Laululyriikkaa: Kuva äidin

Nyt kun vankilapaot ovat olleet otsikoissa, niin tuli mieleen tämä joskus kirjoittamani laulu, jonka ystäväni J.I. sävelsi. Nämä sanat ovat taatusti kaukana vankiloiden arkitodellisuutta, mutta tämän laulun tarkoitus onkin olla jotain muuta.

Kuva äidin

(Verse 1)

Kuolemantuomio on itsensä hirttokin.

Päivänsä päätti näin vankilan Heinokin.

Jokainen vanki on mielestään syytön,

mutta vieläkö pitäisi olla päätön,

ennen kuin yhteiskunta omansa pois saa.

Ja vanki vankilaan palaa taas.

(Chorus 1)

Heinon toverit ulos sellistään kantoivat,

kaulasta korun ja kuvan äidille huolehtivat.

Sulkivat Heinon auenneet silmät,

hetken arasti rukoilivat, ehkä hiukan itkivät.

(Verse 2)

Ei tullut Heino aamiaiselle,

viimeisen hetkensä pyhitti rakkaudelle.

Äidin kuluneen kuvan pöydälle asetti,

kaulansa lakanan rievun ympärille pakotti.

Näin päättyi elämä murhamiehen,

taposta huolimatta pienen ihmisen.



(Chorus 1)

(Verse 3)

On vaikeaa pukeutua vankilan vaatteisiin,

yrittää sopeutua uusiin aatteisiin.

Veri vetää kaatuvien seinien alta ulos,

se oli Heinonkin elämän ainoa tulos.

Kaikki mitä Heinolla oli kuva äidin,

sytytti Heino äidille viimeisen stidin.



(Chorus 3)

Saapui äidille pojan maallinen omaisuus.

Huoli pojasta oli äidille ikuisuus.

Äiti huokasi vain hetken,

poika oli tehnyt viimeisen retken.