Luettua: Tiia Palmen: Koskelan teinisurma: Tavallisten poikien tavaton teko

 

Aika kuluu nopeasti. Suomen oloissa poikkeuksellisen paljon huomiota herättäneestä Koskelan teinisurmasta on vasta vähän yli puoli vuotta. Tapausta ei liene sen enempää tarvetta esitellä. Kaikki jotka edes vähän seuraavat aikaa, tietävät, mistä on kyse.

Vielä ihmeellisempää oli, että Suomen tunnetusti hitaasti toimivassa oikeusjärjestelmässä tuomiokin tuli nopeasti. Ikätoverinsa erittäin pahasti hengiltä pahoinpidelleet pojat saivat elinkautisen. Poikkeuksellisen kova tuomio sekin 16-vuotiaille. 

Nyt he ovat parhaillaan mielentilatutkimuksessa, joten lopullista tuomiota ei ole annettu. Jos heidät todetaan syyntakeettomiksi, niin mielisairaalassa vietetään kauemmin aikaa kuin vankilassa, joten mikään vapautus sekään tuomio ei olisi.

Kirjakin on syntynyt jo tapahtumista, vaikka tarinaa ei ole kirjoitettu vielä loppuun asti. Rikostoimittaja Tiia Palmenin kirja Koskelan teinisurma on rikoskirjallisuuden uuden tekijän, Deadline Kustannuksen kustantama. Se on ihan kelpo kirja, vaikka kirjan nopea kirjoitustahti näkyy osittain. 

Ihme myös olisi, jos jonkinlaista dokumenttia tai elokuvaa ei tehtäisi Koskelan teinisurmasta. Nykyisin kaikista vähänkin enemmän julkisuutta saaneista rikoksista tai rikollisista tehdään kirja tai jopa tv-sarja.

Itse teon kuvaus hieman hämmästyttää kirjassa. Pahoinpitelyn kuvaukseen on asetettu sisältövaroitus. Kehotetaan järkyttyessä hyppäämään seuraavaan lukuun. Harvoin kirjaa käsketään olemaan lukematta. Ehkä ihmiset, jotka tämän tyyppisiä kirjoja lukevat, kestäisivät myös teon kuvauksen. Tosin pakko kai tuollainen varoitus on nykyään laittaa, kun ihmiset pahoittavat kaikesta mielensä. 

Sitten toisaalta kirjassa oli varsin paljon yleisluonteista kuvausta nuorten mielenterveysongelmista yms. Tällaisen tiedon olisi jokainen löytänyt itsekin internetistä. 

Mutta kirja avaa kuitenkin tapahtumien syitä ja seurauksia. Ei kuitenkaan sitä, miksi 16-vuotias antoi pahoinpidellä itseään viikko toisensa jälkeen mukisematta. Lopulta kohtalokkaasti. Se jäänee arvoitukseksi. Uhrin persoona oli hyvin erikoislaatuinen, eli siis koulunkiusaajien uhrimateriaalia. Uhri oli yli 190 cm pitkä eli hän olisi voinut puolustaakin itseään. 

Tekijöiden motiivit raakaan pahoinpitelyyn jäävät nekin arvoitukseksi. Teon seuraukset he kyllä käsittivät, kun kirjoittelivat toisilleen elämänsä menneen päin helvettiä, kun näkivät uhrinsa makaavan kuolleena puistossa seuraavana päivänä pahoinpitelystä. Sitten yritettiin keksiä, miten saataisiin mahdollisimman lyhyt tuomio.

Kirjassa pallo heitetään tekijöiltä (tai no kai vielä epäillyltä) aikuisille. Eivät hekään ihmeisiin pysty, ei jokaista otollista psykopaattinuorta ole mahdollista tunnistaa ja vielä vähemmän seurata heidän tekemisiään 24/7. Jos pystyy hakkaamaan, pitäisi pystyä ottamaan vastuutakin teoistaan. 

Jotain näiden poikien mielenliikkeistä kertoo, että he kuvasivat kaikki uhriin kohdistetut pahoinpitelyt. Se lienee tämän päivän kulttuuria nuorilla ja jaella sitten toisille nuorille käkättäen. Mutta kun vastuuta pitäisi ottaa, niin ainoastaan yksi näistä pojista uskalsi ottaa vastuun teostaan heti kuulusteluissa.