Sananvapaus katoaa tulevaisuudessa, koska kenenkään mieltä ei saa pahoittaa

Annemari Sipilä kirjoittaa kolumnissaan nuorten ylenkatsovan sananvapautta. Nyt tärkeintä on brittikyselyn mukaan, että kukaan ei pahoita mieltänsä. Kysely oli suunnattu opiskelijoille.

Moni olisi peräti valmis rajoittamaan sananvapautta, ettei kukaan pahoittaisi mieltään. 

Osa halusi, että erityisryhmien mielipiteet olisi kartoitettava etukäteen ennen tilaisuuksien järjestämistä ja että sellaisia puhujia ei saisi tulla tilaisuuksiin, joiden mielipiteet mahdollisesti voivat loukata jotain. 

Ja mikä kauheinta, he halusivat sukupuolierottelua tilaisuuksiin. Totta. Länsimaissa halutaan samaan, mitä on esimerkiksi Iranissa. Surullista ja kauheaa.

Mutta ajatelkaa nyt tätä tulevaisuuden maailmaa. Se ei näytä hyvältä, jos ajatellaan, että nuoret ovat tulevaisuuden johtajia. Heillä ei ole mitään käsitystä sananvapaudesta. Se näkyy jo nyt nuorista poliitikoista. Ehdottomuus ja asioiden kapea-alainen katsominen on vallalla.

Sananvapautta kun on, että sietää omasta mielestään ikäviä mielipiteitä. Se on sananvapautta, ei ennakkosensuuri, joka on nyt jo täydessä vauhdissa kaikkialla. 

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan omalaatuinen segregaation maailma, jossa kaikki on eroteltu sukupuolen, ihonvärin tai muun vähemmistöaseman mukaan. 

Haluammeko me todella tällaista hyveellisyysapartheidia? En minä ainakaan. Minä haluan että kaikki olisivat samassa veneessä. 

Hulluinta tässä kaikessa on, että sananvapaus katoaa länsimaista. Juuri niistä maissa, joiden ylpeydenaihe se on ollut. Ja joka on mahdollistanut ennennäkemättömän tiedon vapauden. Nyt se kaikki tulee katoamaan, koska kenenkään mieltä ei haluta loukata. Surullista.

Tulevaisuus tai jo tämä hetkikin on ennakkosensuurin. Yhteiskunnan kehitys pysähtyy, koska kukaan ei uskalla kyseenalaistaa ennakkosensuuria. Ja jos kyseenalaista, niin joutuu yhteiskunnasta ulos. 

Persona non-grataksi.

Kommentit

Suositut tekstit