Kaikki alkoi unesta (runo)

Kaikki alkoi unesta

Kaikki alkoi unesta.
Kaikki loppuu uneen.
Uni, joka on läsnä.
Uni, joka ei koskaan lopu.
Tukahdutettu uni.
Tämä on upea päivä.
Mihin se vielä päättyykään.
En ole edes herännytkään.

Kuin poika pelätessään väkivaltaa
yksinäiset ihmiset ovat tottuneet yksinäisyyteen,
he jopa kaipaavat yksinäisyyttä.

Mies, joka myi maailman,
lääkäri, joka pelkää potilaidensa tekevän hulluksi.

Mies, joka myi maailman,
lääkäri, joka pelkää potilaidensa tekevän hulluksi,
luovutin,
koska kaikki eivät olleet kanssani samaa mieltä.

Sydämenmuotoinen kuvaelma

Talvisin psoriasis äityy aina pahemmaksi, teit sitten mitä tahansa. Sillä on kroonisena tautina jopa ironiaa. Otsaani nimittäin nousi sydämenmuotoinen kuvio.

Yö on hellää ja kiduttavaa

No niin. Palataanpa Yö on hellään hetken päästä. Pirusti taas kaikkea ollut ja nyt jaksan ja ehdin taas keskittyä kirjoittamiseen.

Niin kuluneelta kun se kuulostaakin vuodesta toiseen toistaa, niin vuosi on taas kohta ohitse. Mitä tästä vuodesta jäi käteen. Tässä vaiheessa tuntuu, että yksi vuosi taas meni. Ei riemunkiljahduksia. Välillä on uitu syvissäkin vesissä, mutta onneksi kroolattu pinnalla. Mutta niin kauan kuin on elossa, voi olla kai elämäänsä tyytyväinen.

Mieleen on jäänyt tästä vuodesta erityisesti monen viihdemaailman tähden poismeno. Välillä tuntuu, että lähtö taivaskuoroon on tullut jollekin lähes viikoittain. Kuolema on edessä jokaisella, myös tähdillä.

Mutta siihen Fitzgeraldin Yö on hellään. Tarinahan oli jykevä, lahjakas psykiatri menee rikkaan potilaansa kanssa naimisiin. Auttaa tätä, mutta lopulta väsyy itse ja katoaa mitättömyyteen menetettyään kiinnostuksensa kaikkeen.

Taituruutta on miten, miten Fitzgerald on saanut elämänpettymyksestä kokonaisen kirjan aikaan. Sellaisesta hitaasta hiipumisesta, johon ei varsinaisesti ole syytä, koska puitteet ovat hyvät ja nainen rakastaa, vaikka kyse olikin riippuvuudesta toisesta ihmisestä.

Lopulta nainen vapautui riippuvuudestaan toisesta tunteidensa parantamisesta, mutta parantajalle ei jäänyt mitään. Sitä ennen molemmat olivat kiduttaneet toisiaan sellaisella tyylikkäällä 20- ja 30-lukujen sivistyneellä vittumaisella tavalla.

Imikö ihmisten ahdistuksen parantaminen psykiatrin itsensä tyhjäksi. Sellainen kysymys jäi ilmaan. Yö on hellä on silloin kuin se tuo unohduksen, eikä ole pakoa. Eikä ole riippuvaista toisesta ihmisestä koskaan. Vähän sillä tavalla voisi asian selvittää, että kun halu ja tarve loppuu, katoaako myös tarve olla ihmisen lähellä.

Tarvitsetko perseennuolijoita tunteaksesi itsesi hyväksi?

Luen F. Scott Fitzgeraldin kirjaa Yö on hellä. Siitä myöhemmin lisää. Eräs henkilöhahmo kirjassa, joka kovasti muistuttaa Fitzgeraldia itseään toteaa, että hän perseennuolijoita hän tarvitsee, että tuntisi taas olevansa jotain.

Minä en oikein perseennuolijoista tiedä, koska itselläni ei ole sellaisia ollut. Kukaan ei oikein ole kokenut tarpeelliseksi kosiskella suosiotani. Joskus on enemmän ollut päinvastoin. Ja tarvitseeko sitä perseennuolijoita. Tulisiko siitä parempi olo, että joku kertoisi sinulle valheita vieressä, joiden itse kuvittelet olevan totta, mutta jotka eivät ole totta.

Jokainen ihminen tarvitsee kannustusta ja ennen kaikkea sitä, että tuntee olevansa hyvä. Jostain syystä toisten hyväksyntää jokainen haluaa. Osa sitä suorastaan rukoilee ja anelee. Mutta silloin ei yleensä saa. Surullista kyllä. Ne, jotka tarvitsevat eniten hyväksyntää, eivät saa sitä. Ja ketkä eivät siitä välitä, saavat hyväksyntää.

Mutta perseennuolijat. Mitä menestyneempi ainakin ulkoisesti olet, sitä varmemmin omaat perseennuolijoita. Rikkaat ja kauniit ihmiset vetävät perseennuolijoita puoleensa kuin hunaja. Ehkä perseennuolijat luulevat, että voivat heidän rinnallaan myös itse loistaa.

Kannattaisi muistaa, että perseennuolija haluaa vain jotain itselleen. Ei ole pyyteetöntä perseennuolijaa tässä maailmassa. Perseennuolijan perimmäinen tavoite on viedä nuolettavansa paikka.

Millainen ihminen sitten on perseennuolijan prototyyppi? Miksi kaikki eivät ole perseennuolijoita. Vaikea sanoa, itse en ole koskaan kokenut tarvetta mielistellä ketään saadakseni itselleni lisää palkkaa tai etuja. Ehkä perseennuolijat eivät itsekään huomaa nuolevansa, ehkä he luulevat vain tekevänsä kaikkensa itsensä eteen.

Joulukuun lyhyitä ajatuksia

- Kovasti oli Linnan juhlissa edustavia neitejä ja rouvia. Osalla rinnatkin roikkuivat ulkona. Mutta ei ole Jennin voittanutta. Ja jotkut marssivat itsenäisyyspäivänä. Niitä taitaa harmittaa kun eivät päässeet tappelemaan. Ja itsenäisyyspäivä tuntui pyörivän sodan ja sotaveteraanien ympärillä. Siirrytäänkö tulevaisuuteen? Maamme kohtalo kun saattaa taas olla synkkä.

- Teatteri-ilta päättyi sairaalaan.

- Suomalaiset pojat ovat Pisa-tutkimuksen mukaan menossa pohjaa kohti. Silti väitetään, että tyttöjä suositaan koulussa. Mitä tehdä pojillemme?

- Miksi sijoittajat nauravat Leijonan luola-sarjassa keksijöille?

- Superjohtajat treenaavat alituiseen ja nukkuvat vain neljä tuntia yössä. Miksi heistä ei kuitenkaan pidetä niin paljon kuin entisaikojen pulleista, kiukkuisista ja itsevaltiaan elein käyttäytyvistä patruunoista?

- Miksi ihmiset eivät hymyile?

- Joukkosurmien syyksi epäillään syrjäytymistä, mutta sadat tuhannet syrjäytyneet eivät silti tapa. Voiko ihminen tappaa, koska on vain sekaisin.

- Time-lehti valitsi Donald Trumpin vuoden henkilöksi. Häntä ei oikein jakseta enää vihata. Suomessa.

- Luen taas kaunokirjallisuutta. Se on merkki paremmasta.

- Minulla riittää taas ideoita kaikesta. Sekin on merkki paremmasta.

- Liityin instagramiin. Se on mielenkiintoisempi kuin Twitter, joka on viisastelijoita varten. On rauhoittavaa vain rullata kuvia ja tykätä niistä. Kuin pieni lapsi palikoidensa kanssa.

- Koska elämämme loppuu ja elämme sosiaalisessa mediassa silti.

- Mitä vähemmän dokaa, sitä siedettävämmältä maailma tuntuu.

- Kun päästää irti, sitä siedettävämmältä maailma tuntuu.

- Voi olla mahdollista, että kaikki on mahdollista, jos jaksaa uskoa, että kaikki tai edes vähä on mahdollista, vaikka turpiin tulee.

- Kunnioitusta ei tarvitse muilta, jos ei välitä kunnioituksesta muiden taholta. Muut saavat ajatella sinua siksi, miksi luulevat sinun olevan. Totuutta he eivät tiedä.

- Ihottumani on paremmassa kunnossa puoleentoista vuoteen.

- Painajaiset saisivat jo loppua.

- Kaipaan kovasti jotain. En vain voiko se olla mahdollista.

- Pimeys ei ihmisiä lannista. Se on toivottomuus, mistä ihmiset kärsivät.

Seikkailijat ja Suomen pelastajat talvisodassa

Ex-kollegani Kari Kallonen on kirjoittanut useita tietokirjoja sota-ajoista ja sota-aikojen värikkäistä persoonallisuuksista, kuten esimerkiksi legendaarisesta Lauri Törnistä, joka kohtasi matkansa pään lopulta Usan armeijan väreissä Vietnamin viidakoissa. Sitä ennen mies oli sotinut niin Suomen armeijassa kuin Saksan armeijassakin.

Ja Usasta tai ainakin siellä asuvien suomalaissyntyisten tekemisistä kertoo Kallosen uusin kirja Tähtilippu talvisodassa. Kirja paljastaa Amerikan Suomalaisen Legioonan edesottamuksista talvisodassa ja kertoo laajemminkin hyvin kirjavasta vapaaehtoisten joukkosta talvisodassa.

Talvisota oli kunniakas sota, jos sotaa voi sellaiseksi koskaan sanoa. Pienen Suomen kansan puolesta ilmoittautui runsaasti halukkaita taistelemaan. Joitakin seikkailijoita hätisteltiin poiskin, koska osa ryhtyi rikolliseen elämään ja huijareiksikin Suomessa. Tunnetuin seikkailija talvisodassa lienee näyttelijä Christopher Lee. Ja tulijoita valittiin tarkoin. Esimerkiksi saksalaisilla natseilla ei ollut asiaa sotimaan Suomen puolesta. Näin oli kieltänyt itse marsalkka Mannerheim.

Suomalaissyntyisillä vapaaehtoisilla sotimaan lähdön syynä ei tietenkään ollut usein pelkkä seikkailunhalu, vaan halu auttaa entistä isänmaata. Osa Suomeen tulleista ei ollut välttämättä nähnyt sukulaisiaan Suomessa 20 vuoteen, koska laivamatka Usasta Suomeen oli luonnollisesti kallis. Vapaaehtoisista suurin osa saapui talvisotaankin lahjoitusvaroin.

Taisteluihin ulkomailta tulleista vapaaehtoisista ehti vain harva. Myös Amerikasta tulleista. Olihan talvisota lyhyt ja ennen ei lennetty puolessa päivässä toiselta mantereelta paikan päälle. Ruotsalaisia vapaaehtoisia lukuunottamatta vapaaehtoisten merkitys sotatoimissa jäi lähinnä symboliseksi. Innokkuudesta vapaaehtoisilla ei ollut pulaa. Osa karkasi päästäkseen rintamajoukkoihin sotimaan nopeammin.

Kallosen kirjasta käy ilmi, että amerikansuomalaiset olivat ennen talvisotaa hyvin jakautunutta porukkaa, jotka ottivat väkivaltaisesti yhteen ajoittain. Sisällissota oli jättänyt arpensa ja kommunistit ja oikeistolaiset elivät täysin erillistä elämää. Kommunisteja ei tietenkään lähtenyt talvisotaan sotimaan, eikä heitä olisi edes rintamalle päästetty, vaikka olisivat halunneetkin taistella Suomen puolesta. Neuvostoliitto oli yhä tuolloin vielä kommunisteille pyhä.

Jatkosodassa vapaaehtoisia ei sitten enää Suomen rintamille tulvinutkaan Usasta, sillä Suomi soti Saksan kanssa ja kansainvälisen yhteisön tuki oli tietenkin sitä myöten menetetty. Mutta vapaaehtoiset talvisodassa todistavat sen, että seikkailijaluonteet ovat aina hakeutuneet sotimaan siellä missä sota on käynnissä. Niin ennen kuten myös nykyään.

Myötätunto on opittua tai sitä ei ole

Taloustieteilijä Adam Smith totesi kerran, että myötätunto on opittua ja että ihmiset auttavat toisiaan siksi, että voivat hyötyä. Tähän tietysti perustuu talousjärjestelmämme lisäksi myös kanssakäyntimme toistemme kanssa.

Harva raaputtaa kenenkään selkää, jos omaa selkää ei raaputeta takaisin tai ei itse saa apua. Sitä ainakin odotetaan. Vastapalveluksia. Vauva ei syntyessään tunne myötätuntoa. Vauvalla on vain pelkkiä tarpeita. Iän karttuessa ihminen oppii, että osoittamalla myötätuntoa saa enemmän kuin vaatimalla. Aikuisiällä voi vaatia, jos itse saa hyödykettä takaisin.

Ihmisen vahvimpia viettejä on omien tarpeiden tyydytys. Olivat nämä tarpeet sitten taloudellisia, seksuaalisia tai emotionaalisia. Pystyykö kukaan todellisuudessa edes torjumaan tarpeitaan. Vain hillitsemään. Omat tarpeet ovat kaiken elollisen perusta.

Ajatellaan sitten empatiaa ja ketä tai mitä kohtaan ihmiset tuntevat sympatiaa ja auttamisen halua. Vain miellyttävää kohtaan, vaikka epämiellyttävä saattaisi olla enemmän avun tarpeessa. Tässäkin on kyse opitusta myötätunnosta. Epämiellyttävä on ulkoistettu niille, joille maksetaan siitä, että he kohtaavat epämiellyttävän tai epämiellyttävyyttä.

Jossain vaiheessa jotkut ihmiset joutuvat kohtaamaan senkin vaiheen, että myötätunto katoaa täysin. Sitä ei enää ole. Ei ketään tai mitään kohtaan. Se on pelottava hetki. Sen jälkeen ihminen on yksinäinen tyhjässä avaruudessa leijaileva alus.