Kirja-arvio: Esko Tulusto - Isättömien sukupolvi: Aikamatka Suomeen, jota ei enää ole

Esko Tulusto on minulle tutuin pitkäaikaisena Hymyn päätoimittajana, mutta hän on kirjoittanut myös kirjoja. Kukapa toimittaja ei olisi. Varsinkin nyt "vanhoilla päivillään". Hän on myös kirjallisuusvaikuttaja Anna Tuluston isä.

Minähän olin myös vuosia töissä Hymyssä toimittajana, joskaan en Eskon aikana. Silloin entinen Seiskan päätoimittaja Marko Petäjäjärvi nimesi minut runoreportteriksi, mutta olin tietämätön, että Hymyssä oli ollut peräti runopäätoimittaja. 

Runokokoelma Isättömien sukupolvi oli tosin tarkoitus julkaista jo 60-luvulla, mutta kohtalo päätti toisin kustannustoimittajan muodossa, joka hukkasi käsikirjoituksen siirtyessään kustantamosta toiseen. Vuosikymmenien jälkeen Tulusto löysi kokoelman luonnokset.

Onneksi löysi. Ja onneksi runot nyt julkaistiin. Isättömien sukupolvi on tänäkin päivänä hyvä kuvaus 50- ja 60-lukujen Suomesta. Ajasta, jolloin vanha Suomi muuttui pikavauhtia nykyaikaan. Ajasta, jota ei enää ole. Se on samaa aikaa ja maailmaa, jota esimerkiksi minun isäni eli nuoruudessa.

Sota näkyi kuitenkin yhä ihmisten elämässä ja tässä kokoelmassa. Tuluston isä kuljetti kaatuneita sodan aikana takaisin kotiin rintamalta ja traumatisoitui. Ja kuoli nuorena onnettomuudessa. 

Runoissa on samaan aikaan nuoren ihmisen viattomuutta, mutta myös osuvaa yhteiskunnallista silmää ja kritiikkiä.  Runoissa esiintyy tuolloin ajankohtainen ydinsodan pelko, Matkahuollon baarissa kiroilevat ja juopottelevat sotaveteraanit samoin kuin nuoren ihmisen kaipuu löytää oma kumppani.

Kirjailijan reunahuomautukset vanhoihin runoihin ovat osa kokoelman viehätystä. Valitettavasti esimerkiksi maailma ei valitettavasti muuttunut radikaalisti kaikessa, vaikka näissäkin runoissa näkyy, että usko siihen oli vielä 60-luvulla kova.