Kirja-arvio: Evin Cetin/Jens Liljestrand - Jengisotien kasvot: Karu, vaikuttava kuvaus Ruotsin verisiltä kaduilta
Evin Cetinin ja Jens Liljestrandin Jengisotien kasvot omaa raflaavan alaotsikon kuin Alibista.
Kirjassa ei varsinaisesti herkutella murhilla ja pommien räjäyttelyllä. Cetin on entinen asianajaja, jonka asiakkaana on ollut ruotsalaisia maahanmuuttajataustaisia rikollisia, joten hän on päässyt kohteitaan lähelle. Nyt eivät puhu yliopiston tutkijat, kuten Suomessa.
Nythän Ruotsissa taisi olla ainakin alkuvuodesta kuukausi, jolloin jengisodissa ei kuollut kukaan, mutta kirjan ilmestyessä vuonna 2022 sota oli kuumimmillaan.
Haastateltuja rikollisia yhdistää se, etteivät he koe toiminnassaan olevan mitään ihmeellistä. On ollut kuulemma pakko, kun lapsesta lähtien on ollut köyhää. Useimmat ovat eläneet yksinhuoltajaäidin kanssa ilman isää. Tosin monen rikollisien kohdalla on näin.
He kokevat, etteivät edes ole riistäneet 12-13-vuotiaita lapsisotilaitaan, koska itsekin ovat olleet samassa tilanteessa. Nämä lapset tekevät varsinaisesti kaikki työt aina murhista alkaen.
He eivät tunne kuuluvansa "valkoisten" maailmaan, mutta eivät kyllä ole tosissaan yrittäneetkään päästä osaksi sitä. Ironista on, että he kutsuvat toisiaan veljiksi vaikka ovat valmiita tappamaan ja pettämään parhaan kaverinsakin.
Todella luettava kirja Ruotsin jengirikollisuudesta kiinnostuneille.






Kommentit
Lähetä kommentti