Luettua: Juhani Brander - Miehen kuolema: Itkeekö kuoren alla pikkupoika?

 

Juhani Branderin maskuliinisuutta ja sen vaatimuksia pohtiva Miehen kuolema -teos on aika järkäle. Se on täyttä asiaa. Enimmiltään. Brander on suurin piirtein samanikäinen kuin minä ja olen paljon pohtinut myös, miksi suomalainen mies on ahdistunut ja ongelmainen kimppu. Tai oli. Toivottavasti ei enää. En tiedä.

Esseekokoelmaksi kirja on mielenkiintoinen, eikä pyri pönkittämään kirjoittajansa erinomaisuutta. Kirjassa olisi paljon mihin tarttua, mutta tartun nyt vain joihinkin pointteihin. Ensimmäisenä tarttuisin häpeään. Maskuliinisuus ja häpeä kulkevat käsi kädessä. 

Jos mies ei pysty fyysisesti puolustamaan itseään se tuntee häpeää. Ja jos se ei saa tiettyä asemaa ja menesty, se tuntee häpeää. Ja tuo häpeä synnyttää raivoa ja vihaa muita ihmisiä kohtaan. Uskaltaisin väittää, että koulusurmien takana on syvälle haudattua häpeää, jota nuori mieli ei osaa vielä käsitellä. Kaikki eivät koskaan pääse häpeästä irti.

Urheilulle kirjassa oli omistettu kohtuullisen paljon tilaa. Kouluaikoina pojan asema toden totta määritettiin urheilun kautta. Hyvä urheilija oli aina suosittu. Poikien muokkaaminen miehiksi alkaa juuri urheilusta. Sen kautta luokitellaan oikeat miehet ja heikot pojat, jotka saavat heittää hyvästit kunnioitukselle. Ennen armeija viimeisteli tuon työn. Armeija oli yksi iso heikon miehen alistuskoneisto.

Jääkiekolle Brander omistaa todella paljon tekstiä. Välillä tuntuu, että liikaakin. Toki jääkiekko on ehkä se toksisen maskuliinisuuden linnake, jossa Raimo Summasen ja Tami Tammisen kaltaiset persoonat mekkaloivat.

Ihailtavalla tavalla  Brander ottaa itsensä esimerkkimieheksi. Käy läpi jopa poikuuden menetyksenkin nöyryytyksen. Hän sanoo olleensa toksinen maskuliini, josta nyt on kasvanut oikea mies. Tuosta oikeasta miehestä on väännetty kättä. 

Kaikkihan me tiedämme sanonnan: Ole mies! Se tarkoittaa järkähtämätöntä miestä, joka ei tunteita näytä, eikä taatusti heikkoutta. Minusta naiset, puhumattakaan miehistä, itsekin ajavat kehittyviä poikia tähän miestyyppiin, vaikka muuta väittävät. En jaksa uskoa, että tuo asia  muuttuu koskaan.

Brander tuntuu päätyvän siihen, että maskuliinisuudella mies peittää sisällä olevaan herkkää pikkupoikaa, kuten hän analysoi esimerkiksi Tony Halmeen äärimaskuliinisen imagon. Voi pitää paikkaansa rikkinäisissä oloissa kasvaneille pojille, joilta hyvä miesmalli puuttuu. 

Siinä Brander on oikeassa, että kuinka toksinen maskuliinisuus ja  sen luoma miesmalli on vaurioittanut miehet. Itsekin olen tuntenut koko ikäni vajavaiseksi mieheksi, kun en ole kyennyt vastaamaan tähän mieskuvaan, kuten vielä minun muoruudessani olisi täytynyt pystyä. En osaa tapella, luen mielummin runoja. En osaa iskeä naisia, neidot ovat ennemminkin pelastaneet minut pulasta, kun minä neitoja.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu