tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kuka minä olen ja muita ajatuksia elämästäni

Oletteko koskaan pohtineet, tiedättekö, keitä oikeasti olette?

Vai elättekö vain päivästä toiseen sen enempää omaa minuutta ajattelematta. Kaikki ihmiset tiedostavat kyllä itsensä ja olemassaolonsa, mutta tietävätkö, keitä he oikeasti ovat?

Minä olen ajatellut, etten tiedä kuka olen. Olen eräänlainen oman elämäni satuhahmo. Olen teeskentelijä ja äärimmäisen rehellinen ihminen. Mutta kuka olen. Sitä minä en tiedä.

En tiedä, olenko koskaan etsinyt itseäni. Olisi pitänyt. Ehkä silloin elämä tuntuisi paljon enemmältä. En hae kuitenkaan pakoa mihinkään ideologiaan tai uskontoon. En pystyisi sitoutumaan tietynlaiseen ajatteluun.

Olenko sitten koskaan yrittänyt selvittää kuka olen vai yrittänyt vain vältellä totuutta? Onko elämässä mahdollista tulla eteen sellaista valon hetkeä, että kaikki selviää. Miksi olen täällä, miksi olen sellainen kun olen?

Mikä on saanut minut tekemään sellaiset valinnat kuin olen tehnyt? Vai oliko kaiken tarkoitus mennäkin niin? Miksi en ole muuttunut, jos olen halunnut muuttua? Olenko oman itseni vanki? Ovatko kaikki muutkin oman itsensä vankeja?

Olenko tyytyväinen itseeni kun kuolen? Olisiko pitänyt pystyä antamaan enemmän? Voiko omaan itseensä olla koskaan tyytyväinen? Minulla on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Olenko saanut aikaiseksi sen elämässäni, minkä olen halunnut. En. Onko minulle annettu siihen aina mahdollisuuksia? Ei. Olenko saanut muilta sen minkä olen halunnut? En. Pitäisikö saada? Ei.

Ajatukset kiertävät kehää silloin kuin ajattelee itseään. Parempi olisi olla ajattelematta. Mutta kun on sellainen, ettei vain osaa olla ajattelematta. Minusta oman itsensä pohdiskelu ei ole itsekkyyttä. Se on, jos ei edes yritä ottaa selville kuka on.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Runoja eristyksestä osa 2

Leipäjonossa
Siellä he kulkevat,
kuka minkälaisen laukkunsa kanssa.
Kuka tarpeesta, kuka pakosta.
Kuka muuten vaan.
Välissä vain metri tai pari.
Sitten tyhjyys.
Valtio ei ruoki kaikkia lapsiansa.
Suomi on kuulemma
maailman onnellisin maa.
Valeonnea?

----------------------------

Jeesus ja rakkaus
Jeesus ei saanut
rakastaa,
kuten mies rakastaa naista.
Uskovien mukaan
Jeesus rakasti pyhästi
vailla lihaa.
Eikö liha synnytä ihmisen?
Riittikö tuo rakkaus Jeesukselle?
Kuoliko hän onnellisena?
Uhrautuminen toisten puolesta
ei tuo rakkautta itselle.

----------------------------

Rottien paratiisi
Rottia ei hävitä mikään.
Ne ansaitsevat kunniaa. 
Ne tappavat ja tulevat syödyiksi.
Katoamaan niitä ei saa.
Viimeinen rotta roikkuu laivassa,
kun ihmiset jo hukkuvat.
Perustaa paratiisiin
siirtokuntansa vihatun,
jatkaa elämäänsä,
vihasta rotta välittää viis.
Se on ihmisten ongelma.

----------------------------

Eva Braun tanssii
Pommitettu Berliini savuaa.
Eva Braun tanssii.
Hitler lataa pistooliaan.
Toivottu sota on kohta loppu.
Jäljellä on toivottomuus.
Syanidikapselit kiertävät
vapisevissa käsissä kädestä käteen.
Kuka uhrautuu valtakunnan puolesta?
Kuka pakenee?
Kuka jää johtajansa luokse.
Eva Braun jää. 
Eva Braun iloitsee.
Hänelle on luvattu häät.
Enää hän ei pelottele.
Enää häntä ei solvata.
Häät ennen perikatoa.
Eva Braun tanssii.
Hänestä on vihdoin tullut morsian.
Kuolema ei häntä erota.
Kuolema ei hänen iloaan lannista.
Evasta on tullut perikadon morsian.

torstai 23. huhtikuuta 2020

Luettua: Queen: Rockin kuninkaalliset: Piiruntarkka megabändin historiikki

Queen-bändin elämäkerta Is this the real life - Rockin kuninkaalliset on jo kymmenen vuoden takaa. Kun Queen on parhaat päivänsä nähnyt, niin se ei haittaa. Sinänsä mitään uutta kirjattavaa ei ole tullut, jos ei nyt oteta huomioon American Idols-laulajaa Freddie Mercuryna.

Queen on toki jatkanut bändinsä tuotteistamista tähän päivään asti. Hyviä bisnesmiehiä kun ovat. Jokainen tietää, ettei bändi ole se sama, kun laulaja Freddie Mercury menehtyi aidsiin jo kohta 30 vuotta sitten.

Rock-toimittaja Mark Blaken bändihistoriikki on erittäin kattava katsaus bändin historiaan. Paikoitellen liiankin yksityiskohtainen. Kirjan alku on varsin väsyttävä. Harvaa lukijaa kiinnostaa bändin jäsenten ex-bändien tarina, joita kerrataan ahkerasti. Siitä kun päästiin eroon, kirja muuttuikin mielenkiintoiseksi.

Kirja on enimmäkseen tarina Farrokh Bulsarasta alias Freddie Mercurysta. Persoonana hän on mielenkiintoisin bändistä. Ujo maahanmuuttajamies, joka tähdeksi tultuaan muuttui siksi riikinkukoksi, jonka tunnemme. Freddiestä on tullut yhä enemmän palvottu tähti kuoltuaan, mutta ei hän mikään miellyttäväkään ollut pelkästään. Holtiton seksihurjastelu tuomittaisiin nykyisin pahemmin kuin 40 vuotta sitten.

Freddie myös salaili sairauttaan loppuun asti, eikä koskaan kyennyt tunnustamaan homouttaan vanhoillisille vanhemmilleen. No. Tällä kaikella herkuttelivat brittitabloidit, jotka jopa seisoivat odottamassa Freddien kuolemaa tämän kotitalon edessä. Ei onnistuisi Suomessa.

Harvoin tähdet tietysti ovat yksioikoisia. Freddie tunnusti itsekin olevansa teeskentelijä. Tuskin tiesi itsekään kuka oikeastaan oli. Hän oli tosielämän näyttelijä, joka taisi olla sisimmässään surullisempi kuin edes itse tiesi.

Siitä Queen oli harvinainen bändi, että kaikki tekivät biisejä, eli mikään Mercuryn bändi yhtye ei ollut. Kirjassa muut jäsenet jäävät sivuun kitaristi Brian Mayta lukuunottamatta. Harmi, sillä he ovat vielä elossa tänä päivänä kertomassa kokemastaan.

Bändihistoriikkina kirja on puutteistaan huolimatta onnistuneimpia. Siinä ei kaunistella, joskaan ei herkutella loputtomiin edes tuhansia dollareita maksaneilla irstailubakkanaalijuhlinnallakaan. Eli musiikkia ei ole unohdettu sen myyvemmän rockelämäntyylin kuvauksen kustannuksella.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Etsin yhteistyökumppaneita


Etsin blogilleni yhteistyökumppaneita, sillä ajat ovat haasteelliset koronan jälkeenkin ja itseään täytyy luoda joka vuosi uudelleen. Pelkän toimittajan töiden lisäksi ja haen uutta nostetta digitaalisesta maailmasta.

Blogini kävijämäärät ovat kasvusuhdanteessa keskityttyäni blogini sisältöön entistä tarkemmin. Muotiblogien kävijämääriä en toki tavoita, mutta eivät mekot minulle sopisikaan. Vaateyhteistyötäkin saa tarjota, jos luulette, jonkin vaatteen päälleni sopivan.

Enimmäkseen kirjoitan kulttuurista, viihteestä ja yhteiskunnallisista asioista, mutta voin kirjoittaa vaikka käynnistäni yrityksessänne, mikäli näin sovitaan ja jonkinlaisesta korvauksesta, joka hyödyttää minuakin.

Voin kirjoittaa aivan samalla tavoin puolestanne vaikka yrityksenne omaa blogia tai päivittää Facebook-sivuja. Huomioin niin yksityisten henkilöiden, yritysten kuin yhteisöjenkin yhteistyötarjoukset.

Pitkäjänteisyyttä ja joustavuutta minulta löytyy. Siitä kertoo jo sekin, että blogini on ollut olemassa jo vuodesta 2006.

Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse: esa.j.pesonen@gmail.com. Löydyn myös niin Facebookista, Twitteristä kuin Instagramista. Myös Linkedinistä löydyn.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Katsottua: Rikkaat ja rahattomat: Taloudellisesti jakautunut kansa kohtaa toistensa todellisuuden

Kuva:Nelonenmedia
Taas tosi-tv:n parissa täällä. Kevään puhutuimpia tosi-tv-ohjelmia on ollut Nelosen Rikkaat ja rahattomat. Sen perusasetelma on ajaton, mutta toimiva. Rikkaita ja köyhiä on niin kauan kuin ihmiskunta on olemassa. Ehkä jossain vaiheessa erot vain tasottuvat.

Sarjassa rikas ja köyhä perhe vaihtavat viikoksi asuntoja ja elämäänsä. Vaihdokasrealitya on toki ollut aiemmin, milloin on vaihdettu vaimoa ja milloin mitäkin.Rikkaat saavat kouraansa pienen budjetin, joka hämmästytti esimerkiksi kuvassa olevaa Sukaria vaimoineen. Siinä sitten myös ihmetellään, miten joku voikaan asua niin vaatimattomasti.

No. Pärjääkö sitten 70 euron budjetilla kun sillä pitäisi ruoan lisäksi kustantaa mahdolliset viihdykkeet. Pärjäähän sillä, kun on pakko. Ja siihen valitettavasti myös tottuu. Se elämä mikä on annettu, tuntuu usein kuitenkin siltä omalta elämältä. Oli se kurjaakin.

Ja ohjelmaan osallistuvat rikkaat tietävät, ettei piina jatkuu loputtomiin. Jos rikas eläisi vuoden minimituloilla, niin sitä sitten tietää mitä köyhyys on. Siinä sitä saisi kuvaa suomalaisesta köyhyydestä, jota tasoitetaan toimeentulotuella.

Kuva: Nelonenmedia
Kävin lukemassa keskustelupalstoilta ihmisten kommentteja sarjasta. Paljon siellä syyllistetään köyhyydestä. Milloin on sarjaan osallistujan pakastamesta löytynyt nuuskaa tai että köyhillä on eläimiä. Jokainen voi sitten pohtia, istuisikö itse kämpässään ilman televisioita ja mitään mukavuuksia. Ilman tietokonettakaan on lähes mahdotonta enää edes pärjätä.

Niinkään rikkaita vastaan ei hyökätty, tosin eihän tässä ohjelmassa ole edes niitä todella rikkaita, kuten vaikka Herlinin sukua. Siinä sitä on todellista vaurautta. Tämän sarjan rikkaat saattavat olla yhtä velkaantuneita kuin ne köyhät osallistujat. Kilpailuta ja vertaa lainoja Sortterissa. He elävät mukavasti, mutta kansainvälisesti ajatelleen, eivät vielä ökysti.

Sarjan kunniaksi on todettava, että se saattaa olla keino kurkistaa eri yhteiskuntaluokkien asemaan. Ei varakkaalla välttämättä ole aavistustakaan köyhän ihmisen elämästä. Kohdata tosielämässä ei tarvitse. Jokainen kyllä tietää, millaista rikkaan elämä voi olla. Siitä saamme usein otteita, sillä vaurauden luullaan olevan se tie onneen.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Elämä kolmella rivillä (runo)

Alkuhuuto
Viimeinen henkäys
Elämä siinä välissä

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Katsottua: Tiger King: Tämän hullummaksi ohjelma ei enää muutu

Netflixin dokumentin ja reality-tv:n sekasikiösarjasta Tiger King ei kyllä enää ohjelma mene hullummaksi. Sen tapahtumia on edes vaikea kuvailla, kun se etenee hullusta tilanteesta toiseen.

Sen tapahtumat myös ovat totta kaikessa hulluudessaan ja sen keskellä seikkailee ehkä oudoin tv-hahmo ikinä, Joe Exotic. Homo, asehullu, kaksinnaija, joka pitää surkeassa kunnossa olevaa eläintarhaa tiikereineen ja leijonineen. Mies joka näyttää hirvitykseltä 80-luvun junttilasta. On olevinaan lempeä, mutta on häikäilemätön despootti.

Soppa on keitetty murhista, murhansuunnittelusta, valtavasta sekasorrosta ja kaikesta mahdollisesta. Jollain kumman tavalla soppa toimii. Sarjaa katsoo parhaimmalla tirkistelymoodilla.

Parhaillaan Joe istuu itse tuomiota yrityksestä tilata palkkamurha kilpailevan tiikereiden kasvattajan päänmenoksi. Hullua kyllä Joe on saavuttanut nyt haluamansa. Julkkiksen aseman, tosin hän on nettimeemien pilanteon kohde. Se tuskin häntä haittaa, jos tietää kuuluisuudestaan.

Exoticin perivihollinen on tiikerien suojelija Carole, joka tosin itsekin pitää tiikereitä kurjissa oloissa. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan, mutta kun tekee kivat facebook-sivut niin ihmiset hölmönä lähettävät rahaa, kunhan kärsijöinä ovat eläimet tai lapset. Kaiken kukkuraksi Carolen on syytä epäillä tappaneen miehensä rahojen takia. Mutta Joen hän sai telkien taakse uuden miehensä kanssa.

Lisäksi tarinaan liittyy kolmaskin tiikerien kasvattaja, joka pitää samalla jotain omituista kulttia ja hänellä on haaremi naisia. Hullua kyllä, hän tuntuu silti porukan täysijärkisimmältä.

Eurooppalaisia kaikki tämä hämmästyttää. Täällä kun tiikereitä ei edes saa kuka tahansa pitää ja olemme tylsempiä hahmoja kuin villin lännen ihmiset. Amerikassa sekin onnistuu, että pidät vaikka simpanssia kotona. Sellainen kuva näistä tyypeistä jäi, että tiikerit olivat sivuasia  näiden luonnevikaisten ihmisten sekoilussa ja rahan sekä maineen tavoittelussa.

Sitten nämä hyväkkäät vielä saalistavat heikkoja ja elämänrikkomia takametsien nuoria ilmaiseksi hoitamaan tiikerinsä. Exotic vielä pyöräyttää naimisiin kahden miehen kanssa, kunnes toinen sulhasista ampuu huumepäissään aivonsa pihalle.

Ja tämä hyväksikäyttäjä-Exotic teetättää lisää tiikereitä vankeuteen saadakseen lisää rahaa, vaikka mankuvat olevansa tiikereiden pelastajia. Kaikenkukkuraksi ei kuulostanut edes ihmeelliseltä enää, että hän pyrki osavaltionsa kuvernööriksi. Only in America.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Linkola- ja koronauskovaiset (elettävä se on pelossakin)

Kalastaja-filosofi Pentti Linkolan kuolema osui ajallisesti koronaepidemian aikoihin. Mies julisti usein ihmiskunnan tuhoa. Ikäähän miehellä jo oli. Linkola oli ehkä yksi ristiriitaisimmista ajattelijoista Suomessa.

Harva vastustaa luonnonsuojelua, mutta hänen maailmanloppua ja ihmisvihaa huokuvat herättivät kiusallista huomiota ja jostain kumman syystä niitä ei suitsittu, missä monet muut vastaavanlaisia laukoneet ovat olleet oikeussalissa.

Yllättävää kyllä, moni itseään suvaitsevaisena pitävä ihminen fanittaa Linkolaa, jota en oikein jaksa ymmärtää. Hänen mielipiteensä kuin olivat varsin ehdottomia. Näin on tietenkin monen muunkin ajattelijan kohdalla. Ajatelkaa vaikka Nietscheä. Jostain kumman syystä monet ajattelijat ajautuvat yli-ihmisajatteluun.

Joku sanoi, kun ihmettelin Linkolan palvontaa, että hänen mielipiteistään täytyy ottaa itseään miellyttävät mielipiteet vain huomioon. No. Sehän on vähän sama, jos Adolf Hitlerin Mein Kampfista poimisi vain "parhaat palat" ja jättäisi juutalaisten joukkotuhoa ennustavat osat pois.

Koronaepidemiakin on mielestäni joidenkin osalta synnyttänyt fanaattisuutta kuten Linkola. Viranomaisten virheitä etsitään lähes uskonnollisella noitavainomentaliteetilla. Ei sillä nyt etteivät viranomaiset olisi tehneet virheitä. En tosin edes tiedä, onko mitään epidemiaa edes täysin mahdollista estää.

Korona tuntuu täyttävän joidenkin mielet täysin. On järkevää suojautua sen minkä pystyy, mutta ei mikään asia saisi täyttää elämää täysin. Elettävä se on pelossakin. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei korona edes iskenyt Suomeen pahimmin.

Joidenkin harrastamaa pääministeri Sanna Marin -palvontaa korona sen sijaan tuntuu vahvistavan. Äidit kirjoittelevat liikuttuneena, että kuinka hänenkin tytär nyt sanoo, että hänenkin tyttären on mahdollista päästä pääministeriksi. No. Suomessa on ollut jo naispresidentti.

Marinista on tullut popidoli ja Marin mielellään vahvistaa tätä popidoliuttaan. Laskelmoidakin hän osaa. Vuodattaa kyyneleet lehtihaastattelussa, kun ajattelee lapsia koronakriisin keskellä. Aika läpinäkyvää.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Luettua: Timo Soini - Peruspomo: Välirikon merkit olivat ilmassa

Ystäväni antoi minulle ex-persupomo Timo Soinin muistelmateoksen Peruspomo vuodelta 2014. Kolme vuotta ennen persujen hajoamista kirjoitettu teos on itseasiassa maukkaampi lukea nyt, kun tietää, mitä sitten myöhemmin tapahtui Soinille ja puolueella.

Sen verran kävin tutkimassa Soinin plokia, että seuraava muistelmateos on luvassa vuonna syksyllä 2021. Se sisältänee sitten ne persujen hajoamiseen liittyneet kuviot, joista tosin on kirjoitettu jo väsymykseen asti. Muutoin Soini on plokissaan tyytynyt viime aikoina kirjoittamaan uskosta ja koronasta.

Kyllähän Soini kirjoittaa osaa ja tietää, mistä media tykkää. Sen hän on tiennyt aina. Ei hän koskaan vahingossa sano ja kirjoita mitään. Siksi kirjasta löytyneekin runsaasti sivalluksia suuntaan jos toisiinkin.

Yllättävän paljon omia puoluetovereitaan kohtaan. Merkit puolueen hajoamisesta olivat ilmassa ja Soinin väsymys kurittomaan eduskuntaryhmään, vaikka hän kirjoittaakin puolueensa olleen hallinnassaan tiukasti.Ehkä tiukka hallinta herätti vastarinnan. Demokratiassa on vaikea hallita mitään puoluetta vuosikymmeniä vaikka kasvavaa oppositioita omassa puolueessa.

Soini kirjoittaa kirjassaan myös, ettei häntä puolueen johdosta syrjäytetä. Näin sitten lopulta kävi. Se saattoi loppuun asti olla Soinille yllätys. Toisaalta hän arveli kirjassa lähtevänsäkin puolueestaan näyttävästi. Soinin ja Halla-ahon välirikollekin saattoi löytyä rivien välistä syy, kun Soini kirjoittaa torpedoineensa Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden 2008. Asettuen sitten itse ainoana ehdolle persuista.

Soinin tahto ryhtyä ulkoministeriksi vuoden 2014 vaalien jälkeenkään ei tullut yllätyksenä. Hän ilmiselvästi viihtyi Peruspomonkin perusteella paremmin ulkomailla kuin puoluetovereidensa kohuja ratkoessaan.

Itsestään Soini ei loppujen lopuksi paljasta paljoakaan. Katolisesta uskostaan hän kirjoittaa ja tyytyväisyydestään persujen noususta isoksi puolueeksi. Ihmisenä hänestä ei saa irti tämän kirjan perusteella. Siinä mielessä se on vaalikirja. Tietysti Soinin tahtoa pitää perheensä julkisuuden ulkopuolella on kunnioitettava. -+

Itse en ole Soinia tavannut kuin joissakin tilaisuuksissa ohimennen. En tunne häntä sen paremmin. Omalla tavallaan Soinia on ikäväkin politiikassa. Hänellä oli välillä pilkettäkin silmäkulmassa, joka on poliitikoille harvinainen ominaisuus.

Tosin aktiivipoliitikon uraansa loppua kohden Soinillakin jyrkkeni mielipiteet varsinkin uskonnon suhteen ja se pilke ehkä katosi. Sama pilke oli taas palannut, kun hän hiljattain julkaisi kirjansa populismista. Tupa oli tietenkin täynnä toimittajia. 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Luettua: Kari Palin: Sörkka -Kuritushuoneen päiväkirja: Aikamatka vankilaan 50 vuotta sitten

Kari Palin on kirjoittanut kokemuksistaan Sörkan vankilassa vuonna 1972 kirjan. Se on päiväkirjamuotoinen ja kirjailijan alter egona toimii Ben-niminen vanki.

Jos etsii raakaa vankilaväkivaltaa, tästä kirjasta sitä ei löydä. Kirja on analyyttinen kuvaus vangin elämästä 50 vuotta sitten. Tuolloin vankeinhoito oli käännekohdassaan. Vangit pääsivät ensimmäistä kertaa lomille ja psykologiapuakin löytyy. Pelkästä kurittamisesta haluttiin eroon ja kuntouttaakin vankia.

Psykologilla onkin tärkeä osa kirjassa kuin Sopranos-sarjassa konsanaan, kun Ben päättää päästä eroon vankilakierteestään. Siinä avainasemassa on päihteiden käytön lopettaminen, jossa Ben epäili epäonnistuvansa. Psykologi antaa Benille keinoja selvittää ajatuksiaan ja kokemuksiaan aivan eri tavalla, mihin aikaisemmin oli ollut mahdollista. Kuten monella muulla vangilla, hänellä ei ollut keinoja käsitellä tunteitaan.

Ben ei ole rivivanki siinä suhteessa, että hän lukee paljon ja seuraa aikaansa. Iso osa kirjassa on hänen kokemuksillaan väkivaltaisesta koulukodista, jonka Ben epäili olevan iso syyllinen vankilakierteeseensä. Ben pohtii myös ankean, rakkaudettoman lapsuutensa vaikutusta. Hän haikailee myös menetetyn Eila-rakkaansa perään. Turhaan.

Vankitoverit ovat oleellinen osa kirjaa. Varsinaisia persoonia. Eräs suunnittelee jatkuvasti pakoa, toinen kirjoittaa kuunnelmaa, yksi on mömmöissä ja yksi vanki pyytää Beniä kirjoittamaan kirjeitä naiselleen, koska ei osaa itse lukea ja kirjoittaa.

Kirjaa elävöittää ajankohtaisten tapahtuminen pohdinta. Samaan vuoteen mahtui surullisen kuuluisat Munchenin olympialaiset, Usan raivokkaat pommitukset Vietnamin sodassa ja monia kuuluisia rikoksia. Kotimaata kuohutti Alko-lakko, joka poisti poliiseiltakin työtehtävät. Ben pohtii muun muassa, että suurimmat konnat taitavat olla vapaalla pommittamassa siviilejä Vietnamissa.

Entiset rikolliset ovat kirjoittaneet kirjoja, mutta vastaavaa analyyttista kirjaa en muista lukeneeni. Hienoa, että nämä päiväkirjat löytyivät vankilatutkijan arkistoista uudelleen, jolle (Ben) Palin oli ne lähettänyt. Itse olisi kiinnostunut lukemaan, miten Ben pärjäsi sitten siviilissä.