Kirja-arvostelu: Pentti Saarikoski - Suomentajan päiväkirjat
Runoilija Pentti Saarikosken päiväkirjat ovat koukuttavaa luettavaa. Siitäkin huomimatta, että hän pääosin kertoo, kuinka työ sujuu tahmeasti, juopotelu karannut käsistä ja että ruokakaan ei maistu.
Pentti Saarikoski oli jäänyt koukkuun itsensä tarkkailuun ja analysointiin, kuten hän avoimesti myöntää päiväkirjoissaan.
Mutta tämän pääasiallisen annin välillä hän tekee mainioita huomioita omasta ajastaan, sen ihmisistä ja ihmisyydestä ylipäätään. Siinä Suomentajan päiväkirjat eivät eroa muista julkaistuista Saarikosken päiväkirjoista.
Suomentajan päiväkirjoissa eletään 1970-luvun alkua ja kuten kirjan nimi kertoo, Saarikoski suomensi tuolloin yhtä suurimmista käännöstöistään. Homeroksen Odysseia-saagaa. Saarikoskea on hänen käännöstöistään kritisoitu ja niin tekee myös Saarikoski itse. Itseruoskinnalle ei ole tulla loppua.
Saarikoski eli tuolloin vakaata vaihetta elämässään, mikäli määreenä käytetään Saarikosken vieläkin armottomampia ryyppykausia. Saarikoskelle elämä ja taide olivat omituisella tavalla yhtä ja päiväkirjoissa se näkyy parhaiten.
Hän on kuitenkin syvästi tyytymätön itseensä. Hän on sulkeutunut kotiinsa ja poistuu sieltä vain kännissä. Kotona hän vetää puhelinjohdonkin seinästä. Hän kokee olevansa kykenemätön enää rakastamaan ja olemaan ihmisten joukossa.
Samaan aikaan hän on menettämässä uskonsa sosialismiin, hän koki itsensä feikiksi, sillä oli itse lähtöisin pikkuporvallisesta perheestä. Avioliittokin junnaa paikallaan.
Saarikosken tuntemuksiin on minun helppo samaistua, sillä jotenkin elän itsekin nyt samanlaista vaihetta. Joskaan en juo joka päivä, kun ei olisi edes moiseen varaa. Mutta sellainen tietty pettymys elämään ja ihmisiiin on sekä tietenkin omaan itseeni.
Saarikosken päiväkirjat tuntuvat läheisiltä.
Kommentit
Lähetä kommentti