Olinko minäkin koulushoppailija?

Mielenkiintoinen väittely on käynnissä ns. koulushoppailusta. Eli vanhemmat eivät halua lapsiaan kurjaan lähikouluun, kun muitakin vaihtoehtoja on. Joidenkin mielestä tämä on huono asia. Mielestäni täysin luonnollista. 

Peruskoulu on jo aikaa sitten menettänyt jo tasa-arvon siitä näkökulmasta, että kaikki koulut olisivat samantasoisia. Eivät ne olleet edes silloin, kun itse olin peruskoulussa. 

Varsinkin yläaste Korsossa 90-luvun alussa oli täysin luokaton ja luokattomalla tarkoitan kehnoa opetusta ja häiriköiden piinaa. Silloin ei ollut edes juuri niitä S2-oppilaita eli ulkomaalaistaustaisia. Häiriköt olivat täysin kotimaista tekoa.

Itsekään en mennyt niihin kouluihin, joihin olisi pitänyt. Olin siis koulushoppailija. Luin peruskoulussa venäjän kieltä ja sitä ei tietenkään opetettu kaikissa kouluissa. Olisin kielen avulla päässyt jopa Helsingin huippulukioihin. En tietenkään mennyt, koska en olisi niissä pärjännyt. Olin koulussa korkeintaan keskitasoa.

Ei kyllä peruskoulun ongelmia ratkaista sillä, että lapset pakotetaan häiriköiden piinaamiin kouluihin sen takia, että joku saa siitä itselleen hyvepisteitä. Jos koulu on levoton maahanmuuttajaoppilaiden takia, niin täytyyhän siitä voida puhua ja antaa vaihtoehto hakea koulu muualta, jos se on mahdollista.

Kommentit

  1. Kyllähän se on prkl, että ratkaisun täytyy olla koulun hakeminen muualta! Mitä vellihousuja vässyköitä meillä on päättäjinä, jos noita häiriköitä ei saada ruotuun. Erityisluokat takaisin, ja niihin riittävillä valtuuksilla varustetut järjestysmiehet. Riittävä = oikeus vastata väkivaltaan samalla mitalla, jos puhe ei auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajat eivät taida voida pystyä puuttumaan enää mihinkään.

      Poista
  2. Juuri näin. Täytyy olla valitsemisen vapaus. Kaikkien pakottaminen samaan muottiin on joku kommunistinen unelma, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä enää edes onnistu samaan muottiin pakottaminen niinkuin ennen.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset