Luettua: Vuosisatani - Urho Kekkonen - Hidastempoista ja ikävystyttävää muisteloa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Nyt luvussa Urho Kekkosen muistelmasarja ainoaksi jäänyt Vuosisatani 1. Tosin googlailemalla selvisi, että sen on ilmeisesti oikeasti kirjoittanut Paavo Haavikko. Niin tai näin niin kirja joutuu blogiini vielä. #urhokekkonen #kirjagram #kirja #kirjainsta

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu Helmi 13, 2020 kello 4.28 PST

Ja näinhän siinä kävi kuten Instagram-sivuillani lupasin, että kirjoitan kirjasta blogiini.

Suoraan sanottuna kirja oli aika pettymys. Urho Kekkosen kolmeosaiseksi suunnitellut muistelmat jäivät yhteen osaan, joka käsittää Kekkosen elämän vuodesta 1900-1937.

Kekkosen sairaus oli vaatinut veronsa, sillä kirja ilmestyi vuonna 1981, jolloin Kekkosen muistisairaus oli jo pitkälle edennyt. Luinkin netistä, ettei Kekkonen olisi laisinkaan itse kirjoittanut kirjaa vaan Paavo Haavikko. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen sitten sen tasoa. No. Niin tai näin.

Kirjan vahvinta antia on Kekkosen lapsuuden ja nuoruuden aikojen kuvaus. Ne ajathan muistisairaan päässä kauimmin pysyvätkin. Kirjassa on paljon kirjeitä, paikoitellen liikaakin, mutta liikuttavia ovat Kekkosen vanhempien kirjeet. Varsinkin äiti oli hädintuskin kirjoitustaitoinen.

Sellaisista lähtökohdista ponnisti aikanaan Suomen mahtavin mies. Joskaan ei hänen lapsuutensa rutiköyhää ollut, hänellä oli varaa käydä kouluja. Kajaanin koulussa hänet tunnettiin kurittomana oppilaana, mutta kuten Kekkonen kirjassa ilmaisee, hän halusi vain kyseenalaistaa asioita.

Sisällissodan ajan kuvaus oli myös mieleeni. Koulupoika Kekkonen kun lähti sisällissotaan hädin tuskin täysi-ikäisenä, ei tainnut edes olla. Mikään kiihkomielinen hän ei tämän kirjan perusteella ollut. Lähti kun muutkin lähtivät.

Yhden aikakauden elämästään Kekkonen on sivuuttanut täysin. Sen ajan kun hän oli Etsivän Keskuspoliisin, nykyisen Supon työntekijänä. No. Ehkä hän ei ole myöhemmin halunnut kertoa nyttemmin kyseenalaiseksikin tiedetyistä kuulustelumenetelmistään. Kekkonen tasaa taitavasti muutenkin itsensä keskilinjan mieheksi.

Millään tavoin ei Kekkonen avaa itseään ihmisenä. Kirjassa vain listataan tapahtumia ja saavutuksia. Siitä jää henkilökohtainen taso lähes tyystin puuttumaan niin kuin tietenkin valtiomiesten muistelmissa usein jää. Ainoastaan lapsuus saa jotain syvyyttä. Mitään syvyyttä ei ole hänen avioliittonsa alun kuvauksessa eikä oikein edes kaksospoikien syntymän kuvauksessakaan.

Kekkosesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Kannattaa syventyä niihin ennemmin kuin tähän opukseen.

Tarinoita baaritiskin takaa ja muita runoja

Tarinoita baaritiskin takaa
Tarinoita baaritiskin takaa
moneen kertaan kuultuja
useammin toistettuja
samat tarinat
miehet vaihtuvat
parempi baaritiskikin
kuin ikävät, tuomitsevat ihmiset
kodeissaan ja konttoreissaan
tuoli pysyy samana
miehet pysyvät
prinsessat ja prinssit paskovat housuunsa
kaikki rakastavat ja inhoavat
juoppoa päivähotellissaan

Strippari pimeydessä ja synkkyydessä 
Strippari pimeydessä ja synkkyydessä
mistä ilmestyitbtähän synkkään, pimeään kaupunkiin
omasta pimeästä ja synkästä kaupungistasi
tanssit pimeille ja synkille ihmisille
itsekin olet pimeä ja synkkä ihminen
yrität ostattaa pimeitä ja synkkiä juomia
pimeille ja synkille miehille
ja kestät pimeä ja synkkää kourimista
pimeä ja synkkä humala vie
ja pimeät ja synkät miehet eivät muista
tavanneensa sinua
huomaavat pankkitilinsä huvenneen

Penkkariajelulla
Ennen kuin muut lähtivät juomaan
pysyin raittiina
myöhemmin ymmärsin ystäviä löytyvän
pullon ääreltä
penkkariajelulla minut sitten työnnettiin
humalassa joukosta pois
tajusin, ettei edes viina yhdistä ihmisiä

Hylättyjä kunniamerkkejä
Ensimmäistä kertaa Tallinnassa
syljin laivan kannelle
tupakka maistui pahalta
olin ystävän kanssa josta en pitänyt
ja jota en ole nähnyt sittemmin
minulle yritettiin myydä viinaa
viru-hotellin edessä
en juonut silloin
minut yritettiin ryöstää
mustamäen torilla
ei minulla muuta olisi ollutkaan
hylätty koppalakki
hylättyjä kunniamerkkejä
neuvostoliitosta

Kun kalja oli halpaa
Silloin kun kalja oli halpaa
saattoi maksaa 16 markkaa pubissa
kun ei huolehtinut
koska viimeinen juna menee
onko rahaa seuraavana päivänä
helsinki ei ollut kaunis tai ruma
toivoa oli vaikka yksinäisyys olisi riivannut
poispääsy helsinkiin
kun kalja oli halpaa

Rakkaus on aina kaupan viettelysten saarilla

En haluaisi kuulostaa vanhalta kalkkikselta, mutta jostain syystä en voi sietää joitakin tosi-tv-ohjelmia. Toisista taas nautin.

Yksi niistä joita en voi sietää on Temptation Island. Nyt kuulemma kilpaileva kanava tuo vielä Ex on the Beach Suomi-ohjelman, joka sekin perustunee pinnallisiin ja pettäviin ihmisiin. Ja onko vastaavia ohjelmia sitten vielä enemmänkin, en tiedä. Tilaustahan tällaisille ohjelmille täytyy olla, ei niitä muuten tehtäisi.

Minulle rakkaus on jotenkin pyhä asia. En ymmärrä miksi pariskunnat lähtevät testaamaan uskollisuuttaan johonkin ohjelmaan. Se saattaa olla haastavaa jo arkipäivässä, jos aitoa sitoutumista ei ole. Voiko mikään olla nöyryyttävämpää kuin tulla petetyksi tv-kansan edessä? En edes haluaisi kokeilla.

En ymmärrä, miksi sitten seurustellaan, jos ei haluta olla uskollisia? Se on tietenkin eri asia, jos joku pari yhteisymmärryksessä sopii avoimesta suhteesta. Itse en sellaisiin lähtisi. Jotakin sattuu aina.

Selasin, millaisia pareja ja "viettelijöitä" näihin ohjelmiin osallistuu. Näyttivät jopa kuvissa jo pinnallisilta sekä kovin nuorilta. Ehkä he ovat tunne-elämältään jollain tapaa vielä lapsia, eivätkä edes halua ymmärtää tekojensa seuraamuksia. Eikä heistä kukaan esittelyn perusteella erityisemmän sivistyneeltäkään vaikuttanut. Amerikan kielellä whitetrashilta.

Itse mietin jo sitä, minkälainen nainen lähtee tällaiseen kuvaan perse pystyssä porukassa? Itse en kyllä sellaisen naisen viettelemäksi haluaisi? Nainen, joka kertoo ottavansa 24-senttistä sujuvasti sisään esittelytekstissään?

Kuva: Nelonenmedia

Mutta eipä nämä viettelijämiehetkään nyt ehkä edusta turvallista isätyyppiä, joskin jollain tapaa vaisuja. Heidän ei tosin tarvinnut perse pystyssä poseerata.

Kuva: Nelonenmedia

Ei ole ihme, ettei Suomeen synny vauvoja, kun ollaan nautinnon ja pettämisen perässä. Ihmiset ovat kertakäyttökamaa ja lapsi taakka. Olenpa kuullut, että jotkut dumppaavat lapsensa edellisestä suhteesta lastensuojeluun, kun haluavat perustaa uuden perheen.

Kukaan ei kelpaa kuin sänkyyn tai hetken leikkikaluksi Tinder-leikeissä.  Aikomustakaan ei ole muuhun.

Mutta itse asiaan taas. Yksi ohjelmatyyppi ovat ne, joissa mennään naimisiin tuntemattoman kanssa tai tehdään lapsi tuntemattoman kanssa. No. Se ei ole sinänsä uutta. Joskus sata vuotta sitten tuskin tunsi ihmistä, jonka kanssa meni naimisiin, kun oli järjestettyjen avioliittojen aika. Yhden illan rakkauden hedelmiäkin on syntynyt aina.

Mutta miksi nykyaikana pitää muutenkin loppumattomiin erotilastoihin lisätä uusia eroja turhan takia? Ennen ei tietysti erottu.

Yksi nykypäivän ilmiö, joka minua ihmetyttää on tämä sugardating. Naiset, useimmiten nuoret, käyvät treffeillä rikkaiden miesten kanssa. Ja sitten kiven kovaan vielä väittävät, että kyse ei ole huoraamisesta, vaikka seksi ja raha vaihtavat omistajaa. Ei se nimi tosiasiaa muuta.

Taidan painua taas vanhojen kirjojen pariin.

Hollywood (runo)

Aina voi haaveilla.
Aina voi odottaa.
Aina voi lopettaa odottamisen.
Aina voi tavoitella.
Aina voi onnistua.
Aina voi epäonnistua.
Aina voi.

Elämä kuin haavoittumaton Hollywood
joka nielee uusia sitä mukaan kuin poistaa
huonoksi havaittuja
lupauksillaan paremmasta,

tähteydellä, joka lähes aina tekee onnettomaksi,
rahalla, joka lähes aina valuu vääriin käsiin.

Saattaisi olla kristus (runo)

Kapakan tupakkahuoneessa
hän luuli
terrorismin
tai lahkolaisuuden olevan ratkaisu
turruttavaan varmuuteensa
epäonnistumisestaan
onneksi häntä kuunteli
vain yksi nainen
jos heitä olisi ollut useampia
saattaisi hän olla heille kristus

Toisaan solvaavat poliitikot ja kansa

Joskus ennen julkisuudessa oltiin puku päällä ja toista ihmistä teititeltiin, kun käytiin poliittista väittelyä. Nyt poliitikot puhuvat kuin kadunmiehet. Toisia nimitellään munattomaksi mieheksi tai toisen sanotaan puhuvan paskapuhetta.

Sinänsä kyllä olen kuullut pahempaakin kielenkäyttöä ja itsekin harrastanut samaa. Julkisesti en tosin kyllä ole ketään julkisesti solvannut ja toivottavasti en sitä koskaan teekään. Minua on toki haukuttu, mutta ketäpä nyt nykyään ei olisi.

Mutta mikä tässä poliitikkojen suhteen arveluttaa, että se syö entisestään jo arvokkuuttaan menettäneen politiikan arvokkuutta. Samaan aikaan kun rikosilmoituksia tehtaillaan aina vain enemmän kunnianloukkauksista.

En tiedä, onko kansan käytöstavat sen huonompia kuin ennenkään, mutta kynnys toisten loukkaamisen on madaltanut sosiaalisen median myötä minimaaliseksi. Somessa on nopeampi reagoida kuin ajatella.

Ennen poliitikkoja pidettiin jonkinlaisena esikuvana käytöksensä osalta, mutta enpä ole kuullut, että kukaan olisi kertonut ihailevansa ainakaan ketään aktiivista poliitikkoja. Eiväthän nuo näytä poliitikot itsekään kunnioittavan toisiaan.

Vanha sanonta on, että kansa ansaitsee sellaiset johtajat kuin sillä on. No. Se kenellä valta on, ei välttämättä ole aina kansan tahto vaan sen kansan tahto, joka äänestää.

Kesyähän Suomen politiikka on jos vertaa muualle. Ei meillä sentään vielä ilmesty järjestelmällisiä mustamaalauskampanjoita vastustajasta kuten esimerkiksi Usan presidentinvaaleissa. Nyrkitkään eivät vielä ole heiluneet eduskunnassa joten joissakin parlamenteissa. Sitten kai se viimeinen kynnys on ylitetty, kun ne heiluvat.

Haavani paranevat (runo)

lopetin kasvojeni pesemisen
kauan sitten
se oli turhaa
en saanut puhdistettua itseäni
liasta
jonka olen kerännyt
minä vuodan verta
minusta jää jälkiä kaikkialle
jumala auttakoon minua
rukoilla en osaa
raivota vain ajoittain
paeta osaan
kuunnella harvoin
kuuntelen
haavani paranevat

Katsottua: Logged in: Suomalaisten nuorten miesten uhoa ei tullutkaan

Kuva:Yle

Katsoin dokumenttisarjan Logged in. Sarja kertoo enemmän tai vähemmän syrjäytyneistä suomalaisista nuorista miehistä, jotka täyttävät tyhjiötä elämässään pelaamalla netissä muiden kanssa.

Minä en pelaamisesta mitään tiedä, mutta pelaamalla he ilmeisesti saavat onnistumisen kokemuksia ja sitä yhteisöllisyyttä. Tosielämän hylkiö voi olla netissä tovereidensa silmissä sankari kiiltävässä haarniskassaan.

Yksi kaveri sanoi suoraan, ettei poistu kotoaankaan kuin pakon edessä, jotta korvaukset pyörivät. Kaikkia yhdistivät syrjäytyminen normaalielämistä ja tuilla eläminen. Osa ei tuntunut edes tilanteestaan kärsivän. Pojat vain päättivät eristäytyä todellisuudesta.

Ihme, jos näitä kavereita jotkin feministit jaksavat vielä sättiä kaiken pahan aluksi ja juureksi kuten muita suomalaisia miehiä. Periaatteessa osalla näistä pojista ei ole mitään tulevaisuutta, jos tulevaisuudella ajatellaan normaalia työ- ja arkielämää. Mutta turha joillekin feministeille on mitään tilastoa suomalaisen miehen alasajosta esitellä.

Jotain ironista tässä suomalaisen miehen alasajossa on. Poikia paapoo äidit tai sossut, jotka ovat naisia. He jäävät ikäänkuin ikuisiksi pojiksi, eivätkä kasva miehiksi, joka on tehtykin vaikeaksi, kun lain mukaan isääkään ei saa sanoa enää isäksi.

Tosin eipä suomalainen mies kai saisi enää olla pelkkä leiväntuojakaan. Sekin on väärin. En ihmettele, jos nämä pojat ovat pyörällä päästään ja toteavat, että kotiinjääminen on viisainta. Saattaisin ehkä itsekin toimia niin, jos se olisi vain minulle mahdollista. Useimmiten ympäröivä maailma tuo pettymystä näillekin pojille.

Poikien elämää on helppo kauhistella, mutta eivät kaikki heistä kokeneet elämäänsä hirvittäväksi. Yksikin totesi, ettei hänellä ole mitään kiinnostusta olla edes mukana tässä oravanpyörässä, joka vain vie kaiken ja sylkäisee sitten ulos. Hän totesi vain, että paremminkin voisi mennä tai sitten huonommin.

Ilmiö ei ole mikään uusi länsimaissa. Japanissa on paljon kanssa poikia, jotka ovat päättäneet eristäytyä yhteiskunnasta. Syynä lienee se, ettei kaikki pojat tunne pärjäävänsä maailmassa, joka yhä vaatii pojilta suurempaa menestymisen pakkoa, mutta reunaehdot sille ovat aina vain tiukemmat.

Hyvä, että Yle on tällaisen dokumenttisarjan julkaissut ihan oikeasta yhteiskunnallisesta ongelmasta kaiken maailman pillupäiväkirjojen lomaan.

Luettua: Henrik Tikkanen: Yrjönkatu: Kirjailijan hidas kuolema

Hiljattain luin Henrik Tikkasen ns. osoitesarjan. Se oli vallan erinomainen lukukokemus. Nyt sain ystävältäni lainaksi Tikkasen myöhempää tuotantoa, kirjan nimeltään Yrjönkatu, joka jatkaa Tikkasen tunnustuksellista tuotantoa.

Yrjönkadussa Tikkanen on saanut itselleen kuolemantuomion. Eli syövän. Ikääkin alkaa olla jo kohta 60 vuotta, eikä kunto ole enää niin kuin ennen. Elinajanodote on tosin pitkä ja Tikkanen elikin kirjan tapahtumavuodesta 1979 vielä viitisen vuotta.

Kirjana Yrjönkatu ei ole aivan yhtä vahvaa tuotantoa, kuten edeltävä osoitesarja, mutta Tikkasen tyylin ystäviä sekään ei petä. Teksti on edelleen tikkasmaisen nasevaa ja lyhyttä, mutta tässä kirjassa eksytään välillä pohtimaan jo YK:n merkitystäkin.

Tämäkin kirja liikkuu Tikkasen tunteiden ympärillä ja erityisen paljon tilaa Tikkanen omistaa vaimolleen ja epäilykselle siitä, ettei vaimo rakasta häntä. Itsekeskeisyydelleen Tikkanen on kuitenkin antanut tilaa vähemmän kuin muissa teoksissaan. Tyttärenkin sairastuminen selvästi liikuttaa häntä.

Juominen on tällä kertaa sivummalla, vaikka Tikkasen Kosmos-ryyppykeikka onkin herkullinen, jossa Tikkasta sätittiin juoppalallista kaikilla mahdollisilla nimityksillä.

Tikkanen huomaa selkeästi ajan ajaneen hänen ajatuksiensa ohitse parisuhteista ja naisista ja tekee siitä tyylilleen uskollisena itseironista huumoria kun vaimokin alkaa olla häntä menestyneempi. Nykyisin kun Kosmos-ravintolaan tuskin edes pääsisi pelkästään ryypiskelemään. Joten tällaisilta kohtaamisilta vältyttäisiin.

Kirjan nimen mukaisesti tapahtumat liikkuvat Yrjönkadun ympäristössä, josta löytyy niin Tikkasen työpaikka, lääkärit ja ravintolat kuin legendaarinen Vanhan kirkon puisto, jonka kirkon syntyhistoriaakin Tikkanen pohtii.

Luettua: Juhan Viiding: Julkaistavaksi Suomen tasavallassa: Haikeaa virolaista runoutta

Virolaista kirjallisuutta olen lukenut vähän. Ja vielä vähemmän virolaista runoutta. Pikaetsimällä virolaista kirjallisuutta on kuitenkin suomennettu kohtuullisesti. Tartuin Juhan Viidingin ainoaan suomennettuun runoteokseen nimeltään Julkaistavaksi Suomen tasavallassa.

1990-luvulla itsensä hengiltä viiltänyt Viiding oli taiteen monilahjakkuus, joka kirjoittamisen lisäksi myös esimerkiksi näytteli. Lukemani kirja on kooste hänen runokokoelmistaan ja julkaistu sekin jo 1980-luvulla ennen Viron itsenäistymistä uudelleen 1990-luvun alussa. 

Yllä oleva runo antaa hyvän esimerkin Viidingin kirjoittajantaidoista. Hän on selkeäsanainen ja aika eleetön, mutta vaikuttava runoilija näiden suomennettujen runojen perusteella.

Monet hänen runoistaan liikkuvat aihealueiltaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Kaikissa Viidingin runoissa on melkein jonkinlainen melankolinen sävy ja ote. Tämä ehkä selittää Vidingin ratkaisun elämänsä lopussa.

Viding tytär Elo Viiding kuten hänen isänsä olivat/ovat myös runoilijoita. Eli kyse on virolaisesta kulttuurisuvusta.

Vangitut prinsessat (runo)

Neljä neitsyttä palatsissaan vankina
syyttömyyttään syntyivät prinsessoiksi
eivät prinssiksi
Heidän kohtalonsa on kovin erilainen
Jos prinssiä ei vierailta mailta löydy
jäävät he iki-immeiksi
Kukaan muu kuin tuleva kuningas
ei saa heihin koskea
Itse he eivät tiedä
onko prinssikään pelastus
kuninkaallisena kauppatavarana