No sex please, we are finnish!

Katselin Ei kiitos-elokuvan. Se oli sinänsä ihan ok elokuva. Jos joku ei tiedä, mistä on kyse, niin tässä elokuvassa mies ei anna vaimolleen seksiä tai minkäänlaista muutakaan kontaktia. Vaimo yrittää sitten raivokkaasti saada huomiota ja varsinkin seksiä. 

Ensiksi tuli mieleen, että jos tilanne olisi toisinpäin eli mies vaatisi naiselta seksiä jopa käsiksi käymällä se olisi seksuaalista ahdistelua tai jopa raiskauksen yritys. No tällainen maailmamme on. Naisilla on kaikki ihmissuhteiden valta. 

Ja nainen toki hankki nuoren rakastajan elokuvassa. Miehen taas oletetaan kärvistelevän ilman seksiä hamaan loppuun asti.  Jopa parisuhteessa olevan miehen masturbointi on tuomittavaa. Jos mies ottaa rakastajattaren hän on luonnollisesti sika. Miehen haluttomuus on yhä tabu. Miehen pitäisi olla aina nussimassa. Se on miehen luonto.

En nyt mene tumputtamiseen ja ihmisten välisen seksin vähyyteen tarkemmin. Siitä kirjoitin kenties kaikkien aikojen suosituimman blogikirjoitukseni. Se kertoo ongelman laajuudesta ja ettei siitä minun lisäkseni kovin moni ole kirjoittanut rohkeasti. 

Minusta seksillä on ylipäätään liian iso valta. Voin itse myöntää, että itselläni on ollut vuosien "kuivia kausia". Nyttemmin olen menettänyt kiinnostukseni koko touhuun. Saa olla nainen aikamoinen ihmeidentekijä, jos saa minut vielä touhusta kiinnostumaan ainakaan parisuhteissa. 

Ymmärrän toki, että varsinkin nuorissa miehissä on katkeria pakkoselibaatistaan. Ei se itsellenikään helppoa nuorempana ollut kun himot olisivat olleet kovat.

Minulle parisuhteet ovat aivan liian vaikeita ja mutkikkaita. Elämässä on muutenkin jo ongelmia riittävästi. Nykypäivän naiset ovat liian vaativia tai käyttäytyvät kuin jätkät. Vielä vähemmän jaksan mitään kännistä yhden illan äheltämistä, kun hommasta ei edes tulisi mitään.

Sitä silmällä pitäen ymmärrän tätä Ei kiitos-elokuvan miestä. Parempi vetäytyä omaan pieneen maailmaan, kun toista osapuolta on kuitenkin mahdotonta miellyttää eikä toinen osapuoli halua miellyttää sinua.

Miehen pitäisi olla mies ja hiiri, äiti ja hidalgo samassa pakkauksessa. Minä en tuohon kilpailuun lähde mukaan,

Oliko kylmän sodan ajassa mitään hyvää? Kyllä oli...

Parhaillaan Ylellä pyörii Jari Tervon ja kumppaneiden sarja kylmästä sodasta ja suomalaisten surullisenkuuluisasta suomettumisesta. 

Sarja tuntuu sen verran puolueelliselta että jätän katsomatta. Mitään hyvää ei nähdä noissa sodanjälkeisissä ajoissa, vaikka Suomi nousi köyhyydestä yhdeksi maailman vauraimmista valtioista. Osin Neuvostoliiton kanssa käyden kaupan vuoksi. 

Maatamme vaivaa tällä hetkellä kova Nato-kiihko. Vähän samaan tyyliin kun Suomi ajettiin EU:n lähes hysteerisillä uhkakuvilla ja yksipuoleisella kampanjoinilla. Tätä Nato-kampanjaa varmasti tämä tv-sarjakin edesauttaa. 

Ja en ymmärrä miksi Venäjää pitäisi nyt ehdoin tahdoin ärsyttää, kun siellä muutenkin mennään tällä hetkellä ylikierroksilla. Enemmän Suomi on rähmällään Brysselin suuntaan, kuin koskaan Neuvostoliiton suuntaan. Vai onko Suomessa tehty mitään Brysselin tahtoa uhmaavia päätöksiä?

Siitä suomettumisesta.  Itse muistan kylmän sodan ajan aika hyvänä aikana. Neuvostoliiton hajotessa olin noin 14-vuotias. Suomi oli 80-luvulla ehtinyt olla taloudellisesti tasa-arvoisempi kuin koskaan. Sen jälkeen Suomi on itseasiassa mennyt huonompaan suuntaan. Köyhien kannalta.

Tuskin tavalliset suomalaiset pohtivat aikoinaan, että voi että tätä suomettumista ja rähmällään oloa. Tämä taisi kismittää vain oikeistoa. Hehän itse toki olivat viemässä Suomea sotimaan yhdessä Natsi-Saksan kanssa jatkosodassa. Mutta tuo on siivottu historiankirjoituksessa pois sillä kuuluisalla ajopuuteorialla.

Ja mitkä todella olivat mahdollisuudet uhitella Neuvostoliitolle, kun se oli vielä voimissaan? Eihän Suomi edes lähtenyt kaikkiin Neuvostoliiton ehdotuksiin mukaan, kuten yhteisiin sotaharjoituksiin. Raja oli itse asiassa hyvinkin tarkasti vedetty, vaikka tätä väitetään rähmällään oloksi.

Ja kyllä Suomen politiikkaan yrittivät vaikuttaa muutkin kuin Neuvostoliitto kylmän sodan aikana. Täällä pyöri CIA aivan samalla tavalla missä KGB:in. Suomella toden totta oli erityissuhde Neuvostoliiton kanssa, jos vertaamme miten Neuvostoliitto kohteli muita naapureitaan.

Ja mitä taistolaisiin tulee, vastaavanlaisia liikkeitä on ollut joka aikakaudella. Nyt esimerkiksi nämä ihmisten sanoja tarkkailevat woket ja ilmastonmuutospakkomielteiset. Ja ennen sotia oli Suomessa innostuttu natsismista. Mutta ei tuota aikaa ole koskaan käsitelty kriittisesti siinä missä taistolaisia.

Minusta vaikea kylmän sodan aika hoidettiin Suomessa yllättävänkin hyvin. Ja tavallisella kansalla oli tuon ajan lopussa parhaimmat elinolosuhteet kuin koskaan Suomessa.

Kirja-arvostelu: Jaan Kaplinski - Ilta tuo takaisin kaiken: Historia on arkipäivässä

 

Jos järjestettäisiin kilpailu sympaattisemmasta runoilijasta, viime vuonna menehtynyt Jaan Kaplinski olisi sellainen. 

Hänen runonsa ovat äärettömän sympaattisia ja enimmäkseen yksinkertaisia. Hän saa arkipäiväisten asioiden tarkkailusta aikaiseksi irti uskomattoman ihmisyyden ja maailman pohdinnan. 

Jo aiemmin tutustuin Kaplinskin suomennettuun tuotantoon, mutta Ilta tuo takaisin kaiken on varsinainen runojärkäle. Yli 500 sivua runoja monelta eri vuosikymmeneltä. Itse olen Kaplinskin myöhäistuotannon ystävä. Runot paranivat, mitä vanhemmaksi Kaplinski tuli. 

Kaplinskin matkassa todella pääsee Tarton, Pärnun ja Tallinnan vanhoille kaduille ja rapistuneisiin taloihin ja puutarhoihin. Välillä Viron ulkopuolellekin, sillä vanhempana Kaplinski matkusti ahkerasti. 

Lapsuus on Kaplinskille voimavara runoissa, vaikka mitä ilmeisemmin hänen lapsuus ei ollut kovin onnellinen. Hänen isänsä tuhottiin Stalinin vainoissa. 

Kaplinskin idea runoudessa oli, että täytyy kuunnella ympäristöään ja kirjoittaa sen perusteella. Ellen nyt aivan väärin ole käsittänyt.

Hesarin kriitikko kirjoittaa, ettei Kaplinski ole maailman luokan kirjailija, ja jonka laulu on kapea. Saattaa olla, mutta Kaplinski hallitsee omat aiheensa. Myös hän myöntää, että Kaplinskista on vaikea olla pitämättä. 

Ja omaan runouteenkin tulee uskoa, ettei kaiken tarvitse olla ylimaallista tai ylivaikeaa luettavaa. Arkipäivässäkin on taikaa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Onnellinen joulu (runo)

Olisiko tämä joulu kaikille onnellinen joulu?
Ei surua, sotaa, kärsimystä.
Rakkautta kaikille,
köyhyyttä ja kurjuutta ei kenellekään.
Ymmärrystä, lämpöä,
rauhaa rakkaiden kesken
ja vähän muillekin.
Yksinäisyyttä,
ei, sitä ei.
Kaikelle hyvälle kyllä.

Kirja-arvostelu: Antti Tuuri - Paavo Talvelan elämä: Ristiriitaisen kenraalin mielenkiintoinen tarina

 

Olen pitänyt hieman taukoa sotakirjallisuuden kanssa. Yhdessä vaiheessa sotakirjoja tuli luettua melkein liikaa. Tartuin mestarikirjailija Antti Tuurin elämäkertaan jääkärikenraali Paavo Talvelasta.

Paavo Talvela oli yksi ristiriitaisimmista kenraaleistamme sota-aikana. Hänessä oli vähän panssarikenraali Pattonin kovuutta. Hän ei sietänyt perääntymistä vaan olisi pitänyt kuolla siihen paikkaan. Hän olisi teloituttanut rintamakarkureita, siinä missä muut upseerit toppuuttelivat moista. 

Hän myös riitaantui alaistensa ja kollegoidensa kanssa. Mannerheimia hän palvoi ja riiteli muiden kenraalien kanssa Mannerheimin suosiosta. Miehet sitten kuolivat rintamalla valtataistelunkin takia. Vanhemmiten Talvela ilmeisesti pehmentyi ja sai kaksikin aivoinfarktia aina Tolvajärven taistelun aikana, joita hän siis talvisodassa johti. Tuosta muuten kirjoitin runonkin.

Tuuri omistaa paljon Talvela-kirjassaan tilaa Paavo Talvelan toiminnalle yhteysupseerina Saksan sodanjohdon kanssa. Ja se onkin mielenkiintoisinta osiota. Hän oli niitä harvoja suomalaisia, jotka tapasivat Adolf Hitlerin ja muuta Natsi-Saksan korkeinta johtoa. Hitlerin karisma myös teki vaikutuksen Talvelaan ainakin alussa tämän teoksen perusteella. 

Talvela ei kuitenkaan ollut tuolloin monien muiden suomalaisten tavoin äärioikeistolainen ellei peräti natsi vaan ennemminkin länsimielinen, vaikka oli saanut jääkärinä koulutuksensa Saksassa. Hän kyllä flirttaili Lapuan liikkeen kanssa, mutta ei esimerkiksi lähtenyt Mäntsälän kapinaan mukaan. 

Talvela oli mitä ilmeisemmin syvästi rakastunut Karin-vaimoonsa, mutta se ei estänyt tekemästä aviotonta lasta. Hän myös jätti ensimmäisestä avioliitosta syntyneen tyttärensä oman onnensa nojaan tunnetasolla, eikä tavannut tätä enää juurikaan tämän lapsuuden jälkeen.

Kirjana tämä teos on mielenkiintoinen juuri Talvelan mielenkiintoisen elämäntarinan takia. Sitä olisi ehkä voinut jaotella lyhyempii kappaleisiin näin levottomalle nykylukijalle. Itse teksti on ihan vetävää ja jaksaa kantaa. 

Presidentti Urho Kekkonenkin limittyy mielenkiintoisesti Talvelan kohtaloon. Kekkosen Sylvi-vaimo oli nimittäin samaa sukua kuin Talvelan äiti. Eipä ihme että Talvela sai kenraalin arvonimen vielä vanhoilla päivillään 1960-luvulla.

Julkkismietteitä: Olen julkkis - Päästäkää minut pois! -ohjelma kaipaisi juuri julkkiksia mukaan

 Mukavaa joulunodotusta kaikille. Maikkari julkaisi tiedotteen äskettäin uudesta suursatsauksestaan nimeltään Olen julkkis.... Päästäkää minut pois! Ohjelma tietenkin yllättäen perustuu kansaninväliseen formaattiin. 

No minähän menin katsomaan, ketkä julkkikset tällä kertaa viedään viidakkoon seikkailemaan. Ja eipä tuo lista yllättänyt, paitsi näitä tiktok-tähtiä en tunne. En edes tiedä miten tiktokiin pääsee.

Ja ketkä juontajina. Aku Hirviniemi ja Janne Kataja. Nämä kaverukset valtaavat Suomessa ohjelman kuin ohjelman. Joko juontajana tai osallistujana. Parhaillaan he jo juontavat yhtä ohjelmaa yhdessä. 

Ja ne julkkikset sitten. Esko Eerikäinen, Antonio Flores, Anna Hanski... Kaikki naistenlehdistä tuttuja, ja sitten on laitettu mukaan nuorisojulkkista, että nuoretkin katsoisivat ohjelmaa. Eivät katso.

Ja onko ohjelmaa, jossa Sara Sieppi ei olisi ollut? Peräti vielä viidakossakin useampaan otteeseen. 

No. Mukavaa joulunodotusta.

Amerikkaan (isoisoäitini) runo

suvussani yksi rohkea
jätti kylmän ja kolkon maan
lakeuksien ääreltä
toisten lakeuksien luo
syytä emme tiedä
miksi
kirjattiin ellis islandille tulleena
vain 18-vuotiaana
rohkea tyttö oli hän
lapsena vieraassa maassa
suuressa amerikassa
ei puhuttu pohjoisten maiden kieltä
eikö onnea löytynytkään
omaisuutta
palasi hän
maahan ankaraan ja köyhään
mutta saimme syntyä sitten
niin me muut

Bile-Sanna ja koronan kiemurat senkun kummallistuvat

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Esa Pesonen (@runoilijaesapesonen) jakama julkaisu

Aina ajattelen, etten jaksa kirjoittaa rakkaasta pääministeristämme Sanna Marinista, mutta aina hän on jossain kommervenkeissä sotkeutuneena. 

Ja hänen illanvietoistaan kirjoitetaan väsymykseen asti. Minulla tuli viime viikolla jo kyllästyminen. Ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä kaljaa hän on juonut hipsteripaikassa. Hullua kyllä, tämä kaikki tuntuu kiinnostavan jopa miljardöörejä.

Varsinkin juhli vielä miehensä ja homoystäviensä kanssa aika tylsästi, ei edes kännitappelua tai raivoamista. Työkännykkä oli kotona, mutta luulisi että viestit saisi nykytekniikalla lähetettyä ja kahteen muuhun puhelimeen.

Mutta mikä sen muutaman kalliin hipsterikaljan lisäksi on oikeasti kiinnostavaa on se, ettei Marin ja muut poliitikot, kohumagneetti Pekka Haavisto, etunenässä itsekään välitä varovaisuudesta koronan ollessa vieläpä leviämisvaiheessa. Miksi siis kansaa paimennetaan kuin karjaa?

Koronapassin autuutta en selittelyistä huolimatta ymmärrä. Rokotettuhan levittää koronaa passin kanssa tai ilman. Käsittääkseni se passi ei ole edes tarkoitettu niiden rokottamattomien suojelemiseen, vaan eristämiseen iloisesta rokotetusta porukasta.

Ja mikä ihme vimma ihmisillä on tavata toisiaan tai käydä jossain. Itse en ole tyytyväinen jos ihmisiä ei ole lähellä. Oli koronaa tai ei.

Suomessa ei oteta tosissaan sitä ajatusta, että koronapassi todella rajoittaa ihmisoikeuksia. Suomalaiset ovat lampaita, jotka vielä susina käyvät toisiensa kimppuun ilman viranomaisiakin, jos joku uskaltaa uhmata esivaltaa. 

Olen itse rokotettu, mutta näen pakkorokottamisena ajatuksena kuin ennen oli pakkoruokkiminen nälkälakkolaisille. Jos joku haluaa riskeerata, ettei ota rokotusta, on se hänen asiansa. Tietty esivallan uhmaaminen on järkevää, eivät hekään kaikessa ole oikeassa.

En tiedä mitä tästä hallituksesta ajatella ja tästä länsimaiden todellisen luonteen paljastavasta koronaepidemiasta, jonka ei anneta loppua koskaan.

Mitä mieltä olette? Loppuuko tämä hulluus koskaan?

Julkkismietteitä: Miksi Kimi Räikkösestä tuli niin valtavan suosittu?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Kimi Räikkönen (@kimimatiasraikkonen) jakama julkaisu

Eilen Kimi Räikkönen ajoi viimeiset metrit formula-auton ratissa. Harvoin yleisö on osoittanut suosiota seisaaltaan kisan keskeyttäneelle, mutta näin tapahtui Kimin kohdalla. 

Kimi Räikkönen tuli julkisuuteen hyvin nuorena, jonka elämän ainoa asia oli formuloilla ajaminen. Ja kun Kimi alkoi elämään kuin ikäisensä nuori mies välillä rajusti sekoillen, hänen julkisuuskuvansa oli aika heikko. Jopa Kimin ääntä pilkattiin, jolle hän ei itse voi mitään. Suomessa on aina vimma lyödä lyötyä, varsinkin jos tämä sekoilija sattuu olevan vielä rikas.

Kimi ei vittuilusta välittänyt ja nautti rahoistaan ja nukkui välillä muovidelfiini kainalossaan tai kaatuili luksusjahdissaan. Kamerat tietenkin ikuistaen kaiken. Kimin epäiltiin jopa tyystin alkoholisoituneen.

Nyt hän on yli 40-vuotias perheenisä, joka aidosti näyttää välittävän lapsistaan. Vaikka playboy-ajat ovat ohi, Kimi on suositumpi kuin koskaan. Ei kaikkien raikulipoikien nimittäin haluta koskaan aikuistuvan. Tai edes raitistuvan.

Kimin suosiota kasvatti taatusti erittäin onnistunut Kimi-elämäkerta. Se kuvasi kohdettaan tavattoman aidosti, mutta myös jotkin kipukohdat sivuuttaen täysin kuten Kimin ensimmäinen avioliitto. Se teki Kimistä rakastettavan taviksen, vaikka hän onkin miljonääri, joka ei edes asu Suomessa.

Eniten Kimi voi kiittää nykyistä vaimoaan Minttua. Hän rauhoitti miehen ja on hoitanut esimerkillisesti Kimin valtavaa someseuraajien joukkoa. Kuka ei sulaisi suloisten perhekuvien edessä? Kiiltokuvaan some perustuu eikä muuhun 

Kimin  etuna on ollut myös se, että hän on oikeasti tavattoman aito ihminen, jotka ovat harvassa oli julkkis tai ei. Hänen sanoo niin kuin ajattelee, ei polvistu kuin käsketään ja tekee sponsorin mainoksetkin kun on pakko. Hän ei ole elävä mainoskone, kuten nuoremmat formulakuskit. 

Aitoudesta tuli hänen brändinsä, vaikka alussa tuo sama asia oli Kimiä vastaan.

Kirja-arvostelu: Katri Vala - Kulkuri ja näkijä: Kuinka paljon kärsimystä yksi ihminen kestää?

 

Katri Valan elämäkerta Kulkuri ja näkijä on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjailijoiden elämäkerroista, joita olen lukenut. Suomalaisen runouden merkkinaisen lyhyt, mutta merkityksellinen elämä saa arvoisensa asiantuntevan, mutta sujuvasanaisen kohtelun. Minna Maijala on tehnyt valtavan suuren ja historiallisesti arvokkaan työn.

Valan elämä ei ollut helppo. Lapsuuden porvarisperhe köyhtyi isän kuoltua, hän jäi ikuiseksi ulkopuoliseksi. Vaikka hän lähestyi vasemmistoa, niin työkansaa hän ei koskaan ollut. Häntä pidetiin ruotsinkielisenä porvarina. 

Valan runot ovat omaa luokkaansa. Näkemyksellisiä, kauniita, synkkiä, aidosti omanlaisiaan. Niitä täytyy ehdottomasti tänäkin päivänä lukea.

Koko elämänsä Vala joutui elämään muiden ehdoilla. Häntä yrittivät muokata haluamakseen niin veli Erkki Vala kuin Olavi Paavolainen. 

Surullista kyllä, Vala jäi yksin keuhkotaudin vietyä voimat. Jopa hänen läheisensä olivat heikkoja ja heikon Valan varassa. Äiti oli huikentelevainen, isä sekosi ja teki itsemurhan, veli sekosi ja aviomies oli täysin vastuuton skitsofreenikko.

Valan vahvuutta voi kunnioittaa. Koskaan hän ei lähtenyt mihinkään porukkaan täysin mukaan. Ei edes silloin kuin 30-luvulla kirjallisuusmaailma oli kansallissosialismin tossun alla, jolloin Mika Waltari muun muassa vaihtoi 20-luvun kapinallisuudeen poseeraavaan isänmaallisuuteen. 

Vala pyöri vasemmistolaisten kanssa, mutta enemmän häntä kiinnosti sananvapaus. Ironista kyllä, Valasta tuli kuoltuaan sodan jälkeen vuonna 1945 vasemmistolaisuuden ikoni, vaikka hänet hylättiin tylysti Ruotsiin tuberkuloosiparantolaan.

Elokuva-arvostelu: Olen suomalainen - Matti Ristisen maaninen Kari Tapio pelastaa elokuvan

 

Eilen televisioensi-iltansa sai laulajalegenda Kari Tapion elämästä ja ennen kaikkea hänen avioliitostaan Pia Viheriävaaran kanssa kertova elokuva Olen suomalainen. 

Heti kärkeen on todettava, että elokuvan pelastaa Matti Ristisen maanisen loistava suoritus Kari Tapiona. Itse nimittäisin sen jopa parhaimmaksi elämäkertaelokuva-genren roolisuoritukseksi suomalaisen elokuvan historiassa. Tähtien roolit ovat aina olleet tähdille vaikeita näytellä. 

Yleensä alkoholistin roolit näytellään liioitellen ja jopa naurettavasti, mutta Ristisen rooli näyttää alkoholistin loppumattoman surullisen ja likaisen kehän alastomimmillaan. Kari Tapion vaimon roolin näyttelevä Tiina Lymi näyttelee epäkiitollisen roolin aina renttunsa takaisino ttavana vaimona hänkin hyvin. Mikään pikkuvaimo hän ei onneksi ollut. 

Itse elokuva kuuluu elämäkertaelokuvien keskitasoon. Kyllä Aleksi Mäkelän ohjaus voittaa useimmat Koivusalon elämäkertaelokuvat onnistunut Irwin-elokuva poislukien. Mutta suomalaisen elokuvan niukat varannot näkyvät aina vähän kökkönä päälleliimattuna ajankuvana. 

Sivuosan näyttelijät ovat jopa koomiseksi maskeerattuja Fredi etunenässä. Danny myös, josta on väenväkisin tehty Kari Tapion kilpailija, vaikka miehet painivat ihan eri sarjassa.

Kari Tapion taisteluun paikasta auringossa on helppo samaistua. Onhan tässä itsekin jo vuosikymmeniä raatanut, eikä palkintoa ole tullut. Tämän tarinan, jossa myös alkoholi ennemmin tai myöhemmin pettymykseen maistuu, elokuva kuvaa myös hyvin.

Oletko ihmisvihaaja?

Puhutaan ihmisvihasta eli misantropiasta. Nykyisinhän tästä ei keskustella, sillä kaikki on kuulemma vain naisvihaa eli misogyniaa. Mutta mitä jos joku vihaa ihmisiä sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Ihan kaikkia. Tämä ei kuulemma ole mahdollista, mutta jos on.

Elämämme sievistelevä nykyhetki ei kykene tätä kysymystä käsittelemään, mutta jo Moliere kirjoitti aikoinaan näytelmän Ihmisvihaaja, jonka päähenkilö Alceste vihasi kaikkia paitsi naista, johon oli rakastunut. 

Suurin osa ihmisvihaajista ei ole ihmisvihaajia kuten Alceste. He tunnustavat heti välittävänsä vain läheisistään, mutta vihaavansa muita. Aito ihmisvihaaja kai vihaisi kaikkia ihmisiä. 

Epäilen, että suurin osa ihmisvihasta johtuu pettymyksestä siitä, etteivät ihmiset ole käyttäytyneet niin kuin ihmisvihaaja olisi itse halunnut. Riittävä määrä pettymyksiä elämässä ja etenkin ihmissuhteissa toden totta karisuttaa ihmisrakkauden ja tekee katkeraksi. Mutta onko kyse silloin katkeruudesta eikä niinkään vihasta ihmisiä kohtaan?

Ihmisen on nykyisin käytännössä mahdotonta elää ilman jonkinlaista ihmiskohtaktia. Ja onko ihminen onnellinen tai edes tyytyväinen yksin? Onko ihmisvihaajankin toiveissa löytää edes yksi ihminen, jota voi rakastaa, kuten Molieren Alceste.

Ihmisvihaajan tulisi minua viisaampien mukaan ajatella, että ihminen on paha ja ei muuksi muutu. Samalla hänen täytyisi vihata itseään ja tappaa itsensä ja kaikki muut kuten kouluampujat, joita pidetään ihmisvihaajina ja joina kouluampujat ovat itsekin luulleet pitävänsä itseään. Ihmisvihaajina.

Ilmastonmuutosmaailmanloppua saarnaavat Pentti Linkolan hengenheimolaiset ovat hekin ihmisvihaajia. Heistähän ihminen on paha ja tuhoaa maailman. Koko ihmisten luoma yhteiskunta on paha. Aivan klassista misantropiaa.

Olemmeko kaikki sitten tavalla tai toisella ihmisvihaajia?

Rakkaudeton ja Messias

Rakkaudeton siellä.
Mielessään Messias.
Joka puolella tyhjää.
Rakkaudettoman sanaa
ei kukaan kuule.
Hänen aikansa on mennä,
ei se rakkaus
niin kummallista ollut.
Ihan pieni hetki vain.
Köyhä mies rakkaudeton.
Mielessään Messias.

Elokuva-arvostelu: Baby Jane: Vaurioitunut sielu tuhoaa rakkauden kuin rakkauden

 

 

 

Muutaman vuoden takainen Baby Jane oli positiivinen yllätys. Ajattelin, että lesboparin vaikeasta rakkaudesta kertova elokuva on täynnä heteromiesten haukkumista ja sateenkaariväen elämän ankeutta.

Mutta ei. Se kasvoi ihan onnistuneeksi kuvaukseksi mielenterveysongelmista ja miten nuo ongelmat tuhoavat rakkauden. Ilmeisesti muut kriitikot eivät ole asiaa nähneet näin, sillä elokuvan tuottaja Joonas Berghäll ärähti kriitikoille seksuaalisuuteen hirttäytymisestä. Ehkä seksuaalivähemmistöt silti kohauttavat joitakin elokuvissa.

Minua ei ainakaan edes elokuvan sidontakohtaukset hetkauttaneet. Rakastelukohtauksiakin oli niukalti. Itse olen sellainen puritaani, ettei mainstream-elokuvassa edes tarvitse olla rakastelukohtauksia oli sitten hetero tai ei. Kyllähän paljon kovempaakin kamaa on nähty kun tässä elokuvassa nähty.

Sofi Oksasen kirjaan pohjautuva elokuva sijoittuu 90-luvulle, mutta tapahtumat siirretty nykyaikaan elokuvassa. Siinäkin mielessä juuri rakkauden korostaminen järkevä ratkaisu, sillä lesbous alkaa olla jo arkipäivää Helsingissä, mitä se ei toki ollut 90-luvun ankeassa maailmassa.

Elokuvassa viaton Jonna saapuu Helsinkiin ja Piki pelastaa hänet raiskaajan kynsistä. He tietenkin rakastuvat. Kuka nainen ei rakastuisi pelastajaansa? Tuossa vaiheessa ajattelin, että onpa puuduttavan kliseistä. 

Onneksi Pikin taustasta löytyi mielenkiintoa, sillä tämä sairastaa paniikkihäiriötä ja uskaltautuu kotoaan vain kännissä ulos ja vetää verhot ikkunan eteen aina. Kuulostaa melkein meikäläiseltä pahimpina kausina. 

No. Asiaan. Mutta Piki ei ole mikä tahansa reppana vaan surutta käyttää hyväkseen toisten ihmisten auttamisen halua. Hänen exänsä jopa pesee pyykit. Hän imee voimat muista, mutta ei anna itsestään mitään, vaikka alussa vaikuttaakin erilaiselta ja jännittävältä. Kaikki pyörii hänen ympärillä.

Elokuvan pääpari näyttelee uskottavasti sikäli mikäli minä mitään rakkaudesta tai sateenkaariväestä ymmärrän. Maria Ylipää Pikinä varsinkin, onhan rooli herkullinen. Jonnaa näyttelevä Roosa Söderholm jää vähän varjoon. Roolikin on aika kapea kilttinä tyttönä, joka lopulta huomaa sittenkin olevan hetero. 

Elokuvan kuvamaailmasta tykkään. Se on utuinen ja hämärä, sellainen millaiseksi maailma muuttuu kun mieli murtuu.  Pienessä asunnossa koko maailma. Hyvää työtä Katja Gauriloffilta.

Elokuvan dialogia kyllä vaivaa ajoittainen kökköys ja kirjoitetun sanan maku, joka ei sovi elävään kuvaan. Myös naisten puhelinseksibisnes vaikuttaa nykyaikaan epäuskottavalta. Eiköhän miehet tumputa nykyään ilmaisen nettipornon parissa. Jonnan poikaystäväkin ilmestyy kuvaan täysin yllättäen. Ja nyt on valitettava, että miehet jäävät täysin statisteiksi. En tosin heitä edes kaivannut.