juttuja, että onko nyt puolet totta rehentelystä. 

Vähän samanlainen tapaus oli tämä Turun puukotuksen sankari Hassan Zubeir, joka selitti elämästään ummet ja lammet, mutta kääntyi hänkin rikolliselle puolelle, kuten Kallekin.  

Ennen Kallen kaltaisi vilivilpereitä oli paljonkin julkisuudessa. Vielä 1990-luvulla Sir Vili oli kovaa valuuttaa. Hän toi vaimoja poikamiehille Filippiineiltä. Sitten oli näitä enemmän tai vähemmän hämäriä pornokeisareita kuten Tom Sjöberg, joka elää vielä.

Mutta huijarijulkkisten aika on ohi. Ainakin jos ovat miehiä. Nämä herrat, jos ketkä, olivat niitä toksisia maskuliineja.

Runoja kuolleista miehistä

Marmorivainajat
Marmorivainajat keskellä jäistä erämaata.
He katselevat meitä niistä asennoista,
joihin kuolivat.
He tulivat valloittamaan maata,
mutta kohtasivat valkoisen kuoleman.
Jäätyivät sijoillensa,
ajatellen lyhyttä elämäänsä,
ja elämää,
jonka olisivat voineet saada.

-------------------------- 

Pitkä aika
Kolmekymmentäyhdeksän vuotta
hän makasi paikallaan vuoteessaan.
Heräämättä kertaakaan näkemään maailmaa,
ei rakastelemaan vaimoaan,
tai voivottelemaan kaiken kalleutta.
Ihmettä ei koskaan tullut,
ei sellaista,
joka olisi hänet herättänyt.
Vaimo huolehti hänestä kuolemaan asti,
houkutukset eivät vieneet vaimoa,
niin kuin houkutukset veivät kerran miestä.
Kuolema sai tulla rauhassa.
Kuolemalla ei ollut kiire.
Se sai katsellaan kohdettaan,
tutustua häneen,
kunnes tämä oli jo vanha tuttu.
Kuolema sai tulla rauhassa,
valkeuteen hiljaa.

Luettua: Gunnar Johansson - Tahdomme elää: Esteettinen kuvaus talvisodasta

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Gunnar Johanssonin kirja taisteluista Kuhmon ja Suomussalmen rintamalla talvisodassa on tätä nykyä jo kirjaharvinaisuus. Tk-miehenä toiminut Johansson selvisi hengissä talvisodasta, mutta menehtyi astuttuaan miinaan jatkosodassa 1942. Hän kuului Olavi Paavolaisen lähipiiriin. 

Tahdomme elää voitti ruotsinkielisen kirjoituskilpailun talvisodan taisteluista. Voitto kirjoituskilpailussa selittää paljon kirjaa. Se on vähän kuin ylistyslaulu suomalaisen sotilaan rohkeudelle tyyliin suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää yms. Tk-miehenä Johansson tiesi, mitä sodasta saa kirjoittaa ja mitä ei. Olisiko sen suomentanut jääkärikenraali K.M. Wallenius silotellut myös lisää. 

Kirjassa ei kuitenkaan kierrellä esimerkiksi suomalaisten sotilaiden kaatumista, kuten tk-teksteissä täytyi tehdä. Taisteluiden rankkuutta se ei myöskään kiertele. Päävastuun niistä kantoivat Pohjois-Suomessa nelikymppiset ukot ja nuoret pojat. Jotain samanlaista kirjasta löytyy kuin Yrjö Jylhän Kiirastulesta, joka myös kuvaa talvisodan taisteluiden ankaruutta upseerin silmin nähtynä.

Tuntemattoman sotilaan syvyyteen sodan syvimmästä merkityksestä ja turhuudesta teos ei pääse. Sodan estetiikkaa se sen sijaan kuvaa hyvin. Sodan julmaa estetiikkaa 40 asteen pakkasissa rintamalla kuvastivat miltei pystyyn jäätyneet vainajat. 

Niin huono kirja ei mielestäni ole, kuten nimimerkki A Kn sen haukkuu Arvostelevassa kirjaluettelossa, jossa nimimerkki haukkuu kirjan täysin pystyyn ja sotaturistin kirjoittamaksi. 

Erikoinen ilmiö, tai no ei ehkä aikaan nähden erikoinen ilmiö kirjassa oli selvä sovinnonhaku punaisten ja valkoisten suhteen. Se on vain ehkä mielestäni liiankin päällelyövä ja ennalta-arvattava, vaikka punaisten ja valkoisten sovinto talvisodasta alkoikin.

Hikkyt - Kodissaan kapinoivat nuoret miehet

Voimalehdestä luin artikkelin kotiinsa eristäytyneistä nuorista miehistä. He itse kutsuvat itseään hikkyiksi. Kulttuuri on voimakkainta Japanissa, jossa nuorten miesten lisäksi kotiinsa ovat eristäytyneet myös naiset. Japanissa heitä kutsutaan hikikomoreiksi. Kukaan ei kai oikein tiedä, onko heitä Suomessa tuhansia vai kymmeniätuhansia.

Lyhyesti sanottuna hikkyt ovat jättäytyneet kokonaan pois kilpailuyhteiskunnastamme. He eivät edes halua kilpailla opiskelupaikoista, työpaikoista, joiden palkoilla ei tule toimeen tai naisista, joille eivät kuitenkaan kelpaa. 

Minusta heissä on jotain valtavan vallankumouksellista. Paljon enemmän kuin joissain elokapinallisissa. He viis veisaavat tästä oravanpyörästä ja kaikesta paskasta, mikä siihen liittyy. He pelaavat netissä pelejä tai mitä sitten tekevätkään.

Tietenkään tällainen ei olisi mahdollista ilman hyvinvointiyhteiskuntaamme, jossa niukan toimeentulon saa tekemällä yhtään mitään. Ehkä vanhemmatkin auttavat heitä. Eivät he kaikki kuitenkaan asu vanhempiensa nurkissa.

Koska rakastan puhua itsestäni, niin itsekin olin viittä vailla hikky joskus alle 20-vuotiaana. Masennuin täysin yhteiskunnasta, jossa ei ollut minulle sijaa, eikä kavereitakaan ollut. Jos en vieläkään tunne olevani osa iloista keskiluokkaista suomiperhettä, niin silloin vielä vähemmän. Vihaa oli vaikka muille jakaa.

Minut kai pelasti se, etten yksinkertaisesti osaa luovuttaa. Vaikka turpiin tulee jatkuvasti ihmisten kanssa, en sitten kuitenkaan osannut sulkeutua kotiin, vaikka sosiaaliturva olisi 20 vuotta sittenkin mahdollistanut sen. Tässä iässä jos eristäytyisi kotiinsa siinä ei olisi mitään eksotiikkaa. Yhteiskunnasta hylätyille normitouhua.

Sitä vain ihmettelen, miten Suomella on varaa hikkyjen potentiaali jättää käyttämättä. Koska he ovat tavallisia suomalaisia poikia, niin valitettavasti tänä aikana ei ole apua odotettavissa yhteiskunnalta. Se auttaa ihan muita, eivätkä hikkyt kai apua kaipaakaan. 

Kävin katsomassa hikkyjen keskustelupalstaa Ylilaudassa, niin aika paljon siellä tuntui viha tihkuvan muita ihmisiä kohtaan. Varsinkin naisia ja ns. normaali-ihmisiä kohtaan, joita he kutsuvat normoiksi.

Se on ehkä ymmärrettävää se viha, ei kai ihminen eristäytyisi, jos rakastaisi muita ihmisiä. Hieman hassua oli myös se, kuinka kaikenlaiset tutkijat halusivat haastatella hikkyjä, mutta he eivät tuntuneet asiasta innostuvan.

Runo unohdetuista suomalaisista poliitikoille

Mihin unohditte suomalaiset?
Ne tavalliset,
ne, jotka eivät valita.
Ne, jotka eivät teitä kiinnosta.
Kuunnelkaa kansaa.
Antakaa sen puhua.
Onko se maailman onnellisin kansa?
Vai onnettomin kansa,
joka ei saa tai osaa puhua,
puhuu vääriin tai ei puhu ollenkaan?
Antakaa heille vapaus.
Antakaa heidän olla mitä ovat,
metsäläisiä uusimmalla tekniikalla.
Älkää puhuko heille kuin lapsille.
Heillä on omat lapsensa.
Rakastakaa omianne,
älkää heitä hyljätkö,
ne, joita ette ole nujertaneet.
Te ette tiedä,
että isänmaa ovat he,
unohdetut suomalaiset.
Te unohditte jo unohdetun kansan.

Luettua: Jaan Kaplinski - Olen kevät Tartossa: Hetken merkitystä lyhyeen elämäämme ei saisi unohtaa

 

Virolainen runoilija Jaan Kaplinski menehtyi hiljattain. Koska olen päättänyt lukea aina yhden teoksen kuolleilta kirjailijoilta, niin nyt oli Kaplinskin vuoro. Olen kevät Tartossa löytyi kätevästi Malmin kirjaston hyllystä. 

Yhtä ainutta teosta en ollut aiemmin lukenut Kaplinskilta, joten yllätys oli positiivinen. Runot olivat helvetin hyviä. Runot ovat syvällisiä, hitusen melankolisia, ei niissä ilosta tanssita, mutta tanssitaan kuitenkin. Hän myöntää ihmisen olevan pieni kaikkeudessa. Hiukkanen, joka katoaa. Jokaisen hetken merkitystä lyhyeen elämäämme ei saisi unohtaa, hän tahtoo sanoa.

Kaplinski luotaa runoissaan mennyttä elämäänsä ja näkee minun mielestä nyhyhetken jotenkin toivottomana. Ikään kuin jotenkin siihen olisi vaikea vaikuttaa korkeampien voimien edessä. Luonto on lähes jokaisessa runossa läsnä. Ei väkinäisesti pakottamalla vaan yhtenä osana olemassaoloamme.

Runot ovat helposti ymmärrettäviä, en tiedä onko osansa sillä, että osa niistä on käännetty englannista suomeksi. Vieläpä Kaplinskin itsensä toimesta. Kaplinski kirjoitti myös osan runoista talvisessa Suomessa tähän kokoelmaansa. Ja kyllähän se Suomen talvi on niin ankea kuin Kaplinski kuvaa sen olevan.

Pidin jo kirjan yksinkertaisesta kannesta. Ei mitään turhaa. Kirjassa on jotain äärettömän rauhoittavaa. Luin sitä ihmisten keskellä kahvilan levottomuudessa. Silti runot pääsivät sisälleni.

Olin luonneroolissa Sininen Enkeli-sarjan kuvauksissa viiniä siemailemassa

Joskus minulle sanottiin, että keksi hyvä mies jokin harrastus. 

No. Osallistuin tällä viikolla Sininen Enkeli-sarjan kuvauksiin avustajana. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle nousukauden huumaan. Sininen Enkelihän oli muuten tuon ajan muotipaukku. Osaavatkohan baarimikot sitä enää edes tehdä?

Jos minua ei leikata pois, siemailen viiniä juhlakohtauksessa nurkassa. Sehän on minulle varsinainen luonnerooli, joten stanislavskimaisia menetelmiä ei tarvinnut ottaa käyttöön. 

Itsehän opiskelin Voionmaan opiston elokuva- ja tv-linjalla 1990-luvulla, joten ala ei ole vieras. Ja kuten olette huomanneet kirjoittelen alasta paljon. 

Kuvaukset ovat paljolti odottelua, varsinaiset kuvaukset menevät aika nopeasti. Mutta minullahan ei ole kiire ja otin kirjan mukaan. 

Katsokaa näistä kuvista kuinka stailit 1980-luvun vaatteet sain vielä päälleni. Ei kun uusia rooleja kohti.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Runoja kerrostalojen yksinäisyydestä

Alakerrassa haisee armoton kusi.
Siellä pinttyneen kusen keskellä asustaa mies.
Usein hänet näkee ovensa takana,
avaimet hukassa,
avaajaa pyytäen,
joka ei koskaan saavu.
Rikkinäisin saappain
hän aamuyöstä lähtee tölkkien etsintään.
Aina jotain löytää, toiset heittävät kaiken pois,
vaikka heilläkään ei ole mitään.
Mitä mies rahoillaan ostaa,
kaljan vai ruisleivän?
Aina hän lähtee,
laihana ja reippaana kuin vinttikoira.
Mikä häntä odottaa kotonaan?
Ei yksikään, mutta yksinäisyys.

----------------------------

Aina silloin tällöin rapusta kuuluu huutoa.
Ei. Se ei ole humalaisen huutoa.
Alakerran
ulkomaalainen herrasmies näkee painajaista.
Kidutettuna,
ennen pakoaan
kerrostalon armottomaan yksinäisyyteen vieraassa maassa.

Mihin sijoitut etuoikeuskehässä?

 Vaikka sitä ei heti uskoisi, oikeusministeriö on todellakin valmistellut tällaisen etuoikeuskehän.

Jos tätä koulutusmateriaalia soveltaa johdonmukaisesti, niin etuoikeuksia ovat myös

- ettei ole narkomaani
- ettei ole sarjamurhaaja
- että pitää painonsa kurissa
- että on opiskellut kieliä
- että tulee toimeen omillaan

Asennetta elämään à la @oikeusmin! pic.twitter.com/PzYT0UEbIF

— Ivan Puopolo (@ivanpuopolo) August 19, 2021

Mihin sijoitut itse tässä kehässä? Itse sijoituin kohtuu hyvin. Vain muutamassa putosin kehän ulkokehälle. Mutta kertokaa ihmeessä, miten voin olla lähellä valtaa tämän kehän mukaan? Missä minun valtani on? Tuokaa sitä minulle, please! Haluan valtaa.