Media rientää pyytämään anteeksi tekosiaan! Missä on päätepiste?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Taas on ehtinyt muutama päivä hujahtaa. Olin todella kipeä. Nyt olen taas pystyssä kuin schäfer valmiina räksyttämään. Siitä olenkin saanut moitteita, että olen ärsyttävä tyyppi Facebookissa. Omasta mielestäni kun vain haluaisin keskustella, mistä muut ihmiset eivät haluaisi. Minkä sitä tyylilleen voi.

Päätin sitten sulkea koko henkilökohtaisen tilini. En ole kaivannut. Ehkä Facebookin käyttäjät herättävät minussa kiukkua. Onhan heitä kavereista jo kadonnutkin. Ja ehkä liityn Trumpin sosiaaliseen mediaan sitten, heh. Eihän tuollaistakaan saa nyt sanoa, Esa. Muista.

Mutta koko se kiiltokuvamainen ja epäaito ja tosi-asioita vierastava ilmapiiri Facebookissa. Se ei ole mun juttu. Eivät tietenkään kaikki ihmiset siellä. Onhan siellä todella hyviäkin tyyppejä.

Näitä sometilejä minulla riittää, joten tuskin tässä ikävä pääsee kenelläkään minua tulemaan. Eräänlaisesta tosiasioiden kieltämisestä minun pitikin kirjoittaa. Anteeksi on nykyään pyydettävä jo omaa olemassaoloaan tai omia sketsejään, kuten Pirkka-Pekka Petelius.

Nyt uusin villitys mediamaailmassa on pyytää anteeksi vanhoja juttuja. Kuulemma siksi, että media itsekin vaatii anteeksipyyntöjä muiden törttöilyistä.  Seura-lehti on pyytänyt anteeksi Peter Nygård-juttujaan ja lisäksi Matti Nykänen -juttuja. Isto Lysmä, Matti-juttujen kirjoittaja, on tosin itse jo kuollut. Aika ikävällä tavalla tuossa miehen maineen päälle asetetaan varjo. Mattiahan tuskin käytettiin hyväksi, kun hänelle maksettiinkin jutuista.

Nygård-jupakasta sen sijaan vaikenee täysin, vaikka onkin elossa, viihdetoimittaja Rita Tainola. Hän vei tyttöjä Nygårdin luikse aikoinaan 90-luvulla. Hänellä sitä tietoja olisi, mitä Nygårdin luksushuviloiden kätköissä todella tapahtui. Naistoimittajana kohtalo toki ei olisi niin kova kuin miestoimittajalla moisesta tiedosta.

Ja missä anteeksipyynnöille asetetaan loppu. Ja jos mediat nyt laumana rientävät pyytämään anteeksi vanhoja juttujaan anteeksipyynnön tuoma positiivinen leima kiiltäen silmissään, niin syökö se median uskottavuutta. Sittenhän ihmiset miettivät, onko missään jutuissa ollut mitään tolkkua?

Mediathan hakevat anteeksipyynnöillään uutta, mukavan hipahtavaa imagoa nuorten mieleen. Entä jos itseään mediankaltoinkohtelemana pitävät kaikki rientävät vaatimaan anteeksipyyntöä medialta. Onko loppua tiedossa? Heitähän riittää. Aiheesta ja aiheetta.

Jotkut kokevat vääränä sen, että julkkiksille maksetaan jutuista. Mutta kuinka reilua heitä on sitten heittää heitä tuleen vailla edes korvausta?

Itse olen kirjoittanut juttuja, joista olen ylpeä ja joistakin vähemmän ylpeä. Mutta en niitä anteeksikaan pyydä. Kerran jouduin kyllä nettiäitien maalituksen kohteeksi eräästä jutusta. Tuota vainoa kestikin sitten yli viikon. 

Samoin tämän anteeksipyyntökampanjan kasvoina toimiva toimituspäällikkö maalitti minut kerran Twitterissä julkaisemalla tekemästäni jutusta erittäin kriittisen näkemyksen. Ei mennyt hetki, kun "suvaitsevaiset" ihmiset olivat kimpussani. 

Että sellaista totuuskomissiota ja inkvisiota. Ironista kyllä. Median toimintaa on säädellyt jo pitkään rikoslainsäädäntö ja vielä lisäksi julkisen sanan neuvosto. Eivätkö nämä riitä?