Uusi maailmanjärjestys ei tuo rauhaa

Münchenissa puuhattiin länsimaiden toimesta uutta maailmanjärjestystä. Minusta kuulostaa aina pelottavalta, kun kuulen sanan maailmanjärjestys. Käytti sitä länsimaat, Venäjä, Kiina tai kuka tahansa. 

Itse vartuin silloin kun kylmä sota veti viimeisiä henkäyksiään ja sitten Neuvostoliitto romahti, kun olin teini-ikäinen. Tuolloin en tietenkään osannut arvioida tilanteen räjähdysherkkyyttä. Kylmä sota loppuikin yllättävän vähin sodin ja uhrein.

Olen sitä mieltä, että eurooppalainen hyvinvointi on varmastikin onnistunein yhteiskuntamuoto tähän mennessä maailmanhistoriassa. Silti en ajattele niin, että se olisi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja tapa elää. Muitakin on. 

Sitä en vain ymmärrä, miksi maat on jaoteltava taas kerran läpeensä pahoihin ja hyviin. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, pahassakin on hyvää ja hyvässäkin pahaa.

Itse en kuitenkaan usko avoimeen konfliktiin edes länsimaiden ja Venäjän välillä. Pelissä olisi liian paljon. Kylmää sotaakin käytiin tosiasiassa vain Afrikassa ja muissa kehitysmaissa, kun Neuvostoliitto tuki yhtä osapuolta ja Usa toista. 

Nykyistä kylmää sotaa käy Ukraina lännen puolesta. Sitähän ei edes tämä uutta maailmanjärjestystä suunnitellut "turvallisuuskokous" enää peitellyt. Ja sota tulee jatkumaan vuositolkulla. Venäjän luullaan romahtavan, mutta ei siltä näytä. Lopputuloksena vain loppumaton kulutussota.

Puhunattakaan, jos uuden maailmanjärjestys laajenee jonkinlaiseksi proxysodaksi vielä Kiinan kanssa, joka on ahkerasti levittänyt vaikutusvaltaa sekä Aasiassa että Afrikassa.

YK on menettänyt täysin merkityksensä missään rauhantyössä. Sen ainoa merkitys lienee enää avustusjärjestöissä. Se koki edeltäjänsä Kansainliiton kohtalon karulla tavalla.

Kommentit

Suositut tekstit