Ajatuksia politiikasta: Elokapinan etuoikeutetut katkaisivat etuoikeutettujen liikenteen


Nykyään itseään suvaitsevaisina pitävillä on tapana pisteyttää kaikki. Tyylillä, että joku on toista etuoikeutumpi ja hän olisi siten vähemmän oikeutettu mielipiteisiin ja kritisoimaan mitään julkisesti.

Nämä parhaillaan Mannerheimintietä miehittävät ja naisittavat oletetut varmaankin ovat innokkaita pisteytettäjiä. Itsensä he pisteyttävät varmasti hyviksi ihmisiksi ja nyt postailevat tyytyväisenä kuvia Manskulta, kun pelastavat maailmaa.

Ilmasto ei muutu seisottomalla liikennettä Mannerheimintiellä. Nämä lapselliset vielä uhosivat istuvansa niin kauan tien tukkeena ennen kuin heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Luulevatko he todella? Liike ei ole mikään kovinkaan jättimäinen. Kuulostaa aika fasistiselta keinolta vielä. Pakottaa demokratia nöyrtymään heidän edessään. 

Me kaikki olemme etuoikeutettuja. Myös me, joita vituuttaa se, että Elokapina telttailee Mannerheimintiellä. Loppujen lopuksi kyse on pienestä asiasta. Mutta ei maailma kyllä tuolla telttailullakaan pelastu. 

Ehkä se teltan paikka kannattaisi siirtää Usan ja Kiinan suurlähetystöjen eteen, jotka kaikesta saasteista eniten vastaavat. Tästä ilmastonmuutostouhusta on tullut samanlaista kuin Pride-touhusta. Jos et innostu, olet huono ihminen. Sinun pakko tykätä heistä. Yksinkertaisesti. Se on tätä oman sananvapauden vapaaehtoista rajoittamista, mitä ihmisiltä vaaditaan.

Itse elän ekologisemmin kuin yksikään noista Elokapinoitsijoista. En kuluta käytännössä mitään ja vielä vähemmän ostan. Silti en aio telttailla Mannerheimintiellä, sillä kunnioitan muiden mielipiteitä. En pakota ketään uskomaan siihen, mihin itse uskon.  

Suomen poliisi taas tässä osoitti toiminnallaan, että se on ohjailtavissa. Joko poliittisesti tai luulemansa yleisen mielipiteen vuoksi. He eivät uskalla yksinkertaisesti poistaa mielenosoittajia, koska saivat täysin laillisesta kaasunkäytöstä kritiikkiä. Poliisi kammoaa nykyisin kritiikkiä ja tekee niin,  kuinka se koviten huutava haluaa. 

Suomi on siitä erikoinen maa myöskin, että täällää mielenosoittajatkin jaotellaan kivoihin ja ei-kivoihin. Elokapinoitsijat ovat niitä kivoja enemmistön mielestä, jotka pitävät itseään suvaitsevaisena. Mutta jos mielenosoittaja on oikeistolainen järjestö, niin se on hirveä paikka. Sekava, hullu ja ristiriitainen maa mielipiteen ilmaisun mukaan on tämä Suomi nykyään. 

Sinänsä kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää. Suomen kaltaisessa maassa ei sille ole perinteitä enää ollut aikoihin. Mutta minkään kilpensäkiillottajien ja öyhöttäjien matkaan en lähtisi.

Kommentit

  1. Omituista porukkaa. Mutta anonyyminä on helpompi öyhöttää kuin omalla nimellään: ei meinaan löydy kotisivuilta mitään tietoa liikkeen vastuuhenkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Yllättävän moni niitä vähintääkin myös tsemppaa. Tuli huomattua kun somessa kritisoin heitä. Liikkeen kokoon suhteutettuna ovat saaneet aivan järkyttävän paljon huomiota, mitä tietenkin itsekin olen edistänyt blogikirjoituksella heistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit