Epsteinin "salatut" kuvat olivatkin lässähdys
Kansa tykkää, kun herroja edes joskus jyrmyytetään, vaikka harvoin heille mitään tuomioita tai turmiota tulee. Niin minäkin.
Maailman mahtavien kaveri ja ihmisseksilelujen välittäjä Jeffrey Epstein kuoli yllättäen jo aikoja sitten vankilassa, mutta kohu jatkaa elämäänsä. Tai no. Yllättäen hän kuoli ennen kuin hän ehti kunnolla edes omin sanoin kertoa kaveripiiristään. Nyt on taas julkaistu kuvia.
Kuka oikeasti yllättyi, että Bill Clinton siellä lillui porealtaassa neitokaisten kanssa? Tai Mick Jagger? Michael Jackson sen sijaan yllättyi. Nähtävästi Epstein toimitti myös nuoria poikia. Kukaan ei edes kunnolla tiedä, missä yhteydessä kuvat on otettu.
Mutta seuraako tästä kenellekään yhtään mitään? Trump-kuvia yritettiin ilmeisesti jo vetää välistä pois nolosti. Prinssi Andrew menetti tittelinsä, mutta tuskin hänkään lusimaan lähtee. Tai vaikka Bill Gates. Ja ovatko he edes tehneet rikosta?
Epstein itse kuoli tai tapettiin ja hänen työystävänsä lusii kyllä edelleen. Mutta muille seuraa korkeintaan väliaikainen mainehaitta. Clintonilla esimerkiksi nyt on jo muutenkin kokemusta seksikohuista.
Suomessa seksikohut ovat harvassa, kuten seksi ylipäätään. Varsinkin kun Ike Kanervakaan ei ole enää keskuudessamme. Ennemmin täällä sattuu ja tapahtuu kännissä.
Täällä väännetään jostain Tiitisen listasta. Kaikki melkein jo tietävät, keitä syväkyrkkuja DDR:llä on Suomessa ollut. Mutta niin tiukassa on täälläkin vanhan poliittisen eliitin valta, ettei se paperi sieltä kassakaapista lennä ulos julkisuuteen.






Kommentit
Lähetä kommentti