Kirja-arvostelu: Hannu Mäkelä: Valo - kertomus rakkaudesta

 

Hannu Mäkelän kirjoittama Valo -kertomus rakkaudesta on tavattoman kaunis kirja. Löysin sen kirjaston poistohyllystä, en ymmärrä miksi, sillä kirja on kyllä hyvää luettavaa. Kirjan julkaisustakin on hädin tuskin neljä vuotta.

Se on ns. surukirja ja kertoo hänen vaimostaan Svetlana Aksjonovasta eli tuttavallisemmin Svetasta. Hän kuoli vain 54-vuotiaana, jos en väärin muista.

Hannu Mäkelä oli useasti avioitunut jo ennen Svetaa ja pettynyt yhtä monesti. Hänellä oli itseasiassa eroprosessi kesken, kun hän tapasi työn merkeissä Svetan. Suhde kehittyi pikkuhiljaa kirjoitellen. Sveta oli tahollaan yhä naimisissa. Venäjällä eroaminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin Suomessa, jossa se on lähinnä ilmoitusluonteinen asia.

Kirjasta välittyy aito molemminpuolinen rakkaus, jota molemmat ovat ilmeisesti kokeneet. Yhteiset hetket eivät olleet itsestäänselvyys ja yhdessäolon hetkistä nautittiin. Vanhemmiten rakkauteen ei ehkä ole enää niin kiire ja ehtii todella tutustua toiseen. 

Mäkelää ja Svetaa ei tuntunut edes välimatka haittaavan. Tietenkin 2010-luvulla Suomen ja Pietarin väliä oli vielä helppo kulkea toisin kuin nykyään. Sveta ei ehtinyt koskaan muuttaa Suomeen.

Mäkelä maalaa myös hyvää ajankuvaa Venäjästä. Sen byrokraattisuudesta ja omalaatuisuudesta. Sveta on on uhrautuvan venäläisen naisen perikuva, jota pompottelee niin äiti kuin pappisveli. Tämä siitäkin huolimatta, että Sveta on ammatiltaan pätevä toimittaja. Suomessa harva lähtisi äitinsä lattioita jynssäämään. 

Mäkelä oli Svetaa huomattavasti vanhempi, ja siksi hän olikin hieman yllättynyt että jäi yksin. Kuolemasta anoppi ilmoitti vain tylyn lyhyenä ilmoitusasiana, koska ei pitänyt suomalaisesta vävystään. Vaimonsa kuolinsyytä Mäkelä ei saanut koskaan tietää, sitä ei yksinkertaisesti ilmoitettu hänelle. Nyttemmin Mäkelä on avioitunut jälleen uudelleen. Ilmeinen sarja-avioituja.