Mitä haluaisin tänäänkin unohtaa? Avoin tilitys elämästä

Liekö Suomessa yhtä toista firmaa röyhkeydessään kuin Posti. Palvelut pelaavat päin v..ua, mutta pomo kiskoo yli miljoonan vuosipalkkaa. Köyhiltä asunnottomilta olisi riistetty poste restante -maksut, ellei olisi noussut pieni kohu asiasta.

Posti oli ennen lämpimän yrityksen maineessa. Pikkupoikana muistan kun leppoissa postinjakaja ajoi joka päivä pihaan ja jakoi postit. Nyt ne postit, jotka onnistuu perille tuoda, tulevat pienen panssarivaunun näköisessä lukitussa laatikossa. Kiva posti tuntuu unohtuvan, laskut ja perintäkirjeet kyllä löytävät perille.

Ms Romantic-sarjasta on tullut suosittu. Tämä itsessään on ihme, että Suomessa todella keksittiin jotain uutta ja omaperäistä. Hyvä idea. Kenelläpä meistä ei olisi kokemusta laivamatkustamisesta. Kyllähän niissä on tullut itsekin örvellettyä. Ei niistä sen enempää. Menisi jo gonzoilun puolelle.

Nykyisin lähinnä seilaan hakemaan Tallinnasta tupakkaa. Sen hinta kun kurittaa Suomessa köyhää kansaa entisestään. Kiitos yritystukien matkustaminen Viroon on halvempaa kuin Riihimäelle. En tosin Riihimäellä ole käynyt sen jälkeen kun nuoruuden Helsingin reissujen jälkeen aamuyöllä viimeiseen R-junaan nukahtelin.

Somessa viihdyn aina vain huonommin. Minulle tulee nykyisin sananmukaisesti huono olo. Olen kyllästynyt kaikkeen riitelyyn ja negatiivisuuteen, mikä siellä on vallalla. Mihin minä sellaista tarvitsen. Elämäni on muutenkin riittävän haastava projekti.

Viime kuukausina olen halunnut unohtaa senkin, että tuntuu siltä, että olen antanut tässä elämässä enemmän kuin saanut takaisin. Olisin ansainnut jotain muuta kuin mistä tilanteista usein löydän itseni. Omat ratkaisut ovat olleet myös vääriä. Ja kun niitä yrittää korjata se on vaikeaa tai jo mahdotonta, Kun pääsisi ulos kaikista ajatuksistaan hetkeksi.

Minulle elämä näyttäytyy yhä enemmän typeränä riitelynä mitä seuraan muita ihmisiä. Kuinka moni ajattelee ikuisuutta? Olemme hahmoja, jotka eivät huomaa tosiaan ja tuijottelevat kännykkäänsä ruuhkaratikasssa etsien sieltä huomiota, vaikka ihmisiä on ympärillä.

Ihmisiä on vaikea rakastaa, jos ei rakasta itseään. Ja silti sitä on onnekas, vaikka ei huomaa sitä. Huomaaminen on vaikeampaa kuin havainnointi. Ja luottaminen toiseen ihmiseen lähes mahdotonta. Ainainen epäluulo ympärillä.

Entä elämäkerrat sitten? Ihmiset ovat muutaman vuoden julkisuudessa. Ja jo ilmestyy kirja vaikeista lapsuusvuosista. Jokainen on ylittänyt toinen toistaan kovemmat vaikeudet. Kyllästyttää jo. Olisiko jollain ollut helppo elämä? Isäni mielestä oli minulla, vaikka ei se siltä tuntunut.

Jatkuva epävarmuus. Varsinkin taloudellinen kurjuus. Kulissien pitäminen, kun heikkokaan ei saa nykyään olla. Kumppanin vaatimukset. Pettymys urassa ja taiteessani. Joskus on voimaton. Olen liian avoin. Sitäkin joutuu katumaan. Pettymykset eivät nekään katoa minnekään mielestä. Olen liian monimutkainen, kun täytyisi olla yksinkertaisen iloinen. Elämäni ei ole välttämättä ollut kovinkaan ainutkertaista. Ja olet pessimisti, jos tunnet. Ja itseään voi syyttää.