Keskinkertaisten Suomi
Jotenkin tämä Natalia Salmelan kolumni Talouselämässä jäi mieleen. Hän on muuten tehnyt hurjan loikkauksen mallimamusta ääriporvariksi. Taisi suuttua siitä Hesarin jutusta veronkierrosta, sitä ennenhän Hesari oli palvonut maata hänen jalkojensa alla.
Hän kun esittää että työntekijöiden kahvitunnit lopetettaisiin ja heidät pisteytettäisiin ja työntekijät itse äänestäisivät heikoimmat kollegat ulos. Se saattaisi toimiakin, sillä nykyään työnantajat äänestävät hankalimmat ulos. Eivät suinkaan ne parhaimmat ulos.
Muutakin kivaa hän keksi proletariaatin päänmenoksi tyyliin että vaipat niille, ettei kusellakaan tarvitse käydä. Mistään ei saa nauttia vaan töitä tehdä. Tietenkin omistajien pussiin.
Mutta jossain hän oikeassa. Suomi on keskinkertaisuuden maa. Täällä pärjäävät parhaiten keskinkertaisuudet. Täällä pärjää kun ei yritä mitään tavatonta tai kuvittele olevansa mitään muuta kuin tiili muurissa.
Lahjakkaat joko menestyvät tai ajautuvat katuojaan, sillä Suomessa ei tunnisteta lahjakkuuksia, saati sitten vaalita heidän lahjakkuuttaaan. Täällä tunnistetaan keskinkertaisuus. Jo armeijaan toivotellaan sinne yhä meneville, että älä sitten ole paras tai huonoin. Keskellä on hyvä. Silloin sinua ei huomata.
Suomi on rakennettu Prisma-väelle. He ottavat vastaan mitä tulee. Eivät kyseenalaista, eivät haasta. He vain ovat ja tekevät ja ennen kaikkea ajattelevat mitä käsketään ja mitä heille syötetään.




Suomenkansa, maailman onnellisin kansa.
VastaaPoistaEhdottomasti juu.
PoistaHjoo, toisaalla tällä blogialustalla hra Kärnä repii ihokastaan perustuslain vastaisen puoluekurin tiimoilta. Oikeassa on, mutta eipä oikeastaan tarjoa tälle inhalle puoluediktatuurille mitään todellista vaihtoehtoa. Sveitsin systeemi, okei, ehkä, mutta vaatisi täkäläisiin paragraaffeihin aika lailla viilaamista, eli eihän se onnistu tässä maassa ja näillä päätöksentekovälineillä. Olen kyllä itse heittänyt esiin konseptin uudesta puolueesta, jonka edustajilta vaaditaan täyttä ja ehdotonta irtiottoa tuosta rumahisesta, siis puoluekurista. Suomalaisen kansanluonteen tuntien tuollaisen puolueen tarina jäisi todennäköisesti melko lyhkööseksi.
VastaaPoistaPersutkin vastustivat puoluekuria mutta vannovat sen nimeen nyt. Näin käy kaikille puolueille.
Poista