Tärkeintä on tarina

Olen elättänyt viitisen vuotta itseni toimittajan työllä. Tuohon aikaan mahtuu jos jonkinlaista haastateltavaa ja artikkelia. Jotkut ovat jääneet elävästi mieleen ja toiset unohtuneet. Yhtään ihmistä en ole unohtanut, muistaisin heidät heti, jos he kävelisivät vastaan.

Olen kirjoittanut juttuja tavallisista ihmisistä, julkkiksista, kohujuttuja, asiajuttuja. Olen siinä suhteessa onnekas. Minun ei ole tarvinnut juuttua yhteen aihepiiriin koskaan. Joistakin jutuista olen ylpeä, joistakin vähemmän ylpeä, mutta yhtäkään en kadu.

Yksittäisistä haastateltavista ja jutuista en mielelläni puhu. Säästettäköön ne sitten vaikka muistelmiin, jos joku on sellaisesta kiinnostunut ja saan sellaisen aikaiseksi. Mainittakoon kuitenkin pornokuvaaja Kullervo Koivisto. Siinä oli äärettömän intensiivinen, ellei tuskainen mies. 

Haastateltavan tekee mielenkiintoiseksi tarina. Ihmisellä täytyy olla tarina. Lehdistötiedotteet sliipattuine sanoineen joutavat usein roskakoriin. Varsinkin kun monesti on mahdotonta löytää tiedottajan kautta haastateltavaa. Joskus tuntuu, että he haluavat miltei olla esteenä. Näin olen kuullut monen toimittajan suusta.

Hyviä tarinoita on vaikea löytää. Harvoin, jos koskaan ne kävelevät luokse. Jokaisen ihmisen tarina on tärkeä, muttei siitä välttämättä lehtijuttua saa, josta ihmiset sitten pahastuvat. Pidän miehisten tarinoiden kirjoittamisesta, mutta toisaalta olen haastatellut lukuisia naisia vaivatta. Kykenen soljumaan henkilöstä toiseen ja lähes jokaiseen olen saamaan jonkinlaisen kontaktin.

Jostain syystä haluaisin haastatella Gerard Depardieuta. Hänestä huokuu valtavaa voimaa ja tuskaa samaan aikaan. Elämäniloa ja kuolemankaipuuta. Hän on saanut paljon ja menettänyt paljon. Sen rinnalla väkisin tehty luomus kalpenee.

Häpeä ei ole sairaus

Eräs lääkäri sanoi eräässä lehtihaastattelussa hyvin, että häpeä ei ole sairaus. Kyse oli seksiviestejä lähettäneen Toimi Kankaanniemen sairauslomasta. Teknisesti ottaen lääkäri on täysin oikeassa. Häpeä ei ole sairaus. Kankaanniemen tapauksessa kyse on enemmän omien tekojen tuoman teon tuomasta järkytyksestä. Eikä oikeastaan siitäkään, vaan siitä, että oma häpeä on julkinen.

Suurin osa ihmisestä saa elää häpeänsä kanssa rauhassa. Toipua siitä. Poliitikolle häpeä on koko kansan naurun tai kauhistelun aihe. Poliitikkokin on vastuussa teoistaan. Se, jos miespoliitikkona seksiviestittelee kertoo jo siitä, että kyseessä on jonkinlainen pakkomielle. Se käy sairaudesta. Ei kukaan poliitikko voi kuvitella nykypäivänä, etteikö viestit ennemmin tai myöhemmin tulisi julkisuuteen.

Itse toimittajana osallistun tietenkin julkiseen ristinnaulitsemiseen, mutta jokainen meistä (uskoisin suurin osa) on tehnyt jotain sellaista, josta kantaa häpeää. Se voi olla nolo örvellys tai rakkaan loukkaaminen. Mikä tahansa.

Julkisuuden henkilön on turha heittäytyä marttyyriksi. Suomessa harva on ilman omaa tahtoaan julkisuudessa, vaikka heitäkin jokunen on. Toimikin voisi tulla rehdisti ulos kolostaan. Kestää se päivä salamavalojen alla ja jatkaa elämäänsä. Netissä jutut säilyvät ikuisesti, mutta niitä ei ole pakko lukea.

Häpeän kanssakin tottuu elämään, vuosi vuodelta harvemmin häpeä vierailee Toiminkin sielussa, jos hän itse tunnustaa itselleen tekonsa ja edes katuu niitä. Se on uuden väittelyn aihe, täytyykö hänen katua. Ilmeisesti kukaan ei ole nostanut ahdistelusyytettä. Vuonna 2015 Toimin viestit ovat vähintäänkin kyllä mauttomia. Yksityiselämässä omalle rakkaalle tietenkin jokainen saa kirjoittaa niin kiihkeästi kuin haluaa. Sitä ihmisten sietäisi tehdän enemmänkin.

Aitous kunniaan

Tosielämän Barbie ja Ken tapasivat taannoin. He inhosivat toisiaan. He ovat siis oikeita ihmisiä. Ainakin ulkoisesti.

Kuva: Dailymail

Vitun huonot häviäjät

En ole mikään urheiluhullu, mutta urheilu paljastaa ihmisistä ellei jopa kansakunnasta asioita. Viimeisissä jääkiekon MM-kisoissa tuli asiasta oppia oikein urakalla.

Suomalaiset syyttivät tappioistaan tuomareita. No joo. Tuomarit tuomitsevat harvoin niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Venäläisistä pääosa marssi puolestaan ulos finaalipelistä ennen voittajan kansallislaulua, koska tappio tuli.

Häviäminen on helvetin vaikeaa. Harva siitä tykkää, mutta moni siihen on alistunut. Häviämisen hetkessä punnitaan ihmisen suuruus. Kestätkö häviön vai syytätkö muita. Vai pakenetko peräti paikalta?

Suurin osa meistä häviää koko ajan. Koko ajan tulee takkiin, ja harvoin sitten voittoa. Miksi voitto on hienompi asia kuin häviö? Voittohan ei kasvata, toisin kuin häviö.

Suomi matkalla turmioon vai uuteen nousuun?

Tässä uuden hallituksen muodostamisessa Suomeen on jotain erikoislaatuista, jollaista en muista kokeneeni Suomessa aiemmin. Tietysti perussuomalaisia ei ole koskaan hallituksessa ollutkaan ja iäisyyden hallituksessa istunut RKP jättäytyi oppositioon.

Perussuomalaiset kelpasivat kyllä kokoomukselle ja keskustalle, mutta yllättynyt olisin jos hallitus ilman rajua riitelyä selviäisi hallituskauden loppuun asti. Sinänsä uusi hallitus peri epäkiitollisen tehtävän edelliseltä, joka jätti tehtävät tekemättä. Siihenhän kokoomus on enemmän kuin vastuullinen edellisen hallituksen vetopuolueena.

Perusporvarihallitus, vaikka sitä ei ole edes vielä muodostettu, on herättänyt enemmän intohimoja kuin muut hallitukset aikoihin. Osa pelkää Suomen suorastaan ajautuvan taantumukseen ja turmioon. Kuulemma kulttuuri katoaa ja helvetin tulet nielevät Suomen.

Tuskinpa. Suomi alkaa olla jo konkurssin partaalla muutenkin. Entinen EU:n mallioppilas on kohta Kreikan tiellä. Saa nähdä, löytyykö uudesta hallituksesta sisua muuttamaan suuntaa. Edellisestä ei siihen ollut. Itse olen Suomen tulevaisuudesta todella huolissani. Yllättävän harva ottaa vakavasti mahdollisen taloudellisen romahduksen edessäpäin.

Uusi runokokoelmani ilmestyy

Hyviä uutisia. Uusi runokokoelmani taitaa ilmestyä kuin ilmestyäkin vielä tämän vuoden aikana. Neljä vuotta meni, mutta nyt on tulossa parempia runoja kuin koskaan aiemmin.

Kerron myöhemmin lisää.

Kristuksen stigma

Kuiva ihoni äityi niin pahaksi, että kämmenessä on suoranainen Kristuksen stigma. Jos asuisin katolisessa maassa, julistettaisiinko minut pyhimykseksi?

Autatko köyhää, jos se ei ole söpö tai kaukana

Kapitalismin luoneet 1800-luvun amerikkalaiset teollisuusherrat olivat tunnetusti itaria ja kovia miehiä. He eivät antaneet ja pyytäneet armoa. He loivat sen maailman, jota nytkin elämme armeliaammassa kaavussa.
Asemansa he vieläpä loivat usein miltei tyhjästä. Vanhemmiten kun pelkkä raha ja valta eivät enää tuoneet tyydytystä he ryhtyivät hyväntekijöiksi.

Heidän vaikuttimenaan oli tietenkin osiltaan syyllisyys. Tuolloin tavalliseen köyhään verrattuna jättimäistä omaisuuttaan he saattoivat lahjoittaa tehtaissaan loukkaantuneiden työntekijöidensä eläkerahastoihin. Ja kun kuolema lähestyy, niin ikänsä rahaa tavoitellut teollisuusherra ymmärsi, ettei sitä rahaa voi viedä mukaansa. Omasta mielestään riittämättömälle pojalleenkaa kun kaikkea rahaa ei voinut antaa. Lahjoituskohteensa he minun tietojeni mukaan löysivät kuitenkin läheltään, omasta kotimaastaan, tavallisista köyhistä.

Hypätään Suomeen vuoteen 2015. Koska muistatte viimeksi kuulleenne miljonääristä, joka olisi lahjoittanut rahaansa Suomen köyhille. Eivät he jaa rahaansa osin siksikään, että olettamuksemme on, että yhteiskunta huolehtii heikoimmistaan. Näin ei tietenkään aina tapahdu.

Hyväntekeväisyyttä ne todella rikkaat harjoittavat sen antaman myönteisen julkisuusarvon perusteella aivan kuten tietenkin tekivät aikanaan myös ne ensimmäiset kapitalistitkin. Siksi osittain se Uusi Lastensairaalakin sai alkunsa. Kuka ei haluaisi pörhistää rintaansa lasten auttajana. Mutta miten olisi sitten lahjoitus alkoholistien uuteen hoitolaitokseen. Kaikki tiedämme, että rahahanat eivät aukea.

Rikkaita ei käy vain syyllistäminen. Mitä olen seurannut niin tavallisen kansankin myötätunto on Suomessa vuonna 2015 koirien ja kissojen puolella. Ulkomaan katastrofit myös hellyttävät sydämet. Ainoa keille myötätuntoa ei heru ovat ne köyhät ja sairaat, jotka eivät herätä sympatiaa.

Tämän ovat myös avustusjärjestöt huomanneet, enkä todellakaan ole havainnut kotimaan köyhien auttamiseksi tarkoitettua kampanjaa kuin jouluisin, jolloin se kuuluu asiaan ja jolloin tavalliset ihmiset muistavat, että köyhätkin ovat olemassa.

Tallinnasta takaisin ja puhetta Venäjästä

Tere. Olin Tallinnassa viime viikolla parin päivän lomalla. Heinävedellä kun oli satanut räntää. Tallinnassa en ihmeempiä tehnyt. Nautin hyvästä ruoasta ja tietenkin juomasta. En kirjoittanut siellä mitään. Tallinnassa olin pidempään viimeksi kymmenen vuotta sitten. Ihan hieno paikka. Palvelu pelaa pääosin hyvin. Ainoastaan taksikuskin kanssa tuli väittelyä.

Vaikka yritin Tallinnassa pitää itseäni uutispimennossa niin lähes joka paikasta löytyvä wifi-verkko houkuttelee selaamaan kännykästä uutisia. Sinänsä olen aika kova päivittämään muutenkin sosiaaliseen mediaan.

Reserviläiskirjettä en ole vielä saanut, enkä edes tiedä kuulunko reserviin. Yhtä ainutta kertausharjoituskutsua en ole elämässäni edes saanut. En taida edes saada koskaan korpaalin natsoja. Monihan on tätä kirjeen lähetysajankohtaa pohtinut, kun tilanne on jännittynyt koko Euroopassa. Armeija väittää, että päätös tehtiin jo viisi vuotta sitten, mutta vain uskoisi, etteikö tilanne Ukrainassa oli tätä päätöstä vauhdittanut.

Kirje nyt todistaa sen, ettei Suomi nöyristele Venäjää, jos Venäjän jokaista reaktiota pelättäisiin tuo kirje olisi jätetty lähettämättä. Sofi Oksanen nyt taas on käynyt kertomassa Suomen suomettumisesta eli pelosta väittää Venäjälle vastaan. En ymmärrä miksi suomalaisten edes pitäisi uhitella Venäjälle. Järkevintä olisi pysyä sivussa, mutta maailmanhistoria todistaa, ettei se ole aina mahdollista.

Uutisia Venäjästä kyllä riittää. Se alkaa olla jo oma uutisgenrensä meillä ja muualla länsimaissa. Välillä olen katsellut englanninkielistä venäläistä uutiskanavaa RT:tä. Siellä annettava kuva on varsin erilainen. Esimerkiksi Usan rotumellakat saavat siellä huomattavasti enemmän palstatilaa kuin Suomessa. No, eipä liene yllätys. Totuus kaikessa taitaa olla länsimaisten ja venäläisten medioiden välimaastossa.

Tallinnassa vappua ei juhlittu muuten millään tavalla pisti silmään. Onkohan vappupäivä siellä edes vapaapäivä?