Voi Suomi-parka, kun sai taas uuden hysterian - Käärijän

Se on kyllä jännää miten ihmiset Suomessa ja varmaan muuallakin tuntuvat haluavan vaipua joukkohysteriaan. Se kuuluu jotenkin vahvasti ihmisyyteen, että halutaan olla muiden mukana hysteerisenä jonkun asian edestä tai sitten vastaan.

Nyt kun vuoden kestänyt Nato-joukkohysteria lopulta päättyi Nato-jäsenyyteen, niin nyt hysterisoidaan niinkin huvittavasta asiasta kun tämä euroviisuedustaja Käärijä. Eikä miehellä ole edes kunnon nimeä? 

Jokapaikka tulvii tätä Käärijää. On etsitty sitä helvetin paitaa ja lähes kaikki mitä voidaan on kirjoitettu. Hyvä ettei ukon roskiksia ole tungettu.

Oli jotenkin ironinen näky kun rautatieasemalla liehuu Ukrainan lippu ja ne ukot puettu Käärijän paitaan. 

Sen esiintymispaidan malli on muuten varastettu suoraan parin vuoden takaisista Euroviisuista. En nyt muista miltä maalta. Ja se biisikin on kuin kolmevuotiaan kirjoittama ja kehtaavat sitten väittää että se on kuin runoutta Hesarissa. 

Yhtä kyllästynyt olin jo aikoinaan Lordi-hysteriaan ja pelättävissä on, että Käärijä voi voittaa. Tätä kirjoitettaessa tosin ei ole vielä päässyt edes loppukilpailuun. Jos mies ei pärjää, mies toki hylätään yhtä nopeasti kuin nostettiin taivaisiin.

Mikähän siinä on, etten ikinä mene mukaan mihinkään hysterioihin? Jo lapsena halusin pysytellä erillään kaikista ilmiöistä ja hysterioista? Vaikka muuten olenkin paniikkihäiriöinen ellen hysteerinenkin.

Kommentit

Suositut tekstit