Runoja kerrostalojen yksinäisyydestä

Alakerrassa haisee armoton kusi.
Siellä pinttyneen kusen keskellä asustaa mies.
Usein hänet näkee ovensa takana,
avaimet hukassa,
avaajaa pyytäen,
joka ei koskaan saavu.
Rikkinäisin saappain
hän aamuyöstä lähtee tölkkien etsintään.
Aina jotain löytää, toiset heittävät kaiken pois,
vaikka heilläkään ei ole mitään.
Mitä mies rahoillaan ostaa,
kaljan vai ruisleivän?
Aina hän lähtee,
laihana ja reippaana kuin vinttikoira.
Mikä häntä odottaa kotonaan?
Ei yksikään, mutta yksinäisyys.

----------------------------

Aina silloin tällöin rapusta kuuluu huutoa.
Ei. Se ei ole humalaisen huutoa.
Alakerran
ulkomaalainen herrasmies näkee painajaista.
Kidutettuna,
ennen pakoaan
kerrostalon armottomaan yksinäisyyteen vieraassa maassa.