Mitä tekisit miljardin lottovoitolla (tarinaa rahasta ja huijareista)?

Usassa oli jaossa jättimäinen lottopotti, yksi ihminen voitti koko summan, jos en aivan väärin käsittänyt hän voitti yli miljardi dollaria, jonka kurssi on sama kuin euron nykyään. 

Miljardi on käsittämätön määrä rahaa. Miten ihminen, jolle tuhat dollariakin on ollut iso raha, edes pärjää tuollaisen summan kanssa. Siinä voisi kuolla jo järkytyksestä sydäriin. Mutta kun toipuu, täytyy endorfian suorastaan virrata suoniin.

Miljardissa on se hyvä puoli, ettei sitä pysty edes tuhlaamaan, ellei anna huijareiden huijata itseään. Ja niitähän kyllä ilmestyy ja paljon, kun kuulevat ihmisestä, jolla tuo rahamäärä on, ja jos vielä kuulevat, ettei hän on ole  tottunut käsittelemään isoja summia. 

Kaikki unelmansa kyllä voisi miljardilla toteuttaa aivan huoletta. Voisi perustaa oman elokuvayhtiön, kustantamon ja ties mitä.  Ja pyörittää niitä vaikka tappiolla. Itse en kyllä ostaisi sadan miljoonan jahtia, enkä välttämättä edes viihtyisi Monacossa. 

Tai no, ehkä nyt sentään Rolls Royce ja Ferrari kuitenkin. 

Vakavasti ottaen, itselleni raha ei ole tuonut koskaan onnea, mutta ankeat, taloudellisesti niukat viime vuodet ovat opettaneet, että olen kyllä mielummin onneton hyvintoimeentulevana kuin köyhänä. Köyhyydessä ei ole mitään kaunista. Se on rumaa ja alentavaa sen kokijalle.

Olen ollut huono pitämään rahaa itselläni. Raha-asioissa olen myös kilttinä ihmisenä antanut vedättää itseäni, josta olen maksanut kovan hinnan velkoineen. Nyt tyhjätaskuna on hyvä taas ponnistaa ylöspäin, kun muuta tietä ei ole raha-asioissa. 

Yksi hyvä keino saada muuten itsensä taloudellisesti jaloilleen, on yhdistää lainansa, siihen apua tarjoaa Sortter, jonka kautta voit vertailla eri luotonantajia.

Mutta niin ovat muutkin antaneet vedättää itseään. On ihmisluonteessa kai luulla, että rahaa tulee helposti. Sitähän ei tule koskaan helposti. Vedättäjille kyllä, mutta he osaavat pelin luonteen, tavallinen ihminen ei. 

Juuri muuten paljastui jättimäinen kryptovaluutta-huijaus maailmalla, jossa ihmiset ovat menettäneet kaiken. Kerta toisensa jälkeen vedättäjät vain löytävät uhrinsa näihin pyramidihuijauksiin sun muihin. Vähäisiä rahojasi kärkkyy moni muukin. Moni netissä rakastunut on antanut viedä rahansa Nigeriaan huijarille.

Uusi runokokoelmani ilmestyy syksyllä

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

No menevätkö ne rajat nyt sitten vihdoin kiinni eli voi Eurooppa-parka, osa loputon

Maailma on sekaisin niin kuin se on aina. Norjassakin vaeltaa mursu. Se ei ole kuitenkaan leppoisa suomalaismursu vaan yrittää upottaa laivoja. No. Rikkailla norjalaisilla on varaa ostaa uusia. 

Kuumuus korventaa Eurooppaa vaikka Suomessa on hiukan viileämpää paitsi politiikassa. Nythän on käymässä ilmi, että pakotteet eivät ole millään tavoin laittaneet Venäjää polvilleen. Päinvastoin IMF:n mukaan Venäjän talous on yllättävänkin hyvässä kunnossa.

Euroopassa taas ei. Hinnat ovat jo nyt meille köyhille kovat ja kun talvi ja pakkaset alkaa niin peli kovenee. Tuleeko ruokajonoihin lisävahvistusta? Varsinkin energian suhteen tulee tilanne, ettei sähkölaskuja pysty maksamaan edes helpommalla pääsevä kerrostaloasukas. 

Ilmeisesti Venäjä on löytänyt keinon kompensoida Euroopasta tulematta jääviä energiatuloja, mutta Eurooppa ei tietenkään pysty mitenkään muutamassa kuukaudessa korvaamaan Venäjän energiaa. Saksa on suurimmassa kusessa ja tuohon heidän kuseen menivät hölmöt suomalaiset laittamaan näppinsä. Ja tappio tulee niin kuin aina. Samaan aikaan Euroopassa on  päällä vihreät siirtymät sun muut.

Palellaanko sitten todella ensi talvena, en tiedä. Toivotaan vaan ettei tule kovaa pakkastalvea niin kuin varmasti juuri nyt tulee.

Jossain vaiheessa oli oikein jokin ryhmittymä, joka vaati rajoja kiinni. Nyt kaikki haluavat rajat kiinni venäläisiltä turisteilta, jopa ne, jotka olisivat mielellään ottaneet Venäjän masinoimat irakilaiset "turvapaikkaturistit" tänne jokin aikaa sitten. Venäläiset turistit sentään toisivat Suomeen myös rahaa toisin kuin nämä irakinpojat.  

Mitään merkitystä rajan sulkemiselta turisteilta ri ole muuten kuin vain se, että saadaan kotimaiset huutelijat tyytäväiseksi. Nykyään kun politiikan teon pohjana Suomessa ovat gallupit. Putin ei rajan sulkemisesta kaadu, vittuuntuu kyllä taatusti.

Kirja-arvostelu: Pentti Saarikoski - Suomentajan päiväkirjat

Runoilija Pentti Saarikosken päiväkirjat ovat koukuttavaa luettavaa. Siitäkin huomimatta, että hän pääosin kertoo, kuinka työ sujuu tahmeasti, juopotelu karannut käsistä ja että ruokakaan ei maistu. 

Pentti Saarikoski oli jäänyt koukkuun itsensä tarkkailuun ja analysointiin, kuten hän avoimesti myöntää päiväkirjoissaan.

Mutta tämän pääasiallisen annin välillä hän tekee mainioita huomioita omasta ajastaan, sen ihmisistä ja ihmisyydestä ylipäätään. Siinä Suomentajan päiväkirjat eivät eroa muista julkaistuista Saarikosken päiväkirjoista. 

Suomentajan päiväkirjoissa eletään 1970-luvun alkua ja kuten kirjan nimi kertoo, Saarikoski suomensi tuolloin yhtä suurimmista käännöstöistään. Homeroksen Odysseia-saagaa. Saarikoskea on hänen käännöstöistään kritisoitu ja niin tekee myös Saarikoski itse. Itseruoskinnalle ei ole tulla loppua.

Saarikoski eli tuolloin vakaata vaihetta elämässään, mikäli määreenä käytetään Saarikosken vieläkin armottomampia ryyppykausia. Saarikoskelle elämä ja taide olivat omituisella tavalla yhtä ja päiväkirjoissa se näkyy parhaiten.

Hän on kuitenkin syvästi tyytymätön itseensä. Hän on sulkeutunut kotiinsa ja poistuu sieltä vain kännissä. Kotona hän vetää puhelinjohdonkin seinästä. Hän kokee olevansa kykenemätön enää rakastamaan ja olemaan ihmisten joukossa. 

Samaan aikaan hän on menettämässä uskonsa sosialismiin, hän koki itsensä feikiksi, sillä oli itse lähtöisin pikkuporvallisesta perheestä. Avioliittokin junnaa paikallaan. 

Saarikosken tuntemuksiin on minun helppo samaistua, sillä jotenkin elän itsekin nyt samanlaista vaihetta. Joskaan en juo joka päivä, kun ei olisi edes moiseen varaa. Mutta sellainen tietty pettymys elämään ja ihmisiiin on sekä tietenkin omaan itseeni. 

Saarikosken päiväkirjat tuntuvat läheisiltä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Runo Numeron myyjästä

Kukaan ei osta Numeroa.
Ketään ei kiinnosta.
Turhaan yrittää Numeroa myydä,
kukkasetkaan eivät kelpaa.
Numeron myyjä on näkymätön.
Tervehdykseen ei vastata,
maailma on kylmä.
Ja ihminen julmempi.
Nämä ovat katkeruuden kyyneleitä,
hikeä toivoa odottaessa,
täytyy yrittää jaksaa.
Kaikki tuntevat oman tuskan,
rivo on armeliaisuuden ansa.

Haminan mursun tyly kohtalo ihmisten kynsissä

Iäkkäämmät kansalaiset muistavat vielä Ruokolahden leijonan, jota ei koskaan tosin löytynyt että myös Liekki-sonnin, joka kaipasi kesällä metsän vapauteen. Lopulta se sieltä kuukausien vapauden jälkeen saatiinkin kiinni. Valaitakin on joskus näkynyt Itämerelle harhautuneina, mutta Suomeen rantautui nyt peräti mursu. 

Iloinen kesäjuttu muuttui myöhemmin tragediaksi. Mursu on jo edesmennyt ja oli ilmeisen sairas. Tuskin se muuten oli tundrarannikoilta ajautunut Itämereen, jonka pohja on pystyyn kuollut. Mitään ravintoa sille ei löytynyt. 

Taas syytettiin ilmastonmuutosta, mutta mursuhan kai kaipaa kylmään ennemmin kuin lämpimään. Se oli vain eksynyt ja pahasti. Sääliksi elikkoa kävi silti. Mursuhan on laumaeläin, eikä viihdy mielestäni yksin. Nyt sitä jahdattiin isolla porukalla kuvia räpsien. Luulisi, että mursu stressaantui tästä touhusta lopullisesti ja heitti henkensä. 

Jo järkikin sanoo, että valtavan kokoisen merieläimen roudaaminen Korkeasaareen tulee tappamaan sen. Näin oli vain pakko tehdä, sillä sitten huuto olisi ollut suurempi, jos mursun hyväksi ei olisi tehty yhtään mitään. Eläimet kun saavat nykyisin ihmisten myötätuntoa osakseen kuin toiset ihmiset. Ymmärrettävää sinänsä. 

Ihmiset ovat reagoineet mursun kohtaloon tunteenomaisesti. Median mukaan. Ja kyllä sitä itsekin hätänsä tuntisi vieraalla merellä aivan yksin ja totaalisen pihalla. Mutta eläimiä eksyy asuinalueiltaan ja usein niiden kohtalo on karu. Se on luonnon kiertokulkua. 

Jopa mursun hautajaisista on puhuttu, onkohan siellä sitten paikalla valtiojohto presidentistä alkaen?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Kantavatko Marinin vaatteet vielä hänet presidentiksi?

Suosikkipääministerini Sanna Marin on taas ollut liikekannalla. Nyt pääministerimme ihastutti Ruisrockissa minifarkkuhousuissaan, tuttu nahkatakkikin oli päällä. Ja kyllähän Marinia oli kiva katsella. 

Sanna on mestari käyttämään mediaa. Se suorastaan seuraa kun koira talutusnuorassaan. On harvinaista herkkua medialle, että on nuori ja edustava pääministeri, joka osaa esiintyäkin kuin malli. Niin se media tosin seuraa Niinistöäkin, mitään kyseenalaistamatta ja ihaillen. Se on aikamme trendi.

Mutta ryhtyykö Sanna presidentiksi? Siinäkin hän olisi ylivoimaisesti nuorin Suomen presidentti koskaan. Sannahan on kieltäytynyt, mutta niin hän sanoi olevansa Nato-jäsenyyden vastustaja vuosia, kunnes yhtäkkiä oli peräti Nato-jäsenyyttä edistämässä. 

Vetoakin jo lyödään seuraavasta presidentistä. Jan Vapaavuori romahti suosikeista Olympiakomitea-skandaaleineen. Onneksi. Öykkäri.

Nyt vedonlyöntitoimisto Bettsonin kertoimien mukaan kärkikolmikko on Olli Rehn, Pekka Haavisto ja Jutta Urpilainen. 

Olli Rehn olisi niinistömäisen väritön vaihtoehto (varmasti yhtä kova pelaaja Brysselin kokemuksella), mutta epäilen hänen puolueensa olevan nykypäivänä vain väärä. Hän ei taatusti tee virheitä, skandaaleista puhumattakaan, mutta ei tarjoa kyllä karismaakaan.

Pekka Haavisto tuskin saa enää uutta Haavisto-ihmettä aikaan. Ukko kun on myynyt kaikki periaatteensa viimeistään Nato-prosessin aikana. Mutta koskaan ei tiedä, jos hän seksuaalivähemmistön edustajana saa kaiken anteeksi. Mutta äänestääkö lopulta suomalainen jurrikka häntä? Naisten äänet eivät riitä. 

Entä Jutta Urpilainen? Mahdollisuudet taisivat mennä siinä, kun hän Dubaissa hunnussa päivitti someen islamin olevan ihana, naisia rakastava uskonto. Näin liioitellen sanottuna. Muuten hän on väritön, mutta hänellä on valttikorttinaan sukupuolensa. 

Kaikki riippuu Marinista.

Uskaltaisin melkein sanoa, että jostain on noustava vielä musta hevonen.

Sananvapaus katoaa tulevaisuudessa, koska kenenkään mieltä ei saa pahoittaa

Annemari Sipilä kirjoittaa kolumnissaan nuorten ylenkatsovan sananvapautta. Nyt tärkeintä on brittikyselyn mukaan, että kukaan ei pahoita mieltänsä. Kysely oli suunnattu opiskelijoille.

Moni olisi peräti valmis rajoittamaan sananvapautta, ettei kukaan pahoittaisi mieltään. 

Osa halusi, että erityisryhmien mielipiteet olisi kartoitettava etukäteen ennen tilaisuuksien järjestämistä ja että sellaisia puhujia ei saisi tulla tilaisuuksiin, joiden mielipiteet mahdollisesti voivat loukata jotain. 

Ja mikä kauheinta, he halusivat sukupuolierottelua tilaisuuksiin. Totta. Länsimaissa halutaan samaan, mitä on esimerkiksi Iranissa. Surullista ja kauheaa.

Mutta ajatelkaa nyt tätä tulevaisuuden maailmaa. Se ei näytä hyvältä, jos ajatellaan, että nuoret ovat tulevaisuuden johtajia. Heillä ei ole mitään käsitystä sananvapaudesta. Se näkyy jo nyt nuorista poliitikoista. Ehdottomuus ja asioiden kapea-alainen katsominen on vallalla.

Sananvapautta kun on, että sietää omasta mielestään ikäviä mielipiteitä. Se on sananvapautta, ei ennakkosensuuri, joka on nyt jo täydessä vauhdissa kaikkialla. 

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan omalaatuinen segregaation maailma, jossa kaikki on eroteltu sukupuolen, ihonvärin tai muun vähemmistöaseman mukaan. 

Haluammeko me todella tällaista hyveellisyysapartheidia? En minä ainakaan. Minä haluan että kaikki olisivat samassa veneessä. 

Hulluinta tässä kaikessa on, että sananvapaus katoaa länsimaista. Juuri niistä maissa, joiden ylpeydenaihe se on ollut. Ja joka on mahdollistanut ennennäkemättömän tiedon vapauden. Nyt se kaikki tulee katoamaan, koska kenenkään mieltä ei haluta loukata. Surullista.

Tulevaisuus tai jo tämä hetkikin on ennakkosensuurin. Yhteiskunnan kehitys pysähtyy, koska kukaan ei uskalla kyseenalaistaa ennakkosensuuria. Ja jos kyseenalaista, niin joutuu yhteiskunnasta ulos. 

Persona non-grataksi.

Kirja-arvostelu: Hannu Mäkelä: Valo - kertomus rakkaudesta

 

Hannu Mäkelän kirjoittama Valo -kertomus rakkaudesta on tavattoman kaunis kirja. Löysin sen kirjaston poistohyllystä, en ymmärrä miksi, sillä kirja on kyllä hyvää luettavaa. Kirjan julkaisustakin on hädin tuskin neljä vuotta.

Se on ns. surukirja ja kertoo hänen vaimostaan Svetlana Aksjonovasta eli tuttavallisemmin Svetasta. Hän kuoli vain 54-vuotiaana, jos en väärin muista.

Hannu Mäkelä oli useasti avioitunut jo ennen Svetaa ja pettynyt yhtä monesti. Hänellä oli itseasiassa eroprosessi kesken, kun hän tapasi työn merkeissä Svetan. Suhde kehittyi pikkuhiljaa kirjoitellen. Sveta oli tahollaan yhä naimisissa. Venäjällä eroaminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin Suomessa, jossa se on lähinnä ilmoitusluonteinen asia.

Kirjasta välittyy aito molemminpuolinen rakkaus, jota molemmat ovat ilmeisesti kokeneet. Yhteiset hetket eivät olleet itsestäänselvyys ja yhdessäolon hetkistä nautittiin. Vanhemmiten rakkauteen ei ehkä ole enää niin kiire ja ehtii todella tutustua toiseen. 

Mäkelää ja Svetaa ei tuntunut edes välimatka haittaavan. Tietenkin 2010-luvulla Suomen ja Pietarin väliä oli vielä helppo kulkea toisin kuin nykyään. Sveta ei ehtinyt koskaan muuttaa Suomeen.

Mäkelä maalaa myös hyvää ajankuvaa Venäjästä. Sen byrokraattisuudesta ja omalaatuisuudesta. Sveta on on uhrautuvan venäläisen naisen perikuva, jota pompottelee niin äiti kuin pappisveli. Tämä siitäkin huolimatta, että Sveta on ammatiltaan pätevä toimittaja. Suomessa harva lähtisi äitinsä lattioita jynssäämään. 

Mäkelä oli Svetaa huomattavasti vanhempi, ja siksi hän olikin hieman yllättynyt että jäi yksin. Kuolemasta anoppi ilmoitti vain tylyn lyhyenä ilmoitusasiana, koska ei pitänyt suomalaisesta vävystään. Vaimonsa kuolinsyytä Mäkelä ei saanut koskaan tietää, sitä ei yksinkertaisesti ilmoitettu hänelle. Nyttemmin Mäkelä on avioitunut jälleen uudelleen. Ilmeinen sarja-avioituja.

Kuolemaan turtuu (runo)

Tuhotut talot alkavat näyttää alkuperäisen arkipäiväisiltä.
Ne ovat niin tavanomaisia, ettei niitä huomaa.
Niin monta pommia, niin monta kuolemaa,
että ihmiset kyllästyivät suojaisissa taloissaan kaukana kuolemasta.
Sotaa päivittäin, kuva kuvan jälkeen kuolemaa.
Suru ei siirry mukana, suruunkin turtuu.
Verenpunainen kuolema ei enää satu.
Kuolemaan turtuu, vaikka ei saisi.

Kiinnostaisiko posthumaani elämä?

Joskus tulevaisuudessa on kuulemma mahdollista, että voit elää kuolemasi jälkeen. Todellakin. Sen jälkeen kun ruumiisi ei enää jaksa, niin tietoisuutesi voidaan siirtää elämään digitaalisesti. Ja en nyt tarkoita somesivuja, joita sinulta jää kuoltuasi.

No. Näin tuskin tulee tapahtumaan minun elinaikani, eikä ihan vähään aikaan muutenkaan, mutta mahdollista se on. En tiedä sitten miten. Mutta ei kukaan uskonut vielä 40 vuotta sitten kännykän tai internetinkään olevan mahdollista.

Ajatus on silti kiehtova. Tämä maallinen olemus ja vaellus ei ole oikein koskaan minua tyydyttänytkään. Mikä sitä olisi vaeltaessa jossain bittiavaruudessa. 

Sinua ei rajoittaisi enää mitkään fyysiset rajoitteet, ehkä ei mitkään tietoisuutesi rajoitteet. Voisit olla jotain sellaista, mitä et ollut maanpäällä. Periaatteessa vaikka ikuisuuteen asti. Voisit kehittyä rajattomasti, koska ihmisen rajallinen aika ei enää sido.

Toisaalta homma voi käydä ahdistavaksikin. Jos et koskaan pääse pois omasta tietoisuudestasi ja sielustasi. Kai ihminen on kuitenkin luotu katoamaan. Niin kuin kaikki katoaa ennemmin tai myöhemmin. 

Jotkuthan ovat syväjäädyttäneet ruumiinsa, toivoen, että uusi tekniikka ja lääketiede vielä heidät joskus herättää. Joillekin ajatus siitä, että elää ikuisesti on unelma.

Ja säilyykö tunteesi, kaikki kokemasi digitaalisesti? Kohtaisitko kerran menettämäsi ihmiset uudelleen? Olisiko uusi digitaalinen elämä jos leikkimistä Jumalana? Joidenkin ihmisten kun on vaikea hyväksyä sitä, että katoaa maanpäältä kokonaan ja lopullisesti. 

Se voi kanssa olla hyväkin asia, jos vapautuisi kaikesta taakastasi elämässäsi. Kaikesta siitä, mikä on masentanut tai rajoittanut sinua. Olisit vapaa, kerrankin vapaa.

Politiikan ahdisteluväitteet: Seksuaalista ahdistelua vai vallankäyttöä?

Yle teki kyselyn kansanedustajille heidän kokemastaan seksuaalisesta ahdistavasta käytöksestä. Jutun lopussa tietenkin vasta todetaan, että ylivoimainen enemmistö ei ole sellaista kokenut ja että miehetkin joutuvat kokemaan seksuaalisesti ahdistavaa käytöstä. 

Kansanedustaja Niina Malm ilmoitti tehneensä ilmoituksen kolmesta kollegastaan, joiden koki ahdistelleen häntä. Jutusta käy ilmi, että he eivät ole edes koskeneet Malmiin tai edes viestitelleet hänen kanssaan. Kyse on ollut eleistä ja "vartaloa arvioivasta katseesta". Nimiä ei kuitenkaan mainittu. Syytetyt miehet ovat varmaankin olleet jo kauhusta kankeita, että joutuvatko mediahelvettiin.

Päätin sitten kirjoittaa Twitteriin asiasta ja ei koskaan ole tullut yhtä paljon kommentia ja keskustelua mistään päivityksestäni. Osa kommentoinnista oli asiatonta, mutta todella hyviäkin kommentteja löytyi. Se kuitenkin kävi selväksi, että pinnan alla kuohuu ja suurin osa kokee, että ihmisiä vainotaan syytöksillä ahdistelusta  jo turhaan. 

Kansanedustaja Niina Malm teki ilmoituksen kolmesta vartalotuijottelijasta eduskunnassa. Miten joku mies uskaltaa vielä katsoa naista eduskunnassa? Itse katselisin vaikka kattoon.

— Esa Pesonen (@PesonenEsa) July 5, 2022

Mutta ihmettelen tosissani, onko joku mieskansanedustaja tosiaan vielä niin hölmö, että kommentoi ääneen edes kollegansa hametta saati sitten että riisuisi silmillään. En jaksa uskoa. 

No. Teuvo Hakkaraisen kännikourimista on kyllä käsitelty käräjilläkin, mutta Teuvo on poikkeus sääntöön. 

Ahdistelua on taatusti ollut ennen politiikassa ja kaikkialla muuallakin järkyttävissä määrin, sitä en kyllä lähde kiistämään.

Itse jos olisin politiikassa, todellakin harkitsisin tarkoin jo, että uskaltaako sitä naista edes katsoa. Edes niihin silmiin. Jokuhan voi senkin kokea ahdistavana. Mistä voi tietää, että on mennyt liian pitkälle, jos ensimmäisen kerran lukee tekemisistään lehdistä, eikä henkilökohtaisesti sanota, että lopeta. 

Pahintahan tässä on, että ne naiset, jotka oikeasti kokevat seksuaalista häirintää, kuten kourintaa ja törkeää ehdottelua, ovat varmaankin hiljaa. Eivät kaikki halua julkisuusmyllyyn. 

Seksuaalinen ahdistelu itsessään on vallankäyttöä ja alistamista, mutta politiikassa häinrintäsyytöksiä on käytetty aseena ja tullaan käyttämään. Luulisin näin. Vallalla on käsitys naisesta uhrina lähes kaikessa ja se ei tule muuttumaan. 

Wille Rydmanin tekemisiä tutkittiin poliisin toimestakin ja todettiin, etteivät ne ylittäneet rikoskynnystä. Hänen uransa on kuitenkin ohi. En tosin hänen kaltaistaan patamustaa porvaria edes lähtisi puolustelemaan. Ja suurin osa muistaa vielä yli 10 vuoden takaisen eduskunnan häirintäkohun, jossa lopulta todettiin että suurin osa syytetyistä mieskansanedustajista ei ollut syyllistynyt mihinkään.

Miehen liikkumavara on politiikassa nykypäivänä todella kapea, ellei ahdistava ja tulevaisuuskin synkkä. Millään et voi puolustautua, olet täysin median ja sinua syyttävän ihmisen/ihmisten armoilla, vailla mitään oikeusturvaa.

Ilmainen nettiporno muutti seksin(kin) suorittamiseksi

Nyt kirjoitetaan pornosta, sillä luulisi tulevan Googlen kautta lukijoitakin ja kuulemma tälläkin hetkellä tuhansia ja tuhansia kirjautuu suosituimmille pornosivuille. Useimmat meistä katsovat nettipornoa. Miehistä kai lähes kaikki ja naisistakin yllättävän moni.

Yleltä tuli kolmiosainen dokumentti siitä, kuinka porno on muuttanut ihmisten suhtautumista seksiin. Suorastaan räjäyttänyt käsityksen, eikä vain hyvällä tavalla. Käytännössä kun lapsetkin pääsevät nykyään helposti käsiksi nettipornoon. En valitettavasti löytänyt dokumenttia linkattavaksi Yleareenasta.

Ilmainen nettiporno on koukuttanut jo hädin tuskin täysi-ikäiset ja nettipornon kautta on luotu kuva seksistä. Sehän on sääli, sillä pornovideoiden rynkyttäminen on kaukana hyvästä seksistä. Ne ovat toinen toistensa kopioita, vailla minkäänlaista juonen poikastakaan. 

Seksi on kovaa suorittamista pornovideossa vailla läheisyyden häivääkään. Mutta mikäpä ei nykypäivänä olisi suorittamista. Sääli jos tuollaista sitten imitoidaan kotisängyssä.

Ainakaan naiselle pornovideoiden seksikuva ei nautintoa anna ja harva mieskään siihen akrobatiaan pystyy, mitä pornovideot ovat täynnä isopeniksine miehineen ja silikonitissisine naisineen.

Silloin kun itse olin teini, pornoa ei käytännössä ollut jokapaikka täynnä. Nettiä ei ollut ja Anttilan kuvasto sai käydä erotiikasta, sillä pornolehtiäkään uskalsi ostaa vain harva samoin kuin videoita pornokaupasta. Eikä niitä tietenkään olisi alaikäisille myytykään. 

Vaikka pornovideoissa naisia pannaan tylysti, niin seksibisneksessä he tienaavat paremmin kuin miehet. Joskin luulen, että ilmainen nettiporno on laskenut tienestäjä. Ennen naispornotähdet olivat tyttörukkia, mutta nykyään nuoret tytöt jopa haluavat pornotähdiksi. Fiksuimmat kai saavat homman pysymään kasassakin. Sillä onhan se nykyäänkin niin, että kerran pornotähti, aina pornotähti. 

OnlyFans-sivustohan on mullistanut lisää seksimarkkinoita, kun nuoret tytöt myyvät itsestään videoita. Sinänsähän se on hyväkin asia, sillä mikään hämärä pornotuottaja ei vedä välistä. Lisäksi nykyinen sugardaddy-kulttuuri hipoo jo prostituutiota, vaikka sitä väitetäänkin naista voimaannuttavaksi, kun viedään vanhalta, likaiselta ukolta rahat.

Ilmainen nettiporno on tehnyt pornosta aina vain koukuttavampaa. Dokkarissa eräs sanoi pahimmillaan tumputtaneensa viisikin kertaa päivässä. Oli kiirehtinyt kotiin ennen vaimon tuloa, että ehti tumputtamaan.

Dokkarissa luotiin synkkä kuva pornon kulutuksesta tänä päivänä ja onhan se sitä myös. Toisaalta myös monella ei ole vaihtoehtoja tarjolla, jos syystä tai toisesta ei saa oikeaa seksiä. Huonona seksin korvikkeena pornokin menee.

Voisiko mediamoguli vielä käynnistää sodan?

Yleareenalta katselin tässä yksi päivä mielenkiintoisen dokumenttisarjan William Randolph Hearstista. Häntä voitaneen pitää maailman ensimmäisenä mediamogulina ja keltaisen lehdistön luojana. Tutumpi hän on ehkä tänä päivänä Citizen Kanen esikuvana. 

Hearst oli ristiriitainen hahmo. Omalla tavallaan edistyksellinen, mutta taasen sitten julma ja kova niin kuin menestyneet miljonäärit usein olevat. Hänen kampanjansa lehdissään sanotaan johtaneen Usan ja Espanjan sotaan aivan 1800-luvun lopulla.

Mediamoguleiden valta on ollut mediamurroksen jälkeen hiipumaan päin, mutta medialla on yhä merkityksensä ns. "oikean tiedon" lähteenä. Median valta on harvemmin vain enää yhden miehen tai naisen takana kuten Hearstilla parhaimmillaan oli Usassa.

Mutta jos ajattelemme vaikka Suomen Nato-prosessia niin media rummutti Natoa aivan täysillä ilman mitään kritiikkiä. Ja iltapäivälehdet tulvivat sotaa päivästä toiseen yhä edelleen ja ennen kaikkea uhkakuvia.

Länsimaiset mediat sentään pystyvät teoriassa tarjoamaan puolueetonta tietoa toisin kuin vaikkapa itänaapurissa. Kaiken tiedon kontrolloiminen on nykyään aika mahdotonta. Ainakaan niille ihmisille, jotka haluavat tietää enemmän. Tosin Kiina taitaa todistaa tämänkin väitteeni vääräksi. 

Nyt kun puhutaan uudesta maailmanjärjestyksestä. Siitähän ovat puhuneet sekä Putin että länsipoliitikot, niin vapaa tiedonvälitys on lännen valtti että myös uhka, koska se tuottaa väkisin hajanaisuutta mielipiteissä, jos ideaalina pidetään sitä, että kaikki ajattelisivat suhtkoht samalla lailla.  

Poliitikot kyllä jäävät ennemmin tai myöhemmin kiinni aina valehtelusta, vaikkakaan ei heti. Mitään massiivista valheellista maailmankuvaa ei tiedostaville ihmisille synny.  Toivon.

Jo aikanaan Neuvostoliiton romahtamiseen yksi iso syy oli se, että mitään totuutta edes sen harmaimmassa muodossa ei kerrottu. Mutta lännessäkin mielipiteitä muokataan armotta toistamalla samaa sanomaa ja jättämällä sen toisen puolen kertomatta.Se ei kuitenkaan lamauta yhteiskuntaa paikalleen niin kuin Neuvostoliitossa kävi.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu