Elokuva-arvostelu: Olen suomalainen - Matti Ristisen maaninen Kari Tapio pelastaa elokuvan

 

Eilen televisioensi-iltansa sai laulajalegenda Kari Tapion elämästä ja ennen kaikkea hänen avioliitostaan Pia Viheriävaaran kanssa kertova elokuva Olen suomalainen

Heti kärkeen on todettava, että elokuvan pelastaa Matti Ristisen maanisen loistava suoritus Kari Tapiona. Itse nimittäisin sen jopa parhaimmaksi elämäkertaelokuva-genren roolisuoritukseksi suomalaisen elokuvan historiassa. Tähtien roolit ovat aina olleet tähdille vaikeita näytellä. 

Yleensä alkoholistin roolit näytellään liioitellen ja jopa naurettavasti, mutta Ristisen rooli näyttää alkoholistin loppumattoman surullisen ja likaisen kehän alastomimmillaan. Kari Tapion vaimon roolin näyttelevä Tiina Lymi näyttelee epäkiitollisen roolin aina renttunsa takaisino ttavana vaimona hänkin hyvin. Mikään pikkuvaimo hän ei onneksi ollut. 

Itse elokuva kuuluu elämäkertaelokuvien keskitasoon. Kyllä Aleksi Mäkelän ohjaus voittaa useimmat Koivusalon elämäkertaelokuvat onnistunut Irwin-elokuva poislukien. Mutta suomalaisen elokuvan niukat varannot näkyvät aina vähän kökkönä päälleliimattuna ajankuvana. 

Sivuosan näyttelijät ovat jopa koomiseksi maskeerattuja Fredi etunenässä. Danny myös, josta on väenväkisin tehty Kari Tapion kilpailija, vaikka miehet painivat ihan eri sarjassa.

Kari Tapion taisteluun paikasta auringossa on helppo samaistua. Onhan tässä itsekin jo vuosikymmeniä raatanut, eikä palkintoa ole tullut. Tämän tarinan, jossa myös alkoholi ennemmin tai myöhemmin pettymykseen maistuu, elokuva kuvaa myös hyvin.

Kommentit

Suositut tekstit