Katsottua: Miksi Alfa-tv ärsyttää monia? Alfa on tv:n kapinallisin tapaus

Aika mielenkiintoista, kuinka paljon Alfa tv:n kokoinen pieni kanava on herättänyt kohua. Katsojia ei ole lähimainkaan yhtä paljon kuin isoimmilla kanavilla. 

Alfassa ärsyttää toimittajia se, että sen näkemys maailmaan on konservatiivinen. Länsimaissa se on pahempaa kuin jumalanpilkkaa. Ja kun kanavan omistuspohjassa on kristillistä rahaa, niin ollaan huolissaan objektiivisuudesta ikään kuin Ylekin olisi muka täysin objektiivinen. Kuten olen yleensä kirjoittanut, niin mitään yhtä totuutta tai edes objektiivisuutta ei ole. 

Alfa on onnistunut haalimaan piensijoittajien lisäksi varakkaita ja nimekkäitä liikemiehiä rahoittajikseen sekä Keskisuomalainen-lehtikonsernin. Sijoittajat ovat suoraan sanoneet, että haluavat nykyisestä poikkeavan uutiskanavan. 

Alfaan ovat sijoittaneet niin Hjallis Harkimo kuin Kyösti Kakkonen. Nelonenkin kun lopetti tv-uutistoimituksensa jo vuosia sitten. Saa nähdä, mistä Alfa kaivaa rahat kalliin tv-toimituksen pyörittämiseen.

Itse näen rikkautena, että on erilaisia kanavia ja medioita. Ihme kyllä suurin osa toimittajista ei ole tätä mieltä. Kristillisyydessäkään en näe vaaraa. Tuleehan Sanoman kanavilta tv:n selvänäkijöidenkin ohjelma. Sananvapauden nimissä kyllä moinen asia kuin kristillisyys on kestettävä.

Sinänsä Alfan katsominen on kapinallisempaa kuin muiden kanavien. Nykyään konservatiivisuus on kapinallista. Se on palkannut jo joitakin tunnettuja toimittajia, kuten Sanna Ukkolan. Alfan ohjelmat ovat ainakin vielä aika kotikutoisia, jopa mainoksetkaan eivät näytä mainostoimistojen vuoraamilta.

Näin on kotikutoista, vaikka Alfa lämmittää vanhoja muiden kanavien hylkimiä konsepteja, kuten Miss Suomi ja nyt Syksyn Sävelen. Silti Alfalla voi tulla sellaisia ohjelmayllätyksiä, joilla ei olisi toivoakaan päästä isommille kanaville. 

Alfa on tämän päivän Moon tv. Toisin kuin Moon tv, niin tämä kanava on kapinallisille vanhemmille konservatiiveille, jotka muut kanavat unohtivat nuoruuskiimassaan. Ja näillä vanhemmilla ihmisillä on rahaa.

Kommentit

  1. Kannattaa kuunnella Pyöreän pöydän keskustelu aiheesta. Olen Ruben Stillerin kanssa samaa mieltä: en oikein ymmärrä, mitä pelättävää tuossa kanavassa on, jonka katsojaosuus on prosentin luokkaa. Muistan, että hieman samanlaista keskustelua käytiin Suomi-TV:nkin kohdalla: kristillinen tausta on kauhistus, kun taas väkivaltaa ja pehmopornoa saa näyttää pääkanavilla eikä niistä enää mitään kohua synny. Keskustelu alkaa n. 21 minuutin kohdalta.

    https://areena.yle.fi/audio/1-50913528

    VastaaPoista
  2. Täytyy tsekata. Kiitos vinkistä. Onhan se hukkua, että kristinusko pelottaa enemmän kuin porno. Islaminuskoisen kanavan ihmiset kai ottaisivat mielellään taas Suomeen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit