Teatteriarvio: Kansallisteatteri - Täällä Pohjantähden alla: Hätäinen klassikkotulkinta

 

Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla jätti hieman ristiriitaiset tunteet. Se ei ollut totaalinen pettymys, mutta ei se kyllä mikään superonnistuminenkaan ollut. Odotusarvot ovat tietenkin korkealla, kun Väinö Linnan tekstistä on kyse. 

Koko näytelmää leimasi jonkinlainen kiire kohtauksesta toiseen. Että saataisiin Väinö Linnan eepoksesta mahdollisimman paljon näytelmään. Oikein mistään ei saanut otetta.

Kunnioitus sinänsä, että Lauri Maijala oli tämän järkäleen ottanut ohjattavakseen. Siitähän on ainakin vanhemmalla väestöllä omat vahvat mielikuvansa, paljolti Edvin Laineen elokuvaversion myötä. Omatkin ensimmäiset kirjalliset yritelmäni apinoivat tätä kirjasarjaa. 

Yllättävän uskollisesti Maijala Laineen jalan jälkiä seurasikin. Miltei samat kohtauksetkin kuin elokuvassa. Joitakin henkilöitä oli jätetty pois, mutta rohkeampaa karsintaa valtavan materiaalin edessä ei oltu tehty. 

Näytelmän henkilöt jäävät kovin karikatyyrimaisiksi. En sitten tiedä, onko se ollut tarkoituskin. Koskelan Jussikin vaikuttaa lähes yksinkertaiselta ihmiseltä puhumattakaan raivohullusta Laurilan Anttoosta. Akselista ei taas saa kiinni sitten millään. Sen paremmin kuin Elinasta. Ja heidän sentään pitäisi olla päähenkilöitä.

Koko näytelmää leimaa kovaääninen huuto. Tuntuu, että sillä yritetään saada vaikuttavuutta, kun tunteisiin ei muuten oikein päästä. Koko työväenliike on jotenkin tehty naurunalaiseksi, onneksi sentään myös Lapuan liike. Sitten yhtäkkiä siirrytäänkin nykyajan musiikkiin ynnä muuta. 

Mietinkin, että mitä joku historiaa tuntematon nuori saa tästä näytelmästä kiinni. Ei varmasti oikein mitään. Muutamat naurut joissain kohtauksissa. Miksi myös Hellbergista oli pitänyt tehdä nainen? Mitä lisäarvoa vieläpä hysteerisestä roolista oli oikein tuli? Ovatko vain naiset vain hysteerisiä vai mitä?

On näytelmässä hetkensäkin. Varsinkin laulunumerot toimivat. Samoin räätäli Halmeen eteen näytetty tie yhä raihnaisempana rauhanpuolustajana, joka tietenkin sitten teloitettiin lähes ryömimiskunnossa. Näytelmä käyttää myös kiitettävästi vanhaa Täällä Pohjantähden alla -romantiikkaa kuten Akselin ja Elina häävalssia.

No. Mutta se aamu tosiaan tulee aina yön jälkeen, vaikka sitä ei olisi itse näkemässä, kuten näytelmä lupaa. Ja voitinhan liput sentään arpajaisista ja pääsin sentään kerrankin parvelle.