Linkola- ja koronauskovaiset (elettävä se on pelossakin)

Kalastaja-filosofi Pentti Linkolan kuolema osui ajallisesti koronaepidemian aikoihin. Mies julisti usein ihmiskunnan tuhoa. Ikäähän miehellä jo oli. Linkola oli ehkä yksi ristiriitaisimmista ajattelijoista Suomessa.

Harva vastustaa luonnonsuojelua, mutta hänen maailmanloppua ja ihmisvihaa huokuvat herättivät kiusallista huomiota ja jostain kumman syystä niitä ei suitsittu, missä monet muut vastaavanlaisia laukoneet ovat olleet oikeussalissa.

Yllättävää kyllä, moni itseään suvaitsevaisena pitävä ihminen fanittaa Linkolaa, jota en oikein jaksa ymmärtää. Hänen mielipiteensä kuin olivat varsin ehdottomia. Näin on tietenkin monen muunkin ajattelijan kohdalla. Ajatelkaa vaikka Nietscheä. Jostain kumman syystä monet ajattelijat ajautuvat yli-ihmisajatteluun.

Joku sanoi, kun ihmettelin Linkolan palvontaa, että hänen mielipiteistään täytyy ottaa itseään miellyttävät mielipiteet vain huomioon. No. Sehän on vähän sama, jos Adolf Hitlerin Mein Kampfista poimisi vain "parhaat palat" ja jättäisi juutalaisten joukkotuhoa ennustavat osat pois.

Koronaepidemiakin on mielestäni joidenkin osalta synnyttänyt fanaattisuutta kuten Linkola. Viranomaisten virheitä etsitään lähes uskonnollisella noitavainomentaliteetilla. Ei sillä nyt etteivät viranomaiset olisi tehneet virheitä. En tosin edes tiedä, onko mitään epidemiaa edes täysin mahdollista estää.

Korona tuntuu täyttävän joidenkin mielet täysin. On järkevää suojautua sen minkä pystyy, mutta ei mikään asia saisi täyttää elämää täysin. Elettävä se on pelossakin. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei korona edes iskenyt Suomeen pahimmin.

Joidenkin harrastamaa pääministeri Sanna Marin -palvontaa korona sen sijaan tuntuu vahvistavan. Äidit kirjoittelevat liikuttuneena, että kuinka hänenkin tytär nyt sanoo, että hänenkin tyttären on mahdollista päästä pääministeriksi. No. Suomessa on ollut jo naispresidentti.

Marinista on tullut popidoli ja Marin mielellään vahvistaa tätä popidoliuttaan. Laskelmoidakin hän osaa. Vuodattaa kyyneleet lehtihaastattelussa, kun ajattelee lapsia koronakriisin keskellä. Aika läpinäkyvää.

Kommentit

Suositut postaukset