Kirja-arvio: Niko Jutila - Paha Pohjanmaa: Lakeuksien henkirikoshistoriaa

 

Niko Jutila on tehnyt aikamoisen työn riipiessään 1900-luvun alkupuolen Pohjanmaan henkirikostapauksia. 

Suomihan oli tuolloin huomattavan väkivaltainen maa verrattuna nykyiseen. Rikoksetkin tutkittiin aina polkupyörävarkauksista lähtien kunnolla. Pienikin omaisuusrikos oli suuri juttu, kun omaisuutta ei ollut. Tuon ajan onnettomilla välineistöillä yllättävän moni murhaaja saatiin myös kiinni.

Kuulustelupöytäkirjat ja lehtijutut ovat kirjan perusteella olleet huomattavasti värikkäämpiä kuin nykyään. Sen verran minäkin olen niitä selannut. Vai ettei poliisit osaa kirjoittaa. Ainakin ennen ovat osanneet.

Kirjaa lukiessa ei toden totta uskoisi, ettei nämä rikostapaukset ole keksittyjä. Jutila osaa rakentaa tapauksista pienoisnovelleja, joilla on oma kirjallinen arvonsa. Ja kaikki siis perustuu kuitenkin faktaan. 

Rikoksista suurin osa ajoittuu 1920- ja 30-luvulle. Vaikka kieltolakikin oli tai juuri siksi, väkevä viina virtasi ja tietenkin aiheutti rikoksia ja henkirikoksia. Ihan niin kuin nykyään. Mutta mitään nykyäänkin tavallisia juopporinkitappoja ei kirjasta löydy. 

Murhamies ei myöskään aina ole ollut mies toisin kuin feministit meille kertovat nykyään. Joskus naisetkin ovat toimineet tappajina tai vähintään aivoina. Heitä on usein ajanut jonkinlainen pakko tai ainakin häpeän peittely.

Koskettavimpia olivat lasten kohtalot. Ennen lapset olivat "kulutustavaraa", niitä syntyi, vaikka ei haluttu aikana, jolloin aborttiakaan ei oikein tunnettu. Eräskin susipari mestaroi hengiltä useita lapsia heti heidän synnyttyään. Toisessa rikoksessa isä viskasi tyttärensä jokeen päästäkseen eroon. Kolmannessa oma perhe yhteistuumin salasi yhden lapsen murhan.

Köyhyys ja toivottomuus ajoi monet henkirikoksiin, mutta ei kaikkia. Jääkäriupseeri tappoi humalassa kaksi poliisia, mutta ei saanut oikein mitään tuomiota. Ennen kuin humalakin saatettiin lukea syyntakeettomuudeksi. 

Jutilan yyli on minun makuun sopivan ronski ja maanläheinen. Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Menee kyllä kärkikolmikkoon lukemistani truecrime-kirjoista.  Ja upea kansi. Luulin ensiksi tekoälyllä tehdyksi, mutta onneksi ei ollut.