Luettua: Jaan Kaplinski - Olen kevät Tartossa: Hetken merkitystä lyhyeen elämäämme ei saisi unohtaa

 

Virolainen runoilija Jaan Kaplinski menehtyi hiljattain. Koska olen päättänyt lukea aina yhden teoksen kuolleilta kirjailijoilta, niin nyt oli Kaplinskin vuoro. Olen kevät Tartossa löytyi kätevästi Malmin kirjaston hyllystä. 

Yhtä ainutta teosta en ollut aiemmin lukenut Kaplinskilta, joten yllätys oli positiivinen. Runot olivat helvetin hyviä. Runot ovat syvällisiä, hitusen melankolisia, ei niissä ilosta tanssita, mutta tanssitaan kuitenkin. Hän myöntää ihmisen olevan pieni kaikkeudessa. Hiukkanen, joka katoaa. Jokaisen hetken merkitystä lyhyeen elämäämme ei saisi unohtaa, hän tahtoo sanoa.

Kaplinski luotaa runoissaan mennyttä elämäänsä ja näkee minun mielestä nyhyhetken jotenkin toivottomana. Ikään kuin jotenkin siihen olisi vaikea vaikuttaa korkeampien voimien edessä. Luonto on lähes jokaisessa runossa läsnä. Ei väkinäisesti pakottamalla vaan yhtenä osana olemassaoloamme.

Runot ovat helposti ymmärrettäviä, en tiedä onko osansa sillä, että osa niistä on käännetty englannista suomeksi. Vieläpä Kaplinskin itsensä toimesta. Kaplinski kirjoitti myös osan runoista talvisessa Suomessa tähän kokoelmaansa. Ja kyllähän se Suomen talvi on niin ankea kuin Kaplinski kuvaa sen olevan.

Pidin jo kirjan yksinkertaisesta kannesta. Ei mitään turhaa. Kirjassa on jotain äärettömän rauhoittavaa. Luin sitä ihmisten keskellä kahvilan levottomuudessa. Silti runot pääsivät sisälleni.