No sex please, we are finnish!

Katselin Ei kiitos-elokuvan. Se oli sinänsä ihan ok elokuva. Jos joku ei tiedä, mistä on kyse, niin tässä elokuvassa mies ei anna vaimolleen seksiä tai minkäänlaista muutakaan kontaktia. Vaimo yrittää sitten raivokkaasti saada huomiota ja varsinkin seksiä. 

Ensiksi tuli mieleen, että jos tilanne olisi toisinpäin eli mies vaatisi naiselta seksiä jopa käsiksi käymällä se olisi seksuaalista ahdistelua tai jopa raiskauksen yritys. No tällainen maailmamme on. Naisilla on kaikki ihmissuhteiden valta. 

Ja nainen toki hankki nuoren rakastajan elokuvassa. Miehen taas oletetaan kärvistelevän ilman seksiä hamaan loppuun asti.  Jopa parisuhteessa olevan miehen masturbointi on tuomittavaa. Jos mies ottaa rakastajattaren hän on luonnollisesti sika. Miehen haluttomuus on yhä tabu. Miehen pitäisi olla aina nussimassa. Se on miehen luonto.

En nyt mene tumputtamiseen ja ihmisten välisen seksin vähyyteen tarkemmin. Siitä kirjoitin kenties kaikkien aikojen suosituimman blogikirjoitukseni. Se kertoo ongelman laajuudesta ja ettei siitä minun lisäkseni kovin moni ole kirjoittanut rohkeasti. 

Minusta seksillä on ylipäätään liian iso valta. Voin itse myöntää, että itselläni on ollut vuosien "kuivia kausia". Nyttemmin olen menettänyt kiinnostukseni koko touhuun. Saa olla nainen aikamoinen ihmeidentekijä, jos saa minut vielä touhusta kiinnostumaan ainakaan parisuhteissa. 

Ymmärrän toki, että varsinkin nuorissa miehissä on katkeria pakkoselibaatistaan. Ei se itsellenikään helppoa nuorempana ollut kun himot olisivat olleet kovat.

Minulle parisuhteet ovat aivan liian vaikeita ja mutkikkaita. Elämässä on muutenkin jo ongelmia riittävästi. Nykypäivän naiset ovat liian vaativia tai käyttäytyvät kuin jätkät. Vielä vähemmän jaksan mitään kännistä yhden illan äheltämistä, kun hommasta ei edes tulisi mitään.

Sitä silmällä pitäen ymmärrän tätä Ei kiitos-elokuvan miestä. Parempi vetäytyä omaan pieneen maailmaan, kun toista osapuolta on kuitenkin mahdotonta miellyttää eikä toinen osapuoli halua miellyttää sinua.

Miehen pitäisi olla mies ja hiiri, äiti ja hidalgo samassa pakkauksessa. Minä en tuohon kilpailuun lähde mukaan,

Kommentit

  1. Kuinka vaikeaa sen napanuoran katkaisu voi olla: "Miehen pitäisi olla ...". Pitäisi kenen mielestä, ja kenen mielipiteellä tässä asiassa on jotain väliä? Lähde rohkeasti omille teillesi (MGTOW -tyyliin) ja jätä nuo intersektionaaliääliöt marinoitumaan omiin mehuihinsa. Ne eivät ole muuta ansainneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän minä tuossa kirjoitinkin, että olen jättänyt hyvästi naisten miellyttämiselle. En tosin halua miellyttää miehiäkään sen enempää.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit