Myötätunto on opittua tai sitä ei ole

Taloustieteilijä Adam Smith totesi kerran, että myötätunto on opittua ja että ihmiset auttavat toisiaan siksi, että voivat hyötyä. Tähän tietysti perustuu talousjärjestelmämme lisäksi myös kanssakäyntimme toistemme kanssa.

Harva raaputtaa kenenkään selkää, jos omaa selkää ei raaputeta takaisin tai ei itse saa apua. Sitä ainakin odotetaan. Vastapalveluksia. Vauva ei syntyessään tunne myötätuntoa. Vauvalla on vain pelkkiä tarpeita. Iän karttuessa ihminen oppii, että osoittamalla myötätuntoa saa enemmän kuin vaatimalla. Aikuisiällä voi vaatia, jos itse saa hyödykettä takaisin.

Ihmisen vahvimpia viettejä on omien tarpeiden tyydytys. Olivat nämä tarpeet sitten taloudellisia, seksuaalisia tai emotionaalisia. Pystyykö kukaan todellisuudessa edes torjumaan tarpeitaan. Vain hillitsemään. Omat tarpeet ovat kaiken elollisen perusta.

Ajatellaan sitten empatiaa ja ketä tai mitä kohtaan ihmiset tuntevat sympatiaa ja auttamisen halua. Vain miellyttävää kohtaan, vaikka epämiellyttävä saattaisi olla enemmän avun tarpeessa. Tässäkin on kyse opitusta myötätunnosta. Epämiellyttävä on ulkoistettu niille, joille maksetaan siitä, että he kohtaavat epämiellyttävän tai epämiellyttävyyttä.

Jossain vaiheessa jotkut ihmiset joutuvat kohtaamaan senkin vaiheen, että myötätunto katoaa täysin. Sitä ei enää ole. Ei ketään tai mitään kohtaan. Se on pelottava hetki. Sen jälkeen ihminen on yksinäinen tyhjässä avaruudessa leijaileva alus.